Lentokentälle pääseminen

Aloittaja Antsu, maaliskuu 25, 2006, 20:11:14

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Antsu

lentokentille pääseminen

pekka nieminen

Olen samaa mieltä, jotain tarttis tehdä asian hyväksi. Olen useammankin kerran joutunut kiipeämään aidan yli tai limboamaan portin
ali (toimii mm Joensuussa). Vaihtoehtoja ei nimittäin ole, puhelinsoitto alueeseen ei auta, paikallinen poliisi on yhtä avuton ja kenttien
päivystysnumerot eivät ainakaan kesäviikonloppuina vastaa. Olisi kohtuullista jos joku ilmailuliitosta tai peräti ilmailulaitoksesta valoittaisi
vähän tätä asiaa, että tavallinen ppl-pilottikin ymmärtäisi miksi koneelta poistuminen virka-ajan ulkopuolella muistuttaa lähinnä pakoa
gestapon leiriltä. Ja mitä taas tulee matkalennolle lähtöön kentän ollessa kiinni, niin em.kuviot ennen koneelle pääsyä eivät ainakaan
lentoturvallisuutta paranna (keskittyminen oleelliseen saattaa häiriintyä jos sattuu vaikka emännän kesämekko repeämään aidan ylityksessä.
Tämä asia ei ole ns. pikkujuttu.
P Nieminen


hyde

Joo, samanlaisia havaintoja tein minäkin. Olin viimeviikolla Jokisuussa piipahtamassa ja totesin saman asian. Yrittäessäni päästä lekohallille huomasin kaikkien normaalien väylien olevan lukitun. Kaltereita, portteja,  ketjuja, lukkoja sun muuta. Kentän ollessa kiinni alueelle sisällepääsy näytti todella vaikealta - edes aidan yli kiipeäminen ei auta koska ovet lukkoineen näky vaihdetun. Vanhat aikoinaan hankitut avaimet ovat nyt hyödyttömiä.

Kyllä kerhojen pitää pystyä kenttäjohdon kanssa ratkaisemaan ja sopimaan asia ensisijaisesti paikallisesti. Käyttäjien (kerhojen, harrastajien) tulee ilmaista tahtonsa (=perusteltu vastine) yksipuolisesti esitettyihin/toteutettuihin, toimintaa oleellisesti vaikeuttaviin rajoituksiin. Ei harrastusta voi sitoa virka-aikaan, harrastaa pitää voida silloin kun kelit ja harrastajien aikataulut sen sallivat. Harrastajat ovat kenttien käyttäjiä siinä missä kaupalliset yhtiötkin. Kun kausikortteja / hallipaikkoja / pysäköintipaikkoja yms ostetaan tulee niille saada myös vastiketta ilman toimintaa oleellisesti sääteleviä rajoituksia. Jo pelkästään palo- ja pelastuslennot vaativat mahdollisuuden toimia kentällä silloin kun tarvetta ilmenee, ei näiden tarvetta voi rajata kentän virka-aikaan.

Mutta tällä palstalla filosofointi ei edistä asiaa pätkääkään pidemmälle. On hyvä, että asioista keskustellaan ja mielipiteitä vaihdetaan mutta tuloksia ei tällä menetelmällä synny. Tuloksia syntyy vasta kun käyttäjien havaitsemat epäkohdat nostetaan julkisesti pöydälle ja osoitetaan sinne missä niihin voidaan todella vaikuttaa. Tässä paikalliset kerhot ja yhdistykset ovat mielestäni avainasemassa, tahto pitää pystyä ilmaisemaan riittävän ponnekkaasti ja vaatia vastapuolta avoimeen keskusteluun toiminnan kannalta tärkeistä reunaehdoista ja näkökulmista.

Eli neuvottelut Joensuussa ja muualla vastaavassa tilanteessa olevilla paikoilla käyntiin paikallisesti kenttäjohdon kanssa  em havaittujen ongelmien ratkaisemiseksi ja "kultaisen keskitien" löytämiseksi!

Pete


Ari Simonen

Lainaus käyttäjältä: Matti Rissanen - maaliskuu 26, 2006, 10:45:22
Lainaa
Mutta tällä palstalla filosofointi ei edistä asiaa pätkääkään pidemmälle. On hyvä, että asioista keskustellaan ja mielipiteitä vaihdetaan mutta tuloksia ei tällä menetelmällä synny. Tuloksia syntyy vasta kun käyttäjien havaitsemat epäkohdat nostetaan julkisesti pöydälle ja osoitetaan sinne missä niihin voidaan todella vaikuttaa. Tässä paikalliset kerhot ja yhdistykset ovat mielestäni avainasemassa, tahto pitää pystyä ilmaisemaan riittävän ponnekkaasti ja vaatia vastapuolta avoimeen keskusteluun toiminnan kannalta tärkeistä reunaehdoista ja näkökulmista.

Kyllä se ainakin tekee ihmiset tietoisemmaksi ongelmasta. Tuota, voisikohan kokeilla ottaa Joen Serviceen yhteyttä, heillä kun on uusi halli 35:n vieressä. Jos saisi herrasmiessopimuksen hallin/hallin edustan kesäajaksi käyttöön esim. JIK:n koneelle. Sitten voisi olla paikallaan ottaa lentoaseman päällikköön T.Kettuseen puheyhteys. Yksi varmasti vähän jarruttava seikka tässä on, koska lentoaseman päällikkö ei itse taida olla ilmailumiehiä, toisin kuin esim. Kuopiossa. Kerhoyhteisön voima käyttöön ja sopia pelisäännöistä?
Aidat, portit ja lukot ne on Joen Sööviksen pihassakin ja mites sitten kun virma kiinni?

Ari Simonen

Kyllä me suomalaiset ollaan sitten s........tanan lampaita viranomaisten ja näiden eu-herrojen edessä.Niellään kaikki kiristykset ja hinnankorotukset vain nyrkkiä taskussa puristellen.Rohkeimmat jopa nettifoorumeille uskaltavat kuitenkin kirjoitella. Enpä usko että kentälle pääsy helpottuu neuvottelemalla.Miksei viranomaiset olleet jo yhteydessä harrastajiin kun suunnittelivat näitä kiristyksiä?
Barrikaadeille tosiaan pitäisi nousta. Kutsua kaikki mediat paikalle ja ajaa kauhakuormaajalla portit ja aidat nurin. Jospa sitten huomaisivat harrastajien tarpeet.     ...mutta eihän me lampaat...

Mikko Nikunen

Tässä yksi mahdollinen asiasta kiinnostunut ;D

http://www.mtv3.fi/toimitus/karpo.html

Ken rohkea selittää tilanteen Hannu setälle?

masal

Joo, tosta Karpo-jutusta tulis varmaan hyvä kun sopis lentokeikan hänen kanssaan vaikka siten että lähtö joensuusta joskus virka-ajan ulkopuolella, ja sitten kentälle ei pääsiskään jne... jne... Kuka toteuttaa?
Markku Salminen

Ari Simonen

Lainaus käyttäjältä: masal - maaliskuu 26, 2006, 16:03:19
Joo, tosta Karpo-jutusta tulis varmaan hyvä kun sopis lentokeikan hänen kanssaan vaikka siten että lähtö joensuusta joskus virka-ajan ulkopuolella, ja sitten kentälle ei pääsiskään jne... jne... Kuka toteuttaa?
No,eikös tämän ketjun aloittaja ole ennenkin Karpon ohjelmassa ollut...? ;D

pimattil

Asiaa ratkaisematta heräsi sellainen kysymys, että jos nyt kenttäalueelle tunkeutuu, mennessään omalle koneelleen tai tulee aitojen yli/ali pois sieltä lennon jälkeen, niin rikotaanko siinä lakeja ja kuinka pahasti? Jos nyt autonkin parkkitaloon laittaa parkkiin ja talo on kiinni tiettyinä aikoina, niin ei sinne sorkkaraudoin tms. sisään kyllä saa mennä. (Kenttäalueelle ehkä pääsee helpommin rikkomatta mitään... Näin ollen, jos konettaan haluaa pitää valvotulla (=suljetulla) kentällä, niin eikös se ole kuitenkin jokaisen oma asia? Kentän aukioloajat ovat jossain supplementissa ja NOTAMeissa julkaistu, siitä sitten jokainen valitsemaan parkkipaikkaansa koneelleen. :-\

Kannatan toki asiaa vastaan taistelua, koska ei Suomessa yhtään liikaa kenttiä ole. Ja taiselijan pitäisi olla Ilmailuliitto. Kuten joku mainitsi -- pitäisi alkaa saamaan rahoille vastinetta, pelkkä Ilmailulehti ei pidemmän päälle lämmintä, jos lentotoiminta "tyrehtyy" niin lehtikin ohenee...
- Pirkka -

Hanu

Heitänpä tuolla toisessa ketjussa olleen kirjoitukseni tähänkin osastoon, kun liippaa ns. liki asiaa.

  Re: Oulun turvatarkastukset
« Vastaus #62 : Maaliskuu 19, 2006, 20:07:10 »     

--------------------------------------------------------------------------------
Turvatarkastukset ovat tulleet jäädäkseen. Varmasti jossain vaiheessa päästään vaatimuksista kenttäkohtaisiin
sopimuksiin, joihin kuuluisivat myös ilmailun harrastajat. Onhan Malmillakin portit nykyään paremmassa kunnossa ja
aitaakin on taidettu korottaa joistakin kohdin. Enää ei kuka tahansa ötökäntallaaja pääse valmiiksi avoimesta
portista kenttä-alueelle.

Mielestäni kannattaa uudelleen herättää keskustelu valtion lentokenttien yleisilmailuporttien sähkölukkojen
avainjärjestelyistä. Aluksi kenttäkohtaisesti, ellei muuta mahdollisuutta.

Henkilön tausta tutkitaan (lievempi turvallisuusselvitys, joka toki maksaa sekin) ja
sen jälkeen kentän asiasta vastaava henkilö myöntäisi määrätyin edellytyksin sähköisen avaimen ja
kulkuluvan yleisilmailualueen porttiin. Näin niillä kentillä, jossa yleisilmailualue on kauempana
liikennekoneiden seisonta-alueesta. Joka kerta, kun sähköisen avaimen haltija avaa oven, jää
lentokentän sähköiseen seurantaan tästä jälki. Valvonta toimii tälläkin tavoin.
 
On varmasti kenttiä, jossa liikennekoneet ja yleisilmailukoneet ovat rintarinnan.
Näissä ongelman ratkaisu voi olla haasteellisempi.

Tällainen, yllämainittu menettelytapa voisi olla yksi mahdollinen, mikäli hyvää tahtoa riittää
neuvonpidon molemmin puolin.

Turvaselvitys ja sähköinen avain maksavat jotakin, mutta jos tällä tavoin olisi mahdollisuus
jakaa vastuuta, kannattaa satsaus yleisilmailijalle varmasti. Tällä hetkellä, turvajärjestelyiden
toteuttamisen kuumimmalla hetkellä, yllämainittua menetelmää ei varmasti saada toimimaan,
mutta aina kannattaa ottaa tulevaisuutta varten tavoitteita.  Tämä voisi olla yksi.?

Ja kannattaa muistaa, maksaa se turvallisuustason ylläpito lentokentällekin, koska kenttäväkeä
tarvitaan ympäri vuorokauden valvonta-/vartiointitehtävissä. Tätä projektia ei varmasti
ole aloitettu yleisilmailijan tarkoituksellista kiusaamista varten. Kenttähenkilöstö ei varmasti
ole motivoitunut hommiinsa saattaessaan yleisilmailijaa koneelle tai sieltä pois.

Toimitaan nykyisten ohjeiden mukaisesti ja ryhdytään porukalla miettimään/esittämään toteuttamiskelpoisia
ajatuksia, joissa molemmin puolin tullaan vähän vastaan.

Mutta...
Yleisilmailijaa ja harrastajaa rasittavissa nousseissa kustannuksissa ja näissä viranomaismenettelyissä,  meitä voi auttaa SIL.
Onhan se meidän ainoa olemassaoleva edunvalvontayhteisömme.

Totuus on kuitenkin se, että luottamushenkilöt eivät pysty o.t.o. hoitamaan täysipainoisesti mm. tämäntyyppisten
asioiden edunvalvontaa. Jokaisella henkilöllä on oma työnsä ja harrastuksensa, joka myös vaatii aikaa.
Kyllä raskaamman työn tekijän täytyy olla palkattu toimihenkilö, jolle luottamushenkilöt asettavat tavoitteet.
Tällainen palkattu työntekijä voi nimikkeeltään olla toiminnanjohtaja, toimitusjohtaja, pääsihteeri tms.,
mutta toimenkuva pitää olla laadittu siten, että aika ei mene "tulipalojen" sammuttamiseen, vaan todelliseen,
pitkän linjan, tavoitteellisen toiminnan kehittämiseen.

Uskon, että aktiivinen SIL:n jäsen olisi halukas jopa maksamaan hieman nykyistä korkeampaa jäsenmaksua,
mikäli hän todella kokee, että SIL on kykeneväinen hoitamaan hänelle tärkeitä asioita, raskaitakin, täysipainoisesti ja saa
näkyvää aikaiseksi. Luottamushenkilöt tekevät kovasti ja uhrautuvasti työtä ja ovat toki vihkiytyneet näihin asioihin, mutta
todellisten muutosten aikaansaaminen vaatii myös ammattilaista - henkilöä, joka työkseen voi toimia myös poliittisten päättäjien
tasolla ja mikä tärkeää, hänellä on siihen aikaa.! Moni meistä mielellään pyörii ministerien kanssa, mutta tapahtuuko muutosta?

T:HaNu

Powered by EzPortal
Powered by SMFPacks Menu Editor Mod