Matkustaminen - Lentäen (Itse)

Aloittaja Tama, syyskuu 03, 2012, 19:34:30

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Tama

Terve!

Minulla ei ole itselläni vielä lentokokemusta liiemmin, mutta kiinnostus aiheeseen on aina ollut varsin kova... Nyt minulla on kuitenkin henk koht. ongelma, jonka voisin ehkä ratkaista lentämällä... Ongelmani ratkaisi yksinkertaisesti teleportti, mutta kukaan ei tunnu keksivän kyseistä laitetta vaikka kuinka odottelee.. Eli joudun reissaamaan aivan käsittämättömiä määriä Suomen sisällä ja paikkoihin mihin ei pääse oikein julkisilla ja autoilla reissut kestää.. Viime vuonna ehdin olla arkipäiviä kotona n. 35 päivää ja tämä vuosi päätyy suht samaan, joten koko homman ideana on "ostaa aikaa"..

Eli kysymykseni onkin, voisinko nopeuttaa matkantekoa lentämällä itse paikasta toiseen "illaksi kotiin" meiningillä. Olisi hyvä jos edes joskus pääsisi iltaisin takaisin kotosalle.

Tämä kaikki tuli mieleeni kun luin viimeisimmästä TM:stä pienen jutun jostain Amfibio ultrakevyestä lentokoneesta, jonka matkanopeus on n. 200 km/h ja jolla voi laskeutua maalle ja veteen. Tuo tuntui heti minun ratkaisultani ja rupesin selvittelemään asiaa tarkemmin.. Nyt kuitenkin tarviisin hieman kokeneempien apuja tässä:

- Millaisella säällä tuollaisella ultrakevyellä koneella voi vielä turvallisesti lentää? Eli onnistuuko jos pitää olla Ma aamuna hesassa palaverissa ja ti aamuna vaikka kokkolassa..?
- Jos laskeutuu veteen, onko järkeviä paikkoja helppo löytää paikka josta pääsee vielä kuivin jaloin jatkamaan matkaa, vai pitääkö aina pumpata kumivene  tai uimapatja ja pulikoida lopuksi rantaan? Eli tarvitaanko onnistuneeseen rantautumiseen/rantasäilytykseen jotain erikoisjärjestelyjä?
- Paljonko polttoainetta ultralight vie 180-200 km/h matkavaudilla? Ja eikös noihi käy ihan 98E? Paljonko on yleensä toimintasäde?
- Jos päättääkin lentää ihan normaalisti kentältä toiselle, saako konetta säilyttää kentillä ja mitä sen parkeeraminen maksaa esim. Malmilla? Tulisi paljon reissattua JKL-HKI..
- Tälläiseen käyttöön on varmaan aika pakko ostaa oma kone, vai saako näitä vuokrattua jostain ja vaikkapa esim just viikoks? Ja saisko näin alkuun kuskin kanssa... :)
- Paljonko vakuutuskulut on ultralight koneisiin?
- Pakolliset vuosihuollot? Itelläki pysyy kyllä meissselit kourassa ja osaamistakin on aikalailla tuolta autojen moottoreista ja autosähköistä... Mutta aikaa ei oo aina olla ropaamassa..

Miltä kuullostaa? Jatkanko junalla ja autolla kulkemista ja tiedelehtien selailua teleporttien toivossa vai lähenkö ultrakurssille ja hommaan koneen...? Vai onko ultra edes oikea tuollaiseen käyttöön? Monen voi olla aika vaikea tajuta tilannetta ja syytä koko topicille, mutta toivon asiallisia kommentteja ja vastauksia jo ihan senkin takia, että kerron rehellisesti mitä ajan takaa enkä verhoile kysymystäni mihkään "onko lentäminen järkevä liikkumistapa" topikkiin..

Muokkaus: Tän voi sit siirtää tonne ultrafoorumille, mikäli ylipäätään tälläinen olisi mahdollista ultralla..

-Tama

pimattil

#1
Lainaus käyttäjältä: Tama - syyskuu 03, 2012, 19:34:30
Eli kysymykseni onkin, voisinko nopeuttaa matkantekoa lentämällä itse paikasta toiseen "illaksi kotiin" meiningillä. Olisi hyvä jos edes joskus pääsisi iltaisin takaisin kotosalle.
Lentokoneella kyllä, ultrakevyellä et. Kesällä tämä voi melkein onnistua ultrakevyelläkin, mutta kaikki muut kolme vuodenaikaa ovat sellaisia, että hankalaksi menee.

Lainaa- Millaisella säällä tuollaisella ultrakevyellä koneella voi vielä turvallisesti lentää? Eli onnistuuko jos pitää olla Ma aamuna hesassa palaverissa ja ti aamuna vaikka kokkolassa..?
Ultrakevyellä voi lentää vain nk. näkölentosääntöjen mukaisesti eli "kauniilla säällä". Mikäli paikasta A pitää päästä paikkaan B ultrakevyellä, niin sää tulee rajoittamaan lentämistä vuoden aikana monen monta kertaa.

Lainaa- Jos laskeutuu veteen, onko järkeviä paikkoja helppo löytää paikka josta pääsee vielä kuivin jaloin jatkamaan matkaa, vai pitääkö aina pumpata kumivene  tai uimapatja ja pulikoida lopuksi rantaan? Eli tarvitaanko onnistuneeseen rantautumiseen/rantasäilytykseen jotain erikoisjärjestelyjä?
Kenen rantaan meinasit parketa? Eli vaikka veteen laskeutuminen olisikin ihan ok, erityisesti huonomman kelin yllättäessä, niin rantautuminen voi olla isompikin haaste.

Lainaa- Paljonko polttoainetta ultralight vie 180-200 km/h matkavaudilla? Ja eikös noihi käy ihan 98E? Paljonko on yleensä toimintasäde?
Jos vaikka sanotaan, että 20 l/tunnissa tai vähän enemmän ja 98E käy useimpiin. Toimintamatkaa yksin lennettäessä voi saada hyvinkin 5 tuntia, mutta kahden aikuisen kanssa ei välttämättä lennetä metrin metriä.

Lainaa- Jos päättääkin lentää ihan normaalisti kentältä toiselle, saako konetta säilyttää kentillä ja mitä sen parkeeraminen maksaa esim. Malmilla? Tulisi paljon reissattua JKL-HKI..
Finavian hinnaston löydät täältä: http://www.finavia.fi/lentoyhtioille/liikennemaksut -- kausikortti (kattaa mm. laskeutumiset ja parkkeerauksen kentälle) Malmille 12 kk ajalle maksaa noin 1300 euroa (samalla rahalla parkkeeraa myös Jyväskylässä).

Lainaa- Tälläiseen käyttöön on varmaan aika pakko ostaa oma kone, vai saako näitä vuokrattua jostain ja vaikkapa esim just viikoks? Ja saisko näin alkuun kuskin kanssa... :)
Ihan ensimmäiseksi ei nyt kannata kauppaan lähteä vaan kannattaa tutustua jonkin aikaa ilmailuun, hankkia vaikka soveltuva lupakirja ja tutustua koneisiin, ennen kuin niitä alkaa ostamaan kenttää täyteen.

Lainaa- Paljonko vakuutuskulut on ultralight koneisiin?
Mikäli et tarvitse ns. kaskovakuutusta, niin kulut ovat kohtuulliset. Kaskon kanssa kulut ovat varovaisen arvion mukaan 10 % koneen arvosta vuodessa.

Lainaa- Pakolliset vuosihuollot? Itelläki pysyy kyllä meissselit kourassa ja osaamistakin on aikalailla tuolta autojen moottoreista ja autosähköistä... Mutta aikaa ei oo aina olla ropaamassa..
Suomesta kyllä löytyy huoltajia, mutta oma vaivansa on saada kone huoltoon.

LainaaMiltä kuullostaa?
Siltä, ettet ole lentämistä juuri harrastanut... ;D

LainaaJatkanko junalla ja autolla kulkemista ja tiedelehtien selailua teleporttien toivossa vai lähenkö ultrakurssille ja hommaan koneen...?
Ota yhteyttä StarVation Airlinesiin... lentää usein Jyväskylä - Helsinki väliä ja käy tutustumassa ilmailuun. Yhteystiedot löytyvät toiselta foorumilta: http://www.flightforum.fi/forum/index.php/topic,100617.0.html

Vaikkei Peter olekaan vähään aikaan "tarjonnut" lentoja em. säikeessä, niin otapa puhelin käteen ja kysäise, josko jotain sopivaa olisi tarjolla. Numero löytyy viestien seasta. Ajatusta ei kannata siis unohtaa, mutta ultrakevyellä hommasta ei kannata haaveilla, vaan tarvitaan mittarilentokelpoinen lentokone ja pilotti.
- Pirkka -

Tama

Hyvä avaus! Selkeytti paljon, eli ultrat voi unohtaa jos koneella haluaa tosiaan liikkua silloin kun on tarvetta..

Ja tuhannet kiitokset Peterin viestiketjusta! Luin sitä läpi ja olen häneen välittömästi yhdeydessä!

-Tama

Arto

Tämän saman kysymyksen kanssa askartelin itsekin kauan aikaa sitten, ja innostuin tilaisuuden koittaessa hankkimaan lupakirjan. Aikanaan sitten oman koneenkin.

Kuitenkin käytännössä olen tehnyt hyvin vähän työmatkoja omalla koneella. Itsellä kun ei ole mittarikelpuutusta, vaikka kone siihen kävisikin. Ja muutenkin, aika monen asian pitää loksahtaa kohdalleen ennen kuin aikataulun mukainen reissu onnistuu. Sään pitää olla sopiva, kone valmiina tankattuna jne. Yksi ihan käytännön ongelma on että lentokentät ovat kaukana kaupungeista, tai niistä paikoista minne olet menossa. Taksimatkat tulevat aika kalliiksi.

Toinen ongelma on korvaus koneen käytöstä. Siihen ei ole käytännössä toimivaa mallia. Joku veloitta työnantajaa auton kilometrikorvauksen mukaan, joku lentää omalla kustannuksellaan vaan siitä ilosta että on järjellinen syy lennellä. Mutta selvää "lentokoneen kilometrikorvausta" ei ole keksitty.

Tietysti yksi syy että konetta ei käytä työmatkoihin on luontainen laiskuus. Autoon on niin helppo istua, ja saat ajaa aika kauas ennen kuin pienkoneella kaikkine operaatioineen säästää todellisuudessa aikaa.

Mutta kaikesta tästä huolimatta kannattaa lähteä hankkimaan lupakirjaa ja vaikka omaa konettakin. Siinä jo lupakirjakurssillla avautuu ihan uusi maailma, jota ei aiemmin tiennyt olevan olemassakaan. Ja aikanaan sitten voi ne työmatkatkin onnistua.

Mukaan vaan ilmailun ihmeelliseen maailmaan!
Arto

Tama

Lainaus käyttäjältä: Arto - syyskuu 05, 2012, 14:04:02
Tämän saman kysymyksen kanssa askartelin itsekin kauan aikaa sitten, ja innostuin tilaisuuden koittaessa hankkimaan lupakirjan. Aikanaan sitten oman koneenkin.

Kuitenkin käytännössä olen tehnyt hyvin vähän työmatkoja omalla koneella. Itsellä kun ei ole mittarikelpuutusta, vaikka kone siihen kävisikin. Ja muutenkin, aika monen asian pitää loksahtaa kohdalleen ennen kuin aikataulun mukainen reissu onnistuu. Sään pitää olla sopiva, kone valmiina tankattuna jne. Yksi ihan käytännön ongelma on että lentokentät ovat kaukana kaupungeista, tai niistä paikoista minne olet menossa. Taksimatkat tulevat aika kalliiksi.

Toinen ongelma on korvaus koneen käytöstä. Siihen ei ole käytännössä toimivaa mallia. Joku veloitta työnantajaa auton kilometrikorvauksen mukaan, joku lentää omalla kustannuksellaan vaan siitä ilosta että on järjellinen syy lennellä. Mutta selvää "lentokoneen kilometrikorvausta" ei ole keksitty.

Tietysti yksi syy että konetta ei käytä työmatkoihin on luontainen laiskuus. Autoon on niin helppo istua, ja saat ajaa aika kauas ennen kuin pienkoneella kaikkine operaatioineen säästää todellisuudessa aikaa.

Mutta kaikesta tästä huolimatta kannattaa lähteä hankkimaan lupakirjaa ja vaikka omaa konettakin. Siinä jo lupakirjakurssillla avautuu ihan uusi maailma, jota ei aiemmin tiennyt olevan olemassakaan. Ja aikanaan sitten voi ne työmatkatkin onnistua.

Mukaan vaan ilmailun ihmeelliseen maailmaan!

Kiitos Arto hyvästä vastauksesta!

Juuri näin asia varmasti onkin tuon ajan suhteen, autolla pääsee melko pitkälle ennenkuin on koneen kanssa kaikki hommat hoidettu ja lennetty. Ja tosiaan tuo yksi tärkeä pointti on vielä tuo matkakorvausasia, homma pitäisi virittää jotenkin niin että ostaa oman koneen oman firman piikkiin ja laskuttaa sitten tuosta, mutta aika kikkailuksi menee.. olisi tosiaan ollut helpompaa jos olisi ollut joku "matkakorvaus €/km" käytössä...

Alkaa vaikuttaa siltä, että "ajan ostaminen" hoitamalla matkat lentäen vaikuttaa turhalta haaveelta ja samaan hengenvetoon voin todeta että vaikuttaa myös siltä että lentäminen on aikaa vievä harrastus... :) EHkä jonain päivänä aika on kypsä lentomatkustamisen riittävälle helppoudelle, mutta ehkä ei vielä nyt...

Ainoa mikä tulee edelleen mieleen, on ostaa ultrakevyt amfikone jolla voi laskeutua kentille ja sovituille paikoille rantoihin ja jonka saisi oman kodin läheisyyteen rantaan. Tallöin lentäisi vain kun keli on passeli ja saisi ehkä pari lisäpäivää vuodessa jolloin voisi tulla "illaksi kotiin". Kustannuksetkaan ei tuolla menetelmällä varmaan nousisi kovinkaan suureksi. Kyseessä olisi kuitenkin ehkä tällöin enemmän harrastus kuin liikkuminen nopeasti paikasta A paikkaan B.

Ajattelin joka tapauksessa tutustua nyt ilmailuun tarkemmin ja miettiä sitten lisää!

-Tama

migu

Loistava kuvaus Artolta! Kaikenlaista reissua itsekin koetin soveltaa, mutta kikkailuksi menee. Ainoa, kohde johon pääsen soveltamaan ultralla matkalentämistä, on mökkimatkat Hiidenmaalle Viroon. Siinäkin on vielä sovittelemista radio- yms lupien hankinnassa. Siinä olen laskeskellut säästäväni aikaa mukavasti. Maa- ja merimatkat kestävät lyhimmillään 7 tuntia ja koneella pääsen saman matkan noin 2 tunnissa. Mutta kyllä lentäminen vapaa-ajan harrastuksena on hienoa! Ei paljon työasiat tule mieleen lennon aikana

Pertti Heininen

Lainaus käyttäjältä: Tama - syyskuu 05, 2012, 18:44:31
Juuri näin asia varmasti onkin tuon ajan suhteen, autolla pääsee melko pitkälle ennenkuin on koneen kanssa kaikki hommat hoidettu ja lennetty. Ja tosiaan tuo yksi tärkeä pointti on vielä tuo matkakorvausasia, homma pitäisi virittää jotenkin niin että ostaa oman koneen oman firman piikkiin ja laskuttaa sitten tuosta, mutta aika kikkailuksi menee.. olisi tosiaan ollut helpompaa jos olisi ollut joku "matkakorvaus €/km" käytössä...

Muutamassa firmassa, joissa olen työskennellyt, olen käyttänyt "työmatkalennoissa" laskutusperusteena koneen vuokraa. Eli kulukorvaukseen vuokrahinta ja selitteeksi lentokoneen vuokra. Vuokrahinta on helppo määritellä, kun kysymyksessä on kaupallinen tai kerhokone. Kimppakoneessakin se voidaan yhdessä määritellä jä päättää kimppakokouksessa. Kokonaan oman koneen osalta tekisin laskelman aivan kuten kimppakoneenkin osalta, jossa määritellään kaikki kiinteät sekä muuttuvat kustannukset ja muodostetaan niistä koneelle tuntihinta. 

Jos olet omistaja firmassasi, niin silloin tulee verottaja vahvemmin mukaan kuvioon. Jos ostat koneen yrityksellesi, niin verottajalle on perusteltava miten koneen omistaminen ja käyttö liitty yritystoimintaasi, jotta kustannukset ovat vähennyskelpoisia (joku verotusasioita paremmin tunteva voi tarkentaa tätä). Silloin tulee tietysti kysymys miten koneen yksityiskäytöstä veloitetaan/verotetaan, koska tuskin lennät sillä ainoastaan firmasi lentoja. Jos omistat koneen yksityisesti ja käytät sitä oman firmasi matkoilla, tulee tuo sama tuntihinnan määritteleminen tehtäväksi, kuten tuossa edellä kuvasin.

Jotta perillepääsystä aikataulussa olisi edes jonkinmoinen varmuus, täytyy kone olla IFR-kelpoinen ja kuskilla mittarilupakirja (kuten ketjussa jossain kohtaa jo tedettiinkin). Lisäksi on huomioitava se, että lähtö- ja tulokentät pitää olla avoinna olevia mittarikenttiä. Lähtö onnistuu tietyin edellytyksin ei-mittarikentältä, mutta yleensä sinne tullaaan ainakin takaisin "illaksi kotiin" periaatteen mukaan, jolloin huonossa kelissä se ei onnistu. Tietysti sitten on vielä tuo Suomen rospuuttoaika, jolloin on jäätäviä kelejä matkalla, pakkasta ja lumisadetta määräkentällä (kun kone seisoo kentällä palaveriesi aikana) jne. Kaikki on ratkaistavissa, mutta vaatii suunnittelemista, vaivannäköä ja ehkä myös vähän rahaakin.

Näistä huolimatta aion käyttää konetta työmatkoilla aina kun se järkevää ja mahdollista.

Pertti
   

Kasti


Vaikka olisi hieno IFR-lentokone ja kaikki tarvittavat lentoluvat, ainakin täällä Malmin suunnalla itse lentäen matkustamiseen tulee vielä yksi lisärajoitus:

Joku viranomainen on todennut mielestäni jollakin oman käden oikeudella, että lentämisen kohdalla Suomen perustuslain takaama vapaa liikkuminen ei olekaan enää aina laillista.

Malmin lentokentältä ei pääse melusäädösten vuoksi lähtemään eikä kentälle saapumaan klo 22:00 - 7:00 välisenä aikana, mikäli kysymys on itse lentäen matkustamisesta. Tämä ei käsittääkseni onnistu edes helium-pallolla, joka ei pidä minkäänlaista ääntä.

Räyskälän kentän kohdalla rajoitukset ovat vielä hurjemmat.


Samulijp

Lainaus käyttäjältä: Kasti - syyskuu 24, 2012, 21:13:33Malmin lentokentältä ei pääse melusäädösten vuoksi lähtemään eikä kentälle saapumaan klo 22:00 - 7:00 välisenä aikana, mikäli kysymys on itse lentäen matkustamisesta. Tämä ei käsittääkseni onnistu edes helium-pallolla, joka ei pidä minkäänlaista ääntä.

Onko tätä kukaan edes yrittänyt järkeistää? Tuskimpa kentälle palaavista kuumailmapalloista, ultrista ja muista hiljaiseksi mitatuista koneista on juuri meluhaittaa. Ollaanko me taas hyväksytty tämä rajoitus vain kaikessa hiljaisuudessa mitään tekemättä?  :uglystupid2:

Powered by EzPortal
Powered by SMFPacks Menu Editor Mod