Kebne 2013

Aloittaja Toma, huhtikuu 08, 2013, 19:28:18

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Toma

Tämän vuoden leiri oli kyllä yksi hienoimmista ikinä. Se seurasi sitä jo klassiseksi muodostunutta linjaa, pari aurinkoista tuuletonta "turistipäivää" yksi lumisateinen päivä (tosin kirkastui jo iltapäivällä) ja sitten se mahtava myrskypäivä. Poikkeuksena oli että nyt kaikkina päivinä lennettiin, yhtään täysin lennotonta päivää ei siis tämän kahden viikon aikana ollut.

Matka ylös sujui suuremmitta ongelmitta, yksi Buickin bensapumpun korjaus suoritettiin pienessä Hakka nimisessä kylässä mistä utelun jälkeen löytyi paikallisen hieno autotalli jossa hyvät tilat korjaukselle. Kun Pelle korjasi Buickia, niin samalla muu ryhmä käytti tilaisuutta hyväkseen ja osti viikon ruuat pienestä ICA kyläkaupasta, jättäen hyllyt huutamaan täydennystä.



Kiirunaa lähestyttäessä niin taivas näytti mitä tuleman piti, kauniita "lentiksiä" näkyi horisontissa ja ryhmämme kävi entistä kärsimättömämmiksi päästä surffailemaan noilla ilmojen amplitudiltaan alati kasvavilla sinuskäyrillä.



Perille päästyämme uni maittoi ja seuraavana aamuna koneiden kasausta, joka tällä kertaa kestikin hieman, sillä mukana oli koko Cumuluksen kalusto eli C5 "Chali" (Club Astir), C6 "Charlotte" (LS-4), C7 "Charlie" (LS4) sekä C8 "Charon" (Twin Astir). Charlielle tämä oli ensimmäinen kerta, muut ovat jo vanhoja Kebnekävijöitä.

Lentäminen alkoi ja jo ensimmäisenä päivänä ja radiosta alkoi kuulua korkeuksia yli 4000 metriä vaikka pintatuulesta olisi voinut päätellä että sää ei olisikaan ollut mitä mainioin. Maanantaina 25.3 KILY:n Duo Discus 1001 kävi jo 5400 metrissä, näyttää lupaavalta. Tiistaina ei päästy suurille korkeuksille mutta ilmassa pysyi hyvin ja oli hyvä maisemankatselukeli. Keskiviikkona alkoivat sitten korkeudetkin parantua ja Korhosen Olli taisi korjata sen päivän potin 5000m korkeudellaan. Torstaina sitten näytti siltä että kaikki pääsivät ainakin yli 4000 metrin ja muutamat kiipesivät hätyyttelemään 6000m rajaakin.

Kebnelle oli saapunut myös meikäläisen videon innoittamana Saksalaisveljekset Jan ja Björn Köhnke, niitten kerhon Duo Discus koneella DE-KBXY jotka olivat vetäneet pienellä Volkswagen Golfilla saksasta asti yhtä soittoa 36 tuntia. Sitkeitä kavereita. Kaverit olivatkin tositarkoituksella mukana koska mikäli majapaikkaa ei olisi Nikkaluoktasta tai mökeistä löytynyt niin olisivat asuneet teltassa. Veljekset olivatkin yleensä aina ensimmäiset ilmassa ja heidän nimiin tuli monta päivän korkeimpia korkeuksia. Heillä on myös koko leirin korkein saavutus, 7300m 28.3, 2h 46min kestäneellä lennollaan. Olen myös ulkoistanut tämän vuoden Kebnevideon teon heille, koska itsellä oli hieman kiireitä (hyvässä mielessä) ja en ehtinyt kuvata niin paljon kuin olisin halunnut. Heillä oli muuten sen verran hienot kameratelineet Discuksessa että omat jesariviritykset oikein hävetti. Pistän tänne heti linkin kun saavat videonsa tehtyä.




Pitkäperjantai valkeni ja näytti upealta, tuulta olisi saanut olla hieman enemmän mutta osoittautuikin että yläilmoissa tuuli todella sopivasti ja heti ensimmäisten hinauksien jälkeen huomattiin että nyt on todella otolliset ilmat. Päivän 17 lennosta kaikki olivat noin 3000 ja 6000 metrin välistä, aivan fantastinen päivä.



Pitkäperjantai-iltana sitten oli jo perinteeksi muodostunut illallinen Nikkaluoktassa missä hienot ruoat, mielenkiintoiset keskustelut ja mukavat ihmiset. Taivaskin oli juhlatuulella ja revontulet räiskyivät kuin tilauksesta kun juhlaväli matkasi takasin kentälle. Suurin ilotulitus oli tietenkin päättynyt kun sai kameran kaivettua esille, mutta tässä nyt kuitenkin pari kuvaa jälkimainingeista.




Tällä kertaa oli meikäläisellä mahdollisuus käyttää leirillä moottorikelkkaa joten tuli tutkittua lähitienoot hyvällä ja vähemmän hyvällä menestyksellä. Se vähempi hyvä oli jumiutuminen "södra branten:in" alle jolloin piti kilauttaa kaverit apuun. Kelkka sai yöpyä siellä ja haettiin paremmalla voimalla se pois seuraavana päivänä. Mokauksen hyvä puoli ole että laihtui noin kolme kiloa kaivellessa sitä irti metrin puuterilumesta noin seitsemän kertaa ennen lopullista luopumista.
Seuraava reissu Kebnetjåkkan päälle menikin sitten ihan mallikkaasti jonka huipulta tässä hieman 360 panoraamakuvaa. Kebnetjåkka ei siis ole sama kuin Kebnekaise, vaan pienempi, "vain" hieman yli tuhat metriä oleva nyppylä. Hienot näköalat sieltä oli joka tapauksessa. Löydättekö missä kenttä on tuosta panoraamasta?
(Tuon kuvan lataaminen voi kestää se koostuu 7 isosta kuvasta ja vaatii .mov player plugininin toimiakseen, hiirellä voi sitä liikutella näkymää eri suuntiin, shift lähentää ja Ctrl loitontaa, Mikäli se ei näy oikein tässä niin klikatkaa kuvan alla olevaa linkkiä niin se aukeaa omalle sivulleen)


http://www.ilmailu.org/images/kebne2013/kebnetjokka.mov

Tiistai 2.4 valkeni ja lunta tuli taivaan täydeltä, ajateltiinkin että nyt sitten tulee se tymäpäivä jolloin voi käpertyä makuupussiin, lukea hyvä kirja ja nauttia joutenolosta, mutta toisin kävi. Sää alkoi muuttumaan parempaan suuntaan jo siinä heti 12 jälkeen, tuuli oli tosin aika miehekäs ja yltyi vaan koko ajan. Parhaimmillaan puuskissa oli hieman yli 80 km/h. Tosiasiahan on että tuulihan ne aallot saavat aikaiseksi joten ei kun koneet baanalle ja taivaalle.
Koska tuuli oli mitä oli, niin nähtiin pari hienoa helikopterimaista laskeutumista purjekoneilta missä käytettiin baanan leveyttä hyväkseen kun tuuli oli noin 60 astetta sivulta. Hyvin riitti 50m leveys.

"Zeta Urban" eli Kiirunan kerhon Piper Colt hoiti hinauksia kun oli hieman helpommin hallittavissa tuossa tuulessa kuin kannuspyörällinen Pawnee joka oli toisena hinauskoneena. Hinauskoneesta ei voinut kuskikaan lähteä pois välillä kun piti pitää konetta tehoilla paikoillaan tuulta vasten liukkaalla jääkentällä. Kun sitten kone piti viedä parkkiin, niin se talutettiin kolmen miehen voimin takaperin kiinnityspaikkaan.

Sen päivän korkeusennätys oli 5500 metriä jonka hoitivat kotiin Pekka Teljamo ja Asko Paakkinen KILY:n Duo Discuksella OH-1001. Kiinnostava päivä oli kaiken kaikkiaan josta tässä hieman kuvasatoa.






Viimeinen lentopäivä olikin sitten ihan turistipäivä, ei oikeastaan tuullut ollenkaan ja päätettiin Pellen kanssa tehdä lento Kebnekaisen ympäri pitkin laaksojen pohjia. Ai että on hienot maisemat, kyllä tällä silmä lepää.




Cumuluskerhossa ei muuten olla mitään mammanpoikia vaan jos kaverin piereksiminen alkaa tympiä tai tila alkaa muuten vain käydä ahtaaksi ja muuta majoitusta ei löydy, niin rakennetaan Igloo ja yövytän siinä. Tämän Eskimoiden jo vuosisatojen hyväksi todenneen asumuksen rakensi Teemu ja teki sinne oikein hienon punkan jossa yöpyi. Teemun lähdettyä konvertoin lumilinnan Kebnekaisen suurimmaksi lumilyhdyksi.



Komeasti loisti kun vietettiin viimeistä illanistujaista Kiirunalaisten kanssa mökkikylän grillikodassa.



Mutta... kuten kaikki hyvä niin se vain loppuu aikanaan, koneet oli pakattu ja kotireissu alkoi. Buickikaan ei olisi halunnut ollenkaan lähteä pois ja sitä jouduttiinkin suostuttelemaan antamalla sille hieman alkuvauhtia.



Tässä kuitenkin hieman tilastoa tämän vuoden leiristä joka on aika komeaa luettavaa. Toinen asia mikä oli todella positiivista tänä vuonna, oli että nyt ollut puhettakaan leirin lopettamisesta, vaan aina kuului että "sitten ensi vuonna". Sitä odotellessa...

Terveisin
Tom Arppe

Toma

Nyt on saksaan ulkoistettu videon teko valmistunut. Tässä Jan ja Björnin video:


http://www.youtube.com/watch?v=HxtDksJN0CQ#
Terveisin
Tom Arppe

Powered by EzPortal
Powered by SMFPacks Menu Editor Mod