Kokeusmittarin anoreidikoe

Aloittaja Martti Mattila, huhtikuu 08, 2017, 10:48:26

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Martti Mattila

Missä mahdetaan nykyisin tehdä edullisin korkeusmittarin aneroidikoe, itse onnistun aina maksamaan tuplahinnan, kun jälkeenpäin kuuntelen muiden kertomia hintoja. Toinen kysymys, matala mittaritaulu olisi Motolerchessäni ideaali, mutta eräänkin pienihalkaisijaisen korkeusmittarin takana lukee; "Ei lentokone tai purjelentokone käyttöön" kahdella ulkomaan kielellä. Saako sitä käyttää Exp. koneessa. Ymmärrän että hilavitkuttimessa mikä saa olla koottu kodinkonekorjaamon ja laivatelakan romujassikka tavaroista, mutta millä kuitenkin lennetään vatvotussa ilmatilassa, pitää olla kalibroitu korkeumittari.

Aki Suokas

Korkeusmittarin pitää olla tarkoitukseensa sopivia.
Toimintasäännöt (NCO.IDE.A.120) edellyttävät että koneessa pitää pystyä kertomaan mikä on painekorkeus.  Ts ei edellytetä varsinaisesti korkeusmittaria.
Ja lentosäännöt ei kerro tarkkuutta millä porrastukset pitää pystyä säilyttämään.
NCO vaatimuksen täyttämiseksi QNH asetus pitää pystyä asettamaan, koska painekorkeus on siihen sidottu.
Eli sinä päätät aika pitkälle mitä koneesesi asennat.


Aki
------------------------------------
www.hooteehoo.org, www.air-r-c.info, www.windcraft.fiwww.eurofox.fi

teacdance

Vieläkö ultrissa saa olla metri versio korkeusmittarista? Meillä apollossa semmoinen ja anoreidikoe olisi ajankohtainen eli meneekö vielä läpi
Koneen rakentamisesta lisää täältä
Discord: https://discord.gg/5h4Mvmr7Nm
YouTube: https://www.youtube.com/channel/UC-0ZzyyYgweRqJGZUtIXRLg

Aki Suokas

#3
Vastaus helppo, voi olla.  

Perustelu mutkikas.
Ultria koskee EASA:n lentotoiminta-asetuksen liite  NCO.  Joka on määrätty olemaan voimassa kansallisella  määräyksellä OPS M2-11. Pelkästään itse asetus!  Tuon määräyksen "Soveltamisala" kohdassa on muuten tekstiä, joka ohittaisi EU asetukset, joten siinä kohtaa on pätemätöntä tekstiä.

NCO+ OPSM2-11 koonti löytyy http://www.hooteehoo.org/contentfi.html  
ja hae sieltä kohdasta SELKOKIELTÄ   NCO(A,L1).
Jossa tavallisien koneiden korkeusmittarista sanotaan että (NCO.IDE.A.120) pitää olla laite, joka mittaa ja ilmoittaa barometristä korkeutta.
Sitä on sitten täydennetty määräys kohdalla AMC1 NCO.IDE.A.120(a)(3)&NCO.IDE.A.125(a)(3) , joka edellyttää jalka-asteikkoa.

Mutta Traficomin tulkinnan mukaan AMC/GM kohdat eivät koske Liite-1 lentokoneita (niin se myös lukee sen OPS M2-11 alussa, vain asetus laitettu voimaan, ei EASA:n päätöstä, jossa olisi ne AMCt).  Joten jalkamittari ei ole tarpeen L1 koneilla, asetus kun ei täsmennä mikä yksikkö pitää olla.

Pääsääntöisesti AMC/GM kohdat on lievennyksiä, vaan ei tässä kohden. AMC täsmentää että pitää olla jalka-asteikko.
Esim se edellinen AMC joka on kelloja koskeva; EASA koneille rannekello kelpaa, mutta Liite1 koneille kun tuo AMC ei ole voimassa, kello pitää olla kiinteä asenteinen, rannekello ei käy.

Purjekoneissa noudatetaan SAO asetusta, joka sallii metrimittarin suoraan. Mutta TMG moput noudattaa NCO:ta, joten niissä taas pitää olla jalkamittari.
Aki
------------------------------------
www.hooteehoo.org, www.air-r-c.info, www.windcraft.fiwww.eurofox.fi

teacdance

Ok eli metrillä mennään kiitos 
Koneen rakentamisesta lisää täältä
Discord: https://discord.gg/5h4Mvmr7Nm
YouTube: https://www.youtube.com/channel/UC-0ZzyyYgweRqJGZUtIXRLg

teacdance

#5
Vieläkö metri mittarilla saapi mennä
Koneen rakentamisesta lisää täältä
Discord: https://discord.gg/5h4Mvmr7Nm
YouTube: https://www.youtube.com/channel/UC-0ZzyyYgweRqJGZUtIXRLg

teacdance

Lainaus käyttäjältä: Rupeli - helmikuu 26, 2023, 09:34:30Löytyisikö tuolta vastausta:

https://www.traficom.fi/fi/ajankohtaista/maaraysmuutos-lentotoiminta-kansallisen-saantelyn-alaisilla-ilma-aluksilla-ops-m2-11

Eli 1.1.2024 asti mahdollista vai tuonne 2029 vuoteen asti

Uudet asennukset näillä vsstimuksilla alkaen 1.1.2024.
Vanhat mittarit vaihdet- tava 1.1.2029 mennessä.
Koneen rakentamisesta lisää täältä
Discord: https://discord.gg/5h4Mvmr7Nm
YouTube: https://www.youtube.com/channel/UC-0ZzyyYgweRqJGZUtIXRLg

teacdance

Saako korkeus mittari olla itse tehty??

Tässä aijempi mittari minkä tejin tässä on vain GPS korkeus mutta jos lisäsin siihen vielä Boschin BMP280 paine anturin niin saisin paineen mukaan korkeuden kans.

Lennossa

https://www.youtube.com/watch?v=QcPdtfmVaew

Rullauksen jälkeen

https://www.youtube.com/watch?v=8rWNkvyDL08

Samaa paine anturia olen käyttänyt tuossa OGN lähettimessä mikä löytyy meidän apollosta ja omista droneista
Tämän näköinen lähetin.. tällä ogn serverin kautta kone näkyy myös flight radarissa
24CA4AEA-FED9-46B7-A95C-E2A541A81790.jpg

https://live.glidernet.org/#c=64.27074,26.41484&z=6&s=1&l=r
ogn.png



Koneen rakentamisesta lisää täältä
Discord: https://discord.gg/5h4Mvmr7Nm
YouTube: https://www.youtube.com/channel/UC-0ZzyyYgweRqJGZUtIXRLg

Reijo Österberg

Lainaus käyttäjältä: Rupeli - maaliskuu 02, 2023, 20:10:11Kun oikein tarkasti luet tuon Ops M2-11 niin siellä sanotaan:

"tarkkuuskorkeusmittarilla korkeusmittaria, jonka näytön asteikossa korkeudet on merkitty nu-
meroin vähintään 100 jalan tai 100 metrin välein ja näiden välillä olevat korkeudet viivoin vä-
hintään 20 jalan tai 10 metrin välein".


Uusi, 20.12.2023 voimaan tullut OPS M2-11 määräys.

Tämä, edellä oleva lainattu ja vahvennettu lause selventää vain sen, mitä tarkoitetaan tarkkuuskorkeusmittarilla ja löytyy määräyksen kohdasta 2. Metriasteikko on siinä, koska purjelentokoneet saa käyttää niitä (kohta 9).

-kohdassa 7.1.3, joka koskee lentokoneita, että korkeusmittarin pitää olla jalka-asteikolla

-kohdassa siirtymämääeäys 13.1, että metriasteikolla olenia ei saa asentaa 1.1.2024 alkaen ja jo asennettuja saa käyttää 31.12.2028 saakka.
-Reijo Österberg-

Powered by EzPortal
Powered by SMFPacks Menu Editor Mod