RV6 Suomeen

Aloittaja Timo Hyvönen, joulukuu 28, 2014, 15:47:41

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Timo Hyvönen

Moi,
joku on saattanut huomatakin, että ostin Espanjasta RV6:n (vm. 2000) ja lensin sen Suomeen. Nyt työn alla on sen maahantuontibyrokratia eli tarkastus, koelennot yms. Tähän olen tämän palstan ohjeen lisäksi saanut hyvin apua Trafilta. 
Kirjoittelen tästä prosessistakin myöhemmin lisää, matkakertomus löytyy tuolta blogistani (alkaen http://ilmailu.blogspot.fi/2014/11/rv-6-espanjasta-osto-ja-alkumatka.html). 
Hieno kone se on lentää - kotimatka kesti 11,5h vähän mutkitellen ja välillä läpäreitäkin lennellen. 
t. Timo
Lentoon!

Raaka

Kiitos mielenkiintoisesta raportista. Olisi hauska kuulla vielä lisää, esimerkiksi, mistä hanke sai alkunsa. Lentokoneen ostaminen Euroopan aivan toiselta reunalta kuulostaa jotenkin riskaabelilta...

Timo Hyvönen

Moro,
no se oli Ilmailu-lehden syy. 
Olin jo pitkään pähkäillyt oman koneen ostoa. Olihan noita monenlaisia tarjolla, ultraa ja mopua sun muuta. Eihän mulla vieläkään ole kuin GPL/MGPL/UPL mutta teen nyt sitten LAPLia kun on toi konekin.
Olin speksannut, että kone saisi olla kannuskone, suht nopea ja riittävä kantavuus kahdelle. Nelipaikkaista en tartte (ja alkuun speksikin oli ultra) kun lennän useimmiten yksin. 
Sitten Ilmailun tuottaja mailaili, tekisinkö jutun RV-8:sta. Koneitahan olin nähnyt eri fly ineissä ja kaveritkin olivat jotenkin tuttuja. Lupasin kirjoittaa ja pääsin Teerikorven jounin kyytiin Malmilta vartiksi (XEZ). Kokeilin ohjaimia ja kyllähän se oli aikalailla siinä. 
Tutustuin sitten RV:n mallistoon ja firmaan yleisemminkin. En silleen innostunut peräkkäinistuttavasta vaikka se Hävittäjä onkin, RV-6 näytti hauskalta ja täytti kaikki muut speksit. Aloin katsella myytäviä planecheckistä ja lopulta tartuin halvimpaan, tähän espanjalaiseen. 
Googlettelulla selvisi, että kone on ollut aika pitkään myynnissä. Alunperin hintapyyntö oli ollut yli 80 000, nyt se oli enää 45000. Sain sähköpostiyhteyden myyjään ja aloimme speksata & tinkailla. Kaveri ei pahemmin osannut englantia mutta riittävästi kuitenkin.
Kone kuulosti sen verran toimivalta (ja myynnin syy pätevältä) että lähdimme Penttilän Matin kanssa katsomaan sitä. Tarkastimme koneen läpikotaisin ja kävimme lentämässäkin molemmat (paikallisen pilotin kanssa). Kone oli hyvä & kunnossa, lennetty kohtuulliset 1200h ja huollettu säntillisesti (rakentaja huoltanut aina, neljän kaverin kimppa ostanut häneltä) niin sitten ostin sen.
Pitää kirjoitella tuosta tarkastuksestakin jossain välissä tonne blogiin. Ja olihan se aika hieno reissu tutustua Euroopan ilmatilaan - lensimme Kääriäisen Antin kanssa, hän on myös LAPL-opettajani.

t. Timo
Lentoon!

Raaka

Lainaus käyttäjältä: tsh - joulukuu 28, 2014, 23:59:26
Ja olihan se aika hieno reissu tutustua Euroopan ilmatilaan - lensimme Kääriäisen Antin kanssa, hän on myös LAPL-opettajani.

t. Timo

Oliko lento Espanjasta Suomeen mahdollisesti koululentoa? Eli toimiko ilma-aluksen päällikkönä itse asiassa vieressä istuva opettaja?

LAPL:sta kysymys vielä: ovatko lupakirjan ehdot nyt jossain esillä? Syksyn mittaan niitä kovasti etsin, mutta sitten väsyin.

Timo Hyvönen

Ei, experimentaleilla ei saa kouluttaa. Opettaja siis oli PIC.

Ainakin Aeropole ja Blue Skies kouluttavat jo LAPLia, heiltä löytyy varmasti tietoa

t. Timo
Lentoon!

Raaka

Lainaus käyttäjältä: tsh - tammikuu 05, 2015, 07:59:04
Ainakin Aeropole ja Blue Skies kouluttavat jo LAPLia, heiltä löytyy varmasti tietoa

Hain kuitenkin (taas) ensin Trafista, ja nyt viimein ymmärsin, että LAPLia ei määritelläkään ilmailun säädösten osassa PEL (niinkuin esimerkiksi UPL, GPL ja MGPL). PEL-osassa kyllä käsitellään nämä kansalliset luokat, mutta LAPL onkin EASA-lupakirjaluokka ja määritellään EASA-asetuksessa 1178/2011. Ilmailun säädöksissä LAPLin määritelmäksi riittää viittaus tähän EASA-asetukseen ja se viittaus onkin GEN-osassa, ei PEL-osassa.


pimattil

Lainaus käyttäjältä: tsh - tammikuu 05, 2015, 07:59:04
Ei, experimentaleilla ei saa kouluttaa. Opettaja siis oli PIC.

Tarkennettakoon nyt vielä, että eikö tämä koske vain peruslentokoulutusta... kone vain tarvittaviin koulutuslupiin.
- Pirkka -

ari

Lainaus käyttäjältä: pimattil - tammikuu 07, 2015, 08:23:21
Lainaus käyttäjältä: tsh - tammikuu 05, 2015, 07:59:04
Ei, experimentaleilla ei saa kouluttaa. Opettaja siis oli PIC.

Tarkennettakoon nyt vielä, että eikö tämä koske vain peruslentokoulutusta... kone vain tarvittaviin koulutuslupiin.

Mitähän exp:llä saisi kouluttaa, huhtikuun puolivälin jälkeen?

Markku Hiedanpää

Tarkasti ottaen peruslentokoulutuksessa näin (viite TRG M1-7):

6. KOULUTUKSESSA KÄYTETTÄVÄT ILMA-ALUKSET
6.1 Lentokoulutus on annettava maalaskutelineellä varustetulla ilma-aluksella jossa on oltava kaksoisohjaimet lennonopettajan ja oppilaan käytettäväksi. Ohjaajalta toiselle siirrettäviä ohjaimia ei hyväksytä. Kaksoisohjainvaatimus ei koske kuumailma- ja kaasupalloja. Peruskoulutuksessa käytettäville ilma-aluksille asetetaan seuraavat lisävaatimukset:

  • a)  Purjelentokoneen, moottoripurjelentokoneen ja kuumailma- ja kaasupallon on oltava tyyppihyväksytty ja ilma-aluksella on oltava voimassaoleva lentokelpoisuustodistus.
  • b)  Ultrakevyellä lentokoneella on oltava voimassa oleva lupa ilmailuun, jossa ei ole peruslentokoulutusta poissulkevaa rajoitusta.
  • c)  Autogyrolla on oltava voimassa oleva lupa ilmailuun, jossa ei ole peruslentokoulusta poissulkevaa rajoitusta.
6.2 Peruslentokoulutukseen käytettävän kaksipaikkaisen ilma-aluksen kuormattavuus on oltava punnitustodistuksen perusteella vähintään 165kg.
6.3 Koulutuksessa käytettävän ilma-aluksen huoltajalla on oltava asianomaisen ilma-alusryhmän huoltomekaanikon lupakirja (OSA-66) tai ilmailuviranomaisen kansallinen hyväksyntä.
6.4 Jos lentokelpoisuuden hallintaa ei ole muiden määräysten perusteella siirretty erilliselle lentokelpoisuuden hallintaorganisaatiolle, on koulutuspäällikön huolehdit- tava ja valvottava, että koulutuksessa käytettävien ilma-alusten huoltotoiminta, sekä lentokelpoisuuden ylläpito hoidetaan EASA:n huoltotoiminta-asetuksen tai kansallisten ilmailumääräysten mukaisesti.

EASA lupakirjan kouluttamisesta ja siihen merkittävien kelpuutuksien ja oikeuksien kouluttamisesta kannattaa kysyä Trafista.


ps. mitähän sillä exp. ilma-aluksella tarkoitetaan tässä yhteydessä, koska sellaista ilma-alusryhmää ei ole EASA asetuksessa, ilmailulaissa tai sen perusteella annetuissa määräyksissä. Oletan kuitenkin että tarkoitetaan harrasterakenteista ilma-alusta jolle on myönnetty lupa ilmailuun. Näitä ilma-alusryhmiä onkin sitten suomen rekisterissä monia, kuten; purje- ja moottoripurjelentokoneet, ultrakevyet lentokoneet, lentokoneet, helikopterit, autogyrot jne.

kts: http://www.trafi.fi/filebank/a/1320403411/c0d6967d9bfae9a80569ad3610a4483a/1107-trm1_07.pdf
Markku Hiedanpää
harrasteilmailija
www.ilmasiltahml.fi

ari

Lainaus käyttäjältä: Markku Hiedanpää - tammikuu 07, 2015, 13:18:29
ps. mitähän sillä exp. ilma-aluksella tarkoitetaan tässä yhteydessä, koska sellaista ilma-alusryhmää ei ole EASA asetuksessa, ilmailulaissa tai sen perusteella annetuissa määräyksissä. Oletan kuitenkin että tarkoitetaan harrasterakenteista ilma-alusta jolle on myönnetty lupa ilmailuun. Näitä ilma-alusryhmiä onkin sitten suomen rekisterissä monia, kuten; purje- ja moottoripurjelentokoneet, ultrakevyet lentokoneet, lentokoneet, helikopterit, autogyrot jne.

Exp. ilma-aluksella tarkoitettiin, tässä tapauksessa, otsikon mukaista RV-6, Liite II, ilma-alusta.

Raaka

LAPL-koulutuksen kruunaa lentokoe, joka pitää lentää LAPL-koneella. Ja siksi myös koulutuksen tulee tapahtua LAPL-koneella. Markku Hiedanpään siteeraamalla PEL-tekstillä ei nähdäkseni ole tässä merkitystä, koska LAPL-koulutusta ei määritellä Suomen ilmailusäädösten PEL:ssä, vaan EASA-asetuksessa 1178/2011: http://www.trafi.fi/filebank/a/1365157147/636bc81ee1ab26ac562ec35ddf399697/11933-EU-maarays_EU-asetus_1178_2011.pdf

Toisaalta en minäkään löydä tuosta asetuksesta mitään mainintaa experimental- tai harrasterakenteisista ilma-aluksista. Pitääköhän koulutukseen kelpaavan LAPL-koneen tarkka määritelmä hakea jostain muusta EASA-asetuksesta?

Yksi tulkinta voisi tietysti olla se, että LAPL-koulutus ja -lentokoe suoritetaan ei-experimental-koneella. Näin saadaan "täysi" LAPL-kelpuutus, jolla sitten saa lentää kaikkia LAPL-koneita, ovat ne sitten experimentaleja tai ei.

LauriT

Olen ymmärtänyt, että LAPL-kelpuutuksen saa siihen konetyyppiin, jolla lentokoe on suoritettu. Se voi olla vaikkapa MoPu. Sitten voidaan hankkia kelpuutus useampiin koneisiin yksi kerrallaan.

Markku Hiedanpää

Lainaus käyttäjältä: Raaka - tammikuu 07, 2015, 21:40:11
LAPL-koulutuksen kruunaa lentokoe, joka pitää lentää LAPL-koneella. Ja siksi myös koulutuksen tulee tapahtua LAPL-koneella. Markku Hiedanpään siteeraamalla PEL-tekstillä ei nähdäkseni ole tässä merkitystä, koska LAPL-koulutusta ei määritellä Suomen ilmailusäädösten PEL:ssä, vaan EASA-asetuksessa 1178/2011: http://www.trafi.fi/filebank/a/1365157147/636bc81ee1ab26ac562ec35ddf399697/11933-EU-maarays_EU-asetus_1178_2011.pdf

Toisaalta en minäkään löydä tuosta asetuksesta mitään mainintaa experimental- tai harrasterakenteisista ilma-aluksista. Pitääköhän koulutukseen kelpaavan LAPL-koneen tarkka määritelmä hakea jostain muusta EASA-asetuksesta?

Yksi tulkinta voisi tietysti olla se, että LAPL-koulutus ja -lentokoe suoritetaan ei-experimental-koneella. Näin saadaan "täysi" LAPL-kelpuutus, jolla sitten saa lentää kaikkia LAPL-koneita, ovat ne sitten experimentaleja tai ei.

Näin kirjoitin aiemmin:
EASA lupakirjan kouluttamisesta ja siihen merkittävien kelpuutuksien ja oikeuksien kouluttamisesta kannattaa kysyä Trafista.


Tässä vielä mainitsemani määräyksen soveltamisala:
1.1 Soveltamisala
Tämä määräys koskee suomalaisten kansallisten määräysten mukaista purjelento-, moottoripurjelento-, ultrakevytlento-, autogyro-, kuumailma- ja kaasupallokoulutusta, joka tähtää kansallisen lupakirjan, kelpuutuksen tai oikeuden myöntämiseen tai voimassaolon jatkamiseen. Tätä määräystä ei sovelleta eroavuus- ja perehdyttämiskoulutukseen.


ps. OPS M1-20 voi vähän selvittää kansallisten ilma-alusten (liite II) miehitysvaatimuksia: http://www.trafi.fi/filebank/a/1365686153/703c7ab7249d6c5e08384faaaf42ed27/11978-OPS_M1-20_2013_fi.pdf
Markku Hiedanpää
harrasteilmailija
www.ilmasiltahml.fi

Timo Hyvönen

Voi nyt kun noita lukee niin näyttää siltä, että LAPL (A) -lupakirjan printtauttaminen poistaa matkustajankuljetusoikeuden. Hankin sen muuten aikanaan J. Raivion kanssa purtsikalla Nummelassa.
" LAPL(A)-lupakirjan haltija saa kuljettaa matkustajia vasta, kun hän on suorittanut lupakirjan myöntämisen jälkeen 10 tuntia lentoaikaa ilma-aluksen päällikkönä lentokoneella tai TMG-moottoripurjelentokoneella."
Onneksi otin sinänsä vielä noi kansalliset/ICAO-lupakirjat, niillä saa kuskata matkustajiakin tuonakin aikana.
t. Timo
P.S. ja ennen kuin kiistätte, huomioikaa että sama tulkinta on MGPL --> LAPL(S)+TMG -muunnoksessa - PIC-tunnit lasketaan vasta EASA-lupakirjan tulostamisen jälkeen.
Lentoon!

Powered by EzPortal
Powered by SMFPacks Menu Editor Mod