KÄRSÄMÄKI
KENTTÄTIETOJA:
Kenttä on paikallisen VPK:n 70-luvulla perustama ja edelleen
ylläpitämä. Se on tehty pellolle, jonne on tuotu masuunikuonaa kantavaksi
kerrokseksi alkaen radan 27 alusta. Loppupäässä pinta muuttuu soraksi.
Ulkopuolinen alue on nurmetettu, ja reunoille on päässyt pitkän hiljaiselon
aikana kasvamaan ruohomättäitä, joita on syytä väistellä. Kesän -97 aikana
tehdään kenttäalueen kunnostusta talkoovoimin. Kentällä ei ole varsinaista
purjelentotoimintaa. Ovia vailla oleva halli on radan etelälaidalla radan 27
puoleisessa päässä. Hallia saa käyttää tarvittaessa konesuojana tilapäisessä
pysäköinnissä. Kentän kuntoa voi kysellä sen lähellä asuvalta kentän päälliköltä
Raimo Koposelta [771258, 040-5562258].
KARSAMÄKI on Pyhäjoen yläjuoksulla Suomenselän soisella ja loivapiirteisellä vedenjakajalla nelostien ja Kokkola-Kajaani-teiden risteyksessä oleva leppoisa maatalouspitäjä. Se on Pohjois-Pohjanmaan viljalakeuksien reuna-aluetta. Asukkaita on vajaat 4000 enimmän asutuksen mukaillessa jokivartta.
MAJOITUS:
Kentän laitamillakin voi telttailija niin halutessaan yöpyä, mutta
muutaman sadan metrin päässä etelään päin kentälle johtavan tien varrella on
Suomelan leirintäalue pienautoratoineen [771455]. Kentältä koilliseen viitisen
kilometrin päässä nelostien itäpuolella on Rauhalan Kestikievari mökkeineen ja
ravintoloineen [771707]. Nelosleivän kah-vila-konditoria kentän kohdalla
nelostien toisella puolella on ilmailijan herkuttelupaikka.
TAPAHTUMIA:
Kärsämäen markkinat pidetään kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna
ja Kärsämäki-päivät heinäkuun toisella viikolla.
RETKEILY:
Pohjois-Karjalasta Pohjanmaan lakeuksille suunniteltu
pyöräilyreitti Finland by bike kulkee Kärsämäen kautta. Rauhalan Kievarista voit
kysyä reitin karttoja ja polkupyörien vuokrausta pikkupiknikkejä varten.
KALASTUS:
Pyhäjoki ohittaa Kärsämäen keskustan parin kilometrin päästä. Aivan
nelostien tuntumassa taajaman eteläpuolella on muutama kalastuspaikka, josta voi
pyytää taimenta, kirjolohta ja purotaimenta, mutta monien kalastuspaikkojen
sijaitessa lähellä asumuksia on varottava niiden yksityisyyden loukkaamista.
Heinäkuussa Pyhäjoen Luonuankoskella 4,5 km kentältä länteen järjestetään
koskikalastus-kilpailuja. Kalastajille on palveluja tarjolla seuraavista
osoitteista: Kärsämäen TB [771642], Suomela [771445], Abassi-Vaappu [771157] ja
Kärsämäen kalastuskunta [771628].
KULJETUKSET:
Taksi [771000].
LISÄTIETOJA:
Kärsämäen kunta [7726311, 7726216 f].
SUUNTANUMERO: 08.