Ultrin hinnoista

Aloittaja Ansis, helmikuu 15, 2005, 18:32:27

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Ansis

Vanhaan hyvään aikaan eli 80 luvun lopulla ultrien hinnat oli luokkaa 50 000- 90 000 mk. Nykyisin hinnat ovat samalla tasolla euroissa :angry: . Silloin sai Saabin silloisen huippumallin 9000 Turbon noin 240 000 markkaan. Nykyhinta vastaavalle 9-5 Aerolle on n.55 000 euroa. Sopii vain ihmetellä jokamiehen ryhmästä riippumattomaksi ilmailuvälineeksi tarkoitettujen päristimien liiallisen kehityksen ja hinnoittelun karkaamista käsistä. Hintojen eroa ei myöskään selitä lentsikoiden ALV ja autoveron lasku.
Ultrille lentäminen maksaakin nykyään enemmän kuin vähän käytetyillä lentokoneilla, joita ilmeisesti aletaan ilmeisesti kohta tuomaan lamaa kärsivästä keski-euroopasta aivan kuin käytettyjä autoja täyttämään vallitsevaa Suomen edellisen laman tekemää kalustopulaa.

Uskoisin Suomalaisen ultrakevytilmailun tulevan tarvitsemaan kohtuuhintaisia lentolaitteita, jotta persaukisillakin olisi mahdollista harrastaa muutakin ilmailua kuin purjelentoa.
Voisiko  tämä edullinen väline olla yksipaikkainen "rintamamies" lentokone, jolla voisi halvalla kerätä kokemusta ennen matkustajankuljetustarkkareita tms. ja nautiskella tarvittaessa yksin tarvitsematta selitellä yksinlentämisen halua.

Kannattaisiko EUT.n julistaa kilpailu tälläisen masiinan luomiseksi, omamassa raja voitaisiin vetää niin alhaiseksi ettei tarkastuskäsikirjan mukaan tarvitsisi kamalasti tosittaa lujuuksia tms. Jolloin kaikki muutkin kylähullut toisi suunnitelmansa julkisuuteen.
Kilpailuun hyväksyttäisiin vain lentokykyiset laitteet, kuvilla ei kisaan saisi osallistua. Myös hintaraja ilman turvavarusteita ja voimalinjaa voitaisiin vetää 2500 euroon joka pakostakin pitäisi hinnan kurissa.

My mind is willing, but purse is weak.

masal

Onhan noita Fox:eja sun muita vieläkin saatavana. Ei ne halvat lentimet ole mihinkään hävinneet / loppuneet. Niiden lisäksi on tullut nämä kalliimmat pelit. Halpojakin on jos ne vain porukkaa kiinnostaisivat.
Markku Salminen

Kari Talvio

Niin, kyllä kai kyse enemmän on mukavuuden halusta / extremefiiliksistä kuin saatavuudesta noiden kalliimpien/halvempien ultrien välillä.

Itsekin sain kipinän Jämi Fly Innissä 2003 kesällä nähdessäni nykyultria, vanhat "räpistimet" eivät niin ole herättäneet suurta luottamusta, vaikka hauskannäköisiä laitteita ovatkin.

Kontaktin saadessani ensiajatukset olivat no pirskatti sentään, nelarikoneet ja oikeen tehdastekosia laitteita, onpas hyvän näköistä työtä muutenkin, mäkin tahtoo tollasen.

Siis hinta jaettuna mukavuudenhalulla yhdistettyyn lentämisen haluun.
Kari Talvio, Tampere

Karoliina

Toisaalta ei konetta ihan ilmaiseksi voi joka tapauksessa saada jos
moottori jo pelkästään tarvittavine varusteineen maksaa luokkaa 15000 euroa (Rotax 912).


Karoliina

Lainaa
Kontaktin saadessani ensiajatukset olivat no pirskatti sentään, nelarikoneet ja oikeen tehdastekosia laitteita, onpas hyvän näköistä työtä muutenkin, mäkin tahtoo tollasen.

Täytyy sanoa että kyllä se sinun kone on kertakaikkisen upea niin lentää kuin katsellakin (sekä sisältä että ulkoa)
ja monet yhtä paljonkin maksavat kilpailijat jäävät etenkin viimeistelyssä helposti kakkosiksi.

Reijo Österberg

Onko pakko hankkia nelitahtista, joka maksaa 15000€?

4000 € riittää moottorin, vaihteiston ja tykötarpeiden hankintaan!

Itse olen lentänyt 503:lla 330 tuntia (siis peruskorjausjakson plus 10%), eikä moottori ole yhtään kertaa pysähtynyt lennolla!
Moottori oli vielä sitä vanhempaa versiota, pienemmillä runkolaakereilla, kärjellisellä sytytyksellä ja yksi tulppa/pytty. Nyt koneessa (Klob TS MK") on uusi 503:n tuplasytytyksellä, uudella vaihteistolla ja tarvikkeilla. Nyt koneella on lennetty 377 h.

Jos haluaa nelitahtisen (912, 912S) moottorin ja kokometallisen ultran pikarakennussarjan kaikkine tarvittavine osineen, niin sellaisen voi hankkia alle 30000€:n veroineen kotia tuotuna. Ja rakennusaika jää aloittelijallakin alle 400 h:n. Katso www.icp.it tai www.skykits.com.
Lisätietoja myös minulta!

Terveisin Reijo Österberg
0400-896252
-Reijo Österberg-

kate

LainaaOnhan noita Fox:eja sun muita vieläkin saatavana. Ei ne halvat lentimet ole mihinkään hävinneet / loppuneet. Niiden lisäksi on tullut nämä kalliimmat pelit. Halpojakin on jos ne vain porukkaa kiinnostaisivat.
Kun kuuntelee alan konkareiden juttuja noista vanhoista kaksitahtiultrista niin
tarinat on tyyliä "lennettiin päivä ja sitten tehtiin pakkolasku"

Enemmän todellakin ihmettelen että minne ovat kadonneet, tehneet
sen viimeisen pakkolaskun vai jääneet hallin perälle pölyttymään kun
on hankittu uusi komposiitti- tai metalliultra ?

Jämin EUT-päivilläkään ei näkynyt yhtään ainotta. Yhden ainoan
Foxin olen nähnyt lentämännä. Syyskuun Milkin kerhopäivillä
Torbackan kenttällä käväisi.

Jos haluaisi halpoja lentotunteja niin näyttää niitä käytettyjä
Foxeja yms olevan kaupan reilusti alta kymppitonnin
ja ei kojootitkaan paljoa yli sen näytä www.pilots24.com:issa maksavan.

Eli taitaa tässä halpisultrien suhteen olla enemmän puute kysynnästä
kuin tarjonnasta. Toki, voisi se joskus olla todella JÄNNITTÄVÄÄ
päästä Foxin makaan. Nykyultriin verrattuna se jo tuntuisi
eräänlaiselta extreame hommalta :)

Kate

Kari Talvio

Joopa joo, eipä tainnut noissa aiemmin katselluissa Markku Hiedanpään listauksissa olla teknisestä viasta johtuvia onnettomuuksia ja vaurioita juurikaan, elikkäs yhteinen nimittäjä on se pilotti ja sen pilotin tekemät virheet.
Kauden alku on taas opintojen kertauksen aikaa.
Tampereen Laskuvarjokerhossa ainakin pidetään sekä oppilaille että lupakirjan omaaville kertaukset ennen kauden avausta ja niihin liittyen myös teoriakokeet, koska pitkän talven aikana tuppaa pari asiaa unohtumaan. Minkäslainen lie tapa yleensä lentokerhoissa on?
Kari Talvio, Tampere

kate

LainaaJoopa joo, eipä tainnut noissa aiemmin katselluissa Markku Hiedanpään listauksissa olla teknisestä viasta johtuvia onnettomuuksia ja vaurioita juurikaan, elikkäs yhteinen nimittäjä on se pilotti ja sen pilotin tekemät virheet.
Se  mitä alan konkatrit kertovat niin noiden vanhojen kaksitahtiultrien
suurin onnettomuuksien syy oli juuri tekninen vika.

Uuset nelitahtiultrat on osoittautuneet senverran luotettaviksi
että tekninen vika on enää aniharvoin onnettomuuden syy.

On sitten ihan toinen asia että ovatko lentäjän virheistä
johtuvat onnettommuudet kasvaneet absoluuttisesti
lentotuntia kohti vai onko niiden suhteellinen osuus
vain kasvanut kun tekniset viat on jäänyt pois.

Voi toki spekuloida  että jos ihan absoluuttinen lentäjänvirheiden osuuskin
on kasvanut että mitkä on siihen syynä. Suraavassa joitakin ajatuksia.

- Nyky ultra on (oletettavasti) vaativampi llentää, nopeampi ja raskaampi kuin vaikka Foxit yms
- Nykyultrilla uskaltaudutaan vaaativampiin oloihin ( sekä vaativammat ilmatilat,
  vaativampi sää jne, lennetään matkaa, oudoille kenttille jne )
- Vanhat koneet saattoivat kestää pikkuiset virheet lskussa tai ne oli
  helppo korjata vakka itse pikaisesti

Nykyultra on käytännössä moottorikone, menee yhtä lujaa ja lennetään
samoilla kenttillä samoissa olosuhteissa mutta piloteilla taitaa keskimmäärin
olla lentokokemusta murto-osa keskimmääräisiin PPL-pilotteihin verrattun.


LainaaKauden alku on taas opintojen kertauksen aikaa.
Tampereen Laskuvarjokerhossa ainakin pidetään sekä oppilaille että lupakirjan omaaville kertaukset ennen kauden avausta ja niihin liittyen myös teoriakokeet, koska pitkän talven aikana tuppaa pari asiaa unohtumaan. Minkäslainen lie tapa yleensä lentokerhoissa on?


Ainakin meillä MILK:issä on systeemi että jos ei ole lentänyt kolmeen kuukauteen
joutuu lentämään kerhotarkkarin. Lisäksi tässä talvella oli kaikille kertausluentopäivä
ja sen jälkeen teoriakoe koneen kuormauksesta ja painopistelaskennasta jonka
jokainen joutui tekemään.

Noiden lisäksi meillä on ollut eritäin onnistunut ultran huoltokurssi 6 kertaa, 24h
utran tekniikan ja huollon läpikäymistä.

Ainakin Milkin kokemuksesta voi sanoa että siinä ei ole vikaa että Ultralentäjät eivät
haluaisi oppia uutta, vaan SIL-luokka on ollut ääriään myöten täynnä nyt
jokaisessa Milkin koulutusillassa. Siis, ongelma on tähänasti ollut lähinnäkoulutuksen
saatavuudessa.



Kate

jkph

kate kirjoitti:

- Nyky ultra on (oletettavasti) vaativampi llentää, nopeampi ja raskaampi kuin vaikka Foxit yms
- Nykyultrilla uskaltaudutaan vaaativampiin oloihin ( sekä vaativammat ilmatilat,
vaativampi sää jne, lennetään matkaa, oudoille kenttille jne )
- Vanhat koneet saattoivat kestää pikkuiset virheet lskussa tai ne oli
helppo korjata vakka itse pikaisesti

Nykyultra on käytännössä moottorikone, menee yhtä lujaa ja lennetään
samoilla kenttillä samoissa olosuhteissa mutta piloteilla taitaa keskimmäärin
olla lentokokemusta murto-osa keskimmääräisiin PPL-pilotteihin verrattun.


Osuit juuri asian ytimeen, ja vielä ihmetellään miksi ultria kolisee ja ajautuu ulos kiitotieltä yms. Kuten jo ensimmäisessä viestissäni mainitsin, tulisi ultrien koulutusta muuttaa vastaavaksi kuin PPL. Ja mikä olikaan uudistunut koulutusohjelma, teoriatunteja entistä vähemmän!!! Koulutusohjeet on vuodelta miekka ja kypärä ja tarkoitettu koneille jotka ovat kangaspuiden seuraava kehitysaste, nykyiset koneet ovat jotain aivan muuta. Koulutus niitten mukaan, ei vain ehkä joidenkin kerhojen käytäntönä, vaan määräyksenä.
Tieto lisää tuskaa. Onneksi on Buranaa.

Lauri Lounasheimo

Lainaakate kirjoitti:

- Nyky ultra on (oletettavasti) vaativampi llentää, nopeampi ja raskaampi kuin vaikka Foxit yms
- Nykyultrilla uskaltaudutaan vaaativampiin oloihin ( sekä vaativammat ilmatilat,
vaativampi sää jne, lennetään matkaa, oudoille kenttille jne )
- Vanhat koneet saattoivat kestää pikkuiset virheet lskussa tai ne oli
helppo korjata vakka itse pikaisesti

Nykyultra on käytännössä moottorikone, menee yhtä lujaa ja lennetään
samoilla kenttillä samoissa olosuhteissa mutta piloteilla taitaa keskimmäärin
olla lentokokemusta murto-osa keskimmääräisiin PPL-pilotteihin verrattun.
En tiedä millä eväillä Kate esittää nykyultrista mielipiteitään, mutta ei ainakaan kokemuksen.

Ei minullakaan kokemmusta paljon ole, mutta ehdin kuitenkin aloittaa FOX:illa kuusi vuotta sitten ja silloin lennettiin täsmälleen kuten nytkin: samoissa säissä, ilmatiloissa, kentillä ja samoja matkoja. Koneet olivat täsmälleen yhtä nopeita laskussa ja nousussa. Maksimipainoa joissain koneissa oli luokkaa 10-15 % vähemmän.

Uudemman tyyppisillä ultrilla lennetään ehkä vähän pitempiä matkoja ja jotkut niiistä kestävät puuskia vähän paremmin. Tilanne on siis korkeintaan parantunut. Kokemus taas kertyy kaikilla lupakirjoilla samalla tavalla: lentämällä, joten ei siinä ole eroa PPL:n ja UPL:n välillä.

Ja sitten meillä on tämä salanimellä "jkph" mongetaja, joka ei osaa lukea tai ei ymmärrä lukemaansa. (Tässä ei voi mennä henkilökohtaisuuklsiin, koska henkilöä ei ole). Ultrien koulutusohjelma on vuodelta 2005 ja siinä on teoriaopetusta lisätty kolmella tunnilla edelliseen verrattuna ja lento-opetus on ennallaan.

Summa summarum:
On se luojan lykky, että meidän koulutusohjelmia ei laadita tällä forumilla.

/Lare
kevytlentäjä

Karoliina

#11
Katella kuin minullakaan ei ole kokemuksia lentämisestä Foxilla, eikä sen suoritusarvoista mitään muuta
tietoa kuin se mikä Internetistä löytyy.
Olemme kuitenkin (mekin myös) Milkkiläisinä nähneet Foxin luonnossa, nähneet sen speksit netissä,
nähneet miten jyrkällä kulmalla (suorastaan järkyttävän jyrkällä kulmalla) ja hitaalla nopeudella
se nousee ja laskee yms. Samaan kulmaan kun pistää Starin niin se sakkaa saman tien tonttiin ja huonolla
onnella on pilotti seurauksena hengetön.
Tai jos lähestyy samalla nopeudella kuin Foxilla lähestytään, tuloksena on myös lasikuitusilppua
ja hengetön pilotti. Tai jos muuten ei hallitse koneella laskeutumista, niin liitoluku ja nopeus pitävät
huolen siitä että Tampere-Pirkkalan paana loppuu alta kesken ennen kuin pyörät ovat maassa
puhumattakaan miten käy Torbackassa, jossa pitää olla erityisen tarkkana ja lähestymisen on osuttava
just oikein. Ekalla yksinlennolla Pirkkalassa taannoin meni Juliettiin saakka ennen kuin kone oli maassa ja
sydämmessä oli kierroksia enemmän kuin Rotaxissa on maksimitehoilla.
Siitä se sitten lähti harjoituksen myötä paranemaan ja olenpahan tehnyt läpilaskuja tuonne Torbackaankin.

Sen vuoksi, vaikka ei ole first-hand lentokokemusta Ikarus C22 Foxista,
en kyllä ihan allekirjoittaisi että samoissa lähestymisnopeuksissa ollaan Foxilla ja vaikkapa TL-96 Starilla tai
TL-2000 Stingillä (samat jutut mitä sanon Starista ja Stingistä, pätee pitkälti myös Eurostariin, Dynamicciin yms.
nykyultriin, vaikka lähestymisnopeuksissa on pieniä konekohtaisia eroja näiden välillä,
ei kuitenkaan niin suuria kuin vaikkapa Stingin ja Foxin välillä).
Tyynellä kelillä lähestymisnopeus on 120 km/h. Puuskakelillä 130 km/h. Minä en kyllä ajaisi Foxilla noin kovaa
koska kulkisin silloin yli VNe:tä, ainakin jos on nettisivun spekseihin uskominen.

Tässä copy-pastea TL-2000 Stingin spekseistä:
   
Take-Off    100 km/h
Climb rate    8 m/s
Cruising speed    200 to 260 km/h
Approach    120 km/h
Minimum speed    65 km/h
Max. horizontal speed    280 km/h
Max VNE    305 km/h
Glide ration    1:16/120 km/h

http://www.pilotmix.com/index.php?pgid=11&...=en&maxInfo=101
Aircraft Manufacturer: TL ULTRALIGHT
Model: TL-2000 STING CARBON

TL-2000 STING CARBON

Min speed:   35 kt   40 mph   65 kmh
Cruise speed:   130 kt   149 mph   240 kmh
Vne:   165 kt   190 mph   305 kmh

Climb ratio: 1600 ft/min | 8 m/s
Glide ratio: 16:1

Max. take off weight: 450 kg | 992 lbs
Empty weight: 275 kg | 606 lbs

Engine: ROTAX 912, 912 S or 914

(Sakkausnopeus sileänä 80 km/h, em. 65 km/h sakkausnopeus saavutetaan
tehokkailla laipoilla)

http://www.pilotmix.com/index.php?pgid=11&...g=en&maxInfo=44
Ikarus C22 Fox:
Aircraft Manufacturer: Comco Ikarus
Model: C-22 Fox

C-22 Fox

Min speed:   23 kt   27 mph   43 kmh
Cruise speed:   49 kt   56 mph   90 kmh
Vne:   65 kt   75 mph   120 kmh

Climb ratio: 700 ft/min | 4 m/s

Take off distance over 50ft (15m) obstacle: 660 ft | 200 m
Landing distance over 50ft (15m) obstacle: 660 ft | 200 m

Max. take off weight: 390 kg | 860 lbs
Empty weight: 204 kg | 450 lbs

Engine: Rotax 532


Hieman ihmettelen vertausta siitä että vanhat koneet olivat täsmälleen yhtä nopeita nousussa
ja laskussa kun speksit puhuu hieman muuta.

kate

Lainaa
En tiedä millä eväillä Kate esittää nykyultrista mielipiteitään, mutta ei ainakaan kokemuksen.

Ei minullakaan kokemmusta paljon ole, mutta ehdin kuitenkin aloittaa FOX:illa kuusi vuotta sitten ja silloin lennettiin täsmälleen kuten nytkin: samoissa säissä, ilmatiloissa, kentillä ja samoja matkoja. Koneet olivat täsmälleen yhtä nopeita laskussa ja nousussa. Maksimipainoa joissain koneissa oli luokkaa 10-15 % vähemmän.

Uudemman tyyppisillä ultrilla lennetään ehkä vähän pitempiä matkoja ja jotkut niiistä kestävät puuskia vähän paremmin. Tilanne on siis korkeintaan parantunut. Kokemus taas kertyy kaikilla lupakirjoilla samalla tavalla: lentämällä, joten ei siinä ole eroa PPL:n ja UPL:n välillä.
Nykyultrista nyt sentään on kokemusta TL96 Star, EV97 Eurostar ja Ikarus, lukuisia
pienempiä kenttiä Malmin ja pirkkalan lisäksi.

vanhoista ultrista Foxista yms ei minulla ole kokemusta mutta kun on niillä
lennelleiden juttuja kuunnellut niin lentotoiminta on tapahtunut pääosin
korpikenttiltä. Eihän niissä nyt ollut edes radioakaan läheskään aina.

Koneiden suoritusarvojen eroa Karoliina jo kerkesikin kommentoida.

Näillä nykykoneilla kuitenkin lennetään vilkkailla kenttillä muun liikenteen seassa olkoot
sitten Malmilla muutaman ultran lisäksi samassa laskukierroksessa pari Cessnaa ja Bravoa
tai Pirkkalassa kaikenmailman Ryanairien ja hornettejen seassa.

Kokemus kertyy kaikilla lupakirjoilla lentämisen myötä. PPL koulutusta on ollut pitempään
ja siksi useammilla on ollut paljon enemmän aikaa hankkia sitä kokemusta. Ultra-innostus
on ainakin ilmailulaitoksen tilastojen mukaan aika tuoretta joten on syytä olettaa että
useimmilla ei ole ollut vielä aikaa kerätä sitä kokemusta yhtä kauaa.

Kate

 

Powered by EzPortal
Powered by SMFPacks Menu Editor Mod