BOXERI

Aloittaja Tapani Honkanen, maaliskuu 02, 2009, 10:14:12

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Tapani Honkanen

----

Esa Virtanen

Harmi, ettet ole saanut apuja. Minäkään en sähkömiehenä ymmärrä polttomoottorista muuta kuin kipinän päälle  B).
Tuolta autopuolella törmäsin hyvään videoon, tästähän on vissiin kysymys


http://www.youtube.com/watch?v=QsmiIeAkE-o


Tommi K

Lainaus käyttäjältä: taho - maaliskuu 03, 2009, 21:24:04
Kai se on niin, että kun itse kysyy ja vastaa niin saa mieleisensä vastauksen. Taidan olla väärällä foorumilla kun kukaan ei ota kantaa.

No, ongelma omasta puolestani on siinä, että kysyit löytyykö koneistajaa. Minulla on vain rautasaha, viila, pylväsporakone ja minisorvi. Niillä ei moottorin osia rakenneta, vaikka halua olisikin. Olisi kiinnostanut muukin tieto kuin kuva sylinterinkannesta, esimerkiksi tietoa moottorin ulkomitoista. Pienen nelitahtimoottorin ääni on eri planeetalta kuin 2-tahtisen putputus. Teho-painosuhde ja  on samaa luokkaa kuin omassa koneessa olevan 2-tahtisen yksisylinterisen.

Aki Suokas

Voisiko sylinterin/kannen yhdistää monoblokkirakenteeksi. Säästyisikö taas grammoja?
Aki
------------------------------------
www.hooteehoo.org, www.air-r-c.info, www.windcraft.fiwww.eurofox.fi

Juhannus

Olisin edelleen sitä mieltä, kuten puhelinkeskustelussa mainitsin, että teetä lohkosta pikamallinnuskoneella muovimalli, josta tehdään valumuotti hiekkaan, ja valetaan alumiinistä koko höskä.Vaikka nykyään monessa koneistamossa on kapaa runsaasti, on kuitenkin mahdotonta saada koneistettua mallia aivan ilmatteeksi...:)Vaikka olisi kuinka hyvä tarkoitus.... Kampiakseliaihio olisi varmaan tehtävä 3D jyrsimällä, joka sorvataan, ja hiotaan sopivaksi.Tuo hiomapuoli joudutaan teettämään moottorikoneistamolla.Kerroppa, mitkä on noitten osien fyysiset mitat?

Jari Kaija

Lainaus käyttäjältä: taho - maaliskuu 09, 2009, 15:45:24
Synkkä yksinpuhelu jatkuu!!!!

Jatka vain ihmeessä. Ainakin minä seuraan tätä mielenkiinnolla.

Kunpa vain olisi se CNC jyrsin tallissa tässäkin projektissa auttaakseni,
vaan ikävä kyllä ei ole. Taito riittäisi omankin jyrsimen tekoon, vaan
aika ja rahat ei.

Make

Tässä on IV-tyypin volkkarin nostimista juttua.Olisiko näitten mitat lähelle mitä olet vaille?
www.ratwell.com/.../01-Lifter.jpg


Martti Mattila

Hyvä hyvä
Hienoa että panet tietosi käytäntöön,moottorin oppii parhaiten suunnittelemalla oman moottorin.
Mutta nyt pieneen nippelitason juttuun.Elikäs vaihtuvatilavuuksisen kampikammion tuuletukseen
Ducatilla on tuuletusputken päässä takaiskuventtiili classic kisapyöräilijät käyttävät muissakin
merkeissä vaivihkaa tätä venttiiliä.Eli paine ulos mutta mäntien liikkuessa ulospäin läppä on kiinni
ja kampikammiossa paine alle vallitsevan ilmanpaineen.Onko tästä mittaustietoa hyödyistä.
Pääsen ehkä itse pian testaamaan,menin tyhmyyttäni tekemään Citroen Visa 652cc.boxerista
harrastemoottorin,se on savujen otto vaiheessa, voin siinä testata muuttuuko kierrokset, läpällä
tai ilman.Teemme tuosta moottoristanne kaksitahti D.n kunhan se on ensiksi ....Olisin kyllä
ottanut ensihätään VW kampuran 84 iskulla, saa kaupasta, hitsipuikolla saa 90mm.
Se on kova kysymys, kevyt ja pieni alennusvaihteella, vaiko jykevää suoralla veolla.
Yritän seuraavaksi tehdä kaksisylinterisen VW 82x94 osat uusia laakereita ja nokkaa vaille on.
Mulla on se Citikka ja sitten joskus se VW, voin verrata.Jos saamme elää.

Make

Moottoripyörissä on käytetty kasattavia kampiakseleita ja minulla on niistä myös hieman kokemusta koska olen vaihtanut
kiertokankia useampaan eri pyörään mutta niissä on kaikissa ollut runkolaakereina kuulalaakerit vaikka kiertokangen alapään laakeri olisiki ollut pronssihela.Uudemmissa on tietysti ollut neulalaakerit kk-alapäässä.Olen joskus sorvannut ristitapin Royaliin ja myös karkaissut sen ja jopa ajanutkin jonkun verran sen jälkeen.Vanhassa 125 cc Gilerassa joka on yksi sylinterinen  4-tahtinen on huohottimena on aluvalusuppilo jossa on kierrekansi ja sisällä hiiren pallon kokoinen kumipallo
katkomassa sisäänmenevää huohotusilmaa eli sulkeutuu pelkällä painovoimalla.Itselläni on myös 1/2 VW moottori rakenteilla ja olen miettinyt huohottimeen samanlaista takaiskuventtiiliä kuin on käytetty kaksitahtisen motocross-pyörän
imukanavassa kaasuttimen ja kampikammion välissä.Minun kampiakseli on myös 84 mm mutta männät on vain 92 mm. Kannet näytinkin Taholle Pieksämäellä.Onko kumpikaan katkaissut ko akselia.Koneistajani oli huolissaan onnistuuko kierteiden teko vai onko liian kova kiinan pojan akseli.IV-tyypin keinuvivut näytti pienemmiltä kuin I-tyypin VW:n,ainakin kuvassa ja ovat suorat eikä viistot niinkuin I-tyypissä.Linkki oli hyvä kun ääntäkin sai kuunnella.

Make

Onko kukaan koskaan kokeillut tehdä sylinteriä ohutseinäisen valuputken ympärille prässättävillä alumiinikakkaroilla.Kiekot voisi leikata ehkä laserilla tai vesisuihkulla esim 2-3 mm levystä.Kiekkokoko kasvaisi alhaalta ylös päin ja välissä olisi samanpaksuinen ja yhdenkokoinen välikiekko.Kiekot lämmitettäisiin ja painettaisiin paikoilleen.Tietysti niissä olisi oltava tarpeelliset aukot pinnapultteja ja työntötankoja varten.Putki voisi löytyä esim. traktoripuolelta.Tuleeko liian painava tällä tavalla tehtynä.Putken seinämä ei saisi olla paljon 2 mm suurempi ja putkun yläpäässä olisi oltava laajennus jota vasten kiekot puristettaisiin.En tiedä tuleeko tällä tavalla yhtään edullisempi valuun tai koneistukseen verrattuna.Kiekot voisi myös valmistaa stansattuna.

Make

Sytytys ja lataus toimisi tällä.Kysyin systeemiä puolikkaaseen VW:hen mutta valmistaja pesi kätensä kun kuuli että lentämään pitäisi päästä.Tämä on Bmw:hen.Dell.Ortolla on ainakin ruiskukurkkuja sivullaan mutta elektroniikasta en ole varma.Löytyyhän tuota elektroniikkaakin.Tuo englantilainen dellorto-sivu on yksinkertaisempi ja hinnat näkyy puntina.
Viimeisenä dellorton Saksan maahantuoja joka löytyy Hannoverin itäpuolelta ja josta kävin hakemassa 30 mm dellortot omaan projektiini.Heiltä löytyy ainakin Guzzin ja Ducatin inkeitä.
http://www.powerdynamo.biz/eng/systems/7167/71674main.htm
http://www.dellorto.co.uk/
http://www.dellorto.it/categorieProdotti.asp
http://www.dellorto.de/

Make

Kiertokankien alapään ristitapit vaativat kampiakselilla huomattavasti enempi materiaalia ympärilleen pysyäkseen kasassa puristusosvitteella.Kävin katsomassa paikallisessa pienkonekorjaamossa kaksitahtisen moottorikelkan kampiakselia josta variaattorin
puoleinen puristussovite oli pettänyt vaikka siinä oli hihnapyörän ja kampilimpun välillä kaksi kuulalaakeria vierekkäin.Runkoakseli oli 35mm
ja ristitappi 23 mm halkaisijoiltaan ja limpun paksuus oli 15 mm ristitapin sovitteen kohdalla.Jos löydät jostain 5 hv Yamaha 4-tahti perämoottorin räjäytyskuvat niin tutustu venttiilikoneistoon ja keinuvipuihin.Venttiilit olivat linjassa,palotila muotoiltu ja keinuvivut prässätty teräslevystä.Kampiakseli voisi toimia valettuna paremmin.Suosittelen käyntiä vastaavalla korjaamolla josta saat osviittaa moottoreiden heikoista kohdista.

Make

Tällä sivulla on videon pätkä Parajetin tehtaalta moottorin valmistuksesta.Toma oli tuonut linkin tuonne toiselle puolelle.Englantilaiset
dramatisoi videon kuin videon mutta kampiakselin kasaus ja lohkon jyrsintä näytetään ihan hyvin vaikka kaksitahtisesta onkin kyse.
http://www.parajet.com/index.php?id=7

mzeta

Tyhmä kymysys, mutta olet varmaan jostain syystä hylännyt samassa linjassa olevat sylinterit, joka vaatisi kolmiheittoisen kampiakselin jossa toinen kiertokanki on kaksihaarainen. Jos sylinterit olisivat samassa linjassa, saattaisi tärinä, venttiilien ajoitus ja ehkä jokin muukin toiminta helpottua symmetrian vuoksi. Toisaalta kampiakseli olisi monimutkaisempi.

Martti Mattila

Anteeksi tämä ratsastus tämän otsikon alla näissä moottorijutuissa,ehkä pitäisi alottaa 2 syl.VW foorumi.
Ostin valmiiksi katkenneen 82 kampuran draksterista,ennen Kiina aikaa, siitä otti sorvi hyvin lastua.
Tein Moc.410 aineesta peräpäähän kupin vättyäkseni kahden runkolaakerisarjan ostolta.
Akseli pitää vielä viedä hiottavaksi suoraksi,konerikon jäliltä.94 sylinterit ovat vahinko, niitä kun oli
kaksi kpl.myytävänä. 92mm. olisi turvallisempi lohkon kannalta.Mul on 12mm.casesaverit itse epäkeskeisesti
sovitettuna. Nicasil sarja Great Planesilla maksaa810 usd.niitä on vain 94mm.Vähän tekis mieli niitä.
Ostin isovenaisen kannen 1 kpl. Itävallasta,on säröillä, teen siitä silti koekannet.Kiertokanget puuttuu,tilaan Aircooled.fi stä.
Mul on myös 76mm.hitsattu vastapainoilla, se on niin kulunut et pitäis laittaa Chevyn 53mm.laakerit.Löytyy myös Transitin cyl.putket
halk.94 ja ja billet aihiot sylintereiksi.Tää rojekkti on pitkissä puissa yli 10v. vanha jo nyt.
Suhtaudun kunnioituksella ja säälillä moottorintekijöihin,sillä aikaa mitään osaamattomat(olen tietysti fakki-idiootti) lentää satoja
tunteja, kun me kääntelemme palikoita verstaassa.Otin savut 15/03 siitä Citroen Visa 652 motista,ohne propeller.
Martti

Make

Sylinterin välykset esim. VW valurauta sylinterissä jonka halkaisija on 92 mm on 0,07mm ja muistelen että 350 cc Royal Enfield Clipperin jossa myös oli sylinteri valurautaa sylinterin halkaisija oli muistaakseni 76 mm ja välys sama 0,07mm.Uskoisin että se asettuu 0,05-0,07 välille vaikka sylinteri olisi alumiinia valurautaputkella ja ehkäpä 0,05-0,06 Nikasil pinnoitteella.Ehkäpä saisit kampiakselin keveämmäksi jos pitäydyt alkuperäisessä suunnitelmassa tehden sen valamalla.Tai jospa käytät esim VW;n akselia ja katkaiset sen.Daf on myös käyttänyt 2 sylinteristä boxeria ja tehotkin 40 hv luokkaa mutta se painaa hieman enemmän kuin katkaistu VW.Siinä voisi myös olla hyvä kampiakseli-aihio tähän projektiin.Ruotsin posti on käyttänyt Daffia jakeluautonaan.

Make

Mietin myös nelisylinterisen rivimoottorin kampiakselin katkaisua mutta siihen tulisi kolmas runkolaakeri sylinterien väliin.Kestävyys lisääntyisi mutta myös paino ja lohko monimutkaistuisi.Ajattelin esim Suzuki Swiftin 1,3 l moottoria mutta en löytänyt sen iskunpituutta tähän hätään.

Teppo Miettinen

Swiftin 1.3L G13B moottorin speksit:

Engine  Units :         mm (in)
Type                    G13B
No. of Cylinders        4
Bore                    74.0 (2.91)
Stroke                  75.5 (2.97)
Pistion Displacement     1298cc (79.2 cu.in)
Compresion Ratio       10:1 

Make

Josko tuota 2 sylinterisen boxerin huohotus ongelmaa voisi käyttää hyväkseen.Jos valjastaisi sen kehittämään 1-4 kg painetta joka pyörittäisi sitten ahdinta.Kai sillä jo jonkinmoisen ahtopaineen saisi.Ajattelin että kun tässä on venttiilit rivissä ja samassa tasossa ne muutenkin jää pieniksi .Hyvä puoli on pieni kulutus.Huono puoli vähäinen teho.Ahtimelle olisi käyttöä.Täytyy tietysti ottaa huomioon minkä verran stefat ja venttiilien nostajien putket kestäisivät painetta.Toivottavasti Taho yöunesi eivät tämän johdosta enää lisää lyhene.

Make

Onnea nimityksen johdosta.
Pelkäsinkin että alkaa mennä ajatus ikiliikkujan puolelle mutta sitten tuli mieleen että jostain reiästä öljyt ulos tulee ennenkuin tehoja alkaisi löytyä.Luulen että tapin kenennys ei tuota ongelmia kun vain jättää 3 mm vähintään seinämäpaksuutta.Pään voi tulpata kupiksi prässätyllä jousipeltilevyllä jollainen oli aiemmin mainitsemassa Gilerassa.Täytyy vain sorvata sille huullos ja jousikupille olla työkalu millä sen asentaa.Polvekkeen tekeminenkään ei ole ongelma.Sellainen oli Royalissa ja sorvin kovapalan kärjen pyöristys riittää.Royalissa oli myös päissä kierteet ja mutterit mutta en tiedä oliko niistä mitään apua.Jospa piirrät kampiakselin runkoputkille sisähalkaisijoihin puristusliitosten kohdille ainakin kaksi milliä lisää niin nämä akselipätkät pysyvät kuosissaan.Ja voisiko polven liitoksiin saada millin lisää leveyttä liitospintaan.Runkopukeissa on ainakin ulompana mahdollista kaventaa runkopukkeja heikentämättä.Ainoastaan päittäislaakerin kohdalla tulisi ongelmia .Olisiko mahdollista käyttää irrallisia otspintoja kuten esimerkiksi Fordin Kenttiläisessä muistaakseni käytetään.Silloin päittäislaakerin voisi upottaa.Jos sellainen toimii alumiinilohkossa ettei lähde pyörimään.Minulla on kohta mahdollisuus nähdä Suziki Hayabusan männät ja kiertokanget.Otanko mitat niistä.Niissä on aika matalat männät.



Make


Karoliina

Tapani: Jos haluat tuolle puhelullesi dokumentaatiopaikkaa wikin muodossa (mielestäni kätevämpi jos haluaa dokumentoida kuin keskustelufoorumi, se kun voi sisältää strukturoidun rakenteen eikä kaikkea tarvitse pistää yhteen pötköön kaikkien kommenttien yms. väliin),
niin meiltä löytyisi kyllä gforge palvelimesta. Siinä on wikin lisäksi myös subversion versionhallintapalvelu (Ja se on tietysti ilmainen valikoiduille projekteille, moottoriprojektisi kelpaa sellaiseksi. Huom! Kaikkien innokkaiden leko- (etenkään alle 70 kiloisten lekojen) ja moottorisuunnittelijoiden ei sitten kannata kiljuen mennä rekisteröimään sinne accountteja koska me approovataan *hyvin* valikoidusti [tarkoittaa sitä että default action on disapprove ellen eksplisiittisesti toisin mainitsen].):
http://gforge.katix.org

Make

Mäntäkaupan luettelo olisi tässä tarjolla.Jos ei sergei vierasta niin katso Samaran mäntää.Ainut ongelma on että venttiilit on hiukan kallistettu mutta palotila on hyvä.On tässä muistakin autoista mäntiä kuvineen.
http://www.iapel.com/main_en_productos_lada.asp


Make

Valitettavasti tuo kirjan linkki hävittää juuri ne moottoria koskevat sivut.Löysin Art mäntätehtaan sivut
jolta löytyy mm. melkein 280 männänlaki tyyppiä.
http://www.art-piston.com.tw/

Make

Ei tarvitse mennä merta edemmäs kalaan, täältä löytyy linkki sytytykseen ja bensan ruiskutukseen.Sauer moottorin jutusta.Mutta aika hinnakkaita ovat.

http://translate.google.com/translate?u=http%3A%2F%2Fwww.silent-hektik.com%2FUL_M800a_1.htm&langpair=de|en&hl=en&ie=UTF-8

Make

Voisiko öljypumpun yhteyteen laittaa pienen suodattimen ja öljypohjaan rivoitusta.Öljypohja on varmaankin riittävä
suuren öljymäärän saamiseksi joten erillistä lauhdutinta ei tarvita.Suodatinkin olisi suoraan viimassa joten sekin auttaa jäähdytykseen.

mzeta

Potkuriakseli on avoin kampikammioon, ja siksi päässä pitää olla tulppa?  ::)

Make

 Potkurinlaipan kiristin.

Make

Katkaise tuosta aluksi Gold Wingin akseli.Goldwingin kiertokanget ja männät kävisivät myös suoraan. Laitan kuitenkin vielä vanhan Bmw:n akselin ihan vaan mielen virkistykseksi.

Make

Löysin tämän jutun moottoriblokin materiaaleista:
http://www3.interscience.wiley.com/journal/72507211/abstract?CRETRY=1&SRETRY=0
Ja tässä yksi reniumin toimittaja Saksasta:
http://www.alfa-chemcat.com/

Toma

Aika hinnakasta tuo Rheniumpulveri:  50g - 1353.00€
Terveisin
Tom Arppe

Make

ei auta aivastella kun alkaa sekoittaa muuhun metalliin

Powered by EzPortal
Powered by SMFPacks Menu Editor Mod