Foorumin tunnettavuudesta

Aloittaja Ari Simonen, joulukuu 02, 2005, 22:10:05

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Ari Simonen

Minulla on sellainen tuntuma että tämän foorumin olemmassaolo ei ole kovin tunnettu edes ilmailun
harrastajien keskuudessa. Ainakaan omassa kerhossa tätä ei taida kovin moni seurata.
Kannattaisiko foorumin ylläpitäjän harkita pientä "mainoskampanjaa" esim. Ilmailulehdessä.
Niin, tietysti sillä edellytyksellä halutaanko tänne lisää porukkaa keskustelemaan?

Toma

Ilman muuta tänne halutaan lisää ilmailijoita ja ilmailusta kiinnostuneita, levitä ihmeessä sanaa kerhossasi Ari  :thumbsup:

Onhan tämän foorumin jäsenmäärä kuitenkin ilahduttavan tasaisesti lisääntynyt (n. 25 ilmailijaa/kk). Talvi taitaa muutenkin olla aktiivisinta foorumiaikaa kun ei lennetä yhtä aktiivisesti ja aikaa löytyy pimeinä iltoina keskusteluun.
Mutta ideasi on hyvä, tähän asti ainoa markkinointi on ollut viidakkorumpu joten markkinointia pitäisi ehdottomasti harrastaa ahkerammin.
Katsotaan jos saataisiin ujutettua Ilmailuun johonkin artikkelin sekaan hieman markkinointimatskua.  Ilmailuun voisi myös yrittää tehdä pienen artikkelin siitä mitä tarjontaa webissä Suomalaisille ilmailijoille löytyy.
Terveisin
Tom Arppe

Ari Simonen

Mitenkäs mulla on sellainen mutu-tuntuma että juuri vilkkainta keskustelua tällä foorumilla esiintyy viikolla
ja virkaajalla.. ;)       jotkut taitavat olla siiinä onnellisessa asemassa että voivat osallistua keskusteluihin
palkan edestä ;D     Viimeaikoina varsinkin viikonloput ovat olleet varsin hiljaisia.

Tuomas Kuosmanen

Lainaus käyttäjältä: Ari Simonen - joulukuu 03, 2005, 22:51:50
Viimeaikoina varsinkin viikonloput ovat olleet varsin hiljaisia.

Eritoten silloin kun lentosää on ollut hyvä  ;D

//T

Teemu Lindqvist

Moi.

Vähän asiaa sivusta seuranneena. Asiani liittyy myös tuohon "katsokaa peiliin" otsikkoon. Löysin tämän foorumin tänään ja huomasin heti, että henki täällä on aika huono. Ehkä mielipiteeni johtuu siitä, että ole seurannut FSnordicia niin kauan. Moderoinnin tiukkuus karsii aika paljon ns. turhaa tekstiä, joilla pahoitellaan mieliä...

Muistakkee, että ollaan kuitenki saman harrastuksen piirissä kaikki!

yst.terv. Teemu L.

Markku Hiedanpää

Lainaus käyttäjältä: Ari Simonen - joulukuu 03, 2005, 22:51:50
Mitenkäs mulla on sellainen mutu-tuntuma että juuri vilkkainta keskustelua tällä foorumilla esiintyy viikolla
ja virkaajalla.. ;)       jotkut taitavat olla siiinä onnellisessa asemassa että voivat osallistua keskusteluihin
palkan edestä ;D     Viimeaikoina varsinkin viikonloput ovat olleet varsin hiljaisia.

Ei siitä palkasta kannattaisi mainita........;-(.
Olen kuitenkin todennut foorumin erinomaiseksi tiedotuskanavaksi ultra ja exp-harrastajien suuntaan. Pyrin vastaamaan niihin asiallisiin kysymyksiin, joihin minulta löytyy vastaus ja samalla kerään näin materiaalia Ilmailuhallinnon UKK-sivuille. Nämä forumin keskustelut ovat generoineet lisää kysymyksiä puhelujen ja sähköpostien muodossa, hyvä niin, ilmailussa on aina turvallisuus ja vastuut (sekä usein isot rahat) kyseessä. Joten asiat kannattaa aina varmistaa pariinkin otteeseen.

Nils Rostedt

Lainaus käyttäjältä: Ari Simonen - joulukuu 02, 2005, 22:10:05
Minulla on sellainen tuntuma että tämän foorumin olemmassaolo ei ole kovin tunnettu edes ilmailun
harrastajien keskuudessa. Ainakaan omassa kerhossa tätä ei taida kovin moni seurata.
Kannattaisiko foorumin ylläpitäjän harkita pientä "mainoskampanjaa" esim. Ilmailulehdessä.
Niin, tietysti sillä edellytyksellä halutaanko tänne lisää porukkaa keskustelemaan?

Ei sitä aivan toimettomana ole oltu Ilmailu-lehdessäkään, numerossa 9-10 oli maininta tästä foorumista. Tosin vain tekstin osana. Isompi otsikointi olisi varmasti huomattu paremmin. Ehdotuksesi on hyvä ja laitan sen omalta osaltani korvan taakse.

Ansis

Lainaus käyttäjältä: Ari Simonen - joulukuu 03, 2005, 22:51:50
Mitenkäs mulla on sellainen mutu-tuntuma että juuri vilkkainta keskustelua tällä foorumilla esiintyy viikolla
ja virkaajalla.. ;)

Minulla ja ehkä myös monella muulla on liukuva työaika. Koska teen töitä silloin kun tarvitaan sekä organisoin ja suunnittelen myös "vapaa-aikana", niin virka-aikaan voi hyvällä omallatunnolla vinoila foorumella.

Kun haluan olla rauhassa siirrän puhelut vastaajaan ja päivystykseen.- Ja menen taivaalle tai merelle joissa kännykät ei pelaa.

Vielä kun saisi aivot vapaalle...
My mind is willing, but purse is weak.

Ari Simonen

...se koira älähtää johon kalikka kalahtaa... ;D ;D

Jouni Laukkanen

#9
Ollaan useaan kertaan Toman kanssa todettu, että vasta viime kevään-kesän taitteessa tämä foorumia alkoi oikeastaan elämänsä. Siihen mennessä täällä oleskelu oli lähinnä satunnaista, mutta nyt näyttää Arpen perheen uurastus tuottavan tulosta.

En jaksa vielä olla tuosta Teemun mainitsemasta huonosta hengestä huolissani, vaikka ehkä pitäisikin olla toimikunnan edeskäypänä. Kuvittelen kyllä naiivisti, että maaliskuussa 10.-12. päivä tapaa forumilaisista todella moni Jyväskylässä ja siellä puhutaan luultavammin moni kärhämä loppuun pilsneripystypainissa baarissa, kahvikupin ääressä tai sitten saunassa. Tällaiselle huonolle hengelle tekee ihmeitä livenä keskustelukumppanien näkeminen. Yleensä keskinäinen kunnioitus kasvaa; edelleen voidaan kiistellä kiivaasti, mutta moni asia osataan sanoa sävyisämmin. No, tästäkään ei kenenkään kannata ottaa suorituspaineita.

Omasta puolesta tulen vahtimaan sen, että jokaisella on Jyväskylässä rinnassaan nimikyltti. Tämä yhteisö on niin pieni, ettei sen jäsenien kannata jäädä toisilleen tuntemattomaksi. Osa näistä kirjoittajista joutuu jopa muiden eteen tentattavaksi.

Merkitkää siis allakkaan 11.-12.3.2006, hotelli Priimus, Jyväskylä, Rakentajien ja moottorilentäjien talvipäivät.

Ari Simonen

Kannattaa varata riittävän isot kyltit johon mahtuu fooruminimi ja oikea nimi... :lol:
   
Teemu Lindqvist

Lainaus käyttäjältä: Jouni Laukkanen - joulukuu 06, 2005, 01:15:21
Ollaan useaan kertaan Toman kanssa todettu, että vasta viime kevään-kesän taitteessa tämä foorumia alkoi oikeastaan elämänsä. Siihen mennessä täällä oleskelu oli lähinnä satunnaista, mutta nyt näyttää Arpen perheen uurastus tuottavan tulosta.

En jaksa vielä olla tuosta Teemun mainitsemasta huonosta hengestä huolissani, vaikka ehkä pitäisikin olla toimikunnan edeskäypänä. Kuvittelen kyllä naiivisti, että maaliskuussa 10.-12. päivä tapaa forumilaisista todella moni Jyväskylässä ja siellä puhutaan luultavammin moni kärhämä loppuun pilsneripystypainissa baarissa, kahvikupin ääressä tai sitten saunassa. Tällaiselle huonolle hengelle tekee ihmeitä livenä keskustelukumppanien näkeminen. Yleensä keskinäinen kunnioitus kasvaa; edelleen voidaan kiistellä kiivaasti, mutta moni asia osataan sanoa sävyisämmin. No, tästäkään ei kenenkään kannata ottaa suorituspaineita.

Omasta puolesta tulen vahtimaan sen, että jokaisella on Jyväskylässä rinnassaan nimikyltti. Tämä yhteisö on niin pieni, ettei sen jäsenien kannata jäädä toisilleen tuntemattomaksi. Osa näistä kirjoittajista joutuu jopa muiden eteen tentattavaksi.

Merkitkää siis allakkaan 11.-12.3.2006, hotelli Priimus, Jyväskylä, Rakentajien ja moottorilentäjien talvipäivät.

Morjens Jouni, merkitään kalenteriin ja pyrin tulemaan paikalle - kyydeistä kannattanee sopia ainakin täältä Treelta lähtevien osalta. Tsemppiä uudelle palstalle - seuraan ja osallistun keskusteluun jatkossakin varmasti.

Teemu eli TLi

Jouni Laukkanen

Lainaus käyttäjältä: Teemu Lindqvist - joulukuu 06, 2005, 17:23:59
Morjens Jouni, merkitään kalenteriin ja pyrin tulemaan paikalle - kyydeistä kannattanee sopia ainakin täältä Treelta lähtevien osalta. Tsemppiä uudelle palstalle - seuraan ja osallistun keskusteluun jatkossakin varmasti.

Teemu eli TLi

Jep. Eipä ole tullut tästä mainittua sinullekaan, vaikka ollan viimeksi naamatusten nähty. Itseasiassa tämä palsta on jo yli 3 vuotta vanha, mutta kriittinen massa saavutettiin vasta viime kesänä, kun rekisteröityneiden lukijoiden määrä ylitti kaksi ja puolisataa - vasta siinä vaiheessa alkoi kirjoittelua merkittävästi lisääntyä - ja lukeminen myös.

Meillä on moderaattoreiden kesken ollut melko salliva linja. Luotetaan kovasti siihen, että ilmailijat ovat kuitenkin tolkkua porukkaa ja moni on elävästäkin elämästä tuttu, kuten ei välttämättä ole ollut fsnordicissa tai sfnet.harrastus.ilmailussa. Omalla nimellä kirjoittaminen hillitsee kovasti suurimpien sammakoiden syntymisiä, mutta sen pakollisuuteen ei ole vielä haluttu mennä.

Oletko Teemu (tai muutkin) huomannut, että ilmailu.orgin alaisuudessa on myös kuvagalleria, jonne pikkuhiljaa kerätään näitä EUT:n haraastepiirsiin kuuluvien ilma-alusten kuvia.

Markku Hiedanpää

Lainaa
Meillä on moderaattoreiden kesken ollut melko salliva linja. Luotetaan kovasti siihen, että ilmailijat ovat kuitenkin tolkkua porukkaa ja moni on elävästäkin elämästä tuttu, kuten ei välttämättä ole ollut fsnordicissa tai sfnet.harrastus.ilmailussa. Omalla nimellä kirjoittaminen hillitsee kovasti suurimpien sammakoiden syntymisiä, mutta sen pakollisuuteen ei ole vielä haluttu mennä.
Lainaa

Vähän vettä myllyyn:

- Mielestäni omalla nimellä esiintyminen pitää tehdä pakolliseksi, on liian helppo ampua puskasta ja käkätellä perään. Se lisäisi foorumin uskottavuutta ja pitäisi jutut asiallisina.
- Foorumia pitäisi moderoida heti kun kirjoitus poikkeaa otsikosta tai keskustelualueesta. Nyt ei tarvita kuin muutama osallistuja niin juttu siirtyy suihkumoottoreihin, IFR-ultriin tai cessnan ja ultran vertailuun otsikosta riippumatta.

Keskustelua ja kannaottoja ;-)

Tuomas Kuosmanen

Lainaus käyttäjältä: Markku Hiedanpää - tammikuu 04, 2006, 23:07:55

Samaa mieltä kyllä. Esim. FSNordicissa homma toimii hyvin juuri nimipakon takia. Toisaalta se myös vaatii hyvän moderoinnin, joten meillä on kyllä ihan hyvät ainekset tässä kasassa, hyvä tästä tulee.

Lainaa
- Foorumia pitäisi moderoida heti kun kirjoitus poikkeaa otsikosta tai keskustelualueesta. Nyt ei tarvita kuin muutama osallistuja niin juttu siirtyy suihkumoottoreihin, IFR-ultriin tai cessnan ja ultran vertailuun otsikosta riippumatta.

Keskustelua ja kannaottoja ;-)

Toisaalta joo, mutta en haluaisi liikaa moderointia (poislukien toki ilkeydet ym haistattelut mitä on muutenkin aika vähän) - tai ainakin pitäisi olla "huuhaa-osasto" missä voisi sitten keskustella kaikenmoista - varmaan se toimisi parhaiten niin että kaikki "rönsyilyt" voisi moderaattori splitata sinne "huuhaahan" ja keskustelu voisi siellä jatkua - ne kanssa joskus kehkeytyvät ihan mielenkiintoisiksi sinänsä.

Se miksi olen tätä mieltä, on se, että tämä on aika mielenkiintoinen foorumi. Meitä on monta innokasta uutta harrastajaa ja sen ohella joukko erittäin kokeneita konkareita. Koska uudet tulokkaat eivät aina tunne näitä "guruja" välillä tulee hassuja tilanteita, mutta loppujenlopuksi täällä on mielestäni ollut ihan kiinnostavaa ja hyvää keskustelua.

Jos keskustelu meneekin välillä ihan hulluksi, sivuraiteille tai todellisuutta pakoileviin sfääreihin (kuten ultra + ifr ym) - niistä saa kuitenkin varsin mielenkiintoista tietoa siitä minkälaisia kysymyksiä esim. tuoreiden harrastajien mielessä pyörii. Sen pitäisi olla toimikunnalle ihan arvokasta asiaa.

Samoin on ihan mielenkiintoista seurata miten tiedon jakaminen saa aikaan muutoksia mielipiteissä. Ja monesti näiden juttujen lukeminen on myös vain hemmetin hauskaa. Jatketaan samaan malliin, on minun mielipiteeni, toki aina voi parantaa ja yrittää pitää hyvää henkeä yllä tarvittaessa puuttumalla ongelmiin.

//Tuomas

Harri Heikkilä

Lainaus käyttäjältä: Markku Hiedanpää - tammikuu 04, 2006, 23:07:55

Vähän vettä myllyyn:

- Mielestäni omalla nimellä esiintyminen pitää tehdä pakolliseksi, on liian helppo ampua puskasta ja käkätellä perään. Se lisäisi foorumin uskottavuutta ja pitäisi jutut asiallisina.
- Foorumia pitäisi moderoida heti kun kirjoitus poikkeaa otsikosta tai keskustelualueesta. Nyt ei tarvita kuin muutama osallistuja niin juttu siirtyy suihkumoottoreihin, IFR-ultriin tai cessnan ja ultran vertailuun otsikosta riippumatta.

Keskustelua ja kannaottoja ;-)

Osuvasti lausuttu. Totaalisen sivuraiteille eksyvät jutut tulkoot moderoiduksi (moottoripyörien melu, linux vs. windows -sodat yms.) ehkäpä perustettavalle varaventtiiliosastolle. Myös otsikostaan kauaksi ajautunut mutta kuitenkin ilmailupitoisena pysyvä keskustelu tulkoo siirretyksi omaksi ketjukseen entistä herkemmin. Luettavuus pysyy parempana jolloin järkevät viestit eivät ehkä huku tuon ilmeisen loputtoman ifrultrapeltikonechecklistajupinan sekaan.

Mutta ihan hyvä foorumihan tämä on. Ajoittain hyvinkin korkea viihdearvo.... mutta ehkäpä täällä toisinaan jopa ihan hyödyllistä ja tietoja kartuttavaa keskustelua esiintyy.  ;D

/Harri

PS. Hauskaa uutta vuotta kaikille!

jopo

Vähän vettä myllyyn ; vai kapuloita rattaisiin ! ? ! 

Mun mielestä kaikenlainen pakottaminen on syvältä. Tämä  on avoin ja vapaa foorumi ja sellaisena sen tulee kaikkien
hyödyksi pysyäkin.
Asiallisuudessaan ja letkeydessään erinomaisena pysynyt foorumi.

Menköön tämä kommentti ohi niiltä, jotka eivät ehkä tästä nimeä löydä!

temeli

Ihmettelen kyllä tämän ilmailufoorumin totisuutta .Onko tämä harrastusilmailu niin kauhean vaativaa ja totista puuhaa ,että täällä ei voi mitään sanoa ilman jos se ei perustu johonkin ilmailulakien tuhansiin sääntöihin ja pykäliin. Melkein tuntuu että pitää pistää pyhäpuku ja kravatti kaulaan siksi aikaa kun tänne kirjoittaakin. Ja ilmeisesti pitäisi olla koulutukseltaan juristi tai insinööri ennenkuin tänne lähettelee viestejä.  Sen käsityksen sai ainakin taannoisesta ultrakeskustelustakin jossa  epäiltiin ultraopen taitoja, koska hän on vain tavallinen "putkiasentaja Virtanen" .Minun mielestäni tämä foorumi on kuitenkin pysynyt yllättävän asiallisena ja mielenkiintoisena vaikka jotkut kirjottelevat nimimerkillä. Eikä todella haittaa vaikka joskus puhutaan vähän asian vierestäkin. Toivottavasti tästä foorumista ei koskaan tulekkaan pelkästään virkamiesten ja tosikkojen keskusteluareenaa. Ja Hiedanpäälle tiedoksi että jos tarkoitat sitä golf-kenttä vitsailua puskasta ampumiseksi, niin sitä se ei ole.Satun nimittäin tietämään että joillekkin Golf-kentille on ainakin pursipilotit tehneet maastolaskuja. ;)

Daidalos

Mielenkiintoista ja vauhdikasta keskustelua teillä on täällä. Ja Markku virkamiehenä tietysti vaatii sananvapaudelle suitsia ainakin niin, että viranomaiselle vinoilleen nimi ollisi pakko antaa tiedoksi. Älkää tehkö sellaista virhettä, nimimerkin käyttö on ihan asiallista, ja saattaa jopa lisätä forumin käyttöä.

Mutta tähän tunnettuuteen sen verran, että löysin tämän teidän foruminne vasta eilen, enkä ole kuullutkaan siitä ennen. Se on itselleni vähän sivuraide siksi, että en harrasta experimental-touhua  lainkaan.

Voisinko vielä uskaltautua kysymään, että onkohan Suomessa ilmailuforumia, jolla keskityttäisiin enemmän yleisiin ilmailuasioihin (olen huomannut tuon Yleisilmailu-palstan tällä saitilla)?

Kiitollisin ja ystävällisin mielin :sun:

Toma

Lainaus käyttäjältä: Daidalos - helmikuu 11, 2006, 11:21:17
Voisinko vielä uskaltautua kysymään, että onkohan Suomessa ilmailuforumia, jolla keskityttäisiin enemmän yleisiin ilmailuasioihin (olen huomannut tuon Yleisilmailu-palstan tällä saitilla)?

Kiitollisin ja ystävällisin mielin :sun:

Kyllähän noita löytyy, vilkkain taitaa ehdottomasti olla FSnordic http://www.fsnordic.net/ ja sieltä klickaa Discussion.
Hyvän otannan saa myös jos klikkaat tätä linkkiä http://groups.google.fi/groups?q=Ilmailu&hl=fi
Terveisin
Tom Arppe

Daidalos

Powered by EzPortal
Powered by SMFPacks Menu Editor Mod