Rotax 912- ja 914-moottoreiden kampiakselin tarkastus

Aloittaja Toma, marraskuu 16, 2011, 23:01:31

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Toma

Liikenteen turvallisuusvirasto lähettää oheisena tiedoksi ja mahdollisia toimenpiteitä varten Rotax 912- ja 914-moottoreita koskevan lentokelpoisuustiedotteen ja Rotax 912UL- ja 914UL-moottoreita koskevan vastaavan suomalaisen lentokelpoisuusmääräyksen.
Molemmat perustuvat Euroopan lentoturvallisuusviranomaisen julkaisemaan kiireelliseen lentokelpoisuusmääräykseen. Tiedotus on luettavissa osoitteessa http://www.ilmailuhallinto.fi/files/lth/5000-5499/T5477_11.pdf ja lentokelpoisuusmääräys osoitteessa http://www.ilmailuhallinto.fi/files/lth/3000-3499/M3148_11.pdf

Linkit ei välttämättä toimi vielä mutta liitteet ohessa.
Terveisin
Tom Arppe

Toma

Liikenteen turvallisuusvirasto lähettää oheisena tiedoksi ja mahdollisia toimenpiteitä varten Rotax 912- ja 914-moottoreiden kampiakselia koskevan lentokelpoisuustiedotteen muutoksen. Tiedote perustuu Euroopan lentoturvallisuusviraston julkaisemaan kiireelliseen lentokelpoisuusmääräykseen. Tiedote on myös luettavissa osoitteessa
http://www.ilmailuhallinto.fi/files/lth/5000-5499/T5477_11-1.pdf.
Terveisin
Tom Arppe

Kari Ruuska

Bulletiinissa lukee että kampiakselin sarjanumero pitää tarkistaa. Onko tietoa kuin paljon syttypäätä pitää purkaa, että ko. numero löytyy?
Kuulemani mukaan numero sijaitsee kampiakselin takapäässä.
Luettelossa oli myös moottorinumerot joihin tiedetään akseleita asennetun, mutta sen tarkistaminen ei kai yksin riitä?

Reijo Österberg

T5477_11-1.pdf koskee vain tyyppihyväksyttyjä moottoreita (A, F, S) eikä ultrissa käytettäviä UL ja ULS moottoreita
ASB 912-059UL koskee ultria, mutta siinä moottorin numerot alkavat kutosella (6) eikä nelosella (4) kuten esim. meidän kerhon ja monessa muussakin koneessa.
Video tarkastuksesta http://www.rotax-owner.com/information/elearning-videos/292-crankasb

Jos moottorin sarjanumeron tarkastus ei riitä, niin taitaa olla helpompi työ käyttää vaihteisto irti ja tehdä tunkeumaväritesti kuin alkaa purkamaan moottoria toisesta päästä löytääkseen kampiakselin sarjanumeron varsinkin silloin, jos kampiakseli kuuluu tarkastettaviin.

-Reijo Österberg-

Kari Ruuska

Lentokelpoisuusmääräys M3148/11 tarkoittaa kyllä selvästi kaikkia UL ja ULS, eli tyyppihyväksymättömiä moottoreita.

Juu ja onhan osaan moottoreista iskuvauriotarkastuksen yhteydessä voitu kampiakseli vaihtaa ?

Näin ajattelin vaan herättää keskustelua yleisen turvallisuuden nimissä, ettei pelkkä kuittaus moottorin numeron perusteella ehkä
riittäne?

P.Lehtinen

Kampiakselin sarjanumeroa ei löydä purkamalla takapäätä tai vaihteistoa pois. Se on keskimmäisen limpun ulkopintaan raapustettu ja sitä ei näe jos ei pura koko moottoria.

ASB-912-059 joka liitteenä kertoo moottoreiden sarjanumerot joissa on kyseinen akseli asennettuna.
Jälkeenpäin korjatuissa moottoreissa on vaihdettuja akseleita ja korjausdokumenteissa pitäisi löytyä moottoriin asennetun akselin sarjanumero.

kyseisen sarjanumeron omaavia akseleita on mahdollisesti viimeaikona(v 2010-2011) korjatuissa moottoreissa joihin on vaihdettu akseli.

Helpoin tapa varmistaa akselin sarjanumero nimenomaan korjatuissa moottoreissa on kysyä se korjaajalta tai katsoa dokumenteista.

Kari Ruuska

Eli jos ymmärsin oikein, nyt on valmistajan puolelta valtuutus annettu, että pelkkä moottorin numeron tarkastaminen riittää jos kampiakselia ei ole vaihdettu?

Toma

Ja tarkennusta...

Liikenteen turvallisuusvirasto lähettää oheisena tiedoksi ja mahdollisia toimenpiteitä varten harrasterakenteisiin ilma-aluksiin asennettuja Rotax 912UL- ja 914UL-moottoreita koskevan lentokelpoisuusmääräyksen muutoksen. Määräys on myös luettavissa osoitteessa http://www.ilmailuhallinto.fi/files/lth/3000-3499/M3148_11-1.pdf.
Terveisin
Tom Arppe

Powered by EzPortal
Powered by SMFPacks Menu Editor Mod