Ultran kiteistä

Aloittaja kate, marraskuu 30, 2004, 14:40:26

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

kate

Katselin tässä millaisa kittejä löytyy ultrista. Aika houkutteleva on TL-2000 Sting



Sinänsä hyvän koneen saisi myös Eurostarin kitistä mutta
näyttää aika paljon työläämmältä ja taitoa vaativammalta.



Tuosta Eurostarista saanee kovemmalla rahalla valmiimmin kootun fastbuild kitinkin
mutta sitten hinta menee samoihin varmaankin molemmilla. USA:ssa
näyttää niin valmiit Stingit ja Starit kuin kititkin olevan reippasti kalliimpia
kuin täällä Euroopassa.

Noiden lisäksi nyt muuta tarjontaa taitaa olla Jabiru, halvempi kitti
vaatinee enemmän työtä kuin Sting mutta reilusti vähemmän kuin Eurostar.
Sitten on tietenkin Zenair 601 joka on edullinenmutta myös
hyvin suuritöinen.

Senverran mitä olen kuullut k.o koneita lentäneiltä niin Sting taitaa
olla ylivoimaisesti paras. Eurostarista nyt itselläkin on kokemusta.
Zenairia en ole itse päässyt lentämään mutta lentäneet kertovat
että ei pärjää Eurostarille/Starille/Stingille.

Tuo Sting on tunnettu muutenkin aika suorituskykyisenä ja
näyttää että siinä on  MS(1)-0313 siipiprofiili jota
näemmä on käytetty muissakin aika hyvinä pidetyissä koneissa
kuten WT-9 Dynamic.

Zenair 601 siipiprofiilista en tiedä, näyttää vain erikoisen
huomiotaherättävän paksulta.

Näillä ajatuksilla vaikuttaa että tuosta Stingin kitistä saisi
aika kohtuullisella työllä ja rahalla aikaan huipputason
suorituskykyisen ultran.  Ei ole halvin kitti mutta säästää
silti aika tavalla valmiiseen verrattuna.  Samalla oppisi oman
koneen rakenteen viimeistä vipua myöten. Ei olisi myöskään
liian vaikea ja työläs projekti ensimmäiseksi.

Kate

Matti Rissanen

#1
Kannattaa muistaa että näillä koneilla on erilaiset suunnittelukriteerit. Eurostariakaan kun ei ole tarkoitettukaan älyttömän suorituskykyiseksi koneeksi, vaan lähinnä all-around ultraksi. Tällaiset sopivat mm.koulutuskäyttöön. Kiinassa onkin jo koulukone, joka on suora kopio Eurostarista.
Zenair 601:stäkin löytyy versio ohuemmalla siipiprofiililla. Paksu profiili kertoo taas Zenairin STOL-koneiden filosofiasta.
Lisäksi on hyvä muistaa, mistä materiaalista ylipäänsä itse pystyy rakentamaan. Toisilla voi olla hankaluuksia(allergia) hartsien kanssa pelaamisessa, toisilla voi olla puupölyallergia. Peltikone on varmin vaihtoehto tässä suhteessa, ja kestää muuten myös ulkona säilytystä paremmin.
Muovikoneesta taas saadaan helposti liukas, kun osia ei tarvitse niitata ja näin tehdä koneeseen ylimääräistä vastusta. Tällainen rakenne voi olla myös harrastajalle hankalahko korjata, mikäli pikkuvaurioita sattuu.
Suorituskyky on ihan hyvä, jos sitä löytyy. Matkanteko on mukavaa kun ei tarvitse odotella. Mutta se ei ole aina tärkein seikka, valitessa konetta voidaan miettiä mm. käyttötarkoitusta, säilytys- ja huoltomahdollisuuksia, osien ja motin huoltoväliä, millainen moottori jne. Näistähän se tuntihintakin koostuu.

Karoliina

Tuossa Stingin sarjassa on lähinnä se etu että sitä ei tarvitse laminoida,
se ei ole vaan fast build vaan pikemminkin quick build, melkein pelkkä kokoonpanotyö
jäljellä. Ongelmaksi vaan helposti tulee että autotallin tila on aika niukkaa ja
ei ole ihan vielä selvää mahtuuko kone edes sinne korkeussuunnassa (mitta oli
eilen hukassa joten ei voinut mittailla), rakennussarjan hinta on kuitenkin sen verran
korkea että samaan hintaan alkaa jo saada ainakin käytettyjä samanlaisia tehdasvalmisteisia
koneita. Sitten lisäksi on että jos rakennussarjan tilaisi nyt, niin sen saisi vasta
toukokuussa. Kesäksi valmis ei sitten todellakaan toteutuisi vaan kesä ei menisi
lentämiseen vaan rakentamiseen. Sitten kun kone olisi valmis, tulisi sitten se sijoitusongelma.
Malmilla hallipaikka on todella kallis ja lumeen konetta ei voi ulos jättää. Kun kaikki effortit
on käyttänyt kesäaikaan koneen rakentamiseen, tuota halliongelma jäisi kuitenkin pienemmälle
prioriteetille josta johtuen siitä tulisi erittäin suuri ongelma sitten kun kone on valmis. Parhaiten
sarja olisi soveltunut tehtäväksi talven aikana jolloin sen olisi voinut teoriassa saada kesäksi
valmiiksi (koska tuo on kokoonpantava quick build sarja jossa esim. koneen runko ja siivet
ovat valmiita ja kaikki osat löytyy valmiina mukaanlukien kaikki vaijerit, sauvat,
sisustusverhoilu ja penkit jne.). Tässä kun vielä ottaa sen huomioon että TL-Ultralightin toimitukset
tuntuvat olevan toisinaan vähän myöhässä, tuota sarjaa voisi sitten olettaa saavansa loppukesästä
oikeasti ja sitten kone ei olisi lentokunnossa edes syksyllä 2005, jolloin siitä olisi kunnolla
iloa vasta 2006. Ajan kuluessa tilanne muuttuu ja 2006 meillä on todennäköisesti PPL:t, jotka
ei rajoita sarjoja enään pelkkiin ultriin, tosin Velocitynkin fast build kit on paljon kovatöisempi
kuin Stingin koska Stingissä vaan kasataan valmiita osia missä Velocityn fast buildiakin joutuu vielä
laminoimaan tietääkseni. Stingin sarja on varma systeemi siinä että siitä ei saa
epoksiallergiaa, puuallergiaa tms.

Ongelma on että järkisyyt sanoisivat että peltikoneella olisi säilytys- yms. etuja, mutta
sattumoisin olen tykästynyt liukkaaseen fiilikseen kun virtaus on siivellä lähes laminaarista
(ultrissa ei ole kokonaan laminaarista jotta sakkausnopeus saadaan kuitenkin vielä pieneksi)
ja olisin säilytys yms. järkisyiden sijaan valmis sijoittamaan enemmän rahaa
koneeseen joka tuntuu tuollaiselta lentää. Vähän sama kuin polkupyörässä, maastopyöräni
painaa 11 kg ja se oli paljon kalliimpi kuin sellainen joka painaa 12 kg ja jossa on pykälää
halvempi osasarja. Sitten minulla on
siihen lukko joka painaa varmaan melkein noiden erotuksen estämään että sitä ei
varasteta kun se on varkaille enemmän houkutteleva kuin tuollainen halvempi vaihtoehto
olisi ollut. Järkisyiden sijaan tunnesyyt olivat vaikuttimena ostopäätöksessä, eikä silti se ole
kaduttanut vielä hetkeäkään. Ihminen on kummallinen eläin...


Matti Rissanen

Minulla oli armeijan vanha pyörä. Todella hyvä pyörä, jossa ei ollut sitten tietoakaan tornikitkasta...hehe.
Se kuitenkin varastettiin. Nyt poljen vanhanmallisella naistenpyörällä.
Huollettuna todella kevyitä polkea, vaikka pidempiä matkoja. Poljin päivittäin töihin 16km/sivu  toissa kesänä.
Käytännöllinen ja edullinen.
Eikä kukaan varasta.

Ihanteelliset kriteerit kerhoultralle ;)

kate

Lainaa
Minkähänlaisiin kokemuksiin koneen rakentamisesta kirjoittajan arvio perustuu ?
Jere
En itse ole rakentanut Zenairia  mutta se mitä sellaisen rakentaneilta olen kuullut
tai rakennusprojekteista lukenut, se on monen vuoden projekti.

En nyt sanosi että onkovin tyhmää lukea ennen koneen hankintaa
erilaisten ihmisten kokemuksia. Ei pitäisi olla kovin vaikeaa
päätellä että "plans build" koneen pläkkääminen alumiinista
tai laminoiminen lasikuidusta on kovatöisempää kuin niitata
valmiista osista ( Eurostar/Zenair kitti) ja taas fast/quck build
kitti jossa on runko, siivet jne valmiiksi koottuna on
nopeampi kuin alkaa niitaamaan palasista.

Jos sinulla on perusteltuja raketavia kommentteja miksi olisi
toisin niin kerro

Kate  

kate

LainaaKannattaa muistaa että näillä koneilla on erilaiset suunnittelukriteerit. Eurostariakaan kun ei ole tarkoitettukaan älyttömän suorituskykyiseksi koneeksi, vaan lähinnä all-around ultraksi. Tällaiset sopivat mm.koulutuskäyttöön. Kiinassa onkin jo koulukone, joka on suora kopio Eurostarista.
Zenair 601:stäkin löytyy versio ohuemmalla siipiprofiililla. Paksu profiili kertoo taas Zenairin STOL-koneiden filosofiasta.
Näinhän se on. Sting taitaa olla paras lennettävä, Zenair taas monikäyttöisin juuri STOL
siivestä johtuen. Onhan Zenairin sivuilla kuvia 601:destä jopa kellukekoneena.
Aika harvinaista alatasokonella ja en ole kuullut että se onnistuisi
Eurostarilla tai Starilla. Erään lennonopettajan kommentti kun on nyt tuotakin
lentänyt ja peltikonaista erityisesti tykkää on kuitenkin että Zenairin lennettävyys
ei ole yhtä hyvä kuin Eurostar/Star/Kappa yms koneilla. Samahan on vaikka C42:den
kanssa. kellukkeiden saatavuus lisää käyttömahdollisuuksia mutta ei ole yhtä
kiva lentää kuin e.m koneet.



Lainaa
Lisäksi on hyvä muistaa, mistä materiaalista ylipäänsä itse pystyy rakentamaan. Toisilla voi olla hankaluuksia(allergia) hartsien kanssa pelaamisessa, toisilla voi olla puupölyallergia. Peltikone on varmin vaihtoehto tässä suhteessa, ja kestää muuten myös ulkona säilytystä paremmin.
Muovikoneesta taas saadaan helposti liukas, kun osia ei tarvitse niitata ja näin tehdä koneeseen ylimääräistä vastusta. Tällainen rakenne voi olla myös harrastajalle hankalahko korjata, mikäli pikkuvaurioita sattuu.
Tuo säilytyksen helppous on yksi suurimpia peltikoneen etuja. Sitä voi pitää Malmilla
tai vaikka Torbackassa pihalla ja lentämään pääsee pienellä ajomatkalla. Sting taas
kevyenä ja ohuesta materiaalista tehtynä hiilikuitukoneena taitaa tarvita hallipaikan
ja on varmasti herkempi ja vielä vaikeampi korjata kuin edes lasikuitukone (Star).


Lainaa
Suorituskyky on ihan hyvä, jos sitä löytyy. Matkanteko on mukavaa kun ei tarvitse odotella. Mutta se ei ole aina tärkein seikka, valitessa konetta voidaan miettiä mm. käyttötarkoitusta, säilytys- ja huoltomahdollisuuksia, osien ja motin huoltoväliä, millainen moottori jne. Näistähän se tuntihintakin koostuu.

Tärkeää varmasti on myös että millainen k.o kone on lentää. Omia kokemuksia on
vasta kolmesta tyypistä (Star/Eurostar/Ikarus C42) mutta nyt sitten kerhon puitteissa
on kuullut mielipiteitä monista muistakin.

Moottorina varmaan Rotax on varmin valinta ja useimpien koneiden moottrisuosituskin.
Taitaa Jabiru olla merkittävin moottorivaihtoehto mutta siitä on ainakin uomessa
vielä aika niukasti kokemuksia.
Peltikoneella on paljon etuja ja Eurostarin lisäksi Kapasta olen kuullut että olisi kiva
lennettäväkin.

Mutta tässä se ongelma onkin, ei ole yhtä parasta vaihtoehtoa vaan jokaisella
vaihtoehdolla on omat hyvät puolensa. Sitten on vielä valittavana että ostaakko
Fast/quick build kitin tai käytetyn koneeen. Sopivaa käytettyä saa metsästää
ympäri Eurooppaa ja ei tiedäettä koska tärppää.

Kate

Ansis

Eestissä oli pari kesää aikaisemmin EV97 peltiponttooneilla, lennettiin paljon siihen saakka kunnes putkuri karkasi lennolla liikaa kiristettyjen pulttien katkeamisen vuoksi. Suurin este ko koneeen ponttooniasennukselle lienee 485? kg MTOW.
My mind is willing, but purse is weak.

Karoliina

Olen kuullut väitteitä siitä että alatason ongelma on että potkuri on matalalla (?) ja
kärsii vedestä/roiskeista/pärskeistä. Sitten olen kuullut väitteen että puolilaminaarisiivellä
varustetut ultrat eivät pääsisi vedessä niin lujaa välttämättä että kone oikein tahtoisi
irrota pinnasta ennen kuin järvi loppuu. En tiedä. Mielenkiintoista kuulla että Eurostar
toimi kellukkeilla.

Matti Rissanen

Onhan suomessa yksi kelluke-rallyekin.

Puolilaminaarisiipi käsittääkseni kärsii vesiroiskeista(?). Täysin laminaarinen siipihän ei lennä paljon mitenkään jos pinnassa on skeidaa.

Karoliina

Jees, yleensä ultrissa ei ole täyslaminaarisiipeä kaiketi sen vuoksi että
saadaan sakkausnopeus pysymään matalana.

Maaranen


Hieno ja varmaankin helpohkosti rakennettava kitti. Tosi nopea!

Vaatii vaan pätäkkää takataskuun, varmaan noin kolme kertaa
enemmän, kuin millaisella budjetilla aion itse koneen rakentaa.
Mutta minulla onkin aikaa.

Täysin kokemattomana ei tietysti pitäisi mennä suuta soittamaan,
mutta varmaankin kantsii kuitenkin varata aikaa määrällä "vuosia".
Riippuu tietysti, montako kaveria siihen saa mukaan rakentamaan.
Liian kireän aikataulun kanssa menee vain hermot, olipa kyse mistä
projektista tahansa.


kate

Lainaa
Aivan, Zenair 601/701 on yhtä lailla nopeasti kasattava/työläs riippuen niistä samoista reunaehdoista, joita mainitsit. Eli tekeekö Stingin/Eurostarin/Zenairin tms. koneen pikarakennussarjasta, valmiista osista vai raaka-aineista. Zenairia jo yli kaksi vuotta rakentaneena ( http://www.bit.spt.fi/jere.kuusinen ) voin ehkä jo sanoa, että kaikissa tapauksissa arvioimasi rakennusaika on kerrottava kahdella, tai tuloksena on sutta. Usko edes huviksesi.
Hienot sivut, olenkin mm niitä käynyt jo aikaisemminkin katselemassa.
Noita 701:siä oli valmiinakin 2kpl Milkin elokuun kerhopäivillä
Torbackassa. Tuli käsitys koneesta joka on suuritöinen,
ei huippunopea mutta jolla pääsee lähes minne tahansa
( STOL, kellukkeet ja todella isot alaslaskettavat pyörät kellukkeissa )

Näitä reunaehtoja hieman rajoittaa se millaisia kittejä on saatavilla.
Monista koneista kuten Sting tai Kappa ei oikeastaan saa kuin kallista
mutta aika valmiiksi tehty quck build kit. Zenair taitaa olla niitä harvoja
joista saa pelkät piirustuksetkin.

Toisaalta, mitä valmiimmasta tekee, sitä epätodennäköisemmin
tulee sutta tai 100% virhearvio tekee sadasta tunnista 200 tuntia
mutta 3000 tunnista 6000 tuntia.

Toki, vastaavasti quck build kitin osalta saavutettu rahallinen
hyöty valmiiseen uuteen kutistuu aika pieneksi.

Lainaa
Edelleen toppuuttelisin hieman käsitystäsi peltikoneen ulkosäilytyksen osalta. Vaikka peltikone kestää paremmin ulkosalla oloa, koneessa on muitakin säälle ja kosteudelle arkoja elementtejä, vaikka pelti kestäisikin. Täällä Porissa näkee Mäkisen lekohuollossa usein peltikoneiden sisään, jossa aika ja sää ovat tehneet toisinaan pahaa jälkeä.  Rakenteellisissa osisssa usein käytetty 2024 T3 kestää huonommin säätä kuin Zenairin rakenteissa käytettävä 6061-T6, joka puolestaan taas ei ole niin lujaa kuin ensiksimainittu.

Zenairissa käytetään Textronin Avdel Avex A4/A5 -niittejä, jotka sinällään kestävät hyvin aikaa, mutta joissa kara on terästä. Samantapaisia niittejä näkyy olevan myös Eurostarissa. Ohessa koneeni suunnittelijan, Chris Heintzin, sitaatti aiheeseen

Varmaan ei jatkuva ulkosäilytyskään tee hyvää peltikoneelle. Täällä etelässä hallipaikka
vain on harvain herkkua, ylellisyyttä ja Malmilla seisoo ulkosalla niin Kappoja kuin
Eurostarejakin ja  Torbackassa taitaa asustaa pari Zenairia 601 ja 701.

Onnea koneenrakennusprojektille
Kate

Matti Rissanen

#12
Plus ulkosäilytyksessä lähtee maalit koneesta... ;)

Peltikoneista voisin mielelläni ottaa Cri-Cri:n, sanotaan nyt syyksi vaikka helppo varastoitavuus.

Teuvo Okkonen

Olen seurannut mielenkiinnolla keskusteluanne rakentelusta. Jotkut ovat löytäneet omaan suosikkinsa. katselin Jabirun sivuja mielestäni mielenkiintoinen kone monessakin mielessä.
Onko kellään käsitystä Jabirun sarjoista ym.

Terv,
Teuvo
Teuvo Okkonen

Markku Hiedanpää

#14
Älkää unohtako että alussa viitteenä mainittusta Stingin sarjasta tulee harrasterakenteinen lentokone, eli se ei täytä euroultran määritelmää:

Maximum take-off weight (LSA sport) 1320 lbs  = 599 kg
Maximum take-off weight (51% experimental) 1450 lbs = 658 kg
Weight of empty aircraft (varies with engine and equipment) 760 lbs  = 345 kg

Eli laitteella lentäminen vaatii ppl:n. Sarjan valmiusastetta arvioitaessa sanoisin että siitä saa asian tunteva harrastaja lentävän koneen noin 1500-2000 tunnissa.

Maaranen

]http://www.ylikorpi.fi/jabiru.htm

Pirskatin hieno kone ja kivan näköistä rakentelua.



Teuvo Okkonen

Löytyisikö osoitteita joista saisi vastaavia tietoja ulkomailta, mitä Lentoturvallisuushallinnon sivuilla on Suomesta luetteloitu moottoreille sattuneista haavereista/ häiriöistä.
Kiinnostukseni kohteena on erityisesti Jabirun moottorit 4-6-8 sylinteriset.

Kyseleepi,
Teuvo
Teuvo Okkonen

Tuomas Kuosmanen

#17
Joo, noista eri koneiden "vaikeudesta" tai "huonoudesta" tai mistä vain lento-ominaisuuksien suhteen olen lyhyen ilmailuharrasteurani aikana oppinut sen, että jos nimetään mikä tahansa konetyyppi, löytyy aina jostain ainakin yksi henkilö, jonka mielestä se on ihan kamala lentää ja hirmuisen vaikea - ja vastaavasti on aina joku jonka mielestä juuri sama kone on todella hyvä ja helppo koulukoneeksi ja aloittelijankin lennettäväksi.. :) Eli kannattaa kokeilla itse ennen kuin päättää onko joku härveli hyvä vai ei.

Malmilla näytti olevan hallissa yksi tuore Zenair kellukkeilla. Aika vinhan näköinen kone, siitä näkee että on melkoinen "STOL", kun katsoo esim. siipiprofiilia..

//Tuomas

Simo Piiroinen

Onko kenelläkään havaintoa yksipaikkaisesta nykyaikaisesta mahdollisimman kevyestä, liukkaasta  ja lujatekoisesta alatasoultrakitistä?  
Moiseen saattaisi löytyä kiinnostusta meiltä "ei sosiaalisilta" henkilöiltä. En tarkoita mitään puisia 50-luvun vempeleitä vaan mieluummin
saisi olla joku laite tältä vuosituhannelta.

Simo Piiroinen
 
Simo Piiroinen

Jonny Majava

LainaaOnko kenelläkään havaintoa yksipaikkaisesta nykyaikaisesta mahdollisimman kevyestä, liukkaasta  ja lujatekoisesta alatasoultrakitistä?  
Atec joka tekee Zephyriä rankentelee just nyt "yksipaikkasta zephyriä". Kuvia en ole vielä nähnyt mutta yks kavereistani kävi nyt ennen joulua siellä tehtaalla kattomassa.
Kone on ajateltu aerobaticlentoa varten.
Aikovat näyttää konetta Friedrichafenissa keväillä.
Tästa löytyy Atecin linkkejä: http://www.pilotmix.com/index.php?pgid=11&...g=en&maxInfo=27

Jonny, Huskvarna




-----------------
www.pilotmix.com
www.fly4fun.se  •  www.sportpilot.se   •   www.pilotmix.com


Matti Rissanen

#21
Kyllä osaa olla jukolauta nätti kone...
Olo on kuin olisi kynsille lyöty kun ei saa tällaista.

http://www.skyote.org/

Powered by EzPortal
Powered by SMFPacks Menu Editor Mod