HKS700

Aloittaja Simo Piiroinen, maaliskuu 06, 2005, 19:53:01

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Simo Piiroinen

Onko kenelläkään Suomessa käytössä HKS700-moottoria? Jos joku tietää jonkun, haluaisin käydä katsomassa. En etsi linkkejä ulkomaisille
sivuille ( niitä olen itsekin löytänyt ihan riittävästi ). Tiedän, että ainakin norjalaisilla on moisia koneita paljon käytössä, mutta tietäisikö joku,
löytyykö lähempää. En etsi tietoa em. moottorista, vaan haluaisin hieman päästä hypistelemään sitä ja nähdä sellaisen toiminnassa  
( Videona olen nähnyt, mutta en livenä ).
 
Simo
 
Simo Piiroinen

Simo Piiroinen

Nyt on sitten nähty HKS700 livenä. Kävin torstaina 07.04.2005 Kinsarvikissa Norjassa ja pääsin
tutustumaan moottoriin varsin perinpohjaisesti. 2-paikkainen lentovene nousi varsin iloisesti
2-hengen kuormalla Hardangervuonosta. Ei täristänyt paljon ja metelikin tuntui tulevan pääasiassa
työntävästä potkurista.
HKS700 painaa kaikkine tykötarpeineen hieman vähemmän kuin Rotax582 ( riippuen siitä, miten Rotaxin
jäähdytys on toteutettu ). Näin myös alataso-Ransin, jonka 912+Warp oli vaihdettu HKS700+KievProp-
yhdistelmään.  Koneen todellinen hyötykuorma oli omistajan mielestä noussut 40 kilolla johtuen mootto-
rin pienemmästä painosta ja pienentyneestä polttoaineenkulutuksesta. Omistajan mukaan koneen
suorituskyky ei ollut heikentynyt.
Norjassa HKS:iä on tällä hetkellä käytössä 10...20 kpl, ja kaikki ovat pelittäneet tähän asti hyvin.
Käyttö on todella halpaa ( tavalliset auton sytytystulpat, Toyota Starletin öljynsuodatin ja sama öljy
kiertää sekä moottorissa että alennusvaihteessa, öljysuosituksena osasynteettinen moottoripyöräöljy ).
Tällä hetkellä korjausjakso on 800 tuntia, mutta tulee siitä varmaan nousemaan ( olihan se vielä 90-luvun
alussa 912:llakin vain 600 tuntia ).
Norjasta HKS:ää ei kannata ostaa ( 25 % alv + tullit ), mutta ainakin Saksasta voisi saada kohtuuhintaan.
Moottori näytti sangen nykyaikaiselta ja kompaktilta. Leveys tulpanhatusta tulpanhattuun on 63 cm.
Jäähdytys on yhdistetty ilma- ja öljyjäähdytys ( pieni öljynlauhdutin kuuluu mukaan ). Alennusvaihteen saa
kiinnitettyä kahdella eri tavalla käyttötarkoituksesta riippuen. Kaikki manuaalit löytyvät PDF-muodossa
HKS:n kotisivuilta.
Ainakin itse aion nyt unohtaa kaikki mahdolliset auton- tai moottoripyöränmoottoriviritelmät.
Saksasta olen löytänyt hintoja, jotka ovat n. puolet 912:n hinnasta ( siis täydellinen "paketti" ).
Jos aika riittää, ensimmäinen HKS lentää Suomessa tänä vuonna.

Simo
 
Simo Piiroinen

Simo Piiroinen

LainaaKo. moottorin ekassa mallissa oli jäähdytysongelmia, mutta tehtaan mukaan E-mallissa niitä ei olisi.
Ainakaan tuossa lentoveneessä ei ollut jäähdytysongelmia. Pikemminkin päinvastoin.
Öljynlauhdutin oli jouduttu peittämään ilmastointiteipillä. Moottori oli toisaalta kokonaan
näkyvissä ilman minkäänlaisia suojuksia.
Tunteja oli tähän mennessä kertynyt hieman päälle 200 ja moottorin osalta huollot
olivat olleet vain tulppien- ja öljynvaihtoja.

Simo
 
Simo Piiroinen

Markku Koivurova

#3
Mistähän se on tuo sana "öljynlauhdutin" vakiintuntut käyttöön kun se on jäähdytin. Lauhdutinhan on laite, joka muuttaa höyryä takaisin nesteeksi (toki jäähdyttämällä), niinkuin viinapannussa. Jos moottoriöljy on höyryn muodossa, ei siinä enää lauhduttimet auta.

Markku

Ansis

#4
Tai kierroslukumittari, onhan noita ihmellisiä nimityksiä ilmailunkin parissa.
Kierroslukumittaria olen kaivannut koulukoneeseen,  joskus on  tullut kierroksessa lennettuä loppulaskuineen yli 70 laskua päivässä :wacko:

Vastaus Markun kysymykseeen: Teekkarilla on yleensä viina tai sen valmistaminen mielessä.
My mind is willing, but purse is weak.

Tuomas Kuosmanen

LainaaTai kierroslukumittari, onhan noita ihmellisiä nimityksiä ilmailunkin parissa.
Kierroslukumittaria olen kaivannut koulukoneeseen,  joskus on  tullut kierroksessa lennettuä loppulaskuineen yli 70 laskua päivässä
Tarkastuslentäjältäni opin oivan keinon käyttää Cessnan transponderia kierroslaskurina ;^).. 2000, 2001, 2002, 2003... toki vehje oli standby-asennossa.. :)

//Tuomas

Simo Piiroinen

LainaaMistähän se on tuo sana "öljynlauhdutin" vakiintuntut käyttöön kun se on jäähdytin.
Jatketaan sitten saivartelua. Miksi kaikki puhuvat Headseteistä? Tuohan on selvää fingelskaa.
Meille aikoinaan 80-luvun alkupuolella viestijoukoissa teroitettiin, että em. kapistus on nimeltään
PÄÄKUULOPUHELIN.
Heti kun kaikki ilmailijat alkavat käyttää em. termiä, minä alan käyttää öljynlauhduttimesta
nimitystä öljynjäähdytin.

Simo
 
Simo Piiroinen

Markku Koivurova

LainaaHeti kun kaikki ilmailijat alkavat käyttää em. termiä, minä alan käyttää öljynlauhduttimesta
nimitystä öljynjäähdytin.
Ihan rauhassa vaan, niin minäkin usein teen. Mielestäni termi on silti edelleen hauska.

Markku

Toma

#8
LainaaNyt on sitten nähty HKS700 livenä. Kävin torstaina 07.04.2005 Kinsarvikissa Norjassa ja pääsin
tutustumaan moottoriin varsin perinpohjaisesti. 2-paikkainen lentovene nousi varsin iloisesti
2-hengen kuormalla Hardangervuonosta. Ei täristänyt paljon ja metelikin tuntui tulevan pääasiassa
työntävästä potkurista.
Himskatti, olen etsinyt tässä kohta kahden vuoden ajan sopivaa moottoria 2 hengen lentoveneeseen,  tosin en kauhean aktiivisesti johtuen nykyisestä rahatilanteesta :rolleyes:  

Tuo HKS kuullostaa todella hyvältä. Jos tiedät minkälainen Pétrel on ja vertaat sitä siihen norjassa lentämääsi (joka oli mikä muuten?) niin luuletko sen sopivan siihen? Ainakin kertomasi perusteella niin samanlaiselta kuullostaa. Moottoripukki ja kiinnitys siihen amfibioon kiinnostaisi kovasti (löytyisikö kuvia?).
Oletko aikeissa hankkia sitä lähiaikoina?

Niin ja jos rahaa riittää niin toinen lentää tänä vuonna  :D  
Terveisin
Tom Arppe

Simo Piiroinen

LainaaHimskatti, olen etsinyt tässä kohta kahden vuoden ajan sopivaa moottoria 2 hengen lentoveneeseen,  tosin en kauhean aktiivisesti johtuen nykyisestä rahatilanteesta :rolleyes:   

Tuo HKS kuullostaa todella hyvältä. Jos tiedät minkälainen Pétrel on ja vertaat sitä siihen norjassa lentämääsi (joka oli mikä muuten?) niin luuletko sen sopivan siihen? Ainakin kertomasi perusteella niin samanlaiselta kuullostaa.
Niin ja jos rahaa riittää niin toinen lentää tänä vuonna.
Otin reissulta digikuvia yli 100 kpl. HKS ja kone on kuvattu kaikista mahdollisista kulmista. Kone on kolmas proto lentoveneestä,
jota Jostein Eide ja Terje Sandvik ovat lähes päätyökseen kehittäneet v. 1999 lähtien. Markkinoille koneen piti tulla jo vuonna
2003, mutta vasta tänä vuonna saadaan 2 kpl neljänsiä versioita valmiiksi.
Tämänhetkinen ( siis kolmas ) proto ( on toki rekisterissä ) lentää matkanopeuden ollessa 140 km/h 5 litralla tunnissa. Siipi on vielä
aika lailla työn alla. Koneessa ei ole juuri lainkaan metallia. Koko ohjaamo ( peräkkäinistuttava ) on suojattu joka puolelta hyvin
tukevalla hiilikuitukehikolla. Kone on ehdottomasti tukevarakenteisin ja tilavin 2-paikkainen ultra, mitä olen koskaan nähnyt.  
Jostein on melkoinen nero aerodynamiikan alalla. Hän on suunnitellut ja  simuloinut kaikki rakenteet itse ( koulutukseltaan hän
on tuplainsinööri, sekä elektroniikka että lentokonetekniikka, ilmeisesti M.Sc molemmista ). Seuraavassa hieman tavoitearvoja
tuotantokoneelle:

- lentovene sisäänvedettävillä laskutelineillä, joissa on ilmajousitus ja molemminpuoliset varvasjarrut
- nokkapyörä vapaasti kääntyvä, myös sisäänvedettävä
- kokonaispaino 495 kg
- omapaino selvästi alle 300 kg ( kuormattavuus yli 200 kg )
- maks. matkalentonopeus 200 km/h
- polttoainesäiliö 50 litraa
- valmis paikka pelastusvarjolle, joka voidaan korvata 25 litran lisäpolttoainesäiliöllä
- maks. lentomatka 1500 km ( 50 litran säiliöllä )
- Takapenkki voidaan tarvittaessa korvata 100 litran lisätankilla, jolloin polttoainetta yhteensä 175 litraa -> voi lentää yli 5000 km
 ilman välilaskuja ( jos rakko kestää )
- Ei taitettavia siipiä, vaan katkaistavat kuten purjekoneissa
- Kaikki rakenteet tehty niin, että voidaan operoida suolaisesta merivedestä ( erityisesti jarrut olivat mielestäni nerokkaat )
 
Siinäpä aluksi. Ensin en itsekään meinannut uskoa, mutta kun näin, niin oli pakko. Josteinin mielestä 912-Rotaxit ovat niitä varten,
jotka eivät ymmärrä aerodynamiikan päälle mitään ja jotka haluavat pilata ultran kuormattavuuden.  
Kone tulee markkinoille vuonna 2006 tai 2007 ja tulee olemaan hinnaltaan suurinpiirtein Eurostarin luokkaa.
Kone on suunniteltu HKS700E:n ympärille ja mitään muuta moottoria siihen ei saa sopimaan.
Laskennallisella 485 kg kok. painolla kone nousi vedestä ilmaan 11 sekunnissa. Valmis kone näyttää jotenkin purjekoneen
ja kanootin risteytykseltä. Nykyinen kone poikkeaa vielä aika paljon tuotantoversiosta, on vielä jotenkin "rosoisen" näköinen.
Moottori on täysin suojaamatta ja laskutelineitä ei vielä ole. Hiilikuitua kuitenkin tullaan käyttämään joka paikassa, missä vain
on mahdollista.
Itse ajattelin, että jos olisin ostamassa uutta ultraa, odottelisin, kunnes tuo kone tulee markkinoille. Se painii aivan eri luokassa
kuin Ikarukset tai Eurostarit.
Jos joku haluaa kuvia, niin voin toimittaa sähköpostilla. Niitä vain on pitkälti toista sataa Megatavua, joten postilaatikot tuppaavat
tukkeentumaan.  Pitänee yrittää tehdä kattava alle 20 kuvan tiivistelmä.

Simo
 
Simo Piiroinen

Toma

MInun postilaatikkoa saat tukehduttaa kuvilla,  jos annat luvan niin heitän ne mielellään tuonne http://www.ilmailu.org/gallery/ kuvagalleriaan kaikkien nähtäväksi
Eli jos haluat niin laita tom ät arppe piste fi meiliboxiin tulemaan siinä ei ole kokorajoja  :D
Tuo turboversio kuulosta myös mielenkiintoiselta, Petrel kun ei oikein ole niitä aerodynamiikan ihmeitä... tietääkö joku onko se jo myynnissä?
Terveisin
Tom Arppe

masal

Seurailin myös tätä HKS700 moottorin vaihtoehtoa omaa moottorivalintaani tehdessäni. Silloin n. 4 vuotta sitten ei vielä ollut uskallusta sijoittaa tähän, mutta nyt jos olisin valitsemassa mottia omaan Fisheriini niin tämä olisi optimi ratkaisu, jos nyt täysin optimia voi koskaan olla... Omasta koneestani saisin painoa pois n. 30...35 kiloa ja se on paljon se. Lisäksi voisi pyörittää suurempihalkaisijaista säätöpotkuria. Mielenkiintoista nähdä HKS livenä, jotain videoita olen kyllä jo nähnyt.
Markku Salminen

Jouni Laukkanen

Lainaa
LainaaMistähän se on tuo sana "öljynlauhdutin" vakiintuntut käyttöön kun se on jäähdytin.
Jatketaan sitten saivartelua. Miksi kaikki puhuvat Headseteistä? Tuohan on selvää fingelskaa.
Meille aikoinaan 80-luvun alkupuolella viestijoukoissa teroitettiin, että em. kapistus on nimeltään
PÄÄKUULOPUHELIN.
Heti kun kaikki ilmailijat alkavat käyttää em. termiä, minä alan käyttää öljynlauhduttimesta
nimitystä öljynjäähdytin.

Simo
Tuota pääkuulopuhelinta ei ole kyllä käytetty mitenkään yleisesti. Lauhdutin on silti laite, jossa höyry tiivistyy nesteeksi, eikä lentsikoiden öljyjärjestelmissä sellaisia ole.

Karoliina

Olikos se lentovene tällainen?:



Simo Piiroinen

LainaaOlikos se lentovene tällainen?
Kyllä oli. Tuo on se kolmas proto, joka myös lentää, mutta siipi on vielä surkea. Keskimmäinen
punatakkinen mies on koneen pääsuunnittelija Jostein Eide, mukava mies. Tuo kuva on otettu
Kinsarvikissa pienen lentokonehallin rannasta. Tuosta paikasta mekin lähdettiin. Neljännet versiot
ovat vielä "tehtaassa" parin kilometrin päässä. Niissä ei enää ole streevoja ja muutenkin ovat
paljon valmiimman ja luikkaamman näköisiä ja moottorikin on täysin piilossa, vain potkuri näkyy.
Pienten siipikellukkeiden tilalle voi kuulemma asentaa ruotsalaisia varten apupyörät:-) .
Kone on melkoisen tilava, koska on aika leveä peräkkäinistuttavaksi ja norjalaisten määräysten
vuoksi pitää mahtua istumaan kypärä päässä. Oli muuten hurjan näköistä katseltavaa, kun Terje
Sandvik lenteli aika lähellä kuvissa näkyviä vuoria (ovat muuten kaikki yli 1000 m korkeita).  
Simo Piiroinen

Karoliina

Näyttää varsin mielenkiintoiselta, ulkomuoto ja aerodynamiikkakaan ei näytä tiskipöydältä, kirveellä veistetyltä tai hökkeliltä kuten tavallisesti. Tiedätkö mitään speksejä koneesta?
Yleensähän vesikoneet ovat hitaita, kuluttavat bensaa enemmän kuin
pyöräkoneet jne., mutta olisiko tässä poikkeus?

Asiasta toiseen, ei sinulla sattuisi olemaan tietoa Norjan korpikentistä, kai siellä sellaisia on
(vai lenteleelö ne kaikki tuollaisilla lentoveneillä)?? Olisi mielenkiintoista käydä siellä lentelemässä
omalla koneella joka valitettavasti vaatii kiitotien...



Tuomas Kuosmanen

LainaaAsiasta toiseen, ei sinulla sattuisi olemaan tietoa Norjan korpikentistä, kai siellä sellaisia on
(vai lenteleelö ne kaikki tuollaisilla lentoveneillä)?? Olisi mielenkiintoista käydä siellä lentelemässä
omalla koneella joka valitettavasti vaatii kiitotien...
Tämmönen tuli joskus vastaan:

http://www.avimedia.no/vfrguide.pdf

Ensinnä tulee mieleen vuoristoinen maasto joka varmasti vaikuttaa toimintaan, pilvet ja kapeat vuonot ja vuoren solat varmasti luovat varsin kiintoisia yhdistelmiä lentäjän kannalta, joten kannattaa kyllä tutustua toimintaan kunnolla etukäteen.

//Tuomas

Simo Piiroinen

LainaaTiedätkö mitään speksejä koneesta?...Asiasta toiseen, ei sinulla sattuisi olemaan tietoa Norjan korpikentistä, kai siellä sellaisia on...
Speksejä löytyy jonkun verran, kun kelaat tätä topicia hieman taaksepäin. Tuolla siivellä sakkausnopeus
on 63km/h (ei ollenkaan laippoja). Uusi siipi näyttää jonkinverran purtsikan siiveltä, ja on Josteinin mukaan
sangen nopea. Ei ollut puhetta, tuleeko siihen laipat, mutta sakkauksen puolesta tulee menemään
ultraspeksiin. Koneen viimeisimmän version keula oli kuin jostakin huippupurtsikasta, paljon aerodynaamisemman
näköinen kuin sinun Starissasi. Lisäksi uusi siipi ei ole samanlainen suorakaidelätty kuin yleensä ultrissa vaan
se kapenee kärjistä.
Norjassa olen moottoripyöräreissuilla (käyn siellä joka kesä) nähnyt melkoisen määrän korpikenttiä, monella
kerholla on omansa. Olen alkukesästä menossa käymään Josteinin luona (hän on jonkinlainen norskien
ultratoiminnan pääpiru). Yritän muistaa pyytää häneltä karttatietoja korpikentistä. Vuoristojen vuoksi Norjassa
lentäminen tulee olemaan melkoisen haastavaa, säätiedotuksiin ei voi luottaa ollenkaan ja joka laaksossa
on erilainen sää. Lisäksi siellä sataa todella paljon, Sognevuonon ympäristö on Euroopan sateisinta aluetta.
Jostein sanoi, että hänelle on lapsuudesta jäänyt parhaiten mieleen se, että vaatteet olivat aina märät.  
Simo Piiroinen

Karoliina

Joo totta puhut, ei tuo Star ole mikään aerodynamiikan ihme sinänsä, edes Stingin nokkapelillä varustettuna
muoto ei ole ihan sellainen kuin mikä se voisi olla vaikkakin kyllä se Eurostaria virtaviivaisempi ja liukkaampi on.
Myös nuo siivet ovat peruslaatikkomaiset, melko samaan tapaan kuin Eurostareissa yms. Kiva kone lentää, mutta
esim. Dynaero MCR, RMT Aviation Bateleur yms. pätkivät Stinginkin mennen tullen ja Dynamicissakin on omat
etunsa. Hintalappu on kyllä näissä usein sen mukainen että ilmaiseksi ei parempi aeromystiikka tule.
Mutta hienoa että uusia vaihtoehtoja alkaa tulla ultramarkkinoille ja mieluiten vielä kohtuulliseen hintaluokkaan,
itseäkin 200 km/h lentävä lentovene kyllä voisi kiinnostaa.
Varsinkin jos Helsingin päättäjät menevät tuhoamaan Malmin, niin pitäisiköhän
ryhtyä rantojen naiseksi ja vaihtaa lentoveneeseen, ei tuonne rantaan ole kotoa matkaa kuin pari
kilometriä, paljon lyhyempi matka kuin Malmille... Tosin ei nyt luovuteta ihan vielä, täytyy toivoa parasta että
Malmi säilyy vielä pitkään lentokäytössä...

Toma

LainaaSaksasta olen löytänyt hintoja, jotka ovat n. puolet 912:n hinnasta ( siis täydellinen "paketti" ).
Jos aika riittää, ensimmäinen HKS lentää Suomessa tänä vuonna.
Mistäs löysit niitä hintoja? Tanskasta löytyi 6300€ hintaan oliko saksassa samoissa luvuissa?
Terveisin
Tom Arppe

Simo Piiroinen

LainaaMistäs löysit niitä hintoja? Tanskasta löytyi 6300€ hintaan oliko saksassa samoissa luvuissa?
Webistä niitä löytyi eri hakusanoja Googlaamalla. Tuo 6300 ekeä oli hintahaitarin alapäästä.
Hintoja on aika vaikea vertailla, koska niistä ei käynyt ilmi, mitä kaikkea pakettiin kuuluu
(kierroslukumittari, kaasareiden sähkölämmitys, vaijerit yms. ovat eri tuotenumeroilla).
Veikkaisin, että kaikki mahd. romut maksavat yhteensä n. 8000 euroa, joka on käsittääkseni
alle puolet 912:n hinnasta samoilla varustuksilla.  
Simo Piiroinen

Markku Hiedanpää

LainaaMistäs löysit niitä hintoja? Tanskasta löytyi 6300€ hintaan oliko saksassa samoissa luvuissa?
Tervehdys Toma

Tarkasta hankintamaan ALV-verotus ilma-aluksille ja niiden osille.
Tanskan ja Italian ALV % on 0%, saksassa se on 17%, joten olettaisin moottorin hinnan olevan siellä 7400€ nurkilla ja jos se myydään täällä (22%) nouseen hinta siihen 7700€ nurkille.

Toma

Kiitoksia vinkistä Miuku, pitänee tehdä retki tanskaan ja tuoda käsimatkatavarana yksi HKS:ä  :D  
Terveisin
Tom Arppe

Simo Piiroinen

Lainaapitänee tehdä retki tanskaan ja tuoda käsimatkatavarana yksi HKS:ä  :D
Tee kuitenkin tilaus ensin. Pakoputkistovaihtoehtoja on useita, kaasu ja ryyppyvaijereita on
kahta eri pituutta, alennusvaihteita on kaksi eri versiota ja kaasareiden lämmittimetkin
kannattanee varata erikseen. HKS:n kierroslukumittari on näppärän kokoinen ja
merkinnät ovat valmiiksi oikein. Tällä hetkellä toimitusaika tehtaalta jälleenmyyjälle on
noin 2 viikkoa, vaikka lupaavat 2...5 viikkoa. Tehdas haluaa pienemmiltä jälleenmyyiltä
etumaksun, joten voit joutua pulittamaan jotain tilauksen yhteydessä.  
Simo Piiroinen

Toma

Lainaus käyttäjältä: Markku Hiedanpää - kesäkuu 16, 2005, 21:18:43
Tarkasta hankintamaan ALV-verotus ilma-aluksille ja niiden osille.
Tanskan ja Italian ALV % on 0%, saksassa se on 17%, joten olettaisin moottorin hinnan olevan siellä 7400€ nurkilla ja jos se myydään täällä (22%) nouseen hinta siihen 7700€ nurkille.

Tanskan HKS maahantuoja väitti että lentokoneet kokonaisuudessaan ovat Tanskassa ALV 0 mutta esim moottori on ALV 25% jos sitä ei sitten myydä ja asenneta tanskalaiseen koneeseen.
Kyselin hieman tarjouksia HKS:stä mm. Tanskasta ja Englannista ja hintaerot ovat VAT:in takia aika kovia, pakettia jota kyselin oli tämä:

HKS700E-engine, 2.58gearbox up       
04Y-479 Type 5 muffler set       
( 04Y-300 manifold exhaust RH (V), 04Y-302 manifold exhaust LH (V),     
04Y-306 main muffler (V), 04Y-308 tail pipe elbow (V) )     
04Y-275 Oil tank assy     
04Y-425 Oil cooler     
04Y-352 HKS tacho meter     
04Y-289 Carb. heater set     
04Y-312 Throttle cable L=4027mm       
04Y-315 Choke cable L=1000 mm   

UK hinta tälle paketille on: 6,975.27 EUR + 18% VAT = 8,230.80 EUR
DK hinta tälle paketille on: 7,244.43 EUR + 25% VAT = 9,055,50 EUR

Tanskaan olisi kyllä helpompi mennä hakemaan mutta 800 egellä ostaa jo jonkun verran bensaakin (tosin aika vähän sitä saa nykyisillä hinnoilla).

Onko joku touhunut tämän VAT asian kanssa? Onko laillista tapaa kiertää sitä, muutakuin ostamalla lentokoneen moottorin kanssa?





Terveisin
Tom Arppe

Markku Hiedanpää

Lainaus käyttäjältä: Toma - syyskuu 04, 2005, 21:59:54
Tanskan HKS maahantuoja väitti että lentokoneet kokonaisuudessaan ovat Tanskassa ALV 0 mutta esim moottori on ALV 25% jos sitä ei sitten myydä ja asenneta tanskalaiseen koneeseen.
Tietääkseni tanskassa ei ole peritty ALV:tä myöskään suomalaisiin ilma-aluksiin asennetuista moottoreista. Eli jos koneella on suomalainen kansallisuus- ja rekisteritunnus kannattaa tutkia mitä vaihtoehtoja moottorin asentaminen antaa.

Toma

taitaa tulla UK reissu halpalentoyhtiöllä eteen, kiitos vinkistä :)
Terveisin
Tom Arppe

jkph

Miks te lennokkimoottoria lentokoneeseen laitatte???

http://www.gsal.org/projects/Robt_Sawyer/70Staud.htm
Tieto lisää tuskaa. Onneksi on Buranaa.

Toma

#28
Lainaus käyttäjältä: jkph - elokuu 08, 2006, 17:46:52
Miks te lennokkimoottoria lentokoneeseen laitatte???

http://www.gsal.org/projects/Robt_Sawyer/70Staud.htm

Noh, eihän nää meidän härvelit paljon eroa tuosta "lennokista".
Tuohon vain kyytiin ja sitten katotaan voitko luottaa kaveriin joka ohjaa maasta...

Löyty weedhopperista kellukkeilla kuva, nyt kun lennokeista oli puhetta niin...
Terveisin
Tom Arppe

pimattil

Lainaus käyttäjältä: jkph - elokuu 08, 2006, 17:46:52
Miks te lennokkimoottoria lentokoneeseen laitatte???

Ja tämäkö hullua -- jotkut lentävät kokonaan ilman moottoria. Se vasta pelottavaa onkin.  ;D
- Pirkka -

jkph

Niinpä niin. Hulluahan se on lentää ilman moottoria, mutta niin pirun hauskaa. Ja turvallista, yksi tekninen vikaantumisaltis laite poissa..

Tuohon linkin laitteeseen kun saisi itsensä mahdutettua kyytiin niin olisi mielenkiintoista ajaa lähettimen kautta. Saisi säädettyä snap-rollit kohdalleen ensin maasta ja sitten kyytin kokeilemaan  :wacko: 
Tieto lisää tuskaa. Onneksi on Buranaa.

Karoliina

Palatakseni itse aiheeseen, onkohan HKS800 tms. mallia tulossa joskus?
Tuo HKS700 on loppujen lopuksi liian tehoton esim. meidän vimpaimelle, mutta jos siitä olisi hieman
tehokkaampi versio (80-90 hp) niin siinä olisi melkoinen markkinarako moottorilla jos se yhä pystyisi
olemaan pieni ja kevyt mutta silti luotettava.

kate

(Karoliina kirjoitti Katen accountista kun ei viitsinyt logata ulos ja sisään kirjoittaakseen omallaan):

Voisitko laittaa linkin/lisäinfoa tuosta turbolla varustetusta HKS700E:sta? Googlettelin mutta toistaiseksi
tuloksetta. Jos HKS700:sta saisi irti luokkaa 80 hevosvoimaa, kelpaisi se jo suuren osan ultrista voimanlähteeksi,
mukaanlukien Star, Sting, Eurostar, Dynamic, jne. Olisi mielenkiintoista tietää HKS700+turbo vs. Rotax 912 painovertailu
oikeina asennettuina painoina, eli jääkö oikeasti kevyemmäksi kuin Rotax ja jos jää, kuinka paljon (eli onko
erolla merkitystä muualla kuin paperilla).

Karoliina

Toma

Minä voin kysellä tuota Norjan maahantuojalta, ootas niin katsotaan mitä se vastaa...

Ainoa maininta ko. koneesta löytyi icp avio:n sivuilta http://www.icp-avio.com/index.htm

suora linkki: http://www.icp-avio.com/bingo_en.htm
Terveisin
Tom Arppe

Toma

Tämmöinen vastaus Italian heput antoivat:

LainaaDear Sir,
the HKS 700 turbo version is not available now.
We started and made some tests but now is the HKS in Japan is
working on.
As they have an engine available they will let us have it for installation on
airplane and tests.
Best regards.
ICPsrl / Loredana


Eli ilmeisesti semmoinen on ollut testeissä, mutta on nyt japanilaisten hoivissa takaisin. Ihme vaan että myyvät semmoista versiotaedes  jos ei se kerran ole edes olemassa  ::) tosin se ny ei ole estänyt ketään aikaisemminkaan....
Terveisin
Tom Arppe

Toma

Sauer painaa kuitenkin huomattavasti enemmän kuin HKS ja suoravetoisena siitä ei oiken saa sitä samaa työntöä irti. Mopuun tuo voi olla oiva vaihtoehto kun Limbachista on tunnit täynnä...

Terveisin
Tom Arppe

Toma

Kysyin tuota turboversiota suoraan Japanista ja tässä vastaus:

LainaaDear Mr. Tom Arppe,

Thank you very much for your email and we are sorry for slow reply due to our summer holidays.
Unfortunately HKS does not release the turbo version of HKS700E.
But we really understand the demand and situation of market, also we understand this kind of problem (over MTW).

Best regards,
Hiroshi Kato
HKS AVIATION

Eli ei ehkä ole tulossa ainakaan ihan lähiaikoina
Terveisin
Tom Arppe

Powered by EzPortal
Powered by SMFPacks Menu Editor Mod