Onko lentokoulutuksessa vikaa?

Aloittaja Toma, tammikuu 20, 2011, 17:36:30

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Toma

Tuli kritiikkiä että suljimme lian hanakasti keskustelun lentokoulutuksesta. Avataan keskustelu uudestaan mutta muutamalla rajoituksella (mehän ollaan totuttu niihin lentäjinä, eikös).
Pidetään henkilöt pois keskustelusta vaikka miten ketkuttaa jonkun tietyn opettajan tai koulutusorganisaation käytös tai toiminta-tapa niin ei viitsitä puida niitä julkisessa foorumissa.

Se mitä, ainakin minua ja ehkä myös muita kiinnostaisi, olisi että miten koulutusta tulisi edistää niin että meillä on taivas täynnä päteviä pilotteja, jotka osaavat menetelmät, säännöt sekä tuntevat myös itse että osaavat operoida meidän yhteisessä ilmatilassa, sekä johdetuilla että korpikentillä, turvallisesti ja ilman suurempia kömmähdyksiä. Kun kuuntelin tampereen alueen taajudella lentoliikennettä lentäessäni viime vuonna jämille niin mielestäni parhaimmat ilmoitukset tekivät juuri ultrakevytpilotit, ei turhia jaarituksia, asiallista ja ytimekästä. Kyllä se oppi on näemmä mennyt perille.

Koko ajan saa kuulla että se 25 tuntia on todella lyhyt aika oppia lentämään. No sehän on minimi, ei mikään muu kun lompakko tai ego estä kasvattamasta sitä määrää. Totuushan on vain elämän fakta että rajattomalla itsetunnolla varustettu 18 vuotias oppii lentämään ja oppii omaksumaan asioita luultavasti huomattavan paljon nopeammin kuin jo eläkeikään tullut joka etsii uutta harrastusta elämään.
Haluan kuitenkin tähän samaan syssyyn todeta että kuka tahansa oppii lentämään iästä riippumatta jos vaan fysiikka jo motoriikka on normaalilla tasolla. Ihan turha tulla väittämään että "en mää enää opi mitään uutta kun oon niin vanha" se on täyttä puppua.

Kun vielä toimin aktiivisesti opettajana niin ensimmäinen oppilaani oli 68 vuotias joka ei ollut lentänyt koskaan aikaisemmin. Voin kertoa tilanteesta kun sahattiin Kiikalassa läpilaskuja ja oli kokeiltu erilaisia menetelmiä saada tuntumaa laskutapahtumaan. Sitten kun se oppilaalleni lopulta "kolahti" että näinhän tää toimii, oli parhaimpia tunteita mitä voi kokea, sekä minulle että oppilaalleni. Tämän valaistumisen eteen oli tietenkin tehty paljon työtä ja kokeiltu erilaisia lähestymistapoja, siitä yksinkertaisesta syystä että me ollaan kaikki erilaisia. Lento-opetusta on sovellettava oppilaan ehdoin.
Tämän "kolahduksen" jälkeen oli sitten todella palkitsevaa huomata että sisäistäminen sujui, kasvavan itseluottamuksen myötä, aina vaan helpommin.

Tämä yksinkertainen ehto vaan unohtuu valitettavan usein monet opettajat sortuvat siihen samaan uomaan millä ovat vuositolkulla kouluttaneet eivätkä muokkaa sitä opetettavan mukaan tai sitten alkavat hermostumaan kaikesta mikä menee pieleen. Tästä minulla on hyvä esimerkki Jenkkiajoista jolle minulle siunautui ope joka huusi ja karjui joka ikisestä virheestä mitä teki. Semmoista käyttäytymistä (siviilielämässä) en kerta kaikkiaan siedä. Minä olen sitä mieltä että jos jotain tekee väärin, niin pitää kertoa miksi se on väärin, ja miten se kuuluu tehdä oikein. Eikä vaan karjua että EI NOIN!

Kahden lennon jälkeen menin Bolivar Aviation:in pääkouluttjan puheille ja sanoin että haluan toisen opettajan, jonka myös sain. Tämä mainitsemani ope sai kenkää 2 viikon jälkeen kun kaksi muuta oppilasta oli pyytänyt myös toista opea.
Seuraava opettajani olikin sitten todella loistava ammattilainen josta paistoi läpi se että hän piti opettamista ja tuli onnelliseksi siitä kun huomasi että oppi meni perille.

Totuus on että kaikki eivät sovi opettajaksi, ruotsissa onkin menettely missä opettajat joutuvat käymään psykologisen testin läpi ennen kun niitä kelpuutetaan opettajakoulutukseen. Tämä on tietenkin hieno juttu mutta toisaalta se voi taas karsia pois hyviä opettajakokelaita jotka pelkäävät moisia testejä, ja hyvistä opettajista kun on muutenkin pula.

Mitä te näkisitte että on suurin ongelma ultrakevytkoulutuksessa nykyään?
Opettajien pätevyys, koulutusohjelma, oppilaiden suuret odotukset vai pitäisikö lisäillä pakollisia tuntimääriä että ei tule sitä pakonomaista tarvetta valmistua siinä 25 tunnissa?




Terveisin
Tom Arppe

teemu

Hyvä aloitus ja aihe.
Herää kysymys, mistä lento-oppilas voi päätellä, onko hän saanut ultra-, purje- tai moottorilentokoulutuksessa,   hyvää tai huonoa koulutusta.

Toma

Nimimerkeistä:
Tästä aiheesta kävin keskustelua (itseni ja mutaman muun kanss) aikoinaan kun ilmailu.orgia perustin, se on suotavaa että esiintyisi omalla nimellä ja niin aika monet tekevätkin  :thumbsup:
En kuitenkaan halunut estää nimierkillä esiintymisen, koska järkeilin että joku uskaltaisi ehkä nimierkin turvin kysyä mielestään tyhmän kysymyksen jonka vastaus vastaavasti auttaisi muita. Mene ja tiedä, mutta vieläkin on suositus esiintyä omalla nimellä, tässä sähkösessä maailmassa kun on muutenkin niin helppo selvittää kuka kukin on.
Pirkka on muuten ihan "julkinen" henkilö, Kymmenes hitti googlessa kun etsii sanoilla "Pirkka Ilmailu" http://www.ilmailuliitto.fi/index.php?mid=236 :D

1. Olet täysin oikeassa Veka, on opettajan vika jos ei osaa selittää niin että normaalilla älyllä varustettu oppilas ymmärtää. Jos ei uppoa ekalla kerralla niin tehdään se niin monta kertaa että homma tulee selväksi. Valaiseva ja opettavainen esimerkki auttaa yleensä tosi paljon.

Tästäkin löytyy omasta elämästä hyvä esimerkki; lentelin jenkeissä CFI papereita (Lennonopettaja). Kun sitten kun koitti FAA tarkkarilento Memphis-Shelby lentoasemalla. Kaikki meni loistavasti ja sain jopa kehuja opetustekniikasta, mutta tarkkari ei mennyt läpi.

Syy: en kertonut FAA "oppilaalleni" että joka lasku käsitellään tarkkuuslaskuna, eli kerrotaan oppilaalle että hän kuuluu yrittää laskeutua tietylle kohdalle kiitotietä, vaikka viidennen kiitotievalon kohdalle. Syy tähän taas oli että opettajani ei ollut maininnut minulle että näin tulee aina sanoa ja tehdä.
Juttelin opettajani kanssa tämän jälkeen ja hän myönsi että se oli hänelle niin itsestään selvää ja oli vain jäänyt epähuomiossa mainitsematta, vaikka näin oltiin toimittu koko ajan. Hänen natiivi kommentti oli "jeah, assumption, that's the mother of all f**ck ups"

2. Osittain olen kanssasi sama mieltä holhouksesta, mutta jos tuota ajattelee viranomaisen kantilta niin miten sitten tuon kansa pitäisi toimia? On aina helppo esittää että lisätään koulutusta jolloin viranomainen voi näyttää toteen että asialle on tehty jotain. Tämä vaan ei ehkä ole se tapa jolla homma korjaantuu.

Valitettava tosiasia on että on olemassa asenneongelmia, liiallinen usko omaan osaamiseen, ja suoraa piittaamattomuutta omansa sekä muiden hyvinvoinnista. Myönnän että olen varmaan itsekin syyllistynyt joihinkin noihin oman ilmailu "urani" aikana ja etenkin juuri siinä alkuaikana. Se mikä varmaan auttoi tilannetta hieman, oli että minulla ensimmäinen ilmailulaji oli purjelento, joka on lajeista ehkä parhaiten kontrolloitu. Holhousta ajatellen niin saat kuitenkin lentää purjelentokonetta ennen kuin saat laillisesti edes ajaa mopoa...

Aloittaminen vaikka ultralentämisellä avaa huomattavasti enemmän mahdollisuuksia ja täten myös lisää vastuuta sekä vaatii tuoreelta lentäjältä huomattavan määrän omaksumista ennen kuin kaikki hommat menee ns. putkeen, esimerkkinä vaikka lähestyminen ja laskeutuminen vilkkaalle johdetulle kentälle.

On kuitenkin todettava että koulutuksen lisääntyessä niin näin tapahtui, ainakin minun kohdalla, myös ymmärrykselle. USA opetti myös yhden asian, sään kanssa ei leikitä. Ihminen on totaalisen mitätön sään edessä.
Jos on asenne, terve maalaisjärki höystettynä sopivalla märällä itseluottamusta niin homma sujuu aivan varmasti.

3. Ja vielä kerran, ei todellakaan ole mikään häpeä ylittää se minimi, päinvastoin se, jos jokin, osoittaa että on sitä tervettä maalaisjärkeä.

4. Tämä on hieno kuulla, ja toivottavasti tämä on trendi joka jatkuu, ja miksi tämä ei jatkuisi.
Terveisin
Tom Arppe

juhan

Kysymykseen "onko koulutuksessa vikaa" on vaikea vastata. Nämä opettajat mitä olen päässyt seuraamaan ovat hoitaneet homman kiitettävästi. Jos asiaa ajatelleen valtakunnallisesti niin eihän sitä voi tietää matti meikäläinen miten koulutus muualla sujuu. Ylilyöntejä saattaa tapahtua ja puutteitakin olla, mutta yleisesti ottaen mielestäni homma on sujunut melko hyvin. En ole kuullut tai nähnyt tästä poikkeavaa toimintaa.
Itse kiinnittäisin enempi huomiota koulutuksen jälkeen tapahtuvaan toimintaan, koska silloinhan ne vahingot paljon sattuu ja näitähän ei tahdo kukaan. Useinhan oppilas on aktiivinen koulutuksen aikana ja vielä senkin jälkeen kunnes kuljetustarkkari on lennetty. Tämän jälkeen lentäminen jää kun kaikki on saavutettu ja tulee pitkiä taukoja. Lennetään ehkä muutama tunti vuodessa ja ajtellaan, että kyllä minä osaan.
Opettajakurssilla pohditiinkin paljonko pitää lentää, että taidot kehittyy tai edes pysyy ennallaan. Jos  lentää hyvin vähän niin unohtaahan sitä opittua asiaa. En ymmärrä ihmisiä jotka lentävät lupakirjan, jonka jälkeen lennetään kerran tai pari vuodessa henkensä kaupalla ja mahdollisesti vielä kaverin. Tämä on mielestäni suurin epäkohta koko hommassa ja ihmettelen miksei kukaan keskity tähän?!?! :huh:

Toma

Tuo on hyvä pointti, jälkihoito onkin yksi tärkeimmistä asioista jo pelkän lajin tulevaisuutta ajatellen. Sääntöjen puitteissa sille ei vaan oikein voi muuta kun määrätä minimilentotuntimäärä jonka kokemuksen turvin voisi olettaa että pilotti pärjää.

Ne muutamat hassut tunnit mitä vaaditaan lupakirjan ylläpitämiseksi vaan ei taida olla läheskään riittävä juuri aloittaneelle pilotille.
Pitäisikö olla progressiivinen minimilentotuntimäärä jonka vuotuinen tuntimäärä vähenisi sitä mukaan kun lentotuntimäärä kasvaa? Sitten kun on saavutettu joku ennalta määrätty lentotuntimäärä, niin vaatimus vakioituisi siihen nykyiselle minimitasolle.

Onko joku saanut käsityksen niistä syistä mitkä johtavat juuri aloitetun lentoharrastuksen lopettamiseen tai ainakin kriittiseen vähenemiseen?
Terveisin
Tom Arppe

4trade

Koulutusta ja kotimaisia kouluttajia parjataan helposti, mutta oppilaiden myös on syytä katsoa peiliin. On helppo parkua huonosta koulutuksesta ja unohtaa oppilaana omat puutteensa, saati sitten myöntää itselleen sitä ettei ole valmis.

Minulla ei ole muuta kuin pelkkää hyvää sanottavaa kotimaisesta UPL koulutuksesta vesiksellä. Kiitotie 25 organisaationa ja kouluttajana on ollut erinomainen.
Quidquid Latine dictum sit, altum videtur

Juri

Morjensta.

Hyvä että tämä keskustelu saatiin takaisin linjoille. Oma kokemukseni ultraopetuksesta  perustuu vain yhden opettajan kanssa toimimiseen (niinkuin taitaa kaikkien muidenkin), yksinlentotarkkaria lukuunottamatta. Siinä piileekin mielestäni suurin ongelma ultrakoulutuksessa. Perustelen myöhemmin, ensi pari muuta mielestäni olennaista pointtia:

Joskun kummastelin sitä, että ultraopettajakoulutukseen pääsee jo sadan tunnin lentokokemuksella. Pidän tätä melko vähäisenä määränä (voin toki olla väärässäkin), mutta sanottakoon että omassa koulutuksessani koen olevani kuin herran kukkarossa kun oikealla puolella istuu ukko (sori Risto) joka on lentänyt kymmeniä vuosia, ja vaikka millä. On tietysti mahdollista olla alansa profeetta ja silti epäonnistua tiedon ja taidon siirtämisessä eteenpäin, yllättävän harva ihminen on luontaisesti opettajatyyppiä. Opettamisen opettaminen olisikin mielestäni samalla viivalla kuin lennonopettajan ilmailuosaamisen varmistaminen. Onko jo nyt näin, en tiedä. Summa summarum: samalla kun kysytään riittääkö oppilaalle 25 tuntia, pitää kysyä riittääkö opettajalle 100?

Asiahan on niin, että koneita ei lennetä käsillä ja jaloilla, vaan päällä. On aivan sama kuinka puhtaita yksittäisiä suorituksia koulutuksen kautta opitaan tekemään jos päähän ei saada istutettua oikeaa ilmailuasennetta, käytettäköön nyt virallisen kotimaisen termin puutteessa lisämääreenä lainasanaa airmanship. Opettajan asenne ja kyvyt imeytyvät yllättävän helposti oppilaaseen, ja opettajan "mekaanisen" osaamisen rinnalla myös opettajan asenne on avainasemassa.

Kun ei enää olla ala-asteella (vai alakouluko se nykyään taas on), niin opettamisen ja oppimisen pitää perustua vuorovaikutukseen. Isot pojat puhuu oikeasta hattukulmasta ohjaamossa. Täälläkin käydystä keskustelusta voisi vetää johtopäätöksen, että se kulma on toisinaan vähän turhan jyrkkä. Kitkaa asenteiden yhteensovittamisessa siis on. Jos on opettaminen taitolaji, niin myös oppiminen on sitä.


Se ensimmäisen kappaleen ongelma: yksi opettaja. Parhaita (koulu)lentojani oppimisen kannalta oli yksinlentotarkkari. Ei kai siinä varsinaisesti ollut tarkoitus oppia, vaan näyttää mitä osaa. Kuitenkin: toisaalta huomasin käytännössä sen, mitä olin arvellutkin aiemmin elämässä koetun perusteella: jotkin asiat voi tehdä monella tavalla oikein. Toisaalta ja tärkeämpänä huomasin, että kun lento tehtiin eri opettajan kanssa, se "terävöitti" päätä. Jo aiemmin automaatioksi tulleet toimenpiteet tuli niitä tehdessä ajateltua läpi. Vaikka tietyt asiat lentämisessä pyritään opettamaan refleksitasolle asti, on silti parempi että se aivokuorikin aina toiminnan tapahtuessa aktivoituu...

Jokaiselle opettajalle kehittyy oma tapansa opettaa, ja uskon, että jos oppilas koulutuksessaan lentäisi tuota yksinlentotarkkaria enemmän jonkin muun opettajan kanssa, puuhaan saisi enemmän näkemystä ja oppiminenkin tehostuisi. Alkuvaihe pitäisi tietysti lentää saman open kanssa, muuten menee puurot ja vellit sekaisin, mutta yksinlentovaiheen korvilla väittäisin uudesta naamasta olevan enemmän hyötyä kuin haittaa.


-Juri
To err is human, to fail is machine.

juhan

Opettajakurssille vaadittu 100h rajahan ei takaa opettajaksi pääsyä. Kurssilla jokainen oppilas arvioidaan haastattelun ja lennon perusteella hyvinkin tarkasti. Hieman sama tilannehan on myös lento-oppilaalla kun lupakirjatarkkarille on menossa. On tarkastuslentäjältä vastuutonta jos läpi päästää puutteellisin tiedoin ja taidoin. Tämän vuoksi en ole niinkään näistä tuntirajoista huolissani. On tärkeää että lopputarkkarilla oleva on valmis itsenäiseen harjoitteluun mikäli tarkkarin läpäisee. Ongelmaahan ei periaatteessa ole jos tarkkari suoritetaan oikein ja tämän jälkeen uusi lupakirjallinen on aktiivinen ja jatkaa itsenäistä opiskelua.

4trade

Useimmiten vika oppimiseen on kyllä siellä oppilaan puolella. Lentokoneessa kun on ne ohjaimet, ja se kone tottelee vain sille annettuja käskyjä. Oppilas antaa ne käskyt sille koneelle joten oppilaan koordinaation puutteesta ei pidä syyttää opettajaa. Toki se on helpompaa kuin syyttää itseään.

Mikäli homma ei mene jakeluun oppilaan tulisi istua alas ja ruveta käymään läpi asioita mitkä ei suju ja syitä niille. Väkisin laskuun meno asenteella "kyllä mä sen tohon #%!! saan" ei tuota tulosta. Mikäli oppilaalla vielä yhdistyy kovakouraisuus ja kovakalloisuus (mikä yllättävän usein menee käsi kädessä) ollaan pitkällä tiellä. Ajatuksella ja maltilla pääsee pitkälle.

Lupakirjaminimi 25 tuntia käytännössä tarkoittaa sitä että oppilas osaa nousta, laskeutua ja lentää turvallisesti paikasta A paikkaan B. Lentämään oppii lupakirjan saamisen jälkeen, mikäli jatkaa puuhaa. 25 tuntia on hyvä aika minimille, koska tuolla kentällä on kavereita jotka pystyy oppimaan ne nousut ja laskut tuossa ajassa. Kaikki ei siihen pysty, missä ei ole mitään vikaa. Silloin oppilaan pitää se itselleen nöyrästi myöntää ja istua muutama tunti opettajan vierellä lisää.

Minimin korottaminen 25 tunnista ei palvele ketään, koska kaveri mikä oppii asian nopeammin häviää siinä hitaammin oppivien kustannuksella. Jokainen itse tietää milloin on valmis ilmaan, ja mikäli ei sitä tiedä, tarkastuslentäjän homma on se kertoa oppilaalle.



Quidquid Latine dictum sit, altum videtur

juhan

Tässähän ollaan hyvin yksimielisiä...ilmeisesti säännöt ja määräykset ovat ihan sopivia ja että miten homma käytännössä sujuu on lentäjästä itse kiinni.

JuhLa

Hyvää keskustelua!

En ole opettanut lentämistä, mutta muita taitolajeja vuodesta 1975, ja sen olen todella huomannut, että opettaminen on vuorovaikutuslaji. Vuosien mittaan on syntynyt tietynlainen tatsi oppilaan ensi kertaa kohdatessaan vaistota, millaisin keinoin, harjoittein ja sanavalinnoin juuri tälle henkilölle tulee välittää kaivattu oppi. Joku kaipaa kerrassaan fyysistä styyraamista, joku toinen taas menee kipsiin liiallisesta tarkkailusta. On tullut kehitellyksi apuharjoituksia, loruja, allegorioita ja ties mitä asioiden havainnollistamiseksi.

Yksi yhteinen nimittäjä on silti löytynyt: kehujen ja haukkujen käyttö. Kuten Toma yllä kuvasikin, ansaittua suitsutusta voi jaella anteliaamminkin, mutta haukut tulisi korvata perustelluilla ja rakentavilla parannusehdotuksilla. Kritiikki on onnistunut ainoastaan siinä tapauksessa, että oppilaalle syntyy innostunut elämys: "Ahaa, NYT mä tiedän, miten ensi kerralla toimia!" Määräykset taas tulisi tarjoilla niin, että niistä syntyy oppilaalle "sisäinen imperatiivi", selkeä perusteltu motivaatio toimia sanotulla tavalla.

Monesti joutuu myös pian huomaamaan, mille taitotasolle henkilö tulee enintään yltämään. Edustamissani lajeissa tällä ei ole paljon merkitystä, mutta lennonopettajalle tämä voi olla hikisen valinnan paikka - mene ja tiedä.

TeroH

Hyvin mielenkiintoinen keskustelu!

Itsekin olen toiminut kouluttajana/opettajana ihan ammatikseni sekä myös harrastustoiminassa. Lentopuolella olen parasta aikaa oppilas.

Teemulla oli hyvä ja olennainen kysymys: Mistä oppilaana tietää onko saanut hyvää tai huonoa koulutusta..? Asiaa voi tarkastella ainakin kahdesta eri näkökulmasta, puhtaan "tieto teknisestä" kulmasta (=paljonko/mitä oppilas tietää/osaa koulutuksen jälkeen). Tätä voitaisi mitata esim. siten, että kaikki vuoden 2011 oppilaat jos he (me) suorittaisimme tarkkarin jälkeen saman tasokokeen, josta jaettaisi riippumattomat pisteet.

Tosiasiassa meillä ei onneksi ole tarvetta tällaiselle "kilpailulle" suomen parhaasta lento-oppilaasta, vaan meillä on tietty "minimi" (tässäkin säikeessä puhutaan siitä) joka tulee saavuttaa? Kysehän on enemmänkin siitä saako opettaja välitettyä oppilaalle tuon "minimi tiedon" annetussa ajassa, vielä siten että oppilaalle jää oppimsjano päälle sekä hyvä fiilis oppimisesta. Jos näin käy, niin on mielestäni saanut hyvää opetusta!?

Eräs "ongelma" joka aiheuttaa PALJON närää kaikilla opetusaloilla on se, että muodostuu väärä opettaja/oppilas pari. Tarkoitan sitä, että sekä opettaja että oppilas voivat olla "maailman parhaita" mutta niiden kemia ei vain kohtaa.. Tuolloin maailman paras oppilas hyötyisi maailman toiseksi parhaan opettajan opissa enemmän (jos saatte kiinni ajatuksesta), tai toisinpäin! Tähän olen törmännyt itse niin, opettajana kuin oppilaana edellisessä ammattiopinnoissani... Opettajalla pitäisi olla se "taito" havaita tällainen ongelma ja ohjata oppilas eteenpäin, ENNEN kuin tilanne kiristyy liikaa.

teemu

Joskus tuntuu, että oppilaat on jo valmiiksi ilmassa, omien unelmiensa kanssa. Kun henkilö hakeutuu lentokoulutukseen
hänen valintansa on yleensä lähin koulutusta antava kerho / yritys.
Lentokoulutuksen laadun arviointi on hänelle mahdoton, jota kyllä voitaisiin helpottaa siten, että:

kerho/kouluttaja laatii koko koulutushistorian ajalta muistion: - vauriot, kaikki, pienetkin myös hallivauriot.                 
                                                                                 - välitarkkarien hyväksynnät / hylkäykset.
                                                                                 - tarkastuslentojen hyväksynnät.
                                                                                 - tarkastuslentäjän määräämät lisätunnit.
                                                                                 - ym.

Tämä muistio olisi yksi todistus koulutuksen laadusta.

-T-

teemu

Ok. Saatte molemmat, kuitenkin koneen päällikkö on se kuka päättää, vaikka väärin.

Juri

Lainaus käyttäjältä: 4trade - tammikuu 24, 2011, 13:16:53

Mikäli homma ei mene jakeluun oppilaan tulisi istua alas ja ruveta käymään läpi asioita mitkä ei suju ja syitä niille. Väkisin laskuun meno asenteella "kyllä mä sen tohon #%!! saan" ei tuota tulosta. Mikäli oppilaalla vielä yhdistyy kovakouraisuus ja kovakalloisuus (mikä yllättävän usein menee käsi kädessä) ollaan pitkällä tiellä. Ajatuksella ja maltilla pääsee pitkälle.


No ei se kai nyt ihan näinkään mene. Kyllä se opettajakin istuu sen motorisesti monilahjattoman tohelon kanssa alas ja auttaa sitä niiden syiden etsimisessä. Hyvä opettaja näkee ne syyt jo virheellistä suoritusta tehtäessä ja osaa antaa tästä palautetta saman tien. Mielellään JuhLan kuvailemalla tyylillä. Management by ...kele ei kuulu tähän päivään.

Oma lukunsa on tietysti asennevammaiset (oppilaat ja opettajat), jotka lähtökohtaisestikin ovat valinneet väärän harrastuksen.

-Juri
To err is human, to fail is machine.

4trade

Tarkoitin juuri tuossa kirjoituksessani sitä asennevammaa oppilaan mielessä. Usein kun oppilas ei ymmärrä jotain (opettajan ponnistuksista huolimatta), tulee kuvaan tuo väkisin yrittäminen mikä ei johda mihinkään. Opettaja voi antaa vain sen minkä oppilas kykenee vastaanottamaan.......... Mikäli vastaanotto ei toimi, se pitää miettiä oppilaan taholla.

Mikäli oppilas ei saa sitä "AHAA" elämystä opettajalta, se pitää miettiä itse. Kukin meistä voi lukea lentämisen teorian kotonaan, se ei tee vielä lentäjää! Opettaja ei voi opettaa laskeutumista enempää kuin on sanoja suomenkielessä.

Opettaja ei voi puutua myöskään laskeutumisessa oleviin puutteisiin muuten kuin puuttumalla ojaimiin. Käytännössä tekemällä laskun oppilaan puolesta. Mikäli homma ei toimi oppilaan puolelta 10-15 tunnissa, jotain on pielessä oppilaan puolessa oppimisen suhteen.

Tuolloin on syytä istua alas ja miettiä mitä teen väärin/mikä minussa/ minun asenteissa estää oppimisen.

Quidquid Latine dictum sit, altum videtur

Toma

Minä en ehkä niin herkästi pistäisi ongelmia oppilaan niskoille, on totta että ikä, asenteet, henkilökemia ja ihmisten erot muutenkin tekevät sen että opitaan asioita eri nopeudella ja myös eri tavalla. Mutta hyvin harvoin on semmoisia oppilaita jotka eivät kerta kaikkiaan opi. Näissä tapauksissa on yleensä joko fyysisiä tai psyykkisiä ongelmia taustalla.

Tuosta laskutilanteesta vielä, ajatelkaa miten pieni osa ajallisesti on sitä varsinaista laskeutumista. En nyt puhu laskukierroksesta enkä muista valmisteluista, vaan ihan ne muutamat sekunnit kun ollaan muutaman metriin korkeudella ja kunnes pyörät koskettavat hellävaraisesti maata.

Oletetan vaikka että se on noin 10 sekuntia per lasku eli 50 laskun jälkeen niin sitä varsinaista laskutapahtuman harjoitusta on saatu vain noin 8 minuuttia.

Joskus kokeilin, aika hyvillä tuloksilla, tuon tapahtuman pidentämistä sillä että pitkällä baanalla lennettiin metrin korkeudella pidemmän aikaa ja saatiin sillä ikään kuin sitä maalähestymiskammoa loivennettua ja sitten kun tehoja hiljakseen vähennettiin, niin pyörät koskettivat maata sillä toivotulla hellävaraisuudella, ihan melkein kuin itsestään. Tämän jälkeen oli huomattavasti helpompi siirtyä siihen että yritetään saada kone alas siihen loppuosalla suunniteltuun kosketuskohtaan.

Oppiminen tahtoo vielä omaksumiskyvyn takia mennä kuten se koulun kuuluisa Gaussin käyrä. Ensin menee heikommin, sitten parannetaan ja jos jatketaan vaikka sahaamista niin homma menee taas huonompaan suuntaan. Periaate olikin aikoinaan mm. laskujen osalta että n. 8-10 läpäria oli maksimi annos ja aina piti pyrkiä lopettamaan siihen parhaimpaan laskuun. Tuommoisia sessioita pystyi kyllä tekemään muutamakin päivässä, kunhan oli omaksumispaussi välissä missä sitten käytiin läpi mitä meni hyvin ja mitä pitää parannella.

Oikotietä onneen ei taida tuossakaan olla, opettaja pyrkii parhaansa mukaan tehdä oppilaalle selväksi miten nyt vaikka hyvää laskua tulisi ko. koneella tehdä. Jos sitä ahaa elämystä ei vaan ole tullakseen niin kokeillaan vaihtaa lähestymistä. Voidaan konsultoida toista opettajaa muutaman keikan ajaksi tai Käytetään vaikka simulaattoria.

En minä kiellä että on myös olemassa itselleen vaarallisella asenteella olevia ihmisiä, omalle kohdalle on muutama semmoinen sattunut, ja on minun mielestä täysin käsittämätöntä miten joku olisi valmis lähtemään ilmaan yksin, vaikka ei ole osoittanut kykyä laskeutua kertaakaan ilman että opettajan on puututtava tapahtumien kulkuun.

Lainaus käyttäjältä: 4trade - tammikuu 30, 2011, 22:44:13
Opettaja ei voi opettaa laskeutumista enempää kuin on sanoja suomenkielessä.

Osittain totta, kyllä kieli joskus solmuun tahtoo mennä kun on yrittänyt keksiä eri tapoja selittää sama asia, mutta esimerkillä voi myös saada jotain aikaiseksi. Oppilaan kädet tiukasti sauvalla ja jalat tukevasti polkimilla ja sitten näytetään miltä ne ensimmäiset laskeutumiset tuntuu, tämän jälkeen siirrytään verbaaliakrobatian puolelle.

Tilannehan usein muistuttaa siitä kun konetta ohjaisi kehitysvaiheessa oleva puheohjattu autopilotti, jonka ohjelmoinnissa on vielä aimo annos "bugeja". Opettajan homma on sitten löytää "bugit", korjata ne sekä myös täydentää ohjelmointia. Lopputuloksena mahdollisimman bugivapaa pilotti v. 0.9 beta. Tämän jälkeen sitten yksinlentotarkkari jonka tuloksena on toivottavasti pilotti v. 1.0 RC (niille jolle tämä softamaailma on vierasta niin RC on Release Candidate eli julkaisuehdokas).
Sitten kun lupakirja on tarkkarin jälkeen saatu, niin Pilotti 1.0 on valmiina tuotantoon.

Todettu tosiasiahan on että 1.0 versio mistään ei ole täysin toimiva joten tässä onkin se todella tärkeä jatkokehitysvaihe että päästäisiin edes seuraavalle aliversiotasolle. Täydellisen bugivapaata pilottia tuskin on olemassakaan, mehän ollaan vain ihmisiä.
Terveisin
Tom Arppe

4trade

Tarkoituksenani oli tuoda esiin suunilleen se yleinen tuntimäärä, missä oppilaat yleensä oppii esim laskutekniikan. Oppilaissa kuten opettajissa on eroja ja mikäli kemiat ei kohtaa homma mutkistuu huomattavasti. Opettaja/oppilas vuorovaikutus on oppimisen kannalta tärkein asia. Keskustelun alkusävy oli kuitenkin kritiikki opetusta kohtaan yleisesti, mihin olen yrittänyt antaa toisenlaista näkökulmaa.

Mikäli oppilas on lentämässä asenteella jossa kokee saavansa huonoa tai vajaata koulutusta, ei se oppi voi mennä perille kunnolla. Sama tilanne missä oppilaan tai opettajan kemiat ei kohtaa.

Oppilaat vaan usein vierittää vastuunsa opettajalle, tutkimatta omaa prosessiaan ja kapasiteettiaan tuossa tilanteessa. Alkuaikoina oppilaan lentäminen on stressaavaa puuhaa. Ei oppilas ensimmäisistä lennoista muista yhtään mitään muuta kuin kiireen ja stressin. Ei se muista mitään nähtävyyksiä sieltä laskukierroksesta. Tuo 10-15 tuntia (kentillä missä päästään tekemään 40-70 laskua) on kuitenkin aika milloin yleensä stressi noissa laskukierros asioissa on jo hellittänyt ja ne laskutkin on alkaneet jotenkin luonnistua. Mikäli tuo aika ei ole tuottanut tulosta, on oppilaan syytä oikeasti pohtia mikä mättää. Onko se kehnot henkilökemiat opettajan kanssa vai oma heikko stressinsietokyky, ehkä jokin muu?? Kun syy löytyy, hetkellisesti pysähtynyt oppiminen jatkuu. Jos mieli blokkaa jotain, oppimiskyky kärsii.

Oppilaat vaan usein laiminlyö tuon analyytisen vaiheen oppitunnin aikana esiintyneistä ongelmista. Ei malteta miettiä oppitunnin antia, täynnä adrenaliinia ja fiilistä, odottaen vaan sitä seuraavaa tuntia kun pääsee ilmaan. Usein se orastava oivallus tulee sen tunnin jälkeen, mikäli sitä vaivautuu analyyttisesti pohtimaan. Seuraava tunti ilmassa näyttää onko tuo oivallus oikeaan suuntaan siinä ongelmatilanteessa.




Quidquid Latine dictum sit, altum videtur

teemu

Opiskelu aikuisiällä vaatii jo erillaista orjentoitumista opiskeluun, jota ei välttämättä oteta huomioon lyhytaikaista
koulutusta suunniteltaessa. Ensin pitää oppia opiskelemaan ja sitten vasta opiskelu.
Tuskin ratkaisu lentämisen turvallisuuteen tulee tunteja lisäämällä, vaan aikaa lisää, jotta voi omaksua uusia ja outoja asioita.
Lyhyessä ja tiivistetyssä muodossa teoriakoulutus käydään talvikuukausina ja päälle lentokoulutus.
Ehkä teorian ja käytännön lentokoulutusta pitäsi viedä rinnakkain eteenpäin jolloin asiat seviävät ehkä paremmin.

4trade

Uskoisin että suurin pulma monelle opiskelijalla, jolla on hankalaa, on juuri se opiskelun lopettaminen siihen kun kävellään lentokoneesta ulos. Teorioita joutuu käymään kotona läpi mutta lentotunnin jälkeen yleensä vaan jäädään odottamaan (innolla tai pelonsekaisella kauhulla) sitä seuraavaa.

Mentaaliharjoittelu on tehokas tapa oppia. Lisäksi siinä saa niitä "tunteje" lisää niihin ongelmapaikkoihin. Mikäli oppilas alkaa käymään läpi mielessään niitä laskuja, kohta kohdalta analysoiden ongelmaansa, oppilas saa sitä tarpeelista aikaa ajatuksilleen ja niiden ongelmien selvittämiseen.

Mikäli oppilas jolla on ongelmia alkaa ajatella sitä laskua ongelmineen finaalin lopussa (myötätuulessa tai peruksella sillä ei ole aikaa) kun käsi irtoaa laippavivulta, se on jo valmiiksi stessaantunut ja kiieinen muutenkin. Tuohon tilanteeseen lisätään se laskuongelma ja annetaan aikaa miettiä finaalin lopusta laskuun se muutama sekunti, stressaantuneet aivot kuormitettuna, ei ole ihme ettei aina kaikki ohjeet opettajalta uppoa. Mikäli oppilaalla ei ole erinomaista stressinsietokykyä tuossa kohdassa alkaa ne ongelmat mitä on vaikea ylittää (oppilaan mielestä).

Aivot ohjaa oppilasta aivan samoin kuin oppilas sitä konetta. Mentaaliharjoittelu antaa aivoille uuden toimintamallin, sen laskuunmenon. Mitä enemmän asiaa toistetaan, sitä pienemmäksi jää stressitaso ja varmuus paranee. Ihminen oppii vain toistamalla asioita, eikä sillä ole suurta väliä (uudessa asiassa) tehdäänkö se lentokoneessa vai sen vieressä (kunhan on tehnyt uuden asian ensin siellä koneessa muutaman kerran jotta se tallentuu toimintamuistiin), kunhan vaan saa toistoja asialle.

Minun ehdotus lennnonopettajille on juuri tuon laskun tai muun ongelmapaikan käyminen läpi oppilaan kanssa, neuvot ongelmaan ja oppilas kotiin tekemään kotiläksynä mielessään tuota opittavaa asiaa. Mentaaliharjoitteluun on lisättävä ne kädet ja jalat mukaan. Kun antaa sitä vastajalkaa tai kurkoittaa siihen laippavipuun samalla kun kuvittelee sitä tekevänsä, se on tehokasta ja tehtyään muutamia kymmeniä kertoja saman oppilaalla ei ole seuraavalla lentotunnilla stressiä enää yhtä paljon.








Quidquid Latine dictum sit, altum videtur

Juri

Lainaus käyttäjältä: 4trade - helmikuu 01, 2011, 13:46:19
Minun ehdotus lennnonopettajille on juuri tuon laskun tai muun ongelmapaikan käyminen läpi oppilaan kanssa, neuvot ongelmaan ja oppilas kotiin tekemään kotiläksynä mielessään tuota opittavaa asiaa. Mentaaliharjoitteluun on lisättävä ne kädet ja jalat mukaan. Kun antaa sitä vastajalkaa tai kurkoittaa siihen laippavipuun samalla kun kuvittelee sitä tekevänsä, se on tehokasta ja tehtyään muutamia kymmeniä kertoja saman oppilaalla ei ole seuraavalla lentotunnilla stressiä enää yhtä paljon.

No nyt se tuli oikein -_-

Oppilas ei nimittäin välttämättä tiedä mentaaliharjoittelusta tuon taivaallista. Varsinkin jos joku asia on vaikea oppia, on luonnollinen reaktio jättää asia sikseen ja odotella seuraavaa lentoa ja että opettaja saa homman opetettua. Opettajalta hyvät ohjeet saatuaan löytyy oppilaalta varmasti motivaatiota kuivaharjoitteluun, jonka kautta taas kapasiteettia vapautuu siihen tekemällä oppimiseen.

Omassa pörräämisessä tätä on käytetty, ja toimii verrattoman hyvin. Miten on muilla?

-Juri
To err is human, to fail is machine.

Antti Mäkelä

Lainaus käyttäjältä: 4trade - tammikuu 30, 2011, 22:44:13

Opettaja ei voi puutua myöskään laskeutumisessa oleviin puutteisiin muuten kuin puuttumalla ojaimiin. Käytännössä tekemällä laskun oppilaan puolesta.


Lukaisin pikaisesti viestiketjun läpi ja tämä otti hiukan silmään, sillä minusta asia on aikalailla päinvastoin.

Loivennusvaiheessa voi sanoa mm.
-kulma hyvä
-nokka siinä
-anna mennä

Loppuvetovaiheessa hyviä sanontoja ovat mm.
-kiristä -kiristä -kiristä
-löysää -löysää
-pidä siin -pidä siin - pidä siin, kiristä
-älä työnnä (ja myös "älä s****na työnnä")
-siivet suoraan
-menee sivuttain

Jos oppilaalla menee ohjaimet jäykäksi (=opettaja kiinni), ei voi oppia mitään.

Toki laskun suorituksen asiat pitää keskustella syvällisemmin muuna ajankohtana, kädellä lentäen, taululle piirtäen jne.

Nimim. noin 4000 laskua kannuskoneella opettanut  :tickedoff:

4trade

Kyse olikin juuri niistä puutteista siinä laskussa. Jos oppilas ei tee mitään opettajan antaessa ohjeita (kaikki opettajat kun antaa noita ohjeita koko ajan laskussa) kiristää vetoa,ym, silloin on ainoa keino puuttua ohjaimiin. Olin kirjoittanut tuon ajatukseni hieman epäselvästi.

Laskussa ei ole puutteita mikäli oppilas toimii opettajan ohjeiden mukaan.

Usein ne stressaantuneet oppilaat ei enää ongelmatilanteessa "näe eikä kuule mitään", joten ne opettajan ohjeet kaikuu kuuroille korville.
Quidquid Latine dictum sit, altum videtur

PFL

Omat kokemukset oppilaana olemisesta ei ole ihan tuoreita eikä moottoripuolelta vaan purjelennosta, mutta muistan vielä joitain asioita mitä tuli silloin mietittyä.

- Simulaattorien käyttö
- Kohtauskulmamittarin havainnollisuus
- Itsestarttaavalla kouluttaminen
- "Kevytilmailu" -lupakirja

Simulaattorista

Jäi mieleen, että simulaattorilla ajamalla saisi toistoja nopeasti ja paljon, esim. ensin ohjausgeometrian ja sitten laskukierroksen hieromiseksi. Lisäksi, silloin kun yksi on taivaalla ja 2-3 maassa, niin niillä ei ole siellä yleensä muuta kun aikaa. Siinä jos olisi semmonen simu-peräkärry vieressä, niin ne voisi ajella siinä harjoituksia, ja saada eri kohtia hiottua.
(Jos joku haluaa muistuttaa kurssin perinteisestä ja puhästä velvollisuudesta avustaa muita kentällä, niin muistuttaisin että ei sinne simuun mahdu kun yksi kerrallaan. 1-3 pyörittelee kuitenkin peukaloita ;)

Jos simut kelpaa pyssy-yhtiölle ja finskille, niin mikä vika niissä on ettei ne auttaisi myös moottori, ultra- ja purjelento-oppilasta?
Lienee ollut kustannus, sukupolvi ja asennekysymys. Kaikki nämä asiat lienee muuttuneet paljonkin viime vuosina.

Vaasan kerhohan tommosen simun väkersi. Pakkasen Jari tai joku muu puuhamiehistä jos jaksaisi kertoilla mitä siitä on kertynyt kokemuksia niin kiinnostaisi kyllä kovasti.

Kohtauskulmamittari

Mun mielestä tästä olisi paljonkin apua mm. kaartosakkauksen havainnollistamisessa. Jos esim. opettaja näyttää miten pitää vääntää jos haluaa kääntyä takaisin niin että ei ota ohraleipä, niin tuolla näkisi suoraan miten oikea ja väärä suoritus etenee. Lisäksi mm. laskussa tämä kertoo suoraan missä mennään. Tukialuskoneissahan tuommonen kohtauskulmanäyttö on ollut tuulilasilla jo kai 60-luvulta asti.

Itsestarttaavalla kouluttaminen

Tämä liittyy toki lähinnä purjelentoon... mielestäni koulutusta tehostaisi paljonkin, jos sen voisi tehdä itsestarttaavalla. Sillä voisi paiskoa läpäreitä ihan eri tahtiin kuin pistettäessä konetta koko ajan uudestaan narun perään.

AS-K21 on ihan käypänen muuten, siitä saisi tollasen jos tehdas poikkasisi rungon katki siiven takaa ja moottori sinne. Pyrstö alkamaan H-pyrstönä siivestä siten, että voi traileroida vielä ilman erikoisjärjestelyjä (2,6m max. leveys).
Tommosta ei tarttis kelailla ylös ja takasin sen kummemmin, ja taittolapaisena ei haittais menoa paljoakaan.

Kevytilmailulupakirja

Ymmärtääkseni jos koulutetaan tyypit mopulla, niin kouluttaminen myös ultraan samalla kertaa ei liene kustannuksiltaan mikään iso rasti? Tällöin oppilalla olisi hyvin monipuolinen lupakirja kädessä, jolla voisi touhuta kaikenlaista vuoden läpi. Voisi hyvin hillitä lupakirjojen vanhaksi päästämistä, ja toisi ultrapuolelle uutta väkeä.

Tämmösiä.
"Omalla luvalla, Herra Majuri" - AL
"Tilallisen konseptin formulointia koon optimoimiseksi" -JT
"Kun sä pääset irti käsitteistä, sä näät kaiken gradiensseina, väreinä ja kontrasteina - siis taiteena!" - T.Sandström, Taksipuhetta.

teemu

Mainisemasi kerhon toimesta on koulutettu satoja lentäjiä, onnettomuustilasto ei ole synkistynyt ainakaan koulutuksen perusteella.
Toivottavasti nyt olet löytänyt kodin jossa osaavat koulutaa Sinut haluamallasi tavalla.

Ilmailuystäväsi Teemu

teemu

Kiistämättä olet ollut nuorena aktiivinen ja saanut aikaan enemmän kuin moni muu. Kuitenkin nyt on kysymys siitä, että saataisiin Sinulle ultralentokoneen lentämiseen vaadittava lupakirja.  Mainitsemasi ilmailukerho on myös tehnyt osansa. Varmasti olit pettynyt myös itseesi, kokenut lentäjä ei saa yhtä pientä lentokonetta pidettyä radan suunnassa, kuten kerroit.

Lentäjäystäväsi Teemu

teemu

Kyllä ne ohjaimet oli myös Sinun käytössä.
Itsekin joskus luulee olevansa omasta mielestään parempi ihminen kuin todellisuudessa on.
Lopetamme tähän.

Ilmailuystäväsi Teemu

4trade

Oppilas ohjaa konetta tuossa kertomassasi tilanteessa. Kuulostaa oudolta että opettaja on syypää oppilaan ajaessa koneen nurmikolle.

Lentokone tottelee edelleenkin vain sille annettuja käskyjä--siis ohjautuu sinne minne sitä ohjataan. Mikäli oppilas ohjaa koneen kiitotieltä ulos, käsittääkseni se on oppilaan ohjausvirhe.
Quidquid Latine dictum sit, altum videtur

4trade

Mikäli opettaja vaatii esim oikeaa jalkaa, silloin sitä tarvitaan. Oppilaalla pitää olla jonkinlainen käsitys siitä kuinka paljon. Mikäli oppilaalla ei sitä jostain syystä ole, oppilaan pitää ottaa siitä selvää, eli opetella sitä lentämistä. Mikäli oppilas ei tiedä kuinka paljon jalkaa tarvitaan, silloin oppilaalla ei tuossa vaiheessa opetusta ole edes alkeellisia lentotaidon vaatimuksia hallussaan joten niitä täytyy opetella---lentämällä sen opettajan kanssa niin kauan kunnes se uppoaa tajuntaan.

Quidquid Latine dictum sit, altum videtur

TeroH

Hep. Voitaisiko lopettaa jo henkilökohtaiseksi menevän "nokittelun"? Tämä säie käsittelee opetusta ja minun luetunymmärryksellä olennainen on tullut esiin tapauksesta "kopterikuski ultraan"? Minun mielestä päätavoite on toteutunut, eli kopterikuskista on lopulta tullut ultrakuski?  (guru)

Joskus homma vain ei toimi ja silloin pitää vaihtaa paikkaa oppimiselle?! Olen tämän hyvinkin selkeästi itsekin oivaltanut, tosin muualla kuin lentoympyröissä!

Lennonopettamisesta.. Itselläni on ollut onni saada erinomainen opettaja (H. Sandberg), joka on oikealla tavalla antanut "löysää" itselleni oppia. Håku piteli ohjaimia oppimisen aikana ja "huomaamattomasti" jätti ohjaamisen vähemmälle ja vähemmälle.. Muistan erään läpärin aika pitkään, kun Håku pienellä virneellä totesi nousun aikana "unohtaneensa" ohjata..  ;D Onnistumisen tunne oli aikamoinen! Palasimme tosin tämän ensimmäisen onnistuneen suorituksen jälkeen siihen, että Håku laski koneen, kun totesin finaalissa olosuhteiden olevan itselleni liian haastavat ja sanoin sen selkeästi ääneen! Näin ollaan hitaasti edetty siihen, että nykyään (12 h 15 min) ohjaimet on pääosin minun käsissä.

MINUN kokemus Håkun kanssa on erittäin hyvä! Voin kuitenkin ihan hyvin kuvitella, että joku toinen voi olla toista mieltä? Kaikkien kanssa kun ei voi "onnistua"? Tosin oikeasti hyvällä ja kokeneella opettajalla näiden "epäonnistumisten" määrä on luonnollisesti pienempi!?

4trade

Minulle kuten varmaan kaikille muillekkin foorumilaisille on myös tullut selväksi viime kuukausina miten vaikeaa "kopterikuskin" ollut oppia lentämään ja kuinka syy on ollut vain opettajassa.

Olisi vihdoin hauska lukea kuinka mukavaa on lentää kun sen on viimeinkin oppinut.
Quidquid Latine dictum sit, altum videtur

teemu

Mitä muuta opettajan pitää sanoa, hänen pitää näyttää ja varoittaa!!!!

Andrei Simonievits

Lainaus käyttäjältä: kopterikuski - maaliskuu 15, 2011, 12:23:56
Ei tuossa ollut kysymys koulutuksen osaamisesta opettaa jollain vartalolleni sopivalla nimenomaisella tyylillä, oppilaan kuuluu tehdä niin kuin käsketään ja minähän annoin jalkaa aina kun käskettiin - PIELEEN MENI 22H. Koulutusta olen saanut, helikopterilentämiseen, ultraan, riippuliitoon, laskuvarjoon ja sukeltamiseen.  Kaikista on tullut lupakirja, olen myös neljän rintaman kenraali tarkoittaa sitä että olen ollut neljä eri kertaa ja eri paikassa YK-palveluksessa yli 5v yhteensä.
Jos 22h ajassa ei laskut ole hallussa kannattaa katsoa vain peiliin.. ja pitkään, eikä syyttää opettajaa. Näitä neljän rintaman kenraaleita tulee vastaan tuon tuostakin jotka viisi kertaa päivässä mainitsevat" kun mie olin Joukoissa"... ja joilla on ehdoton mielipide asiasta kuin asiasta.
P.S  Eka yksinlento 9H 60 laskua.

Toma

Jospa me nyt jätetään kiljujat ja näyttäjät rauhaan se asia on käsitelty, ja moneen otteeseen. Onhan se niin että lennonopetttajat kyllästyvä välillä ja haluavat itsekin näyttää, mutta oppilashan se on joka siinä pitäisi lentää eikä opettaja, näyttää toki pitää ja mielummin niin että oppilas pitää sauvasta kiinni ja jalat polkimilla sen näytön aikana.
On tietysti myös olemassa oppilaita jolle joutuu karjumaan että homma menee perille, lennonopettajan ammattitaitoon kai sitten kuuluu osata erotella kenen kanssa näin pitää toimia ja kenen kanssa ei. Purjelentokurssilla aikoinaan oli rangastuksena jopa punnerruksia kun homma ei mennyt kuten oli opeteltu (tosin vasta kun oltiin maassa).
Silloin kyllä oli kyseessä hiemen nuorempaa sukupolvea oppilaina, sitä kuolematonta ikäpolvea jotka osaavat ja taitavat kaiken  ;D

Lätäkön toisella puolen yksi parhaimmistoon kuuluvalla opettaja toimi niin että hän ei pahemmin koskenut mihinkään, jos ei tilanne oikeasti vaatinut sitä pelastaakseen koneen.

Istuin itse oppilaana Seminolen takapenkillä kun toinen oppilas teki laskua ja oikein hirvitti kun tultiin kamalaa ylinopeutta laskuun. Opettaja istui tyynenä vieressä ja valvoi kun oppilas hikoili ja sai suhteellisen kovan jarrutuksen jälkeen koneen nyt sentään pysähtymään ennen radan loppumista. Mentiin parkkiin platalle jossa hän kuulusteli oppilasta siitä mitä mieltä hän oli laskusta ja mitä olisi pitänyt tehdä toisin antoi muutamia neuvoja ja sitten saman tien ilmaan taas. Seuraava lasku menikin ihan mallikelpoisesti.
Kai se vaan on niin että virheitä pitää saada tehdä että oppii.

Virheiden kautta tehdyt onnistumiset jostain syystä iskostuu mieleen paljon paremmin, ainakin minun aivot niitä rekisteröivät paljon hanakammin.
Terveisin
Tom Arppe

Arto

Herättipä tämä keskustelu muistelemaan omaa lentokouluaikaa. Minulla oli onni saada opettajaksi todellinen ammattilainen, Romukorpela. En tietenkään osaa vertailla muihin opettajiin koska hän hoiti koulutuksen yksin. Mutta ei siihen opetukseen kuulunut mesomista eikä kiljumista eikä muutakaan yliampuvaa. Opettaja jutteli niitä näitä ja siinä samalla tuli opetusta. Ensimmäisestä lennosta alkaen oppilas lensi, ei opettaja. Opettaja tarttui ohjaimiin hyvin harvoin, tuskin koskaan.

Yksi kerta jäi mieleen, kun puuskaisessa tuulessa laskuun tullessa kone souti eestaas ja kallisteli ynnä muuta. Oppilas (allekirjoittanut) hikoili ja väänteli ohjaimia parhaansa mukaan. Opetaja sanoi siinä tilanteessa, että rauhoitetaanpas konetta vähän, otti ratista kiinni ja piti sen paikallaan. Konekin rauhoittui heti. Se oppi meni kerralla jakeluun, yliohjaamisen merkitys selvisi heti. Ja laskukin sujui kuten siinä vaiheessa opetusta kuuluikin.

Toinenkin oppi jäi hyvin mieleen: Lentäminen on kaunoa, ei tikkukirjoitusta!

Arto
Arto

Arto

Ei ole muuta tietoa kuin että Korpelan Jussi jo vuosia sitten mainitsi uuden teoksen olevan työn alla. Olisipa mukava jos semmoinen ilmestyisi.

Olen samaa mieltä että jokaisen ilmailijan pitäisi lukea Romu-Korpelan kirja. Siinä on hyvää lento-oppia. Kirja on hyvin elävästi kirjoitettu ja siitä löytyy mielenkiintoista historiaa niin ihmisten, paikkakuntien kuin eri lentokerhojenkin osalta; kuvia unohtamatta. Myös sotilaslentokoulutuksesta on paljon tarinaa.

Foorumille voisi avata osan johon koottaisi hauskoja ilmailusattumuksia suomalaisen harrasteilmailun vuosilta.
Iloksi ja opiksi.

Arto

4trade

Veikko, sinussa on huomattavia yhtäläisyyksiä flunssavirukseen  :thumbsup:.

Olet kiertänyt tätä aihetta kuin tuo mainitsemani virus koko talven, tartuttaen sen palstalta toiselle pääsemättä siitä eroon.

Toivotan sinulle pikaista paranemista :thumbsup:.
Quidquid Latine dictum sit, altum videtur

Andrei Simonievits

Lainaus käyttäjältä: kopterikuski - maaliskuu 18, 2011, 16:54:35
PS. HYVÄKSYTTY YKSINLENTOTARKKARI 10h20min ja 48 laskua mutta ekat 5kpl nousua ja laskua yksin 16h35 ja 94 laskua.
Kyllä näissä sinun jutuissa on joku ristiriita, viestissä no: 27 kerrot että olit saanut oppilaskoulutusta 10h ja opettajan mielestä laskut päin persettä.

Juri

To err is human, to fail is machine.

Andrei Simonievits

No,yleensä ennen yksinlentotarkkaria opettajan ja oppilaan pitää olla yhtä mieltä siitä että ollaan valmiit yksinlennolle. Hyväksytyn, toisen opettajan kanssa lennetyn välitarkkarin jälkeen kolme ihmistä on yhtä mieltä siitä että kokelas on valmis yksinlennolle. Yleensä meilläpäin tarkkarin jälkeen seuraava lento on ollut yksinlento.

Ventti

Lainaus käyttäjältä: PFL - helmikuu 11, 2011, 14:39:04
...
Vaasan kerhohan tommosen simun väkersi. Pakkasen Jari tai joku muu puuhamiehistä jos jaksaisi kertoilla mitä siitä on kertynyt kokemuksia niin kiinnostaisi kyllä kovasti.

...

Pikkaisen myöhään tuli tämä ketju tuli huomattua, mutta yritänpä vastata omista kokemuksista tuohon Petrin kysymykseen. Oppilaina minulla on ollut muutamia kavereita, jotka lensivät simulla ennen kurssin aloittamista ja joitakin, jotka pääsivät simuun kurssiin jo aloitettuaan

+ yleisesti ottaen purtsikkasimullamme lentäneiden oppilaiden kanssa tuntuu siltä kuin alussa hypättäisiin yhden opetettavan asian yli: sauvan ja jalan koordinaatio tuntuu löytyvän helposti ja ehkä samaa voisi samoa nopeuden hallinnasta. Nämä molemmat jutut ovat simussamme ehkä todellisuutta herkempiä ja on hyvin helppo osoittaa onko nopeuden hallinta helpompaa nopeusmittaria vai horisonttia seuraamalla
+ hinauksen harjoittelu (kuinka tullaan taas oikeaan asemaan) on simussa stressittömämpää ja metodeja voi toistoilla hinkata, niin että rajoitettu ilma-aika saadaan paremmin hyödyksi.
+ pakkotilanneharjoitteluun saadaan myös toistoja + tilanteita joita ei reaalimaailmassa voida tehdä (vrt. Mika Kosken videot pakkotilanneharjoittelusta netissä)
+ myös termiikkilento ja termiikkiin keskittäminen on mahdollista helpommin kuin ilmassa: korjausliikkeen kanssa voi painaa Pause ja katsoa kartasta miksi korjattiin ulos nostosta ;-)

- laskukierroksen suunnittelu on hankalaa johtuen rajoitetusta näköalasta,
- loivennuksen ajoittaminen on hankalaa, koska kunnollista korkeusreferenssiä ei tahdo simunäkymässä saada.

Noita kahta viimeista ajatttelimme parantaa laajentamalla näyttösysteemiä 180 asteeseen, ajatus olisi kopioida ylpeydellä Porin cessna-simun konseptia.

HTH

Ventti

PFL

Kiitos Ventti hyvästä yhteenvedosta!
Hienoa, että simulla on ollut havaittavaa vaikutusta.

Nyt kun mainitsit tuosta käsi-jalka -koordinaatiosta, niin tuleepa tuskallisen elävästi mieleen kuinka lupakirjaa uusiessa teki mieli ampua itseään jalkaan. "Synnynnäiselle lennokkipojalle"  :angel:  on nimittäin kova pala huomata j-k koordinaation hukkuneen lähes täysin.  :tickedoff:

Siinä kun on tavallaan niinkun "kiire", niin tossa ihan perusasioihin joutuminen aiheuttaa... semmosta kohinaa korvissa  ;)
En olisi ollut kyllä yhtään pahoillani jos tuotakin olisi päässyt elvyttämään simulla ensin.
"Omalla luvalla, Herra Majuri" - AL
"Tilallisen konseptin formulointia koon optimoimiseksi" -JT
"Kun sä pääset irti käsitteistä, sä näät kaiken gradiensseina, väreinä ja kontrasteina - siis taiteena!" - T.Sandström, Taksipuhetta.

Powered by EzPortal
Powered by SMFPacks Menu Editor Mod