Kasper Wreden lentokoneen näköismalli

Aloittaja TH, huhtikuu 23, 2013, 07:27:13

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

TH

Kasper Wreden lentokoneen näköismalli

 

Kasper Fabian Wrede (1892–1921) rakensi suunnittelemansa lentokoneen Anjalassa Rabbelugnin sukutilalla vuosina 1914–1915 avustajanaan Otto Eriksson. Kevättalvella 1915 päästiin aloittamaan lentokokeet. Hänen onnistui lentää rakentamallaan koneella Kymijoen yli.

 

Tampereella toimiva Lentovarikon kilta on rakentanut näköismallin koneesta, jossa on mm. osia alkuperäisestä koneesta. Kilta on päättänyt luovuttaa rakentamansa koneen Ummeljoen kyläyhdistykselle asetettavaksi nähtäville vitriiniin.

 

Osuuskauppa Ympäristö luovutti maa-alueen vitriiniä varten Anjalankosken ABC:n piha-alueelta, jonne vitriiniä rakennetaan.

 

Ummeljoen kyläyhdistys on käynnistänyt lasivitriinin rakennushankkeen keväällä 2012.

Syksyn ja talven aikana ovat valmistuneet vitriinin pohjatyöt - perustukset,  laatta ja metallirunko,  rakentamisen jatkuessa edelleen.

 

Hankkeen toteutumista ovat tukeneet mm. Osuuskauppa Ympäristö, Kouvolan kaupunki, Anjalankosken Säästöpankki säätiö ja Kymenlaakson liitto.

 

 

 

Haemme hankkeeseen yhteistyökumppaneita, jotka haluavat olla mukana tässä historiallisessa projektissa. Yhteistyöhön osallistuvien yritysten ja henkilöiden nimet tulevat lasivitriinin infotauluun.

 

Voit tukea hanketta tallentamalla haluamasi summan yhdistyksen tilille

 

FI18 520010200289 11 BIC:OKOYFIHH tai

 

 IBANFI28 3636 3010 4337 20 BIC TAPIFI22

 

viestikenttään sana Vitriini ja yhteystiedot infotauluun tulevaa tekstiä varten

 

Lisätietoja yhdistyksemme verkkosivulta  www.ummeljoki.com

 

 

 

 Ummeljoen kyläyhdistys on rekisteröity yhdistys, jonka tarkoituksena on edistää ja kehittää kylän asukkaiden yhteistyötä, vaalia kylän kulttuuriperintöä ja edistää kyläkulttuurin kehittymistä ja asukkaiden viihtyvyyttä. Ummeljoen kyläyhdistys on myötävaikuttamassa paikallishistorian tuntemisessa ja tallentamisessa tuleville sukupolville

 

 

Kiitämme tuestanne tämän historiallisen lentokonehankkeen tukemisessa.

Powered by EzPortal
Powered by SMFPacks Menu Editor Mod