Ilmailufoorumi
Ilmailufoorumi => Experimental => Aiheen aloitti: Martti Mattila - joulukuu 02, 2011, 04:24:31
Lentokoneen rakennuksen alku aikoina 1900 luvun alkupuoliskolla,käytettiin sivuperäsimen tai peräsimien
liikuttamiseen ohjaamon lattialle poikittain asennettua puu tai metalli sauvaa eli karttua.
Se on keskeltä saranoitu ja siihen kiinnittyvät sivuperäsimeen lähtevät ohjaus kaapelit eli
vaijerit,keskilinjan eli saranointipisteen molemmin puolin.Tämä rakenne mahdollistaa myös
työntö/veto tangon käytön sivuperäsimessä.Myöhemmin tämän kartun päälle kiinnitettiin
oikeat polkimet,joihin liitettiin muitakin toimintoja,kuten pyöräjarrut.Hyvä puoli karttu ohjauk-
sessa on että sivuperäsin vaijerit pysyvät koko ajan tiukalla, vaikka yläjalan painaminen
unohtuisi.Saattaa olla merkitystä flutterin torjumisessa.Fougassa on jalka karttu,
Englanniksi rudder bar,minkä päälle polkimet on laakeroitu.Luulempa että monista
toisen maailmansodan koneista se löytyy,sillä keinuin saa myös sivuperäsin vaijerit
pois ohjaamon sivuilta lähelle keskilinjaa,jos se on toivottu ominaisuus.
Kirjoitin tämän siksi että sana karttu saattaa olla monelle täysin tuntematon,
joskus se on kuulunut ohjausopin sanastoon.
Martti
Tossa ratkaisussa on myös hyvänä puolena se, että jos seisotaan molempien polkimien päällä niin sivuperäsimeen ei kohdistu yhtään suurempaa rasitusta.
Onko tuossa ratkaisussa mitä huonoja puolia, tuleeko kenellekään mieleen?
Kartussa on pari pikku juttua jonka takia sitä ei enää usein käytetä. Täällä pohjoisessa kylmyys kiristää vaijereita, jolloin niitä täytyisi löysätä talvella tai jättää riittävän löysälle jo kesällä. Lisäksi ( minä, rampa) tuo kääntää nilkkaa sivuttain poljinta pohjaan painaessa.
Entäs jos korkeusperäsinohjaus on toteutettu vaijereilla, niin kannattaisiko harkita työntötankoon siirtymistä. Mitkäköhän olisi hyvät ja huonot puolet korkeusperäsinvaijereissa?