Tiira luokan raaseri

Aloittaja Martti Mattila, heinäkuu 20, 2014, 19:35:30

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Martti Mattila

Moi taas,pitääkseni ajatukseni poissa jostain tärkeästä ja elämänhallintaani välttämättömästä asiasta,
olen miettinyt yksipaikkaisen experimentaalin tekemistä melko halvan autonmoottorin perään,ilman
alennusvaihteistoa.VW on halpa 1700 kuutioon asti,mutta sitten alkaa hinta nousta kun ollaan 2 litran
tietämissä.Subaru 1800 EA81 on yksi.Myös Honda Accordin 2-2,2 litraiset koneet 90mm.iskunpituuksin
saattaisivat olla hyviä suoravetokäyttöön.En myöskään hurraa hirveälle läjälle johtoa ja boxeja,tuskin
on tarpeen moottorissa mikä käy yhdellä kierrosluvulla koko ajan.Löytyisipä alumiininen sivuventtiilikone
2.2-2.5 tilavuudella.Paino 70-80kg.Onko foorumilaisilla havaintoja moottoreista joihin kannattaisi sekaantua.
Martti

Tapani Honkanen

Siihen aikaan kun lättäpäät olivat muotia, valurautakin oli, jopa isoilla seinämävahvuuksilla. Siis ei toivoakaan ilmaa kevyemmästä moottorista. Joskus sodan jälkeen, kuusikymmentäluvulle saakka Tzekit Tatra-merkillä tekivät ilmajäähdytteisiä autonmoottoreita, joissa olisi ollut ainesta ilma-alukseen.
Noin viisi vuosikymmentä olen seurannut kaikkia autonmoottoreita sillä silmällä. Letukan kuutosboxeri sieltä kuusikymmentäluvulla oli sinnepäin mutta auto sinänsä oli epäonnistunut, joten moottorien tuotanto ei päässyt lentoon, jälkipolvillekaan.
Siinä, ihan lentomoottorissa, olisikohan se ollut joku belgialaisranskalainen lättäpää neliboxeri, oli jonkin verran järkeä, paitsi kannen vesitilarakenne. Siinä on kymmeniä O-renkaita. Kevyt ja kallis. Periaate oli oikea, kuutiotuumia ei voita mikään. Eipä sekään lunastanut köyhän toiveita, ei kelvannut edes rikkaillekaan suuressa määrin. Menekin puute estää valmistamasta kansia valamalla.

PeSo


Ansis

Tulevaisuus on paramoottorien koneilla varustettuna harvemmalla alennusvaihteella ja sopivammalla ropelillla yhdistettynä rautakaupan tikapuuprofiileihin, jotka jäykistetään purjevenekaupan köysillä. Kaaret jne leikataan foamista olemassa olevilla sopivilla vermeillä ja päällystetään edullisimmalla keinokuitukankailla, jotka maalataan teräsrakeinteissa pintaväreinä käytetyillä polyuretaanimaaleilla RAL-värikartan sävyyn yritetyistä virhe-eristä. Tämä lienee tikkaiden ohella ainoa standartointi koko keksinnnöissä Sanginjoen sivutoimipisteidenkin lentopaikoilla?
My mind is willing, but purse is weak.

4trade

Lainaus käyttäjältä: Ansis - heinäkuu 21, 2014, 15:41:52
Tulevaisuus on paramoottorien koneilla varustettuna harvemmalla alennusvaihteella ja sopivammalla ropelillla yhdistettynä rautakaupan tikapuuprofiileihin, jotka jäykistetään purjevenekaupan köysillä. Kaaret jne leikataan foamista olemassa olevilla sopivilla vermeillä ja päällystetään edullisimmalla keinokuitukankailla, jotka maalataan teräsrakeinteissa pintaväreinä käytetyillä polyuretaanimaaleilla RAL-värikartan sävyyn yritetyistä virhe-eristä. Tämä lienee tikkaiden ohella ainoa standartointi koko keksinnnöissä Sanginjoen sivutoimipisteidenkin lentopaikoilla?

Nykyisellä kustannus ja viranomaismääräysten tason nousulla tuo tulee vastaan nopeammin kuin polttoaineen loppuminen.
Quidquid Latine dictum sit, altum videtur

Martti Mattila

Bauhaussin 100mm.reisillä olevat tikkaat,on tähän asti korkeimmalla profiililla.Seinämä 1.25.
Koska symmetrian vuoksi pitää ostaa kaksi settiä,jää tikkaita vielä koekuormaukseenkin.
Eikä moottorin tarvitse olla turhan olematon.Tarpeeksi kalliitakin ovat,lentokone materiaalin
hinnoissa,ne tikkaat nimittäin.

Tapani Honkanen


Martti Mattila

Ruisku vai kohokammiollinen kaasari.Kumpaa foorumilaiset suosittelevat,eli ne joilla on kyky
rakentaa moottoriinsa joko tai.Muut lentäkööt sillä mitä taivaasta eli pankista annetaan.
Martti

Powered by EzPortal
Powered by SMFPacks Menu Editor Mod