Ultralla Saksasta Kanadaan

Aloittaja Karoliina, joulukuu 17, 2006, 18:57:10

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Karoliina


Armin Züger

Pari kk sitten (viime vuonna?) tästä oli artikkeli saksalaisessa ilmailulehdessä
EDIT: Fliegermagazin 3/2005 ja 3/2006  kuten näkee weppisivuillakin
// Armin

juhrit

Tuon Harro Lorenzin kanssa tuli hieman juteltua aiheesta viime kesänä. Hän oli koneellaan Sunny Nights Rallyssa Pudasjärvellä mutta lähti eteenpäin ennen viikonloppua. Keskustelu tapahtui aivan keskellä yötä platalla hyttysiä huitoen. Alkoipa siinä silmä lurppaamaan, joten todettiin että jatketaanpa jutustelua tuonnempana. Seuraavana päivänä kävin kaverini kanssa lentämässä vähän pohjoisemmassa ja kun illalla tultiin takaisin, olivat saksalaiset jo lähteneet Ruotsin kautta kotiinpäin. Harmi, piti kuvata vielä konetta ja kavereita - en ole varma oliko toinen matkassa ollut sama kuin Kanadan matkalla, häntä en tavannut. Harro on kuin luotu ultralentäjäksi, ei liikoja senttejä eikä varsinkaan kiloja kehollaan. Kyllä siinä ison meren ylityksessä pitää olla luottamukselliset välit yksimoottorikoneeseen.

Mikko Jaakkola

Harron mukana Grönlannissa ja Pohjoismaiden sekä Pohjanmeren kierroksilla samoin kuin Pudasjärvellä oli Rolf Bausewein. Kanadassa puolestaan Siegmar Sprenger.

Harro ja Rolf tulivat vielä loppuviikosta takaisin Pudasjärvelle ja uudemman kerran syyskuussa paluumatkalla Karhusaarilta. Viipyivät viikon ja kävivät vaeltamassa Iso-Syötteen maastossa.

Tullenevat myös tulevana kesänä EFPU:lle.

Nils Rostedt

Ja viime syksynä kävivät ihailemassa Karhusaarta, saari oli tosin sumun peitossa. 995 km Jäämeren päällä, sillälailla  :P

juhrit

Hienoa jos Harro jäi koukkuun laakista ja palaa tänne Pohjolaan, sana kyllä leviää sitä kautta. Helena ja Mikko jos Harro tulee tänä vuonna Sunny Nights Rallyeen, yrittäkääpä saada hänet pitämään tunnin esitelmä (in english) parina eri päivänä noista lentotouhuistaan, mistä on aloittanut jne....näihin ääripäiden hakemisiin saakka. Luulenpa luokan olevan täynnä.

jukkis

Lainaus käyttäjältä: juhrit - joulukuu 17, 2006, 22:05:32
Tuon Harro Lorenzin kanssa tuli hieman juteltua aiheesta viime kesänä. Hän oli koneellaan Sunny Nights Rallyssa Pudasjärvellä mutta lähti eteenpäin ennen viikonloppua. Keskustelu tapahtui aivan keskellä yötä platalla hyttysiä huitoen. Alkoipa siinä silmä lurppaamaan, joten todettiin että jatketaanpa jutustelua tuonnempana. Seuraavana päivänä kävin kaverini kanssa lentämässä vähän pohjoisemmassa ja kun illalla tultiin takaisin, olivat saksalaiset jo lähteneet Ruotsin kautta kotiinpäin. Harmi, piti kuvata vielä konetta ja kavereita - en ole varma oliko toinen matkassa ollut sama kuin Kanadan matkalla, häntä en tavannut. Harro on kuin luotu ultralentäjäksi, ei liikoja senttejä eikä varsinkaan kiloja kehollaan. Kyllä siinä ison meren ylityksessä pitää olla luottamukselliset välit yksimoottorikoneeseen.

Ketkäs olivat ne, jotka lähtivät kiertämään eurooppaa sisäänvedettävillä moottoreilla varustetuilla purjekoneilla (saksalaisia ne tyypit)? Kävivät mm. Jämillä, oli kuulemma hyvää keliä.

t. Jukka

Mikko Jaakkola

Et varmaankaan tarkoita niitä kahta kolmen herran ryhmää, jotka kiersivät Pohjoismaita 1993 ja 1995 kahdella itsestarttaavalla Ventus CM:llä (D-KELH ja -KDHH) ja yhdellä paluumoottorillisella Ventus T:llä (D-KEHH). He eivät käyneet Jämillä, vaan 1993 Oripäässä, Pudasjärvellä ja Sodankylässä (käyttivät kyllä Jämiä yhtenä reittipisteenä) ja 1995 Pudasjärvellä, Räyskälässä ja Maarianhaminassa. Joutuivat käyttämään pitkiä kiitoteitä verkkaisesti kiihtyvän paluumoottorisen koneen vuoksi.

Hartmut Hummel oli mukana molemmilla matkoilla, mutta toiset vaihtuivat. Näiden muiden nimistä muistan vain etunimet Konrad, Hans ja Johannes. Muistaisiko joku neljännen jäsenen ja sukunimet?

Powered by EzPortal
Powered by SMFPacks Menu Editor Mod