sisällöstä

Aloittaja Simo Piiroinen, joulukuu 02, 2004, 20:58:32

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Simo Piiroinen

Heippa.

Olen seurannut hyvin ahkerasti keskustelua tällä foorumilla. Minun mielestäni tämmöiset nettikeskustelut ovat jotain, joka on asiallisuuden ja
aikuisviihteen väliltä. On toki hyvä, että myös ns. viranomaiset ottavat kantaa foorumilla käytäviin keskusteluihin, mutta varsinaista totuutta
en koskaan etsi avoimelta foorumilta. Kaikki lain ja asetusten mukaiset määräykset toki tarkistan virallisista asiakirjoista.
Itsekin heitän silloin tällöin mielipiteitä asioista, mutta vain mielipiteitä. Tiedän, että joillakin hyvin suppeilla osa-alueilla olen asiantuntija
( tämän on myöntänyt myöskin Suomen Ilmavoimat ), mutta silti en tyrkytä mitään tietojani absoluuttuisina totuuksina.
Siksi toivon, että kukaan ei lentele tämän foorumin mukaisilla ohjeilla, vaan noudattaa lento-ohjekirjoja ja ilmailumääräyksiä ym. viranomaisten
muita julkaisemia ohjeita. Tämä foorumi on mielestäni äärimmäisen hyvä paikka saada tietoa ilmailijoiden henkilökohtaisista kokemuksista.
Toivon vain, että kukaan ei päätä ryhtyä "GURUKSI" ja ala antaa neuvoja, joita on pakko noudattaa.

Simo
 
Simo Piiroinen

Jyrki Viitasaari

LainaaHeippa.

Moi Simo!

Kuten jo muillakin aihealueilla on todettu, lentämisen harrastaminen on monisärmäinen laji, jonka oppiminen on aika pitkä prosessi. Se jossakin mainittu hiljainen tieto kehittyy ajan kanssa ja suhteessa harrastuksen laajuuteen. Vasta monen kurssin jälkeen. On tosiaan hyvä asia, että kokeneet ja ilmaisutaitoiset harrastajat jaksavat kommentoida ja ottaa kantaa täällä kanssaharrastajien kysymyksiin asiallisesti.

Siitä olen kuitenkin aivan varma, että ilmailuviranomainen ei ota kantaa näillä foorumeilla esitettyihin kirjoituksiin. He ovat kyllin mukavuudenhaluisia välttääkseen sen synnin, uskoakseni.

Yhdyn molempiin toiveisiisi täysin rinnoin ja toivon, että foorumi säilyttäisi asemansa edes jonkinlaisena tiedon lähteenä.  Toivottavasti pitkän linjan harrastajat, jotka täällä vierailevat, jaksavat pitää yllä asiallista keskustelua ja jakaa tietämystään myös jatkossa näillä palstoilla.

P.S. Kiitokset myös webmasterille toimivista sivustoista!
Jyrki Viitasaari

Ansis

#2
Hei

Mistä tältä foorumilta aikuisviihdettä löytää? B)

Lentämisen oppimisesta eräs kamraattti sanoi: "61 vuotta ehdin lentää lupakirjallisena, ehkä siinä jo pääsi jyvälle".
My mind is willing, but purse is weak.

Jyrki Viitasaari

Lainaa
LainaaHeippa.

Olen seurannut hyvin ahkerasti keskustelua tällä foorumilla. Minun mielestäni tämmöiset nettikeskustelut ovat jotain, joka on asiallisuuden ja
aikuisviihteen väliltä. On toki hyvä, että myös ns. viranomaiset ottavat kantaa foorumilla käytäviin keskusteluihin, mutta varsinaista totuutta
en koskaan etsi avoimelta foorumilta. Kaikki lain ja asetusten mukaiset määräykset toki tarkistan virallisista asiakirjoista.
Itsekin heitän silloin tällöin mielipiteitä asioista, mutta vain mielipiteitä. Tiedän, että joillakin hyvin suppeilla osa-alueilla olen asiantuntija
( tämän on myöntänyt myöskin Suomen Ilmavoimat ), mutta silti en tyrkytä mitään tietojani absoluuttuisina totuuksina.
Siksi toivon, että kukaan ei lentele tämän foorumin mukaisilla ohjeilla, vaan noudattaa lento-ohjekirjoja ja ilmailumääräyksiä ym. viranomaisten
muita julkaisemia ohjeita. Tämä foorumi on mielestäni äärimmäisen hyvä paikka saada tietoa ilmailijoiden henkilökohtaisista kokemuksista.
Toivon vain, että kukaan ei päätä ryhtyä "GURUKSI" ja ala antaa neuvoja, joita on pakko noudattaa.

Simo
Moi Simo!

Kuten jo muillakin aihealueilla on todettu, lentämisen harrastaminen on monisärmäinen laji, jonka oppiminen on aika pitkä prosessi. Se jossakin mainittu hiljainen tieto kehittyy ajan kanssa ja suhteessa harrastuksen laajuuteen. Vasta monen kurssin jälkeen. On tosiaan hyvä asia, että kokeneet ja ilmaisutaitoiset harrastajat jaksavat kommentoida ja ottaa kantaa täällä kanssaharrastajien kysymyksiin asiallisesti.

Siitä olen kuitenkin aivan varma, että ilmailuviranomainen ei ota kantaa näillä foorumeilla esitettyihin kirjoituksiin. He ovat kyllin mukavuudenhaluisia välttääkseen sen synnin, uskoakseni.

Yhdyn molempiin toiveisiisi täysin rinnoin ja toivon, että foorumi säilyttäisi asemansa edes jonkinlaisena tiedon lähteenä.  Toivottavasti pitkän linjan harrastajat, jotka täällä vierailevat, jaksavat pitää yllä asiallista keskustelua ja jakaa tietämystään myös jatkossa näillä palstoilla.

P.S. Kiitokset myös webmasterille toimivista sivustoista!
Olinpa väärässä! Nyt jäljelle jää vain toivo ....
Jyrki Viitasaari

Simo Piiroinen

LainaaSiitä olen kuitenkin aivan varma, että ilmailuviranomainen ei ota kantaa näillä foorumeilla esitettyihin kirjoituksiin. He ovat kyllin mukavuudenhaluisia välttääkseen sen synnin, uskoakseni.
Miten niin viranomaiset eivät ota kantaa? Eikös Markku Hiedanpää ole näissä piireissä jonkinlainen uskottava viranomaistaho?
Itse ainakin luen aina tarkkaan Markun jutut ( anteeksi luvaton "sinuttelu" ).  Minä olen ollut työhommien kanssa paljon tekemisissä
sotilasilmailuviranomaisten kanssa, eikä minulla ole ollut koskaan mitään ristiriitoja heidän kanssaan. Päin vastoin, asiallisempaa porukkaa
saa hakea. Ei "small talk:ia" ja muuta paskanjauhantaa ( anteeksi ruma sana ), vaan työasiat työasioina ja vapaa-ajan "paskanpuhuminen"
sitten omassa luokassaan.

Niin, toiveeni on, että Ilmailulaitos ei ryhdy tekemään päätöksiin johtavia kannanottoja näillä palstoilla esiintyvien mielipiteiden ja tarinoiden perusteella. Miuku on uskottava viranomaistaho kyllä, mutta toivon hänenkin esiintyvän täällä ilmailun harrastajana, joka on töissä Ilmailulaitoksessa. Tiedän, että tätä foorumia lukee myös ilmailun ammattilaisten kuohukerma, jonka eliittiin Miuku  kuuluu. Tämä on kuitenkin avoin keskustelufoorumi,  enkä minä mielelläni lähtisi ensimmäisenä sensuroimaan keskustelua, vaikka siinä esiintyisikin epätäsmällistä tai jopa harhaanjohtavia väittämiä, jopa kokeneiden ja tunnettujen ilmailupersoonien kirjoittamina. Tätä lienee tarkoitit guruilulla? Historiassa on esimerkkejä siitä, mihin  em. toiminta voi johtaa, eikä se palvele foorumin alkuperäistä tarkoitusta. Suorat henkilöön kohdistuvat loukkaukset on jo eri juttu.

Mielestäni jokaisen, joka tänne omalla nimellään kirjoittaa, tulisi tuntea vastuunsa kirjoituksistaan. Nimimerkeistä viis veisataan!
Jyrki Viitasaari

Juho

#6
LainaaMielestäni jokaisen, joka tänne omalla nimellään kirjoittaa, tulisi tuntea vastuunsa kirjoituksistaan. Nimimerkeistä viis veisataan!
Kyllä....nimimerkin takana on helppo "leveillä" ja kommentoida kaikkea mahdollista, mutta on hienoa, että valtakunnallisesti tunnetut (ja toivottavasti myös arvostetut) henkilöt ottavat täällä kantaa asioihin omilla nimillään. Kyllä sellainen lisää kommentin painoarvoa....mutta sitä kautta se lisää myös vastuuta.

Toivoisin Teidän kommenttejanne (asiallisia tai asiattomia) kuitenkin myös näihin nimimerkillä esitettyihin viesteihin, sillä uskon niiden takana kuitenkin usein olevan vilpitön ajatus omien ideoiden "hyvyydestä", tiedonhalusta joihinkin ongelmiin yms.

Nimimerkkien käyttö voi osaltaan  myös laajentaa keskustelua, koska silloin on helppoa olla kriittinen, ilkeä, piikikäs, tyhmä......(voi valita oman roolinsa....toivottavasti?).

Ehkä minäkin jonain päivänä olen niin pitkällä tässä harrastuksessa, että uskallan esittää mielipiteeni omalla nimelläni tietäen, että tekstini hyödyttää jotakin tai että sillä on jotain arvoa.

Markku Hiedanpää

LainaaMielestäni jokaisen, joka tänne omalla nimellään kirjoittaa, tulisi tuntea vastuunsa kirjoituksistaan. Nimimerkeistä viis veisataan!
Olen Jyskyn kanssa samaa mieltä.

Ilmailu Foorumi on käsittääkseni ilmailuliiton (EUT:n) ylläpitämä keskustelualue, jonka alkuperäinen tarkoitus oli toimia harrasterakentamisen ja ultrakevytilmailun informaatiokanavana ja harrasteilmailun turvallisuuden edistäjänä.
Toivotaan että foorumin alkuperäinen tarkoitus säilyisi ja emme sortuisi useiden muiden foorumien asiattomuuksiin.

Matti Rissanen

Tämähän on foorumi. Eikös foorumin tarkoitus olekin siinä, että kaikki voi ilmaista mielipiteensä?

Ilmailijoissa tuntuu olevan samaa vikaa kuin muusikoissa ja bodareissa. Aivan käsittämätön (laji)ylpeys "kyllä minä kuule tiedän" -viitteellä.

Henkilökohtaisesti tämä on yksi syy sille, miksi en osallistu kerhotoimintaan.

Jyrki Viitasaari

LainaaJyrki Viitasaari kirjoitti:

" On tosiaan hyvä asia, että kokeneet ja ilmaisutaitoiset harrastajat jaksavat kommentoida ja ottaa kantaa täällä kanssaharrastajien kysymyksiin asiallisesti. "

Minä totean:
Ja myös epäasiallisesti. Eli mitään täällä esitettyä ei kannattane ottaa vakavasti.
Noooh, paljon täällä puhutaan ja hyvä niin. Asiallisiin kysymyksiin vastataan asiallisesti, myös nimimerkeille, ehkäpä. (Tämä oli erityisesti Juholle!  :lol: )  Jos Asko hyvä olet seurannut esimerkiksi Yleisilmailu-aihetta, on siellä ihan oikeaakin asiaa.   Pirskatti, kun ne vain pitää osata lukea!  Miuku (kin) on todennut, että sarkasmi on vaikea huumorin laji, erityisesti tällä tavalla, kirjoitettuna. Lisäksi hän on käsittänyt foorumin tarkoituksen ihan oikein. Senpä vuoksi on noita kuvakkeita siinä viestinkirjoitusikkunan vieressä, että kirjoittaja voi vähän yrittää ilmentää mielialaansa.  

Auvoisaa adventtia kaikille Ilmailufoorumin lukijoille EUT:n ja omasta puolesta!
Jyrki Viitasaari

Tuomas Kuosmanen

#10
LainaaIlmailijoissa tuntuu olevan samaa vikaa kuin muusikoissa ja bodareissa. Aivan käsittämätön (laji)ylpeys "kyllä minä kuule tiedän" -viitteellä.

Henkilökohtaisesti tämä on yksi syy sille, miksi en osallistu kerhotoimintaan.
Se taitaa olla kyllä ominaista tälle "homo sapiens" lajille ihan muutenkin. Turha sitä on pelästyä, kerhoissa riittää ihmisiä joka lähtöön, ei kaikkien kanssa tarvi olla parasta kaveria ja silti homma voi toimia ihan hyvin. Jos kerhossa suurin osa on "vääränlaista" väkeä, ensin tietty kannattaa katsoa peiliin että varmistaa että oma naama ei näytä liian nyreältä :blink: ja sitten miettiä josko naapuriseurassa olisi "profiili" enemmän omaa ajatusmaailmaa vastaava.. Se on tämä ihmisten kanssa harrastaminen tämmöistä.. mutta kyllä niitä samanhenkisiä kavereita on ihan kiva elämässä olla. Mielummin näin kuin ilman.

//Tuomas

Powered by EzPortal
Powered by SMFPacks Menu Editor Mod