Takaisinveto.

Aloittaja Martti Mattila, lokakuu 29, 2021, 15:46:44

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Martti Mattila

Keväällä keksin että Saab Gripenin valituksi tulemisella saisimme turvapaikan puolelle hävittäjistämme ja lisäksi lisäkoneiden lainausmahdollisuuden hädän hetkellä. Mutta entäpä jos suurikokoinen naapurimme kuiskuttelee ruotsalaisten korvaan että." Saatte olla rauhassa jos ette auta niitä suomalaisia, vaan päin vastoin hyydytätte ne loputkin koneet."
Aiheuttaisi melkoisen spekuloinnin Ruotsissa, Venäjä tulisi rajalle, lisäksi myöhemmässä vaiheessa sinne lähtisi petoksesta vihaisia suomalaisia mukaan valloitusretkelle, ei mukavaa porukkaa.
Väkisin tulee mieleen August Ehrensvärdin sanat. "Jälkipolvi seiso tässä omalla paikallasi äläkä luota vieraan apuun".

Perttirin

Minä en ole millään lailla perillä asioista, jotka oikeasti ovat kaupanteon takana, enkä oikein mistään muustakaan, mutta sekoitanpa kuitenkin  

Gripen ei käsittääkseni ole vieläkään valmis ja nyt jo jossakin määrin vanhanaikainen. 
F35 on aivan uusi ja lisäksi kallis kokeiltavaksi pienen maan ilmavoimissa. 
Rafaele olisi hyvä, mutta kun siihen sopivat ainoastaan ranskalaisten lisävarusteet. 
Typhoon on jotenkin sekava keissi, paljon valmistusta eri maissa sillä perusteella, että jos ostetaan, on saatava myös valmistaa osia. 
Minulle tulevaisuuden hävittäjäksi jää siis F18 Super Hornet, joka tuntuisi olevan valmis ja jotenkin jo tuttukin. Myös huolto-organisaation luulisi mukautuvan uuteen aika pienin muutoksin, samoin kuin muunkin maatoiminnan.

Martti Mattila

Niin se Super Hornet oli minunkin ykköseni ennen kuin keksin tämän "laina turva" ulottuvuuden ruotsalaisten kanssa. Myöhemmin tuli epäilys ruotsalaisten luotettavuudesta. Me suomalaiset olemme pettäneet suurin piirtein kaikki. Saksalaiset petimme välttääksemme Neuvosto miehityksen, Neuvostoliiton kanssa olimme kuin paita ja p..se ja kuitenkin samaan aikaan teimme tiedusteluyhteistyötä U.S.A. n. ja Ruotsin kanssa.
Kaikkiaan surullista tämä ihmiskunnan tappamisvimma, mikä kumpuaa ahneudesta. Viidennen ja kuudennen sukupolven hävittäjät lentävät laivueessa missä ehkä yksi kone kahden hengen miehittämänä ja muut robottikoneita.

Martti Mattila

Terveisiä Lentokerholle nimeltä Suomen Ilmavoimat.
 Ukraina näyttää ja ilmiselvä logiikka sen sanoo että vihollisen koneet tuhotaan maahan ensimmäiseksi. Oikeastaan ei tarvitse tuhota koneita, riittää yksi Iskanderin tekemä kraateri, mikä jäiseenkin maahan on noin kolme metriä syvä ja viisi metriä halkaisijaltaan, keskelle kiitotietä. Ei tarvitse tietää missä ne koneet ovat, käyttökelpoiset kiitotiet tiedetään ja ne on helppo reijittää siihen kuntoon että korjaus vie kolmesta viiteen tuntiin. Onko korjauksiin edes varauduttu, pitäisi olla murskeella täytetyt lavat ja asfalttivehkeet jokaisen kiitotien läheisyydessä. Eli Horneteista tai F-35 koneista ei ole mihinkään muuhun kuin rauhanajan tunnistuslentoihin ja elvistelyyn. ELLEI saada tukikohtien suojaksi Patriot ohjustorjunta järjestelmää.
     Tiettävästi Ruotsi ja Norja on jo ne hankkinut, Turkille ei myyty, kostoksi peruivat F-35 kaupat ja ostivat Venäläisen ohjustorjunta järjestelmän. Nyt kannattaisi lähteä Israeliin katsomaan mitä siellä olisi tarjolla tähän ongelmaan. Sataviisikymmentätuhatta venäläissotilasta laittaa 44 miljoonaisen kansan polvilleen. Meitä on viisi ja puoli miljoonaa, niistäkin osa hurraa Venäjän voitolle.
Martti

Powered by EzPortal
Powered by SMFPacks Menu Editor Mod