Tietoomme on saatettu...

Aloittaja Ansis, tänään kello 06:12:31

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 2 Vieraat katselee tätä aihetta.

Ansis

... saattaa olla monelle pitempään harrastaneelle tuttu kirjeen alkulause.

Nyt tietooni saatettiin, että kolmisenkymmentä ultralentelijää on operoinut vuoden ajan koneella, joka ei ollut lentokelpoinen ja asia kävi porukoille ilmi vasta, kun sillä oli suoritettu tarkastuslentelijän kelpoisuuden arviointilento tarkastuslentelijän tarkastuslentelijän kera. Alkuperäinen tarkastettava ihmetteli, miksi tragicomin palvelu on edelleen hidastunut entisestään, vaikka hinnoittelua on tarkastettu ylöspäin. Lainaukset toisaalta:


1: Koneella oli lentänyt noin 30 pilottia ilman että lentokelpoisuus oli voimassa. Paperit oli katsonut kaksikin tarkastuslentäjää, mutta ei ollut kumpikaan huomannut katsoa vuosiluvun viimeistä numeroa. Konehan oli sinällään kolme vuotta vanha ja kaikki huollot tehtyinä. Kyseessä oli lähinnä inhimillinen moka, jolla ei ollut turvallisuuden kanssa mitään tekemistä, byrokratian kylläkin. ARC tehtiin heti kun asia ilmeni. Finnairkin muistaaksen kuljetti matkustajia puoli vuotta, koneella jonka ARC ei ollut voimassa 🥺

2: Lupakirjayksikössä on tainnut olla virallisesti 1,25 virkamiestä töissä tänä kesänä, saattaa aiheuttaa hieman ruuhkaa, varsinkin jos siitä 1,25:sta lähtee 1,00 virkamiestä vuosilomalle... lupakirjoja käsittelevien virkamiesten määrää tosin ilmeisesti täydennettiin sittemmin muualta anastetulla virkamiehellä, eli ehkä niitä olikin siellä lopulta 2,25 miinus lomalla olleet.

Mainitsemisen arvoista sinänsä, että kaikki se aika joka kuluu läsyjen kirjoittamisen ohella kysymyksiin ja tiedusteluihin vastaamalla on pois niiden läsyjen kirjoittamiseen käytetystä ajasta.

En seurannut aktiivisesti kesän aikana, että tiedottiko Traficom tuosta ruuhkautumisesta mitään, tilanne sinänsä oli tiedossa jostain huhti/toukokuulta lähtien, että kesälle tulee pitkiä viiveitä.

Ja kun edes tarkastajat eivät ymmärrä milloin kone on lentokelpoinen ja milloin ei, niin ymmärtäähän sen, että käsittelyyn palaa aikaa kun joka jumalan asia täytyy tarkastaa sen tarkastajan ja kokelaan puolesta siinä prosessissa.

Samasta syystähän ne kouluttaja- ja tarkastuskelppareiden jatkotkin piti muuttaa kuulakärkikynästä traficomille uuden läsyn tulostamiseen, kun tarkastajat menivät jatkamaan ope/tarkastusoikeuksia perusteettomasti ja sitten sillä väärin jatketulla kelpparilla - joka oikeasti ei ollutkaan voimassa - koulutettiin tai tarkastettiin seuraavia henkilöitä.

Niinhän tässäkin olisi tapahtunut, jos jatkon olisi saanut kirjoittaa kynällä. Eihän siinä muuta, mutta ilman voimassa ollutta kelpparia tarkastetut hahmot muuttuvat sitten myös tarkastamattomiksi, kun asia tulee esiin...

Lainaan sitten Hill's street bluesin tehtävänantajaa:
Olkaa sitten tarkkana siellä kerhoilutoiminnassa.
My mind is willing, but purse is weak.

Martti Mattila

Varmasti tahaton virhe mutta olisi saattanut onnettomuuden satuttua evätä korvauksen, Vakuutusyhtiöt käyttävät jokaisen porsaanreiän evetäkseen korvauksen. Elikäs jos joku laillisuusparametreistä jää toteuttamatta kannattaa jättää vakuutuskin maksamatta.

"Lets get em before they got us."

Powered by EzPortal
Powered by SMFPacks Menu Editor Mod