Menestynyt suunnitelma

Aloittaja Martti Mattila, elokuu 15, 2021, 06:25:10

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Martti Mattila

Aina ei tarvitse olla niin kovin älykästä tai edes siedettävää suunnittelua ja kuitenkin tuote on maailmanlaajuisessa suosiossa. Niin kuin tämäkin Avid/Kitfox flaperon käyttövipujuttu. Horni eli vipu mihin flaperonia kääntävä voima viedään on 4130 terästä kuin myös putki mihin se on liitetty. Tämä putki puolestaan on on niitattu 3/4 x0.035 Alumiiniputkeen mikä toimii flaperonin akselina koko flaperonin pituuden. Flaperonia ohjataan kyseistä putkea kiertämällä, flaperonin sisälle päästyään kiertävät voimat siirtyvät flaperonin pintapeltiin ja homma on ok. mutta ensimmäisen rungonpuolimaisen saranan läpi mennessään ko.3/4x0.035 Alumiiniputki välittää koko kiertovoiman. Avidin kokoamisohjeessa vielä oli versio missä 4130 putki meni Aluputken sisälle loppuen kuitenkin ennen saranaa. Miksi ei ko. kohtaa ole tehty idioottivarmaksi viemällä Terästä tai Alumiinista inserttiä läpi ensimmäisen saranan minkä jälkeen voimat siirtyvät pintapeltiin
Myös pystysuorat siiven pääkorvaketapit perustuvat väljyyteen ja Streevojen korvakkeet ovat pääsalkoputkissa niittaamalla ja niitit osittain vetokuormassa. Mutta hyvin menee kuitenkin.

Tapani Honkanen

Lainaus
Miksi ei ko. kohtaa ole tehty idioottivarmaksi
Vastaus
No, kun käyttjä ei ole idiootti.


Toinen lainaus
Myös pystysuorat siiven pääkorvaketapit perustuvat väljyyteen

Vastaus, en osaa ottaa koppia, en tunne rakennetta. En ole yhtäkään tuollaista "piikkilankaesteen" piirustussarjaa hankkinut, edes kopioita noista ameriikan miesten harrastesuunnittelun kukkasista nähnytkään. Joitakin satunnaisi kohtia joskus nähneenä ihmettelen vieläkin ratkaisuja. Kyllä ymmättäm Martti tuohtumuksesi. Onhan rakenteet lähes kertakäyttökamaa mutta hengestään tarkka pilotti tarkastelee ennen lähtöä suurimmat väljyydet ja lennollakin huomaa suurentuneet välykset ja liikkeiden epälineaarisuudet. Korjaa sitten tarvittaessa.
Onhan noissa moniakin käteviä ratkaisuja, vaikka ovatkin epäkonvektionaalisia koulutetun marakatin mielestä.


Martti Mattila

Jos lujuutta eli rakenteen turvallisuutta voidaan lisätä moninkertaseksi 150 grammalla materiaa per siipi, on tyhmää jättää se tilaisuus käyttämättä, oli käyttäjän äo. mikä tahansa.
On varmaa että tuollainen putkipääsalko taipuu kuormituksessa, silloin pystysuora pääkorvaketappi on tätä taipumista vastustamassa mikäli on välyksetön rakenne. Samalla leikkausvoimien kasvukerroin kasvaa kaavalla  momenttivarsi jaettuna salkoputken läpimitalla. Momenttivarren pituus riippuu rakenteesta mikä vaihtelee siiven pituuden ja tuennan mukaan. Olen nähnyt tuollaiseen putkipääsalkoon tulleen pysyvän muodonmuutoksen kovan termiikin vaikutuksesta, se jo todistaa taipumispyrkimyksen. Tässä kohtaa tulee rungossa olevan tapinreiän väljyys avuksi siirtäen epäsymmetrisen kuorman korvaketappiin pois putkipääsaloista.
Ytube esittelee CUB kloonien tekijöitä teoksineen, arvostelen heitä sillä kriteerillä ovatko korvaketapit vaakasuorassa vai pystysuorassa. Kategoriat; tavallinen pöljä tai ajattelemaan kykenevä. 

Tapani Honkanen

Eikös tästä ollut jo joskus puhetta/kirjoitusta, siis tappien asennosta. Oliko tällä pystysuorassa olevalla tapilla etuna siiven kierto taakse (säilytystä ja kujetusta varten). 
Tuommoiset staattiset liitokset myötävät kun niitä kuormitetaan yli myötörajan. Seuraavalla kerralle jännitykset on maltillisempia. Sopii materiaaleille, joilla on murtovenymä suurehko/riittävä. Sitten on erikseen väsymisilmiö, mikä rupeaa näyttelemään merkitystä jossakin tuolla tuhannen kuormituskerran jälkeen teräksillä. Alumiiniseoksilla vähän aiemmin muistaakseni.

Martti Mattila

Tarkoitat että on ok. että rakenteen jäsenet ikään kuin hakevat paikansa deformaation kautta ja tämän jälkeen muokkauslujittuneina on muutama tuhat tai kymmeniä tuhansia kuormitussyklejä onnellista elämää edessä. Näin varmasti tapahtuu käytännössä useassakin tapauksessa, metsän puista alkaen. Tai sitten ei tapahdu pysyvää muodonmuutosta vaan muoto muuttuu kuormassa ja palaa sitten takaisin jolloin päästään flirtailemaan väsymisilmiön kanssa.
Takatappi toimii saranana, etutappi on turhaan pystyssä. Näissä kaksi streevaa per siipi koneissa usein tapana on säätää siiven geometrinen kierto streevan pituutta säätämällä, jos molemmat tapit on pystyssä, ladataan heti jonkinmoiset jännitykset rakenteeseen.
Minulla on epäilys että monta rakennussarjakonetta on jäänyt insinööreiltä kasaamatta koska tieto estää moisen tekeleen kokoamisen. Kun taas Maissinviljelijä tai Kaivinkonekuski rakentaa onnellisena konettaan kuin sontiainen kesäyössä.

Powered by EzPortal
Powered by SMFPacks Menu Editor Mod