Jarrut

Aloittaja Martti Mattila, syyskuu 19, 2026, 14:20:12

« edellinen - seuraava »

santtu ja 2 Vieraat katselee tätä aihetta.

Martti Mattila

Ostin Rauman Ilmailukerholta OH-213X Lerchen vuonna 1998 ehkä kalliilla mutta Lerchellä lentämisnälkää oli vielä paljon jäljellä. Piikajärvellä osiin purkuun ja kuormaukseen sain paikallista apua, kiitos siitä. Siinä yhteydessä kerrottiin että koneen pyöräjarruissa on ominaisuus että ne jäävät jumiin ja ikään kuin vielä itsetehostuvat ja että kone on siitä syystä ollut kahdesti nokillaan. Kotitallissa aloitin heti kyykkimään jarrujen vieressä askaroiden mikä tässä mättää.
Itse jarruihin tykästyin ne olivat työtä säästämättä valmistettut ja isokokoiset, rummun läpimitta autoissa tyypillinen 180mm. todellakin jarrutetaessa jäi jumiin ja palautui vasta taaksepäin pyöritettäessä. Sellainen meno ei käy, tulin päätelmään että elastinen kevyeksi tehty jarrurumpu menetti pyöreytensä muodostaen ikään kuin pussin mihin jarrukenkä kiilautui eikä tapahtumaa voinut peruuttaa muuten kuin taaksepäin pyörittämällä. Jarrun tekijä ilmeisesti oli automies, autoissa kengät ovat vapaasti uivia mistä ei ole haittaa hoska jarrurumpu on muotonsa säilyttävä. Jos tekijä olisi ollut kaksipyörämies sieltä ehkä olisi jäänyt havainto että kengät ovat ei toimilaite päästä ikään kuin saranoidut. Hitsasin kenkiin kuvassa punaisella väritetyt väkäset ja jumiin jäänti poistui.
Jarrut ovat tehokkaat tosin hieman hankalat käyttää. Erilliset polkimet sivuperäsinpolkimien yläpuolella, kantapäät nostettava irti ohjaamon lattiasta jarrujen käyttämiseksi, sivuperäsintä ja ohjattavaa kannuspyörää käännettävä jalan keskiosalla. Hieman jalkaakrobatiaa vaativa etenkin yksisuuntaisella 3,5 metriä leveällä kiitotiellä, kerhokäytössä ehkä hankala.
Lensin Piikajärvelle 99 näyttämään konetta puhe kääntyi jarruihin kun joku kysyi mistä saisi Rumpujarrut museokoneprojektiin. Jouko Lehikoinen mainitsi lerchen jarrujen olevan tehokkaat mutta että ne jäävät jumiin. Totesin että eivät jää enää korjasin ne ja selitin kuinka. Paikalla ollutta porilaista huvitti suuresti oletin syyksi kun turkulainen korjasi raumalaiset jarrut.
Nämä koneet on tehty seitsemänkymmenluvulla, ei nettiä ei Sprucea tai kiinalaisten skooterien levyjarruja. Olen kyllä nähnyt hienoja tekeleitä missä pyöräakselia on pidennetty kaiken maailman skooterijarrujen mahduttamiseksi ajattelematta lainkaan akselin tyvimomentin kasvua. Niitä ei tarvitse tulla minulle kehumaan. Toinen hyväkäs on nämä Azusa pyörät missä jarrurummut vanteen ulkopuolella kun ne mahtuisivat sisäpuolellekin akselin lyhentämiseksi.
Edessä vielä suuritöinen omavalmiste Saab käsijarrukengistä ja itesorvatuilla rummuilla. 

Martti Mattila

Autopuolella Ammattikoulussa opetettiin että jarruttaminen on liike-energian muuttamista lämpöenergiaksi, mutta entäs sitten kun ei liikuta ja yritetään pysyä paikoillaan vaikka joku hullu yrittää ilmapotkurilla liikuttaa yli 100 kg.voimalla.

Sen aikaansaamiseksi on tehty älytön työmäärä aikajänteellä 25v. ja jatkuu. Näiden Saab käsijarrukenkäjarrujen teko oli virhe pahimmasta päästä, houkuttimena rummun sopiminen Blicklen halkeamattomiin 200mm. vanteisiin paino vain 1,1 kg per vanne verrattuna Mannerin konepajan halkeaviin 2,2 kg.
  Kuvassa Mannerin vanne pappatunturin jarrulla, jarruvoima riittävä laskukiidossa, koneen saisi nokilleen. Mutta koekäytön aikaiseen paikoillaan pysymiseen tarvitaan lisäksi 22mm. laudanpalat pyörien eteen, jarrutustunto ja palautuminen hyvä.
  Sitten tämä Saab/Blickle versio, kokonaispaino per pyörä 200grammaa pienempi mutta toimivuus tällä hetkellä vielä täysin hanurista ja vaatii vaijerille palautusjousen. Tuleeko niistä mitään, pitäisi tehdä jarrujentestaus reki mitä vetää autolla ja samalla ehkä kitkapinnan sopivuus paranisi. Myös kengän kitka jarrukilpeä vasten näyttelee, käyttäisikö siihen väliin Messinki, Bakeliitti vai Teflon levyä paksuus 1mm.

Paljon tuhoutuu hyvää aikaa pois katonkorjauksesta, marjastuksesta, penkkiurheilusta, kaljoittelusta, kuntoilusta mokoman jarruhomman kanssa. Kaikki modaukset  tehty niin että alkuperäiset saa takaisin kymmenessä minuutissa ja niin muuten Blickle pyörä lähentäisi pyörää akselin tyveä kohti 35 mm.     

Powered by EzPortal
Powered by SMFPacks Menu Editor Mod