Potkurin kiinnityksistä yleensä

Aloittaja Kari Aspiola, syyskuu 02, 2008, 14:42:38

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Kari Aspiola

Potkurin valmistajilla ja koneen valmistajilla saattaa olla keskenään ristiriitaista/epäselvää ohjeistusta, mihin tiukkuuteen potkurin kiinnityspultit tulisi laittaa.

On hyvä tietää/muistaa/huomata, että mitä ruuvi- tai pulttilaatuja kulloinkin tarkoitetaan. On ihan eri asia onko kyseessä DIN 8.8 "rautakaupan" osa vaiko AN/MS-laatua oleva lekopultti. Siinä missä tusinalekopultti on vielä sallitulla jännitystasolla, 8.8 din-ruuvi on jo helposti saanut pysyviä muodonmuutoksia aikaan eikä ole enää lentokelpoisessa kunnossa.

Erityisesti vesikoneissa potkurin kiinnitykset/osat ovat alttiina korroosiolle. Eikä asiaa paranna yhtään se, että jotkin konevalmistajat ovat käyttäneet pintakäsittelemättömiä ( "mustia") kiinnityspultteja potkurin asennuksessa.

Ja vaikka kiinnityspultit olisivat kunnolla pintakäsiteltyjä, kannattaa ne silti vielä käsitellä suojavoiteluaineella.

Silläkin on merkitystä missä järjestyksessä potkurin navan kokoonpano- ja kiinnityspultteja availlaan tai kiristellään. Esimerkkinä vaikkapa Neuformin napa:

Jos aloitat potkurin irrotuksen löysäämällä ensin ne M8-kiinnityspultit, tapahtuu niin että löysäyksen jälkeen navan kokoonpano onkin enää niiden M6 pulttien varassa. Jolloin niihin kohdistuu liian suuria voimia ja ne saattavat katketa kun yrität niitä avata.  Ne M6:t kannattaa löysätä hiukan ennen M8 pulttien avausta.
Vastaavasti potkuria asennettaessa kun M8 pultit on kiristetty "momenttiinsa" niin lopuksi vielä M6 pulttien kireys tulee tarkastaa uudestaan.

Potkureissa joissa ei käytetä Rotaxin omia leikkausholkkeja muttereina, on lisäksi vaarana, että M8 kiinnityspultteihin kohdistuu leikkausvoimia kiinnityksen löystyessä. Samoin on löytynyt tasopinnoista kitkakorroosion jälkiä lähinnä potkurin navan puolelta. Kun ne ovat päässeet liikkumaan toisiinsa nähden.

Esimerkki Woodcomp:in virheellisestä asennuksesta:

Kiinnityspulteista 3 on porattu navassa kohtiin, jossa koko ainevahvuus on täyttä al-seosmetallia ja toiset kolme on osittain "tyhjän päällä". Jos niitä tyhjänpäällä olevia pultteja kiristää vähänkin liikaa, niin potkurin navan rakenne antaa periksi ja taipuu pysyvästi.

Esimerkki EV97 (Woodcomp) spinnerin takalevy:

Takalevy on valmistettu lujitemuovista osittain kaksipuolisella muotilla. Tehtaan muotissa on systemaattinen mittavirhe joka tekee paksuuseroja laippaan. Siitä seuraa että potkurin asennus on valmiiksi vinossa asennossa ja aiheuttaa turhia värinöitä.

Lapakulmien mittaus/säätö:

Potkurin valmistaja on saattanut ohjeistaa mittaamaan lapakulmia ihan eri paikasta kuin taas koneen valmistaja. Sietää olla tarkkana, että mistä kulloinkin on kyse ennenkuin lukuarvoja aletaan vertailemaan keskenään.

Paras kulmamitta oli sellainen, jossa koneen fyysisellä asennolla ei ole vaikutusta mittaustuloksiin. Vesivaakamittarilla käy kulmien mittaus/säätö mielenkiintoiseksi kun kone kelluu vedessä ja aallot somasti keinuttaa konetta.   


Martti Mattila

Lähestyit todella hyvää aihetta.Puupotkuri vedettyään syksyn ja talven vettä kosteassa hallissa, kuivuu keväällä ja pultit löysälle.
Kiristettyksen jälkeen seuraavana syksynä on edessä sama turvotuskierros kunnes laippa on paksuutensa puussa sisällä.
Huolelliset poistavat potkurin koneesta talveksi, jos ei lennetä.Tulee kiinnittää huomiota potkurin keskireiän pintakäsittelyyn.
Huono homma jos spinnerittömällä potkurilla lennetään sateella ja keskireiän kautta potkuri juo vettä.Kiihtyvyys vie veden lapojen
kärkiin.Huonoa on myös jos 8mm pultin kierreosa on leikkaus kuormituksessa.Tai jos VWssä on joku 75mm pulttijako.Ivoprop
on jo valmiiksi epäterveellisen näköinen lapojen kiinnityksestään.siinä pulttien oikea laatu ja kireys on todella tärkeää.
Mustat kuusiokolopultit ovat yleensä jotain 10 12 14 luokan pultteja, niitä voi käyttää jos ei siihen hätään saa AN.tavaraa.
Martti 

mattir

Kerhon Eurostarin Woodcomp Classic 170 kävi tarkastuksessa (36kk jakso) ja palautui uusien pulttien ja mutterien kera asennettavaksi.
Nyt kitkamutterit olivat niin tömäkkää tavaraa etteivät kiertyneet ollenkaan 22Nm momentilla, mikä pitäisi olla lopullinen kiristysmomentti.
Hyvä että olivat noinkin jäykkiä tapauksia niin ei tullut edes mieleen koittaa pysyisikö potkuri  paikallaan löysillä pulteilla. Laitoimme viisampien neuvosta tilalle Nylockit ja merkaamme ne vielä lakalla.
Jos kaikki kiristysmomentti menee kitkamutteriin niin ne pultit jäävät AIVAN LIIAN LÖYSIKSI! -> Pultit naps ja/tai potkurin keskiö hakkaantuu pilalle. Se kolina tyhjäkäynnillä voi siis kuulua jostain muualtakin kuin sieltä Rotaxin vaihteesta...


mattir

Tuommoset Nord-Lockit kävin hakemassa paikallisesta IKH:sta, myyvät noita vaikka 1kpl:een kerrallaan.
912 ULSin kiinnityspulttiin (vasemmalla alhaalla) tommoset laitettiin aikanaan myös kun oli löystynyt.

Powered by EzPortal
Powered by SMFPacks Menu Editor Mod