Miksi sinä harrastat ilmailua?

Toma · elokuu 07, 2008, 20:35:15

Olen seurannut monenmoista väittelyä lentämisestä, miten tietyissä tilanteissa pitää toimia, mitkä apukeinot ovat sallittuja ja tietenkin mikä on se ainoa oikea lentokone tyyppi/malli.

Suurimmassa osassa näistä keskusteluista on yksi yhteinen nimittäjä; mielipiteitä ja mieltymyksiä on yhtä paljon kuin lentäjiäkin. Tämä on varmaan osa lajimme viehätyksestä, vaihtoehtoja on niin paljon että jokaiselle löytyy aina jotakin.
Osa tykkää lentokoneiden rakentamisesta jotkut haluaa koneen jolla pääsee pienille kentille, jotkut tykkäävät nopeasta raaserista jolla pääsee pitkälle tai jolla voi lentää temppua, jotkut haluaa roikkua kankaanpalasen tai roottorinlapojen alla ja jotkut haluavat näyttää luontoäidille että pysyvät taivaalla myös ilman petrokemian viime tuotoksia.

Tämä on kaikki yhtä hienoa, henkilökohtaisesti pidän kaikesta joka jättää maan kahlitsevan vetovoiman mutta yhtä asiaa ei olla (muistaakseni) käsitelty liiemmälti täällä foorumilla; mikä sai sinun kipinän syttymään ilmailuun ja ennen kaikkia; miksi se on hauskaa? Harrastuksen pitää olla kivaa, muuten sitä ei tekisi, eikö niin?

Voin kerta hieman omasta kipinän syttymisestä ja miksi ilmailu on kivaa...

Ensimmäinen kosketus lentämiseen oli purjelentopuolella hyvin nuoressa iässä (2v) kone oli ASK 13 ja voin kertoa että siitä en muista mitään ;-). Kaikki kesät tuli vietettyä isän ja äidin kanssa lentokentällä (EFNU) asuntovaunussa joten purjelentoa tuli seurattua enemmän kuin lääkäri määrää. Tästä johtuen varmaan tuli sitten teini-iässä otettua pieni paussi ja paluukipinä syttyi vasta noin 20 vuoden ikäisenä jolloin menin suorittamaan purjelentokurssin samaiseen Nummelaan.

Se veikin sitten mennessään oikein urakalla, tuli vietettyä sen verran paljon aikaa kentällä että siinä rytäkässä meni sitten tyttöystävät y.m. sosiaaliset suhteet muuhun maailmaan hieman hunningolle. Purjelento kun tuuppaa olemaan hieman aikaa vievää touhua.
Parempaa lääkettä stressiin kuin purjelento ei muuten löydy. Siellä kun ilmassa keskittyy, sääjumalan armoilla, yrittäen löytää sen uuden noston että pääsisi seuraavalle kääntöpisteelle niin kyllä kaikki maalliset murheet ja ongelmat haihtuvat mielestä.

Sitten tuli ultrakevyet mukaan kuvioon joskus siinä 80 luvun loppupuolella, ultrakevyet sopi yhteen purjelentoharrastuksen kanssa kuin nenä päähän. Kun oli huono purjelentokeli (tintit kateissa) niin mikäs sen parempaa kuin ottaa silloinen kelluke Beaver RX-550 ja päräyttää landelle saunomaan. Tämä oli suorastaan loistava kombinaatio! Olihan se myös uusi kokemus kun oikeasti voi mennä jonnekin ja tulla sieltä takaisin "omin voimin" ilman vintturin tai hinauskoneen apua.

Yhteinen nimittäjä tälle kaikelle, ainakin minun osalta, on se että lentäminen sen kaikissa muodoissa on hauskaa ja siksi minä sitä harrastan.
Mutta mikä on se juttu joka tekee siitä hauskaa. Yritin tässä ajatella mikä tekee siitä niin kivaa ja huomasin että se ei ollutkaan ihan helppo selittää.

Kai se jotenkin voisi karkeasti jakautuu koko harrastuksen osalta näin:

Se lentoporukka; yhteneväisyyden tunne, hyvät kaverit jotka jakavat kiinnostuksen ja jonka kanssa on hauska suunnitella ja toteuttaa sitä seuraavaa juttua.
Itse lentäminen; Itse rakennetun koneen ensimmäinen lento, saa tehtyä sen täydellisen laskun, pitkä matkalento uudelle kentälle jossa ei ole ollut aikaisemmin, saa suoritettua sen viimeisen timantin kulta C:en... lista on loputon...

Tässä nuori wannabe pilotti nummelassa vuonna 1966, purjelentäjille tutussa "kevät asennossa"

Mutta palatakseni siihen alkuperäiseen kysymykseen mikä se on joka sai/saa sinun kipinän lehahtamaan tuleen ilmailun puolesta? ja miten se tapahtui tai on tapahtumassa?
Kiinnostavaa olisi myös kuulla "ei vielä piloteilta" mitä ne odottavat harrastukseltaan.

Petri Ahonen · elokuu 07, 2008, 22:00:51

Niin, mikä p*ru siinä sinitaivaassa oikein vetää puoleensa...

Se täytyy olla jonkinasteinen vamma henkisessä omakuvassa!

Itselläni on vahva muistikuva ajasta jolloin olin 2 tai 3 vuotias: Olin isän kanssa viemässä evästä naapurille joka oli laihian Jokisalossa puimahommissa (tai vast.) Ihmiset katselivat taivaalle ja minäkin näin sen, enkotin(=lentokoneen)! Muistan vieläkin sen runkomuodon, se oli paksu edestä ja siiven takaa meni runko riukuna taakse.
Jostain syystä olen aina piirrellyt lentskareita, tehnyt kuminauhakoneita, liidokkeja yms.Ehkä se on äitini syytä; hän oli Aerolla töissä vähän aikaa (lentotoiminnanpäällikön sihteeri tai vast), ehkä siitä jäi vamma geeneihin
Hauskinta oli kun isäni vei minut joskus Kruunupyyn kentälle katsomaan. Ei ollut aitoja ja pikkumies sai (valvovan simän alla) ihailla ilmojen uljaita kotkia; C-177 (Mauri Skytten silloin omistama) kahta Tuulia ja ATE-3:ta. Mikä tuntuikaan upeammalta kun pääsi Tuulian ohjaamoon kun "se niin muistutti spitiä!"

Lennonjohtajana oli silloin Alakosken Martti. Helv...n mukava mies joka oli kohonnut silmissäni pian Bigglesiäkin suuremmaksi sankariksi; olihan hänellä lupakirja ja kysyi vielä; haluatko ilmaan...
Martti, et tiennyt mitä teit...

Tosin, joku tippa ehti valua Jepuanjoessa vettä ennenkuin itse, ultraa ohjaten nousin aina ihailemieni sankarien lailla kohti sinitaivaan rantaa...

Niin...miksi?

jaoksa · elokuu 08, 2008, 07:30:32

Niin mikä.... todella hyvä kysymys!
Itse olen ollut vannoutunut tasamaan tallaaja mutta -06 sitten lähdin suorittamaan työkaverini yllytyksestä ultran -teorioita Ilmajoelle,meillä kun EPIKillä teoriat suoritetaan kansalaisopiston tiloissa.

Noh, aienpaa kokemusta ei ollut kuin matkustajakoneen kyydillä istumisesta , sitten saman 8/06 ehdin kokeilla Dynamicia pari tuntia ja se oli siinä.... taivaallehan tässä jatkuvasti tähyillään ilmojen haltijaan vedoten että soisi VFR-kelejä

, nyt sitten vielä ensimmäinen yksinlento kruunasi harrastuksen ,tunne oli jotain sanoinkuvaamatonta mitä ei saa sanotuksi...

Kyllä se siinä on kun nousee arjen yläpuolelle ja tapaa muita harrastajia

Jukka Mäkelä · elokuu 08, 2008, 07:36:02

Lainaus käyttäjältä: jaoksa - elokuu 08, 2008, 07:30:32
Niin mikä.... todella hyvä kysymys!
Itse olen ollut vannoutunut tasamaan tallaaja mutta -06 sitten lähdin suorittamaan työkaverini yllytyksestä ultran -teorioita Ilmajoelle,meillä kun EPIKillä teoriat suoritetaan kansalaisopiston tiloissa.

Noh, aienpaa kokemusta ei ollut kuin matkustajakoneen kyydillä istumisesta , sitten saman 8/06 ehdin kokeilla Dynamicia pari tuntia ja se oli siinä.... taivaallehan tässä jatkuvasti tähyillään ilmojen haltijaan vedoten että soisi VFR-kelejä , nyt sitten vielä ensimmäinen yksinlento kruunasi harrastuksen ,tunne oli jotain sanoinkuvaamatonta mitä ei saa sanotuksi...

Kyllä se siinä on kun nousee arjen yläpuolelle ja tapaa muita harrastajia

OT, mutta oletko sinä Jari se sama kaveri jonka tapasin Jämi Flyinnissä su. U 411:n vieressä ?

jaoksa · elokuu 08, 2008, 09:00:19

Kyllähän minä olen niin "hurahtanut"

harrastukseen että Fly-Innissä kävin valitettavasti ehdin vain lauantai - päivänä

ja perhekin viihtyi !

Jukka Mäkelä · elokuu 08, 2008, 09:24:23

Ok. Sitten oli kyseessä eri henkilö silloin su.

JariS · elokuu 18, 2008, 11:57:36

Vaimokin joskus kyselee, että mikä siinä lentämisessä niin viehättää. Vastaan aina, että en oikein tiedä, mutta josko se selviäisi lentämällä lisää.... Mitään yksinkertaista syytä en keksi.

- puskakoneen vapaus, lentopaikkoja runsaasti - kesällä kellukkeet, talvella sukset ja monesti lasku uuteen ja
erilaiseen paikkaan
- mahtavat maisemat ja sininen taivas joissa lentää vapaana, kuin lintu -- esimerkki: joskus kesällä auringon ollessa
menossa mailleen lentää Keski-Suomen järvimaisemissa katsellen tyyniä järvenselkiä ja hiljalleen kehittyvää
sumua hämärissä notkelmissa ja haikeana mennä laskuun kotirantaan --
- jos ei ole VMC:tä, aina voi rassata jotain kohtaa experimentaalissa
- jatkuva opetteleminen, palkitsevaa huomata oppineensa tekemään jonkin asian paremmin, kuin ennen
- samanhenkiset kaverit

Vain yksi asia harmittaa: Miksi en aloittanut aikaisemmin. On siinä hyvä puolikin: Nyt osaan varmaankin arvostaa
ja nauttia enemmän....

Aloitus kesti nelisenkymmentä vuotta. Ekaluokkalaisena seisoin sunnuntaisin katselemassa kentän laidalla, kun
luokkakaverin isä harrasti purjelentoa. Siitä asti haaveilin lentämisestä. Koululaisen ja opiskelijan rahat eivät riittäneet haaveita pitemmälle. Töihin mentyä tuli lainat ja lapset. Kuutisen vuotta sitten istuin Cessnan takapenkillä
etsintäharjoituksessa ja kyselin pilotilta, josko kerholla olisi kurssia lentämiseen. Parin kuukauden päästä istuin
teoriatunneilla. Lupakirja oli ollut vuoden päivät, kun hankin oman koneen. Kun sain vesikelpuutuksen, on oma kone ollutkin kesämökin rannassa kesät talvet.

jari

Flying_Finn · elokuu 18, 2008, 14:36:48

Sitä on myös minun ystävät ja perheenjäsenet ihmetelly, että miksi?

Ja tosiaan asiaa on vaikea sanoiksi muokata.

Ensimmäinen kosketus oli 3v ikäisenä 747 kyydissä, uskon että siitä tuli ensimmäinen ilmailukärpsen purema. Muutama vuos myöhemmin pääsin Atlantin ylityksellä ohjaamoon katsomaan ja siitä tuli toinen purema (muistan tapahtuman erittäin hyvin vaikka paljoa muuta en niiltä vuosilta muistakkaan). Kolmas tikki tuli kun 13v:na asusteltiin ulkomailla ja läheiselle pellolle laskeutu helikopteri viikottain (joku bisnestyypin privakuljetus). Olin pellon laidalla usein ihmettelemässä kunnes yksi kaunis päivä pilotti soitti koneesta (vieläkään en tiedä mistä se sai meidän puhelinnumeron tai miten kopterista oli mahdollista edes soittaa) ja ilmoitti että hän laskeutuu 10min päästä että jos haluan kyytiin niin äkkiä pellon laidalle. Siitä sitten hirveellä kiirellä pyörän selkään ja pellon laidalle. Kaveri kierrätti läheisen kaupungin yläpuolella parikymmentä minuuttia, ilmasta kaikki vaan näytti niin mahtavalta. Viimeinen kärpäsenpuraisu tuli kun opiskeluaikana järjestettiin lentämiseen tutustuminen, se oli eka kerta pikkukoneen kyydissä. Vuotta myöhemmin istuin teoriatunneilla ja siitä puolentoista vuoden päästä lupakortti taskussa. Hetkeäkään en ole katunut.

Viimeiseksi täytyy sanoa että ilmailen nyt koska elämä on liian lyhyt huomista odottaessa. Täytyy ottaa kaikki nautinto ja ilo irti siitä ajasta mikä meillä täällä on. En halua hetkeäkään elää tilanteessa jossa jäisin katumaan jotain mitä en tullut tehneeksi.

Olen aikamoinen outolintu meidän suvussa, nimittäin yhtäkään muuta ilmailijaa ei meillä ole koko suvussa. Mutta olen vakaasti päättänyt että mahdollisuuksieni mukaan yritän tartuttaa tämän pureman mahdollisimman moneen. On siinä vaan jotain niin uskomattoman hienoa. Sanoihin sitä on vain niin vaikea laittaa.