Missä mättää?

Aloittaja Jari Kaija, maaliskuu 30, 2006, 10:07:44

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Jari Kaija

Esimerkkivertailu ilman firmojen nimiä:

Rotax 912 öljysäiliö

Suomi - +700 euroa (noin 800$) + rahti

UK     -  +440 euroa (noin 500$) + rahti

Tsekit - +440$ + rahti

USA   - pohjassa pieni itse helposti oikaistava lommo: 225$ + rahti (40$) = 265$ (Lentokonerojua -> ei tullia)

Toki varmistimme myös tietyin tavoin, ettei tulli asiaan puutu. Tämä on tullut jo opeteltua
kantapään kautta. Kerkisivät ennen älynväläystä rokottamaan minultakin isot rahat!

Voipi vain arvata, jotta mihin vingutin juuri äsken Masteria.

Ansis

Ei missään, Suossa on kaikki niin ***** kallista.
Jotta täällä pystyy elämään pitää hinnoitella palvelunsa vallitsevaan hintatasoon suhteutettuna.
Porukka on onneksi senverran kielitaidotonta, ettei se välttämättä tiedä hintatasosta muualla.
Varsinkin nykyisen valuutan myötä hintataso on pompsahtanut kohdalleen, olisitko valmis maksamaan kahvikupista 10 FIM? 1,7 Euroa ei ole paljon mitään, vaikka sillä saa 0,66 litraa hyvää Saksalaista olutta.

Silmää räpäyttämättä maksetaan 100 000 euroa 35 neliön yksiöistä purettavissa taloissa. Nooapankki antaa lainaa ilman omaa pääomaa.
Siinä "omassa" kämpässä on sitten niin kivaa lukea Seiskaa KISS FM.n soidessa taustalla ja myöhemmin katsella SUB TV.n aina ajankohtaisia muotiohjelmia.

"Oma" autohan pitää olla, sellaisen uuden hankintaan riittää käsirahaksi vanha ***** jolla saa kaupasta 15 000 (n. 90 000 FIM) katiskan. Eikä osamaksukaan ole kuin satasen kuussa, koska jäännösarvoksi on laskettu viiden vuoden päästä 9000 euroa joka on viimeisen erän summa.
Auton arvo tuolloin on ehkä 3 tonnia.

Vaatetus ja kodin elektroniikka saadaan hyvillä maksuehdoilla suurten ketjujen omilla korteilla.


Ainoa huomioimatta jäänyt asia on, ettei enää voida devalvoida.


Modet siirtäköön ketjun OT osiolle.
My mind is willing, but purse is weak.

P.Lehtinen

Oleellinen ero suomen ja ulkomaiden hinnassa: Suomen hinta sisältää suomen ALV 22% ja rahdin. Jenkki ja uk hinnat ei ilmeisesti sisällä kumpaakaan.

pimattil

Lainaus käyttäjältä: P.Lehtinen - maaliskuu 31, 2006, 21:46:47
Oleellinen ero suomen ja ulkomaiden hinnassa: Suomen hinta sisältää suomen ALV 22% ja rahdin. Jenkki ja uk hinnat ei ilmeisesti sisällä kumpaakaan.

Jos sen purnukan itse jenkeistä tänne tilaa itse, sisältää se silloinkin ALV:n, tullin sekä rahdin. Näin ollen jos Suomen hinta on sitä korkeampi, niin loppu menee karkeasti myyjän (suomalaisen) taskuun. UK:ssa öljysäiliön kaltaiselle kulutushyödykkeella VAT on 17.5 %, joka varmasti onkin jo tuossa hinnassa mukana.

Mutta jos nyt sitten arvioi sitä lopullista hintaa, niin 265 $, joka nykykurssein on noin 220 e ja siihen ALV + tulli niin lopullinen hinta lienee noin 275 euroa. En minä kahta kertaa miettisi, mistä sitä lähtisin hankkimaan.
- Pirkka -

Jari Kaija

#4
Lainaus käyttäjältä: P.Lehtinen - maaliskuu 31, 2006, 21:46:47
Oleellinen ero suomen ja ulkomaiden hinnassa: Suomen hinta sisältää suomen ALV 22% ja rahdin.
Jenkki ja uk hinnat ei ilmeisesti sisällä kumpaakaan.

Tämä seuraava EI sitten ole Lehtisille pottuilua, joten herneet valmiiksi sivummalle!

Kyllä noissa oli jo alvit mukana. Rahdit ovat <30 euroa tsekeistä ja UK:sta. Sen verta
sattui mäihä, että ottivat Jenkeistä itse minuun yhteyttä kun noiduin rotaxin osien
järjettömiä hintoja.

Jäi tosin kokeilematta, mitä purkki olisi ollut suoraan itävallan tehtaalta tilattuna.
Eli kevyttä kenttävit*uilua mukana kyselymailissa vaikuttaa yllättävän paljon
ulkolaisille putiikeille. Eikä suinkaan ostajan kannalta negatiivisessa mielessä.
Monet suomalaiset muidenkin rojujen putiikinpitäjät pistävät moisista "kenttäkeskusteluista"
luukkunsa kiinni ja myyvät eioota, tai hinnat pompsahtavat edelleenkin.
Harmittaa vain, että ihmiset eivät moista hommaa osaa/pysty kielitaidon puutteessa,
jolloin tilanne muuttuisi jo käytännön sanelenamakin aivan toiseksi.


Myös kaikki "rotax-työkalutkin" löytyvät vielä kivasti netistä. Ja startin "vapaakytkimen"
osatkin ovat yllättävän edullisia netin kautta työkaluineen  ;)

Hmmm, paljonkohan Rotax veloittaa "täydellisestä" koulutuksestaan (tämä on vakavasti
harkittua pohdintaa. Suomeen mahtuisi pohjoiseen hyvinkin yksi toimipiste noinniinkuin
OTO hommina)....


P.Lehtinen

Ehkä mun tarttee vaihtaa tavaran toimittajaa mutta sekään ei Rotaxin organisaatiossa ole aivan yksinkertainen juttu...
Olen kyllä tietoinen noista ulkomaiden hinnoista, jokainen saa tilata aivan rauhassa mitä haluaa ei minulta yöunet siitä mene!
Työkaluista sen verran, että meidän kautta niitä ei saa koska Firma jonka alaisuudessa toimimme ei niitä anna meidän ulos myydä.
Jenkit tuntuvat tekevän mitä tahtovat, myyväthän he myös kampiakselia 912:aan ilman ongelmia. Kuka vain tietää onko ne jonkun paikallisen pajan tekeleitä, loppuun lennettyjä vai jopa alkuperäistä tavaraa...
Toimipisteen luominen onnistuu. Hommaat ILL-(EASA) korjaamoluvan, tilat, työkalut, keksit hyvät selitykset BRP:lle, pääset koulutukseen ja alat tehdä töitä! Näin yksinkertaista se on :thumbsup:

Jari Kaija

#6
Lainaus käyttäjältä: P.Lehtinen - huhtikuu 01, 2006, 16:54:44
Toimipisteen luominen onnistuu. Hommaat ILL-(EASA) korjaamoluvan, tilat, työkalut,

Heh, tuli mieleen tuosta ILL:stä, kun paikallinen opettaja hommasi opetustiloillensa lupia.
Olin tippua persiilleni vaatimuksien "laadusta"  :)

Lainaa
keksit hyvät selitykset BRP:lle, pääset koulutukseen

Lienee kuitenkin BRP:n etujen mukaista, että kouluttavat henkilöitä kunnolla
mekaanikoiksi, kuin että kyläsepät omalla toiminnallaan "häpäisevät" moottori-
valmistajan omine "korjailuineen". Ei aivan heti tule mieleen, miksi eivät asian
suhteen olisi positiivisia.

Lainaa
ja alat tehdä töitä! Näin yksinkertaista se on :thumbsup:

Olen minä hullumpiakin hommia tehnyt hetken mielijohteen seurauksena,
kuten päättänyt esim. rakentaa tuon lentohärvelin :D

Jari Kaija

Tässäpä tämä nyt sitten on. Tullikin piti näppinsä erossa. 265$, eli 220 eetua.


Toma

Onko varmasti öljysäiliö näyttä ihan pontikkapannulta :)

Ei niin että siitä olisi kokemusta mutta....
Terveisin
Tom Arppe

Jari Kaija

#9
Lainaus käyttäjältä: Toma - huhtikuu 12, 2006, 15:54:05
Onko varmasti öljysäiliö näyttä ihan pontikkapannulta :)

Ei niin että siitä olisi kokemusta mutta....

Juujuu  ;D

No tottahan se on, että tuo pitää sisuskaluinaan sisällä vaikka ja mitä. Siivilää,
"välilaippoja" jokunen kappale, pohjatulppaa, sekä öljyn mittatikun, joka tuossakin
on bulletiinien mukaisesti vaihdettu "vähemmän näyttävään" versioon, eli
öljyä enempi pönttöön. Vaan ovat nuo silti normaalimyyntihinnaltaan (n. +400 euroa),
kyllä yksi syy lopettaa lentokoneiden kanssa värkkääminen, mikäli lompsa alkaa
huutamaan apua  :-\

Tässä muuten pienenä esimerkkinä vertailu, kun puhutaan vertauskuvin "valmistettu
messingistä". Kuvan Petromaximme noin 120E varjostimineen, ja valmistettu
messingistä aivan oikeasti ja kromattu. Mutkia, juotoksia, pienenpieniä
suuttimia, venttiileitä, tiivisteitä, mittari, ruuveja niin paljon, että tuon täydelliseen
huoltamiseen menee aina oma aikansa.

Mukana myös sitten kuva tuosta öljysäiliön sisuksista. Kovajuotoksia ja
tiggi-rävellyksiä.



Powered by EzPortal
Powered by SMFPacks Menu Editor Mod