SUIO:n ultraopettajakurssi 2015

Aloittaja Armin Züger, tammikuu 22, 2015, 22:53:00

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Armin Züger

// Armin

Sakari Pyörre

Kurssille ei tullut osallistujia. Peruttiin. Huolestuttavaa, onko ultrien nousukäyrä hiipunut?

viper

LAPL ja UPL ovat nykyisin niin lähellä toisiaan vaatimuksiltaan, että epäilen sen vähentävän UL-ilmailun kiinnostavuutta. 

LauriT

Vaikuttaa siltä, että Malmilla toimivat ultrakerhot järjestävät omat opettajakurssinsa, jolloin väkeä ei enää riitä SUIO:n kursseille.  On tietysti hyvä, että tässä on paikallista aktviivisuutta, mutta tässä häviävät pienten paikkakuntien kerhot, jotka eivät saa jalkeille kovin monia kurssilaisia kerralla.  Ymmärsin, että SUIO tai siellä työskentelvät olivat viime vuonna mukana KILA:n opettajakurssilla, siis kilpailivat siinä SUIO:n kanssa.  
LAPL on käytännössä riittävä lupakirja useimmille harrastelentäjille, mutta kustannusero ultra- ja peltikoneelentämisen välillä on edelleen yhtä suuri kuin ennenkin, eikä tässä taloudellisessa tilanteessa kannata vähekysä rahan merkitystä. Ilmeisesti LAPL:iin saa myös ultrakelpuutuksen kuten PPL:ään. 
LAPL ei toistaiseksi tunne vesilentokelpuutusta, mutta ultrapilotti voi saada vesilento-oikeuden, miten mahtaa mennä jos LAPL:n kautta vesilentäjäksi pyrkivä haluaisikin sitten lentää ultralla vedestä?


Teppo Miettinen

Lainaus käyttäjältä: LauriT - helmikuu 25, 2015, 15:31:32
Vaikuttaa siltä, että Malmilla toimivat ultrakerhot järjestävät omat opettajakurssinsa, jolloin väkeä ei enää riitä SUIO:n kursseille.
MILK ei ainakaan järjestä omia kursseja vaan käyttää SUIO:ta.

SakariKuosmanen

Lauri on oikeassa ja väärässä. Malmilla eivät muut ultrakerhot ole järjestäneet ultraopettajakursseja. Kilan opekurssin järjestäjä oli SUIO asiakkaan eli Kilan pyynnöstä. Aikaisemmin ultraopekurssi vaati paljon sitoutumista ajallisesti eli käytännössä koko kurssi oli koko ajan paikalla. Kila tilasi kurssin Malmille ja siellä se järjestettiin SUIO:n toimiluvan puitteissa ja valvonnassa. Tietysti KILA maksoi siitä kurssikorvauksen SUIO:lle. Samantyyppinen koulutus olisi mahdollista varmaan nykyisinkin kunhan vain valvonta koulutusorganisaation puolesta saadaan kuntoon. Olisi vaan nykyisen SUIO:n johdon tarpeen tarjota kurssi järjestettäväksi Malmilla.
Saku

LauriT

Jokainen joutuu toimimaan saamansa tiedon, joka näyttää täällä ilmailun puolella olevan joskus kovin vaatimatonta, pohjalta.  Tässä kuitenkin KILA:n järjestämä tai tilaama kurssi söi SUIO:n kurssilta osanottajia, jolloin se jouduttiin peruuttamaan.  On tietenkin varsin iso vaatimus edellyttää helsinkiläisten tulevan Räyskälään kurssille, jos se voidaan järjestää Malmilla.  Minulla oli sellainen käsitys, että MILK olisi pyrkinyt samanlaiseen järjestelyyn, ainakin kerhossa kyseltiin opekurssille halukkaita, joita ei sitten tainnut tulla riittävästi, koska en ole kuullut sellaisen järjestämisestä Malmilla eikä Räyskälässä. 
Tässä siis koska Malmilta ei ollut "pakko" tulla Räyskälään, niin sinne ei saatu riittävästi osanottajia, jolloin sinne ilmoitatutuneilta kurssi peruuntui. 
Ajatus, että kurssi kiertää eri paikkakunnilla on tietenkin kannatettava, sillä ellei Vuori tule Muhammedin luo, kannattaa Muhammedin kenties mennä Vuoren luo.  Tällä hetkellä kuinkin Malmin kentän avoin kohtalo on koko suomalaista yleis- ja harrasteilmailua kovasti koetteleva kysymys, joka monien kohdalla lykkää kaikki investoinnit sekä koneisiin että koulutukseen sellaieen aikaan, kun jälleen tiedetään missä voidaan lentää ja kuinka suuri osa pääkaupunkiseudun ilmailijoista siirtyy muihin harrastuksiin.


Teppo Miettinen

Tälle 2015 kurssille ilmoittautui käsittääkseni vain yksi halukas, Ja sekin Malmilta. Eli ei muuallakaan suomessa ollut kovin paljoa tarvetta koulutukselle tänä vuonna.
Voi olla että UPL koulutuksen määrä on saturoitumassa. Eli kerhot ovat aiempina vuosina kasvaneet ja kouluttaneet lennonopettajia jotta pystyvät pyörittämään toimintaa kone- ja oppilaskapasiteetin rajoissa. Tarvetta lisäopettajille ei sitten ole ennenkuin kerho taas kasvaa (esim hankkii lisää koneita). En usko että kovin moni menee tuonne kurssille "yksityishenkilönä", t.s. ilman että on tieto missä aikoo kouluttaa kurssin jälkeen.
Tuo kurssin järjestely on kyllä aika sitova. Oliko se neljä täyttä viikonloppua teoriaopetusta ja 10pv lentoleiri. Teoriatuntien pitäminen lähellä oppilaita olisi kyllä hyvä. Lentoleiri pitopaikalla ei sensijaan ole mielestäni niin suurta merkitystä. Paikalla pitää kuitenkin olla aamusta iltaan ja leirimäisyys mahdollistaa enemmän kuppilatiimaa.

Powered by EzPortal
Powered by SMFPacks Menu Editor Mod