VIITASAARI
KENTTÄTIETOJA:
Kenttä on Keiteleen Muikunlahden länsipuolella 6 km
Viitasaaren keskustasta luoteeseen. Keväällä -97 hakattiin radan 34 jatkeella
esteenä oleva puusto pois, mikä mahdollistaa pidennyssuunnitelmien ykkösvaiheen
mukaisen radan jatkon yli 700 m pituuteen. Lähivuosien tavoitteena on kentän
jatkaminen aina 1200 metriin saakka. Varsinaiseksi pienkentäksi hyväksyminen
lienee vain virallisuuksia vailla. Kentältä 100 m päässä olevassa talossa on
puhelin käytettävissä tarvittaessa. Kenttä on tukikohtana peräti 18
ultrakoneelle ja ainakin kaksi gyrokopteria on rakenteilla. Viitasaarella toimii
myös kuumailmapalloilijoita ja riippuliitäjiä, joten sen muutoin vapaassa
ilmatilassa on syytä olla erityisen tarkkana. Moottorilentäjätkin saanevat
aikanaan tilaa kentällä sen kehittämisen myötä, jonka esteenä rahoitus on
toistaiseksi ollut. Polttoaineensa saa jokainen hoitaa vielä omalla tavallaan,
mutta tankkaussäiliön hankinta on vireillä. Viitasaaren Lentokerhon pj. Jorma
Järvinen [537733] antaa kentästä lisätietoja.
VIITASAARI on Suomen historian isäksi kutsutun H. G. Porthanin syntymäpaikkakunta ja Keski-Suomen suurin kunta. Keitele, Suomen seitsemänneksi suurin järvi, ympäröi Viitasaaren keskustaa joka puolelta. Luonnostaan hyvien vesiyhteyksien lisäksi nelostie ja Sininen tiekin risteävät siellä. Yli 300 järveä ja lampea, kymmenen koskea ja laajojen erämaiden vaihteleva pinnanmuodostus tarjoavat kävijälle upeita maisemia ilmasta ja maasta.
MAJOITUS:
Tehtailijat mahtuvat kentän laidoillekin, mutta varsinainen
leirintäalue on Hännilänsalmella Viitasaaren keskustasta 5 km etelään [572550].
Lähellä kenttää sen itäpuolella on entinen vanhainkoti, josta valmistuu
nykyaikainen Viitasaaren Matkailukartano Pyhämaa runsaine vuodepaikkoineen
syksyn -97 kuluessa [573170]. Hotelli Pihkuri on keskustassa [571440] ja
hotelliravintola Wiikin kartano kentältä 7 km luoteeseen [530242]. Samalla
suunnalla Keitelepohjassa on myös Lomahotelli Valkama [530108]. Metsähallituksen
Luotosten ja Kärnän kämppiä voi kysellä puhelimitse [462655]. Erkin Kalaja
Matkailussa Keihärinkoskella on myös mökkimajoitusta [539177].
MATKAILUKOHTEITA:
Huopanan- ja Kärnänkoskien reitit on kunnostettu takaisin luonnontilaan
ensinmainitun ollessa ympäristöineen osa kansallista kulttuurimaisemaa. Kärnän
koskia reunustavat rauhalliset luontopolut levähdyspaikkoineen. Heinäsuvannon
vanha järvikuivio on lintuharrastajan toivekohde, jossa on tavattu 110
lintulajia pesimässä. Karoliinan portaat Kymönkoskella kuuluvat seudun nähtävyyksiin.
Jylhiä kalliojyrkänteitä on muuallakin.
KALASTUS:
Viitasaaren lukuisat kosket ovat kalamiehen paratiisi -senhän opimme jo
koulussa Juhani Ahon Lastuja-kirjaa lukiessamme. Monipuolisen koskikalastuksen
lisäksi myös järvikalastus nuotanvetoineen on edelleen voimissaan -
maksettiinhan menneinä aikoina osa veroista muikkuina. Kalastusmatkoista tietävät
Erkin Kalaja Matkailu [539177], Keski-Suomen Kalatalouskeskus [572664] ja
Viita-seudun Matkailu [570304].
TAPAHTUMIA:
Musiikin Aika -festivaalit pidetään heinäkuun ensimmäisellä viikolla
[573195].
TERVEYDENHOITO:
Terveysasema [578111]. KULJETUKSET: Taksi [573481].
LISÄTIETOJA:
Viitasaaren kaupunki [579341,5793515 f], Viitaseudun Matkailu [570304].
SUUNTANUMERO: 014.