Kirjoittaja Aihe: Kangaskaupassa  (Luettu 3293 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa Mikko Suokas

  • Aktiivijäsen
  • *
  • Viestejä: 87
Kangaskaupassa
« : Maaliskuu 11, 2006, 20:51:13 »
Tämän tarinan kertoi kerhomme purjelennonopettaja, jonka tunnemme lempinimellä Vili. Hän olisi itse paras kertomaan sen täälläkin, mutta koska en tiedä, seuraako hän tätä foorumia, rohkenen kertoa sen ihan omalla luvallani.

Vuosia sitten piti tehdä Twin Astir -purjelentokoneen takaohjaamon kuomuun huppu pilvilentokoulutusta varten. Etsittiin sopivaa kangasta tarkoitukseen. Kankaan piti läpäistä valoa sen verran, että takaohjaamossa näkee lukea mittareita, mutta ei niin paljon, että sen läpi erottaisi esimerkiksi auringon sijainnin. Niinpä Vili lähti sitten samaan kerhoon kuuluvan Marjukan kanssa kangaskauppaan valitsemaan kangasta. Vetelivät pakkoja auki, katselivat valoa vasten, keksivät sitten vetäistä kankaan hupuksi pään yli nähdäkseen, miten se soveltuisi pilvilentohupun materiaaliksi. Kun tätä oli jatkunut aikansa, kangaskaupan myyjätäti kiinnostui heidän touhuiluistaan ja tuli kysymään, voisiko hän auttaa jotenkin. Siihen Marjukka loihe lausumaan:

-Me aiotaan tehdä sellainen pilvihuppu.

Myyjän ilme oli muuttunut kummalliseksi, jotain oli kai mutissut että vai niin ja odottakaa hetki, ja lähtenyt sitten takahuoneeseen. "No nyt se menee soittamaan huumepoliisille!" välähti molempien purjelentäjien mielessä, mutta kangasta kuitenkin saatiin, ja vielä tänäkin päivänä meidän pilvilento-oppilaamme istuvat Tove Janssonin satuhahmoilla koristellusta kankaasta tehdyn hupun alla oppimassa, kuinka kioski pidetään pystyssä pelkkien mittareiden avulla.

 

Powered by EzPortal