Pelastusvarjo ultrassa (A/B)

Aloittaja Jyri Huttu, huhtikuu 12, 2005, 21:29:45

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Jyri Huttu

Tilannekuvitelma: Siipi irti ja lentolaite hallitsemattomassa kierteessä; kahvanveto ja käsi poskelle ja maakosketuksen odotteluun. Kunhan vain ei olisi se sähkönsiirtolinja alla.

Onko koneen miehistöineen maahan saattelevista pelastautumisvarjoista asennus- tai jopa käyttökokemuksia? Miten harrastelijat ko. asian ylipäätään mieltävät? Onko varjo uudemmissa muovi-/komposiittiultrissa jo vakiona?

Lienee totta, että tulevaisuudessa taivaalla viihtyy yhä enemmän kevytilmailjaa -koneineen. Kuka tönäisee ketä? Silloin lienee hyvä apu paikallaan. Suunta on selvä, varjot ovat tulleet jäädäkseen.

Pikainen internetselaaminen paljastaa, että maailmalla on laukaistu ainakin 168 koneeseen mountattua varjoa, tilanteessa joka on koettu selviytymättömäksi. Miksi tilanteeseen jouduttiin, oma hyvä kysymyksensä. Markkinajohtaja väittää, että kaikki koneeseen sisään kävelleet ovat kävelleet romusta ulos omin jaloin. Eräs kotimainen tarina menneisyydestä kertoo myös tilanteesta, jossa A-trikellä tuulia haistellut parivaljakko joutui äkkitilanteeseen varjon lauettua itsekseen kesken lennon. Taisi mennä iltapiimä murahteluksi, kohti männikköä vajoavassa ultrakeveässä lentolaitteessa. Ei sinällään kyllä huumorin paikka.

Tämä vakavasti: Tätä palstaa lukevat myös lapset, joten ei kehdata provosoida fiksusti kirjoittelevia aikuisia ihmisiä typerillä ja asiaankuulumattomilla off-topic -kommenteilla, ja vielä ilman perusteluja  -olivat fiksut aktiivikommentoijat ja kanavan keskustelun ylläpitäjät sitten miehiä tai naisia. Viestien ketjuajattelu häiriintyy, ja tarpeettoman kommentin aiheuttama puna otsassa laikkuuntuu -ja itse asia unohtuu. :ph34r:

Kiitos etukäteen vastauksistanne,

jhuttu
[email protected]

LAPFC-lennonvalmistelusovellus, 2. sija valtakunnallisessa Octopus-mobiilisovelluskilpailussa 17.5.2006.

Karoliina

MILK:in Dynamicissa on pelastusvarjo asennettuna. Dynamicissa pelastusvarjon kiinnikkeet
on integroitu runkoon siten että käytännössä vaikka kone ei menisikään mäsäksi törmäyksestä
maahan, menee kuitenkin suuri alue rungosta aivan rikki kun pelastusvarjosysteemi kuoriutuu
ulos, joten sitä ei kannata käyttää kuin viimeisessä hätätilanteessa, eli siis jos esim. joku ohjainpinta
tms. on irronnut, koska kone mennee lunastukseen pelastusvarjolaskun seurauksena. Syy miksi
Dynamicissa on päädytty kiinnittämään varjo näin on se että näin kone on suorassa varjon
auettua ja kuulemma varjolla pitäisi pystyä tekemään ohjatun laskun. Varjolla varustetun Dynamicin
MTOW on niinikään 472.5 kg. Varjo on asennettu Dynamicissa moottoritilaan jossa onkin hyvin
tyhjää kun nokka on pitkä ja samalla päästään korjaamaan Dynamicin painopisteongelma -
ilman pelastusvarjoa moottoritilassa Dynamicin painopiste vaeltaa ikävästi bensan määrän mukaan ja
koneen tekeminen takapainoiseksi oli hieman turhan helppoa ilman moottoritilaan asennettua lisäpainoa
eli tässä tapauksessa varajoa. Tehtiin vähän laskelmia MILK:in koulutuspäivillä. Moottoritilassa oleva
varjo on muutenkin hyvä kun se on ohjaamon ja moottorin välissä vaimentamassa melua. Ehkä osittain
siitä syystä Dynamicin melutaso on pieni.

Jani Haapaniemi

LainaaMILK:in Dynamicissa on pelastusvarjo asennettuna....

....Varjo on asennettu Dynamicissa moottoritilaan jossa onkin hyvin
tyhjää kun nokka on pitkä ja samalla päästään korjaamaan Dynamicin painopisteongelma -
ilman pelastusvarjoa moottoritilassa Dynamicin painopiste vaeltaa ikävästi bensan määrän mukaan ja
koneen tekeminen takapainoiseksi oli hieman turhan helppoa ilman moottoritilaan asennettua lisäpainoa
eli tässä tapauksessa varajoa. Tehtiin vähän laskelmia MILK:in koulutuspäivillä. Moottoritilassa oleva
varjo on muutenkin hyvä kun se on ohjaamon ja moottorin välissä vaimentamassa melua. Ehkä osittain
siitä syystä Dynamicin melutaso on pieni.
Dynamicin pelastusvarjo sijaitsee kuitenkin ohjaamotilassa, vaikka siinä onkin oma luukku varjon aukeamista/huoltoa varten ohjaamon kuomun ja moottoritilan välissä...
Työnnäppä pää joskus huollon yhteydessä polkimiin saakka, mikä onkin melko akrobaatin hommaa (yleensä minun, hehh).

Tätä asiaa monasti ollaan huoltoporukalla vähän leikkisästi naureskeltu että mahtaa siinä housun lahjetta lämmittää  :lol:  kun ko. raketti ampuu ulos koneesta... No ei sentään, onhan se jonkinmoisessa suojaputkessa toki.

Tuota painopiste/alue-asiaa pelastusvarjolla ollaan myös pidetty myönteisenä asiana.

t, Jani Haapaniemi


Powered by EzPortal
Powered by SMFPacks Menu Editor Mod