Rotax 912 potkii takaisin käynnistyksen yhteydessä

Aloittaja Toma, kesäkuu 23, 2009, 00:26:34

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Toma

Pitää jakaa hieman tietoa ongelmasta jonka syy on mielestäni aika omituinen, (kiitos vihjeestä Kari)

Meillä oli aivan sikamaisen vaikeata saada meidän Sky Rangeri käyntiin koska käynnistyksen yhteydessä se potki takaisin aivan järjettömasti. Tämän seurauksena startti "hyppi pois päältä" ja muutenkin ne kolaukset eivät olleet mitenkään terveellisiä.
Ihmeteltiin sytytstä, tulppia, bensansyöttöä ja vaikka mitä, mutta syy oli loppujen lopulta öljyssä. Vaihdettiin hieman paksumpaa öljyä kesäksi ja nyt jälkiviisaana voikin todeta että juuri silloin nämä ongelmat alkoivatkin.
Silloin kun öljy ei pääse tarpeeksi hyvin ohivuodon "pössäyttämänä" pois moottorista vaan kertyy kampikammioon niin seurauksena on näemmä juuri kuvaamani takaisinpotkiminen. Nyt kun vaihdettiin ohuempaan 5W-30:een niin eipä potki enää... muuta kuin oikeaan suuntaan  :)
Terveisin
Tom Arppe

Toma

Hieman jatkoa tähän kertomukseen, tuo öljy ei sitten loppujen lopuksi auttanut vaan oli vain osatekijä, takaisinpotkiminen senkun kävi pahemmaksi. Loppujen lopuksi sitten irroitettiin moottori ja tehtiin perusteellinen tarkistus. Se mikä sitten lopulta korjasi virheen oli  startin "yksisuuntalaakerin" vaihto. Se ei kertakaikkiaan jaksanut pitää puristuspaineen yli ja päätti päästää irti juuri kun sitä olisi tarvinnut eniten. Samalla tuli tehtyä myös kansiremppaa ym. mutta tuo oli se perimmäinen syy takaisinpotkimiseen meidän osalta.

Nyt olen kuitenkin kuullut että ULS omistajilla on samankaltaisi ongelmia ja siinä ei ole auttanut öljynvaihdot eikä laakerinvaihdot eikä vahvempi starttimoottorikaan.

Siksi kysynkin onko joku kokeillut tätä? http://www.rotaxparts.net/scripts/prodView.asp?idproduct=1427

Olisi kiva tietää kokemuksia jos jollain on käytössä.

Tuohan asennetaan vain yhden CDI boxin väliin ja moottori käynnistetään käyttäen vain sitä "magneettoa"
Terveisin
Tom Arppe

P.Lehtinen

Yksi syyllinen tähän potkimiseen on heikkotehoiset akut. Vaikka amppeeritunteja on kuinkapaljon tahansa ei akku välttämättä pysty antamaan hetkellistä käynnistysvirtaa tarvittavaa määrää kuorman kasvaessa sytytyshetkellä. Tämä kuormittaa startin vapaakytkintä ja kuluttaa sen ennenaikaisesti.
Koneissa joissa on kunnon akku ja kaapelointi ei tätä potkimisongelmaa ole havaittu.

JuhLa

Joo, pari kertaan on ULSsinkin kanssa tullut takapotkituksi, onneksi ei usein kuitenkaan. Täytyy kiittäen pistää korvan taakse täällä lukemani. (bisselle)

Toma

Lainaus käyttäjältä: P.Lehtinen - huhtikuu 09, 2010, 01:55:35
Yksi syyllinen tähän potkimiseen on heikkotehoiset akut. Vaikka amppeeritunteja on kuinkapaljon tahansa ei akku välttämättä pysty antamaan hetkellistä käynnistysvirtaa tarvittavaa määrää kuorman kasvaessa sytytyshetkellä. Tämä kuormittaa startin vapaakytkintä ja kuluttaa sen ennenaikaisesti.
Koneissa joissa on kunnon akku ja kaapelointi ei tätä potkimisongelmaa ole havaittu.


Tuo on totta, rotax määrittää että pitäisi käyttää 16mm2 kapelia ja aika monessa olen nähnyt korkeintaan 10-12mm2 kaapeleita.

Terveisin
Tom Arppe

pimattil

Lainaus käyttäjältä: Toma - huhtikuu 10, 2010, 10:46:00
Tuo on totta, rotax määrittää että pitäisi käyttää 16mm2 kapelia ja aika monessa olen nähnyt korkeintaan 10-12mm2 kaapeleita.

Kyllä itse lähtisin etsimään syyllistä ensin siitä akusta (joka on alennuksesta Harrin kirpputorilta vähän käytettyna hankittu) ja sitten vasta kaapelista. Kyllähän kaapelista virtaa menee helposti hetkellisesti läpi paljonkin, mutta laskennallisestihan ne on laskettu jatkuvalla kuormalle ja sen tuomalle lämmölle. Toki 10 mm^2  millin kaapelin riittäessä 50 A virralle 1% dropilla 0.5 mm kaapelissa pärjää 16 mm^2 kaapeli vielä 75 A:n kanssa. Mutta voidaan sitä johtoakin toki tutkia: mitä luokkaa ne tarvittavat piikkivirrat tässä tapauksessa oikeasti ovat? Myös tuo mitoitettu 0.5 m lienee vähän vähäisesti, koska siinähän pitää laskea koko lenkin pituus eli "meno-paluu".
- Pirkka -

masal

Niinpä, omassa koneessani tuo lenkin pituus on n. 6 metriä. Akku aivan nokassa ja kone selän takana ylhäällä. Tästä syystä starttikaapelini (meno ja paluu) onkin melkoisen jytäkkää...
Markku Salminen

Toma

Akkukin on enemmän kuin tärkeä, itse investoin tähän: http://www.akkunetti.fi/product_info.php?products_id=12352

Ei ole joutunut pettymään

Minulla on sama juttu kaapelaiden kanssa akuankkakoneessa. matkaa noin 6m muttta on 16m2 kaapelit, painoa vaan kertyy aika lailla
Terveisin
Tom Arppe

JariS

Minulla ei potki takaisin, mutta varsinkin lämpimänä ei aina jaksa mennnä ekan puristuksen yli (akku uusi ja kaapeli riittävän paksua). Kun löysää avaimen ja heti starttaa uudelleen, pyörii oikein mallikkaasti. Moottori on kyllä melko tiukka, ohivuoto alle 5 pros. Kuulemma on saatavana tehokkaampaa starttia, mutta taitaa olla, että saa mennä tuolla niin kauan, kuin sovinnolla käynnistyy.
Lennän hitaasti ja nauttien

marko.p

Laitoimme ennakkoasäätävän boxin 100hv Rotaxiin, toimii hyvin
Magneetto 1 päälle ja kone käyntiin mag 2 päälle kun kone käy.
Boxi palauttaa normaali ennakon takaisin kun moottori käy yli 1500rpm
Boksi asennetaan mag 1 syöttökaapelin liittimien väliin ja input kaapeli starttireleelle.asennus noin 10min

P.Lehtinen

Rohkeita poikia kun laittavat näitä harakiriboxeja lentokoneisiin...Onneks on 2 järjestelmää niin pääsee kotia ylimääräsen boxin sekotettua järjen..

Rotaxilla on olemassa oma sytytysboxi(uusissa moottoreissa vakiona) jossa viivästys pitää ennakon ajoituslevyn antamassa ennakossa 3-8 sekunnin ajan jonka jälkeen siirtyy aikaisemmalle. Sen lisäksi on eri käynnistysennakolla oleva sytytyksen ajoituslevy. Tämä boxi ei tule minnekkään väliin vaan omaa itsessään viivästyksen.
Nykyinen boxi pitää käynnistysennakon noin 650-1000rpm asti jolloin siirtää sytytyksen aikasemmalle.

Kokemuksen mukaan pelkkä ajoituslevyn vaihto auttaa merkittävästi käynnistyksessä. Siinä ei sekotella herkkiä syttyboxeja mitenkään.
Uusi ajoituslevy siirtää sytytyksen ajoitusta käynnistyshetkellä vanhan levyn 4 astetta ennen yläkuolokohtaa uuden levyn 3 astetta jälkeen yläkuolokohdan. Tämä parantaa käynnistyvyyttä huomattavasti.
Ohessa Rotax Si-912-020R3 jonka kohdassa 74.1 on kerrottu asia.

Powered by EzPortal
Powered by SMFPacks Menu Editor Mod