Korkeusmittarin päivitys

Aloittaja Martti Mattila, syyskuu 04, 2017, 23:39:47

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Martti Mattila

On se aika, että ympäristössä on ainakin kolme korkeusmittaria jotka ovat aneroidikoetta vailla. = kuin ulos virtaavaa rahaa. Minulla on kaikki tarvikkeet tehdä alipainekammio, missä paksusta plexistä ikkuna ja pulteilla suljettava luukku. Alipaineen saa kätevästi aikaiseksi kylmälaitteiden putkistojen tyhjiöintiin tarkoitetulla pumpulla. Seuraava kysymys olisi, millä mitata kammion paine tarpeeksi tarkasti. Kymmenen metriä korkea U putki vedellä täytettynä, olisi tarkka. Works every time, paitsi pakkasella. Elohopealla tarvittava rakennekorkeus putoaa 76 senttiin. Mistä elohopeat. Ja sitten tarvitaan vielä taulukko, minkä ehkä saisi Ilmatieteenlaitokselta, mikä muuntaisi paineen painekorkeudeksi. Näin olisi syntynyt laitteisto minkä avulla voi tehdä Aneroidikokeen itse, mutta kuka kirjoittaa todistuksen. Tiedän että näitä kokeita on tehty firman laitteilla ruokkiksen aikana. Tämä on tällaista pikkumaisuutta, satanen on vaan satanen. Mutta jos se mittari meneekin hylkyyn ja silti maksaa sen satasen. Kolmella satasella saisi jo Kork/Vario combon ja moiset anemoonekokeet voisi unohtaa, for now.
Martti

Kari Ruuska

Onko hinnat taas nuon nousseet. Viime vuonna vielä sai 65€ aneroidikokeen.

Martti Mattila

Mistä nuon halavalla, satanen on ollut kilpailuttamani minimi, sataaviittäkymppiäkin on pyydetty. Saa laitta TXT viestinä hintoja, otetaan kiitollisuudella vastaan.
050 57 12 431
Mratti

Aki Suokas

Tarkkuusvaatimus on FAR 43 appendix E mukainen.  App E  Eli merenpinnalla tarkkuus +-  20 jalkaa.  Normaalisti kun tarkkuutetaan, tarkkuutusvälineen tarkkuus olisi oltava 10 kertainen mitattavan laitteen tarkkuuteen nähden.
Ei onnistu vesiletkulla. Vesi kiehuu kun siihen tulee se tyhjiö toiselle puolelle. Ja taas teet sen elohopealla se pintaero mikä pitäisi onnistua lukemaan on 0,01 mm. Siinä sitä tavoitetta.
Paine ym  taulukkoa vaikka mun sivulta Taulukko   se ylimmäinen.  Kyse on ICAO standardi-ilmakehästä, löytyy "ICAO Standard Atmosphere" as Doc 7488-CD in 1993" asiakirjasta tästä.
Todistusta varten tarvit Trafilta korjaamoluvan.
Aki
------------------------------------
www.hooteehoo.org, www.air-r-c.info, www.windcraft.fiwww.eurofox.fi

Martti Mattila

Korjaamoluvan hintaan ja päivityksen hintaan, kaattuu mokoman laboratorion kannattavuus. Mutta siitä elohopea sadasosamillin sähköisestä tai valosähköisestä mittauksesta tulisi kyllä totta, kunhan vähän mietitään.

Powered by EzPortal
Powered by SMFPacks Menu Editor Mod