McCulloch 650

Aloittaja Martti Mattila, huhtikuu 22, 2023, 14:34:15

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Martti Mattila

Käynnistyshammaskehä/vauhtipyörä löytyi Fiat lentokonetehtaan mallistosta eli sähkökäynnistysmahdollisuus on saavutettu, nyt puuttuu kaasutinasennus ja koekäyttöpukki. Saatuani potkurin paikoilleen pääsin kokeilemaan moottorin pyörimistä kätevämmin kuin hylsyavaimella mikä oli väljä avainväliltään. Masentavana havaintona oli että potkuri pyöri 0,28 astetta tyhjää niin että moottorissa liikkui vain kampiakseli ja muu liike hävisi laakerivälyksiin. Harkinnassa on kannattako moista käynnistää avaamatta ja selvittämättä missä klabbi on. Kumityynyjen, imusarjan ja käyttöpukin teko jää taas toiseen innostuskertaan. 

Tapani Honkanen

Oliko tuo moottorinraato veljeksillä ennen? Nuohan ovat maalinhinauskoneiden voimanlähteitä, jotka ajetaan ihan loppuun, paitsi ennen vanhaan Ameriikassa. Siellähän sai melkein käyttämättömiäkin autogyroihin.
Oletusarvo on, ihan raato. Peruskorjaustarvikkeita ei ole saatavissa. Joku Martti kyllä löytää korvaavat osat.
Epäilen kampiakselin olevan koottu ja vierintälaakeroitu.
Pitää avata ja tehdä kunnostusarviointi. Sen jälkeen ripottaa tuhkaa päälleen.

Tapani Honkanen

Mietin vähän tuota moottoria. Kootuilla limpuilla ei tavoiteta minimimassaa. Voisiko olla big-end bearing jaetussa pesässä. Sehän on helppoa nykyään.
Tässä linkki historiaan. Samaa sukua tuohon puheena olevaan moottoriin.

https://www.rd-eng.com/docs/history_of_the_mcculloch_engine.pdf

Martti Mattila

Mielenkiintoinen tuo löytämäsi historiikki, Mulla on nelisylinterisen osia, hyviä mäntiä puuttuu. Suunnitelma oli ajaa tuo kutonen puhki ja ottaa neljä sylinteriä nelikkoon. En ole aivan varma sopivatko suoraan. Nukuin onneni ohi kun Sotaväki laittoi Male 82 tai oliko se Male 84 lennokit sulattoon. Varaosia oli taas kerran antaa romukauppiaille. Ostin yhden nelarin saksasta, missä uusi magneetto mutta vääntynyt kampiakselin nokka mikä on suoristettavissa sorvaamalla mansetti päälle ja sorvaus centrumiin. Jos kiertokangen isosilmälaakerit on väljiä saattaa se aiheuttaa männän helman säröytymiseen, se on paha juttu osien kierrätykseen.
IMG_0282.JPG Osti ameriikasta yhden Ken Brock moottoripukilla, mikä ei koskaan tullut suomeen. Kampiakselin laakerointi melko varmaan sama kuin nelisylinterisessä, Teksasilaisfirma ei enää mainosta Cullockia, kymmenen vuotta sitten sanoivat että jos lähetän coren peruskorjaavat neljällä tonnilla, liian kallista. En ole mestari moisia neulalaakerointeja korjaamaan, eikä taida mitkään täytemetallit kestää neulalaakerien pintapaineita.
Tämä McCulloch villitys alkoi kun Brian Ahrens Philadelphiassa lahjoitti minulle pikkuveljensä metallikeräyspaikalta löytämän moottorin. Valitettavasti se sylinteripari missä jakoventtiili oli aukiasennossa oli ruostunut. Tämä on taas yksi kuolleen hevosen piiskauskierros mikä ei johda muuhun kuin ajanhukkaan. Mutta jos tuo olisi ollut sadan tunnin käyntikunnossa olisin tehnyt sille siivet. On se veljesten entinen, seuraavaksi lähin on ilmailumuseossa Lissabonissa.

Martti Mattila

Kävin avopari Kunstoff/Felgen kanssa Aero 23 messuilla katsomassa mitä Walther Extra, Uwe Post ja Manfred Repo olivat tehneet uutta. Ihailtavaa kuinka Keski- Euroopassa jaksetaan uskoa Harrasteilmailun kaupalliseen kannattavuuteen. Siellä hyvävaraisuus juoksee suvuissa ja voivat ajatella "Jos minä kuolen lapsellisen harrasteen parissa suvun hyvinvointi jatkuu silti." Toisin kuin täällä missä nousukasrikkaan on varjeltava henkeään, sen mentyä suku on taas matti meikäläisten kanssa leipäjonossa. Kyllä säköilmailu on saanut minussa kannattajan.

Tapani Honkanen

Kyllä Martti on käyttänyt yönsä hyvin. Seikkaillut youtuben loppumattoman aarrearkun syövereissä. On vaan kitsas jättämään käyntiosoitteita muille. Jos tuntee todellista mielenkiintoa moottoritekniikan saloihin, kannattaa ottaa yhteyttä häneen.
Tässä yksi polun alku.
https://www.google.fi/search?q=youtube+McCulloch+TSIR+5190&ie=UTF-8&oe=UTF-8&hl=fi-fi&client=safari#fpstate=ive&vld=cid:6b2eea44,vid:Y61OKuQD6oQ

Powered by EzPortal
Powered by SMFPacks Menu Editor Mod