Lennokkitausta.

Aloittaja Martti Mattila, tänään kello 05:42:22

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Martti Mattila

Tein taas kerran ns.Männänrengasvyön teräksisestä pakkausnauhasta, niitä on tehty jokunen elämän aikana. Nyt tuhrin keltaisella maalilla jos vaikka löytyisi seuraavalla käyttökerralla. Tiedän millainen se "oikea" männänrengasvyö on, käytin sellaista ensikerran Ammattikoulussa Autonasentajalinjalla, millä kokemuksella en kuitenkaan saa kajota irrallaan koneesta olevaan lentomoottoriin, lukee harrastemekaanikon Luvassani. Nämä lyhyet soveltuvat paremmin yksittäisissä irtosylinteri asennuksissa, tietysti tämänkin työn voi tehdä monella tapaa.
Tuosta pakkausnauhasta tuli mieleen lapsuus, ostin Meritähti lennokkirakennussarjan siellä oli potkurin laakerointia varten pätkä tuollaista Hiiliteräksistä pakkausnauhaa mihin Ilmailuliitonsedät olettivat yksitoistavuotiaan kykeneväksi tekemään kaksi 90 asteen taivutusta ja kaksi reikää 1,5 mm. Teräslangalle, mikä myös tietysti piti taivutella oikeisiin muotoihin. Kuusikymmentäluvun maaseutuhuusholleissa ainoat työkalut oliva kirves, saha, vasara, ja houhtimet, mikäli sattuivat löytymään.
Sain aikaiseksi yhden reiän lyömällä naulalla samaan kohtaan noin 300 kertaa kääntäen välillä peltiä. Monta rakennussarjaa saattoi jäädä valmistumatta kun tuon pienen osan valmistaminen ei lapselta onnistunut. Parhaassa tapauksessa joku ihminen saattoi sillä välttyä ilmailukärpäsen puremalta ja sai elää normaalin ihmisen elämän. Eli oli siinä jotain hyvääkin ettei Ilmailuliiton Lennokkipakkaamo kyennyt tekemään tuota osaa eli Detaljia, kuten venäjänkieliset sanovat valmiinmassa muodossa. Itse sain tuon osan jotenkuten käyttökuntoon, tein siihen Styroksista trapetsisiivet alkuperäisten tuhouduttua. Tuo oli vuonna 64 Styroksit kaverin lahjoituksena sinne ostetun jääkaapin pakkausmateriaaleista.   

Powered by EzPortal
Powered by SMFPacks Menu Editor Mod