"Lekohitsarin" taidonnäytteitä

Aloittaja Asteroid, maaliskuu 02, 2008, 21:35:01

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Asteroid

"Lekohitsari" työssään. Mikähän tästä on tulossa ?  Pahimmat hitsiroiskeet voi tasoittaa rälläkällä ja peittää paksulla maalilla. Helppo tapa tehdä putkiliitos hitsaamatta ! Kelpaakohan katsastajalle ? Lisää kuvia ja tietoja tulee parin päivän päästä kunhan tulos saadaan valmiiksi.

Terveisin Pekka

Asteroid

#1
"Lekohitsarin" taidonnäyte valmis. Ilman piirustuksia ja tarkempia laskelmia niin sanotusti hatusta vetäistynä kasattu kaatopaikalle menevästä putkihäkkyrästä. Eli suksikoneen kuljetuskärry hallista lumelle ja takaisin. Kustannukset kolme laakeroitua pyörää a 3,95 ja kaksi pientä purkkia maalia a 5,95 ja kaksi päivää työtä. Kone kulkee kärryssä poikittain ja on siitä läpivedettävissä (vaseliinia liukukohdille) helppo kuljettaa lumelle ja takaisin halliin eikä hallin oviakaan tarvitse aukaista poikittaisesta kuljetuksesta johtuen kuin 6-7 metriä.
Tämän olisi voinut tietenkin suunnitella ja tehdä paremminkin mutta aivan hyvä kokonaistulos kahdessa päivässä ja noin 30 eurolla.

Liitekuva kertoo mistä on kyse.

Terveisin Pekka

Teuvo Okkonen

Miten kone nousee/nostetaan kuljetus alustalle?
Kyseleepi Teuvo
Teuvo Okkonen

Asteroid

#3
Ensimmäinen nosto hallissa alustalle, toinen painaa koneen pyrstön alas ja toinen työntää kärryn nokkapyörän alle. Sen jälkeen siipistreevoista vetämällä ja hieman keventämällä pääsukset kohdalleen, luistavat vaselinoitujen putkien päällä. Tämän jälkeen pärjää itsekseen mikäli platta on hyvin aurattu että jaksaa kärryä vetää. Kärry vedetään paksumman lumen reunaan ja vedetään kone suoraan lumelle. Takaisin tultaessa kärry käännetään lumen reunassa toisinpäin ja kone vedetään suoraan kyytiin, lumireunan korkeus hyvä olla samalla tasalla kärryn korkeuden kanssa. Sen jälkeen halliin ja siellähän ei kärrystä tarvitse pois ottaa ennenkuin kesäkeli edellyttää pyörien käyttöä.

Terveisin Pekka

pimattil

Lainaus käyttäjältä: Asteroid - maaliskuu 06, 2008, 13:13:01
... lumireunan korkeus hyvä olla samalla tasalla kärryn korkeuden kanssa. Sen jälkeen halliin ja siellähän ei kärrystä tarvitse pois ottaa ennenkuin kesäkeli edellyttää pyörien käyttöä.

Tarkoittaako edellä mainittu sitä, että lentosäiden lisäksi sinun on ensin syytä aina tutustua lumitilanteeseen


ja etsiä sopiva "lähtökäyrä", jolta lentoonlähdöt voivat tapahtua?  ;)

- Pirkka -

Asteroid

#5
Lumitilannetta seurattava senverran että lunta on. Auratulta platalta lumelle siirryttäessä riittä kun lumilapiolla on reunapenkan tasoittanut sopivaan korkeuteen.

Terveisin Pekka

Asteroid

#6
Hyvin suksikoneen kuljetuskärry toimii. Koko päivä lentämässä ja yhden hengen voimin siirrot hallista ja takaisin halliin. Toki kehitysideoita on jo lisää. Jonkinlaiset liukurännit suksien kohdalle koko kärryn läpi mihinkä luistovoide on helppo levittää tai pienet rullat rännien pohjalle niin kulkisi kevyesti. Auttaisi painavampiakin koneita kuin Ultrat mikäli tähän liittäisi venetrailereista tutun vinssin läpivetoa helpottamaan. Ei tämä enää Off Topicia olekaan, yksi suksilentämisen suuri este voitettu kun koneen pystyy yksinkin siirtämään lumelle ja takaisin halliin.

Liitekuvissa pari lapiollista lunta ajosilloiksi niin onnistuu. Tuosta se tulee ja tuosta se menee. (Sorry kännykkäkuvat hämärässä)

PS. Erittäin kokeneen kouluttajan toimesta sain suksilentämisen varjokatokoulutuksen säätilan ollessa otollisen. Vaikka olen varjokadon kokenut aikoinaan hiihtoreissulla vuoristossa niin lentokoneella se on vielä pahempi, (joskus nimitetty lumisokeudeksi mutta se on aivan eri asia). Siis et pysty ollenkaan toteamaan korkeutta kun järvenselällä ei ole jälkiä tai sääolosuhteet ovat tälle ilmiölle otolliset. Lasku oikein suoritettuna havaitsi sen vasta sivuikkunasta tarkistamalla pöllyttääkö pääsuksi lunta vai ei, korkeudesta ja lumenpinnasta ei mitään tajua, tehonlisäyksen jälkeen nokkasuksi oikein kevitettynä ja nostettuna ei edes tiennyt milloin ollaan taas ilmassa, edelleenkään ei korkeudesta ja lumenpinnasta mitään havaintoa ennen kuin vario- nopeus- ja korkeusmittari sen näyttivät. Varjokadon ollessa "päällä" emme pystyneet ohilennoilla edes havaitsemaan aiemmin laskemiamme jälkiä. Minulle jäi epäilys että oliko tämä edes läpilasku ? Käytiinkö matalalla vai lumenpinnalla ?  Tätä varjokadon mahdollisuutta jos ei ota huomioon niin heille ei kyllä jää epäselväksi milloin ollaan maassa tai ilmassa tai sitten jää loppuiäksi.

Terveisin Pekka  

Powered by EzPortal
Powered by SMFPacks Menu Editor Mod