Experimentaalin punnitus?

Aloittaja jkettu, huhtikuu 20, 2014, 20:08:02

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

jkettu

Anteeksi laiskuuteni, mutta täältä varmaan saa tiedon nopeammin kuin määräyskokoelmaa tavaamalla.

Minulla on valtuudet punnita purtsikoita ja mopuja.  Saanko punnita experimentaalin?

kopterikuski

Saat mutta neuvoisin vanhan experimental koneen kohdalla tutustumaan koneen historiaan ja piirustuksiin sekä kriittisesti aiempiin punnareihin ja koneeseen mahdollisesti tehtyihin muutoksiin.  Uutta experimentalia punnittaessa on syytä lyödä jäitä hattuun, tutustua rauhassa piirustuksiin ja mahdollisesti rakennusaikaisten mieltymyksien aiheuttamien muutosten merkitystä ja oikeellisuutta. Weight and Balance.


jkettu


kopterikuski

Näinkö kävi; Eli älkää tehkö punnituksia tai vuosihuoltoja kavereiden koneisiin ellei teillä ole mekaanikon paperia, pelkkä "Miukun" listalla olo ei riitä. Tästä on tullut hieman palautetta TraFi:n suunnalta.  PEL M 3-4 kertoo kyllä selkeästi omistajahuoltajan oikeuksista, mm. punnita saat vasta kurssin käytyäsi.  Ennen siis oli minullakin oikeus punnita experimentalia ja muita koneita siis minulla joka en omista muuta kuin ilmaiseksi saadun lippalakin.  "Trafilta on tullut hieman palautetta???? En ole moiseen julkisesti törmännyt enkä saanut noottia jonka mukaan todistuksellasi voit nyt pyyhkiä hanuria.  Tällaisia punnituskoulutuksen saaneita mutta oikeutensa menettäneitä on varmaan paljon.  Kiinnostaisi tietää mihin lakipykälään tuo perustuu vai onko enemmänkin viranomaisMUTUA.

hannuvir

Itselläni on käytynä punnituskurssi ja sen myötä oli oikeus punnita omistussuhteesta riippumatta purjekoneita, mopuja ja ultria.
Tämän edellämainitun määräyksen voimaantultua kysyin asiaa Trafilta (henkilöä en muista) ja nyt saan punnita ainoastaan oman kerhoni- ja itse omistamiani koneita...piste.
Eli lakipykälä on tuo PEL M3-4.

pimattil

Lainaus käyttäjältä: kopterikuski - huhtikuu 21, 2014, 19:21:50En ole moiseen julkisesti törmännyt enkä saanut noottia jonka mukaan todistuksellasi voit nyt pyyhkiä hanuria. Tällaisia punnituskoulutuksen saaneita mutta oikeutensa menettäneitä on varmaan paljon.

14.9.2012 kello 15.00 TraFi on laittanut lausuntokierrokselle luonnoksen ilmailumääräyksestä Pel M3-4. Olettaisin, että mikäli et ollut tyytyväinen luonnokseen, teit siitä asiallisen vastineen TraFin suuntaan?

http://www.trafi.fi/tietoa_trafista/ajankohtaista/1900/ilma-alushuoltajan_kansallisia_vaatimuksia_koskeva_ilmailumaaraysluonnos_lausunnolle

Ei se maailma niin toimi, että aina kun joku pykälä tai säännös muuttuu, niistä ilmoitettaisiin kaikille mahdolliselle, joita asia koskee. Jos vaikka rikoksen x rangaistuksia muutetaan, niin pitäisikö siitä erikseen laittaa "postia" kaikille mahdollsille, jotka rikoksen x voisivat mahdollisesti suorittaa, vai ehkä kenties niille, jotka aiemmin ovat ko. rikoksen jo tehneet?
- Pirkka -

kopterikuski

14.9.2012 kello 15.00 TraFi on laittanut lausuntokierrokselle luonnoksen ilmailumääräyksestä Pel M3-4. Olettaisin, että mikäli et ollut tyytyväinen luonnokseen, teit siitä asiallisen vastineen TraFin suuntaan?

Nimim. Pimattil; En tehnyt EN edes asiallista saatikka asiatontakaan koska demokratian pelihenkeen kyllä kuuluu viranomaisen kysellä - tiedustella kentän, kansalaisten ääntä mutta Stalinismiin kuuluu olla välittämättä niistä. Nyt sen sijaan kannattaa avata Lentoposti.fi sivut ja avata Trafin kartoituskysely ja myöskin täyttää se. Mielestäni on nyt ensimmäinen julkinen yritys kerätä ja toteuttaa lentäjien mielipiteitä, ajatuksia. Asia liittyy Hennasen Trafilta pyytämään selvitykseen harrastelentämisen turvallisuudesta. Tähän samaan hengenvetoon haluaisin  lainataTrafin ilmailupuolen päällikkö Hentun telkkarissa lausumaa ajatusta; Ei tästä mitään tule jos lentäjille vaan syötetään lusikalla uusia määräyksiä! Sanoisin että se on MIEHEN puhetta se!! Joku vois kyllä siirtää tuon kyselyn tällekin saitille toteutettavaksi.

Toma

Terveisin
Tom Arppe

Powered by EzPortal
Powered by SMFPacks Menu Editor Mod