Ilmailufoorumi

Ilmailufoorumi => Yleisilmailu => Lentokokemuksia => Aiheen aloitti: Toma - kesäkuu 30, 2006, 00:29:37

Otsikko: Seamax
Kirjoitti: Toma - kesäkuu 30, 2006, 00:29:37
Pääsi meikäläinenkin ihailemaan Seamaxia Torbackaan kun sopivasti on 20 minuutin prätkäreissun päässä. Oli mielestäni kaikin puolin hienosti järjestetty tilaisuus, oli pikkusuolaista ja limpparia ja leivoksia, josta minun Alexandra tyttäreni oli tietysti huomattavasti enemmän kiinnostunut kuin itse lentokoneesta :)
Pääsin jopa taivaalle Seamaxin kyydissä ja vertailukohteena oli oma Petrel amfibio- ja pitää myöntää että Seamax on kyllä kehittyneempi monessa suhteessa. (evoluutiota on mitä ilmeisimmin tapahtunut vuosien varrella)

Lyhyen koelennon jälkeen voisin uskaltaa tehdä pienen yhteenvedon. Nämä ovat sitten vain minun henkilökohtaisia mielipiteitä jotka ei välttämättä perustu mihinkään muuhun kuin "perstuntumaan"

Yleisvaikutelma:
Maakäsittely:
Vesikäsittely:
Ilmassa:

Kaiken kaikkiaan tämän 15 minuutin keikan kahden vesilaskun ja yhden maalaskun jälkeen voi sanoa että miellyttävä kone. Mikään hälyttävä piirre ei näyttänyt rumaa päätään lennon aikana, mutta tosin ei kokeiltu mitään sakkauksia, epätavallisista tilanteista oikaisua ym. Melutasokin oli sisällä siedettävä (loistava verrattuna Petreliin) ja ulkoa todella hiljainen ollakseen tuuppari.
Nyt sopii vain toivoa että Brassit saisivat konetta laihdutettua niin että se menisi nätisti ultrakevyt puolelle. Sitten pitää vain toivoa että edes kerran onnistuisi raaputtamaan päävoiton ässäarvassa...

Tässä vielä hieman kuvasatoa tapahtumasta:



(http://www.ilmailu.org/images/seamax/Seamax.jpg)

Tässä se on, ihan koko kone, koko komeudessaan

(http://www.ilmailu.org/images/seamax/Mittaristo.jpg)

Mittaritaulu, paljon on tilaa, jos paino sallii

(http://www.ilmailu.org/images/seamax/paneli.jpg)

Yläpaneli, kytkimineen.

(http://www.ilmailu.org/images/seamax/Istuimet.jpg)

Mukavahan näissä oli köllötellä

(http://www.ilmailu.org/images/seamax/moottori.jpg)

Kyllä siellä rotax jossain sisällä on, hyvin on koteloitu, onkohan tämä ulkoisen hiljaisuuden avain?

(http://www.ilmailu.org/images/seamax/Nils.jpg)

Tässä Ilmailun reportteri Nils Rostedt tutkiskelee kojelaudan ihmeellistä maailmaa, kerro mitä löysit!

(http://www.ilmailu.org/images/seamax/Husa.jpg)

Ja Pertti Husa takaisin koelennolta. Kerro sinäkin Pertti mitä olit mieltä, niin saadaan lisää mielipiteitä.

(http://www.ilmailu.org/images/seamax/SM_teline.jpg)

Pääteline, teline vedetään sisään sähköisesti ruuvin avulla. Mielenkiintoisia turbulaattoreita takarungossa, haluavat ehkä että virtaus pysyy kiinni eikä tuo häiriintynyttä ilmaa potkuriin, onko teorioita?

(http://www.ilmailu.org/images/seamax/Nokkateline.jpg)

Nokkatelinehän se siinä, ja vapaasti kääntyy oikealle ja vasemmalle

(http://www.ilmailu.org/images/seamax/Vesiperasin_sisalla.jpg)

Tänne on piilotettu vesiperäsin

(http://www.ilmailu.org/images/seamax/Vesiperasin_ulkona.jpg)

Ja tältä se näyttää kun se on ulkona

(http://www.ilmailu.org/images/seamax/ilmassa.jpg)

Seamax ilmassa, kunniakierroksen aikana

(http://www.ilmailu.org/images/seamax/laskuasussa.jpg)

Tulossa laskuun, pyörät ulkona ja lukittu...

(http://www.ilmailu.org/images/seamax/laskuun.jpg)

Vähän vetoa....nnnooin

(http://www.ilmailu.org/images/seamax/jonny.jpg)

Ja sitten uskalias pilottimme joka lensi Seamaxin kaukaa Ruotsin maalta tänne suomen perukoille, meidän tutkittavaksi, Jonny Majava KIPPIS!
Kommentoi sinäkin Jonny minun kommentteja, sinä olet sentään lentänyt tuota hieman pidempään ;-)
Otsikko: Vs: Seamax
Kirjoitti: Nils Rostedt - kesäkuu 30, 2006, 11:41:10
Lainaus käyttäjältä: Toma - kesäkuu 30, 2006, 00:29:37

Tässä Ilmailun reportteri Nils Rostedt tutkiskelee kojelaudan ihmeellistä maailmaa, kerro mitä löysit!


Pari nopeaa havaintoa "kylmen tyyppien" perusteella:
- mittaritaulussa on varmasti tilaa kaikille tarvittaville laitteille, GPS:ää myöten
- yläkonsoli on ultrassa varsin harvinainen kapistus, mikäpäs siinä. Taisi olla laskutelinevipu ja magneettokytkimet sijoitettu siihen. Polttoainehanat ovat ohjaamon takaseinässä.
- keskellä kyynärnojassa säilytyskotelo kartoille, aurinkolaseille tms.
- hieman kurottamalla eteenpäin näkyvyys ulos sivulle paranee merkittävästi, jolloin näkee kaarron puolelle hyvin
- trimmi ja laskusiivekkeet toimivat sähköisesti

Muutama kuva löytyy paikasta http://www.fsnordic.net/discussion/index.php/topic,54755.0.html

/ Nils
Powered by SMFPacks Menu Editor Mod