Myötätuuli vastatuuli/ ilmanopeus

Aloittaja Martti Mattila, toukokuu 10, 2009, 13:21:02

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Martti Mattila

Kauan sitten DC3 iskeytyi Juurusveteen,uhreja tuli hieman enemmän kuin harrasteilmailu
onnettomuuksissa.Finnairin pääpilotti kertoi televisiossa kuinka ilmanopeus voidaan menettää
kaartamalla myötätuuleen.Siitä syntyi kova keskustelu,periaatteena tietääkö ilma-alus lentääkö
hän myötä vai vastatuuleen.Keskustelun yhtenä argumenttina oli ettei laivan uima-altaan ympäri
juoksijakaan huomaa eroa siinä juokseeko hän keulaa tai perää kohti laivan liikkuessa eteenpäin.
Väitettiin ettei eroa huomaa, ei huomaakkaan laivan liikkuessa tasaista nopeutta, mutta entäpä
laivan suorittaessa niin sanotun hätäpysäytyksen, kesken kaikkitietävän ilmailijan juoksun.
Juoksijan massan jatkuvuus (inertia) ei muutu vaikka järjestelmän (laivan) nopeus ympärillä
muuttuukin.
Samoin käy kun lentokone lentoonlähdössä tai muuten lentäessä pinellä nopeudella, joutuu maastoalueelle
missä tuuli muuttuu myötäiseksi tai sivumyötäiseksi.Ilma-aluksen massan nopeus ei kasva siinä silmän
räpäyksessä kuin myötätuuli.Tappaa tehokkaasti riippuliitäjiä ja muita hitaasti lentäjiä.Coloradossa
meni suihkumatkustajakone mäkeen laskuasussa, periaatteessa samasta syystä.
Tuulen suunnan äkilliset muutokset ovat vaarallisia,miksi tyyppilentoja tai ensimmäisiä yksinlentoja
pitää tehdä puuskatuulissa.Illalla klo 20 jälkeen tuuli tyyntyy ja silloin sopii harjoitella.

JariS

Kannattaa kuitenkin aina joskus lentää tuulessa ja puuskissa. Jos käy vain kauniin tyynenä kesäiltana ilmassa, ei ole sitten valmiuksia selvitä yllättävästä puuskarintamasta, joka salakavalasti hyökkää kimppuun kesken lennon. Uskon, että opettajat kykenevät arvioimaan olosuhteet oppilaan mukaan. Tuo puuskaisessa kelissä lentäminen kuulemma kasvattaa rintakarvoja. Ainakin mieslentäjille.
Lennän hitaasti ja nauttien

Tommi K

Viime viikonloppuna oli hyvä, melko tyyni sää ja lentelin koelentoja EFVR:llä. Kenttä on hiljainen ja muuta toimitaa ei sanottavasti ole, mitä nyt lääkärikopteri pörrää. Yhdessä nousussa oli kummallinen termiikkipuuska, nopeus nousi äkillisesti yli 20 km tunnissa, ja nokka osoitti hetkessä jonne aivan muualle kuin haluttuun menosuuntaaan.  Panin asian termiikin ja hetkellisen herpaantumisen piikkiin. Vasta tänään hokasin, mistä oli kysymys: odottelin radan päässä vuoroani kun kopteri lensi radan poikki asematasolle. Venälaisten käsikirjassa varoitellaan heavy-koneista: jos niiden perässä lähtee,  niin on odotettava varo-aika ja nopeutta täytyy olla reilusti ylimääräistä, mutta helikoptereista ei mainittu mitään! Miksi kaikki pitää oppia kantapään kautta?

Aki Suokas

Lainaus käyttäjältä: Tommi K - kesäkuu 09, 2009, 19:37:26
Miksi kaikki pitää oppia kantapään kautta?

Ei tarvikkaan.  Tietoa ja sitä kuppilatiimaa löytyy, ihan viranomaisenkin suunnasta, jos on aikaan opiskella.
Aki
------------------------------------
www.hooteehoo.org, www.air-r-c.info, www.windcraft.fiwww.eurofox.fi

Tommi K

Lainaus käyttäjältä: Aki Suokas - kesäkuu 10, 2009, 17:11:34
Lainaus käyttäjältä: Tommi K - kesäkuu 09, 2009, 19:37:26
Miksi kaikki pitää oppia kantapään kautta?

Ei tarvikkaan.  Tietoa ja sitä kuppilatiimaa löytyy, ihan viranomaisenkin suunnasta, jos on aikaan opiskella.


Hmm... Kolmekakkosen päässä ei ole mokkulalle kenttää, eikä läppäri mahdu ohjaamoon. Jouduin jo poistamaan puolet tempur pehmikkeistä ja baarikaapinkin :)


Toinen käsirjasta puuttuva seikka on huomautus siitä, ettei saa yrittää käynnistää moottoria kun se on sisäänvedettynä. Minkäänlaista estokytkintä ei ole, eihän kukaan ole niin hölmö, että sellaista yrittäisi, eihän?

Asiasta kolmanteen: miten helpoimmin korjataan maalatun puupotkurin pintaan tulleet pikku skrubut?




Powered by EzPortal
Powered by SMFPacks Menu Editor Mod