Moottorin lämmityksestä...

Aloittaja Toma, marraskuu 15, 2007, 08:42:15

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Toma

Ajattelin jatkaa lentämistä mikäli sää vain sallii, hieman kylmemmissäkin olosuhteissa ja nyt kysymys kuuluu; onko joku törmännyt johonkin hyvään lämmitysvastukseen (220-240v) jolla voisi (esi)lämmittää säiliössä olevaa öljyä?
Tuossa meikäläisen härvelissä on kutakuinkin samanlainen öljysäiliö kuin Rotaxin 912 käytetään.
Nykyautoissahan on aika monessa "lohkolämmittimenä" öljypohjanlämmitin kun muuten kaikkitietävä elektroniikka saa hepulin kun lämmitetään vettä jossain kohtaa ja jossain on kylmä. Olisikohan niistä hyötyä?

En vaan kertakaikkiaan jaksaisi hääriä puhaltimien, peitttojen ym. sälän kanssa, ja  käy sääliksi pientä moottoriraukkaa kiskoa se nyt kylmiltään käyntiin -10 asteen pakkasessa...
Terveisin
Tom Arppe

teemu

LVI-kauppojen hyllyiltä löytyy erillaisia nauhamaisia lämmityskaapeleita, niistä on helppo pyöritellä säiliön ympärille lämmitys.
Samoin eristelevyjä löytyy, josta on helppo tehdä vaippa ympärille

Reijo Österberg

Lämmitysmatto on yksi vaihtoehto, löytyy 230V/130W, mitat 28 cm x 48,5 cm, hinta 33 €, ja pienempi 220V/15W mitat 77mm x 77 mm, hinta 14 €. Katso http://www.spelektroniikka.fi/, (toinen löytyy Catalogue -06 sivu 4 ja toinen Uutuudet sivulta puolivälin jälkeen).

Itsesäätyvää lämpökaapelia olen käyttänyt Savannahissa viime talvena, kiinnitettynä moottorin alla moottoripukkiin ja pari kierrosta öljysäiliön ympärille, pituutta n. 2 m ja tehoa n. 50 W. Kaapelin tyyppi Raychem Chemelex Auto-Trace 8BTV2-CR227, 26 W/m. Kaapelin voi katkaista sopivan pituiseksi, itsesäätyvänä ei tarvitse mitään termontaattia yms. Peitteet moottorin päällä ja kytkettynä verkkoon vuorokausi etukäteen, pelasi hyvin, pelkkä ryyppy (ilman primeriä) 15 C pakkasesta lähti helposti käyntiin.
-Reijo Österberg-

Toma

Tuota mattoa pitää kokeilla, sen päälle hieman eristystä niin eiköhän öljyt lämpene vuorokaudessa...
Pitänee vielä virittää gsm käynnisteinen virrankatkaisin niin ei tarvitse mennä vuorokautta ennen laittamaan päälle :)
Terveisin
Tom Arppe

pimattil

Mielestäni jokin on pahasti pielessä, jos lämmitysaika on lähellekin vuorokauden verran. Jo integraalilaskennan perusteilla ei ole vaikea päätellä miksikö on taloudellisempaa lämmittää nopeasti öljy haluttuun lämpötilaan verrattuna siihen että prosessi kestää ikuisuuden (lue: päivän). Kaikki menetelmät, joissa lämmitys kestää enemmän kuin pari tuntia saisivat itseni ainakin miettimään homman järkevyyttä.

Jos koneessa riittää kuormattavuutta niin miksikö ei sitten laittaa kaikkea tavaraa mukaan koneeseen kiinteästi. Kuitenkin itse näkisin että erillinen lämmitin ja peite ovat kuitenkin huomattavan tehokas ja yksinkertainen ratkaisu. Toisaalta siihen voi aika helposti lisätä termostaatin ja sen perusteella voisi myös laittaa merkkivalon kun termostaatti menee päälle... tällöin oppisi tietämään kauanko lämmitys kesti.

Sen sijaan, että käytettäisiin jotain 26W/m kaapelia, niin miksei huomattavasti tehokkaampaa, jos rajoitetaan öljynsäiliön lämpötila käyntilämpötiloihin? Siitä kun se öljy lähtee liikkeelle niin äkkiä sen lämpötila tasoittuu. Voisikos noin rajussa lämmityksessä olla jonkinlaista lämpöshokin vaaraa? Eli siinä mielessä lämpötila voisi toki olla alhaisempi -- no yleensäkin säädettävissä oleva termostaatti olisi poikaa. :)
- Pirkka -

Reijo Österberg

Lainaus käyttäjältä: pimattil - marraskuu 15, 2007, 14:24:23
Mielestäni jokin on pahasti pielessä, jos lämmitysaika on lähellekin vuorokauden verran. Jo integraalilaskennan perusteilla ei ole vaikea päätellä miksikö on taloudellisempaa lämmittää nopeasti öljy haluttuun lämpötilaan verrattuna siihen että prosessi kestää ikuisuuden (lue: päivän). Kaikki menetelmät, joissa lämmitys kestää enemmän kuin pari tuntia saisivat itseni ainakin miettimään homman järkevyyttä.

Jos koneessa riittää kuormattavuutta niin miksikö ei sitten laittaa kaikkea tavaraa mukaan koneeseen kiinteästi. Kuitenkin itse näkisin että erillinen lämmitin ja peite ovat kuitenkin huomattavan tehokas ja yksinkertainen ratkaisu. Toisaalta siihen voi aika helposti lisätä termostaatin ja sen perusteella voisi myös laittaa merkkivalon kun termostaatti menee päälle... tällöin oppisi tietämään kauanko lämmitys kesti.

Sen sijaan, että käytettäisiin jotain 26W/m kaapelia, niin miksei huomattavasti tehokkaampaa, jos rajoitetaan öljynsäiliön lämpötila käyntilämpötiloihin? Siitä kun se öljy lähtee liikkeelle niin äkkiä sen lämpötila tasoittuu. Voisikos noin rajussa lämmityksessä olla jonkinlaista lämpöshokin vaaraa? Eli siinä mielessä lämpötila voisi toki olla alhaisempi -- no yleensäkin säädettävissä oleva termostaatti olisi poikaa. :)

Mitähän mahdat tarkoittaa integraakilaskennalla? Minkälaisella teholla lämmität pari tuntia? Pienikin lämpöpuhallin on teholtaan 1000W ja parin tunnin lämmitys kuluttaa energiaa silloin 2h x 1000W = 2 kWh. 50W:n lämpökaapeli kuluttaa vuorokaudessa 24h x 50W = 1,2 kWh, joka maksaa muutaman kymmenen santtiä!

Mitä mittaisit lämmitystä ohjaavalla termostaatilla, öljyn, moottorin rungon vai moottoritilan ilman lämpötilaa?

26W/m ei todellakaan ole iso teho ja -10 C:n pakkasessa ei öljyn lämpötila nouse käyntilämpötilaan (80 - 100 C), ei vaikka ympäristön lämpötila olisi + 20 C. Ylikuumenemisen vaaraa ei todellakaan ole, kaapelin pinta tuntuu 0 asteessakin vain hieman lämpimältä.

Jatkuvasti toimiva pienitehoinen lämmitin pitää myös moottoritilan lämpötilan muutaman asteen ympäristön lämpötilaa korkeampana eikä ulkoilman lämpötilan vaihtelut tiivistä niin helposti kosteutta moottoriin ja moottoritilan laitteisiin kuin lämmittämättömänä tekisi.

-Reijo Österberg-

pimattil

Jos siis lämmitetään sitä öljyä vaikka sillä 26 W/m kaapelilla kaksi tuntia tai 52 W/m kaapelilla tunnin verran, niin jälkimmäisessä tapauksessa öljy on lämpimämpää, olettaen tietenkin että lämmön johtuminen on riittävää. Jos taas käännetään tämä ympäri siten, että meillä on tavoitelämpötila, niin järeämmällä kaapelilla saadaan tuo alle puolessa ajassa lämpimäksi tähän puolet tehottomampaan kaapeliin nähden.

Sinänsä tämä tunnin ja kahden tunnin vertailu on huono, mutta jos kyse on oikeasti siitä, että lämmitetään koko päivä sen sijaan että saman tuloksen saisi helposti tunnissa parissakin, niin siinä kyllä hukataan rahaa, sähköä sekä älyä. Eihän se tosin paljon ole, mutta eipä se korotuskaan joka lentobensaan on tulossa -- riippuu aina mihin vertaa eli lähtökotaisesti lähtisin optimoimaan vähän kaikkea.
- Pirkka -

Toma

Minulla oli vain se mielessä että ex tempore lennot ovat aika hankalia jos pitää lämmitellä konetta vuorokauden.
Jopa kaksi tuntia on pitkä aika jos kentällä joutuu odotelemaan, puhumattakaan että valoisaa aikaa on niin niukasti tähän aikaan vuodesta  :(

Paras oljynlämmitys olisi mielestäni joku säiliöön sisään asennettava, tähän tarkoituksen suunniteltu vastus joka lämittäisi öljyä...
Terveisin
Tom Arppe

Aki Suokas

#8
Eiköhän tässä ole kaksi eri asiaa:
- moottorin saaminen käynnistyslämpimäksi
- kosteuden pitäminen poissa moottorista

Jälkimmäiseen hyväksi havaittu keino on tuo pienitehoinen lämmitys ja ensimmäiseen raaka voima.
Aki
------------------------------------
www.hooteehoo.org, www.air-r-c.info, www.windcraft.fiwww.eurofox.fi

Risto Niemi

Tuosta kylmään moottoriin tiivistyvästä kosteudesta toteaisin vielä:
-ilmasta sitä kosteutta moottoriin tiivistyy, suojasäillä enemmän ja pakkassäillä vähemmän
- tiivistyvä kosteus pilaa öljyä ja syövyttää esimerkiksi moottorin teräsosia (mm. sylinteriputket ja erityisesti nokka-akselin nokkien ja venttiilin nostimien kosketusraot jne.), muodostaessaan happoja moottoriöljyyn siihen palamistuotteina hiljalleen kertyneen rikin kanssa
- moottorin säilyttämisesssä mahdollisimman hyvänä on siis hyväksi yrittää välttää tuota kosteutta ja sen tiivistymistä itse moottorissa tai moottoritilassa koko säilytyksen ajan

Ratkaisuksi sopivat esimerkiksi moottorin pitäminen hieman ympäristön ilman lämpötilaa korkeammassa lämpötilassa (varsinkin suojakeleillä, kovalla pakkasellahan ilma ei juurikaan pysty sisältämään tiivistymiskelpoista kosteutta) tai moottorissa olevan ilman (tai koko moottoritilassa sitä ympäröivän ilman) pitäminen kuivattuna.

Suomessa tuota lämmitysmenetelmää käytetään aika yleisesti, mutta maailmalla myös tuota ilman kuivausmenetelmää käytetään paljon (ainakin enemmän kuin meillä). Ilman kuivatuasmenetelmällä tuo moottorin säilytyssuojaaminen onnistuu pienemmällä energian kulutuksella, mutta tietysti silloinkin pitää sitten erikseen esilämmittää moottori, kun se käynnistetään kylmällä säällä. Tuo jatkuva lämpimänä pito on toki parempi vaihtoehto moottorin säilytyksen kannalta kuin jaksollinen (jaksollisessa lämmityksessä tuota kosteuden tiivistymistä pääsee tapahtumaan aina lämmitysjaksojen välillä, kun taas jatkuvassa ei).

Toma

Nyt tuli lämpömatto, tein pistelämpömmittarilla kokeita ja lämpenee noin 55 asteeseen, eli vaikuttaa hyvältä. viikonloppuna asennus...
Terveisin
Tom Arppe

Juha Karjalainen

Yksi konsti moottorin lämmittämiseen on laittaa auton sisätilanlämmitin puhaltamaan lämmintä ilmaa moottorisuojuksen sisään. Ainakin ilmajäähdytteiset koneet lämpenevät tuolla tavalla ihan kivasti. Pitää vaan huolehtia, että motti lämpenee tasaisesti tai käyttää kahta lämmitintä. Ei tule sitten ylimääräisiä lämpöjännityksiä koneeseen kun kummankin puolen sylinterit ovat samassa lämpötilassa. Tai jos öljyn haluaa lämpimäksi, niin suuntaa puhalluksen öljynlauhduttimeen. Nestejäähdytteiset saa lämpenemään suuntaamalla puhalluksen jäähdyttimen kennoon. Asiaa auttaa vielä, jos nokan päälle laittaa peitteen - ei sitten pääse se lämpö niin pahasti karkaamaan.

Ja jos kylmässä operoidaan, niin suosittelen lämpimästi myös sisätilojen lämmittämistä. Yksi lämppäri puhaltelemaan jonnekin mittaritaulun suuntaan pitää avioniikan kuivana. Sähkölaitteet tykkää kun ei ole kosteutta ja mittaritkin toimivat luotettavammin. Ja onhan se itsellekin mukavampi lähteä matkaan lämpimässä ohjaamossa kuin kangistella sormet kohmeessa huurun keskellä jäisessä kabiinissa.

Toma

Lainaus käyttäjältä: Juha Karjalainen - joulukuu 04, 2007, 10:48:52
Yksi konsti moottorin lämmittämiseen on laittaa auton sisätilanlämmitin puhaltamaan lämmintä ilmaa moottorisuojuksen sisään. Ainakin ilmajäähdytteiset koneet lämpenevät tuolla tavalla ihan kivasti....

Totta mutta, ongelma tuossa on vain kun ei ole sitä moottorisuojusta



Voisi tietysti tehdä jotain peitteita ym. mutta tämä oli juuri se jota halusin laiskiaisena välttää...
Ensimmäisenä tuli tosin aikoinaan mieleen tämmöinen ratkaisu



Tekee moottorin muotoisen hupun ja Vaihtaa naisen moottoriksi :D

Mutta vakavasti... kunhan nyt saisi sen öljyn lämpimäksi niin ainakin se moottoriraukka saa voitelua saman tien.
Kabiinin sisään olen kyllä puhaltimen laittanut ennen lähtöä, niin pysyy näkyvyys hyvänä.

Lueskelin muuten joitain aikoja sitten talvilentämisestä yli 60 vuotta sitten, silloin otettiin öljy sisään tupaan lämmittelemään, sekin vaihtoehto taitaa olla hieman liian raskas :D

Nyt kuitenkin tulee pitkä viikonloppu ja silloin yritän vihdoin saada sen lämpövastuksen installoitua öljysäiliön ympäri. Kerron sitten miten homma toimi.


Terveisin
Tom Arppe

cumulus

Lainaus käyttäjältä: Toma - joulukuu 04, 2007, 11:17:52
....Vaihtaa naisen moottoriksi :D

Jep, kaikki harrastukselleen antautuneet tekevät näin - ennemmin tai myöhemmin.   *0*


Ansis

Lainaus käyttäjältä: cumulus - joulukuu 04, 2007, 13:17:06
Lainaus käyttäjältä: Toma - joulukuu 04, 2007, 11:17:52
....Vaihtaa naisen moottoriksi :D

Jep, kaikki harrastukselleen antautuneet tekevät näin - ennemmin tai myöhemmin.   *0*



Kannattaa hieman harkita ja samalla tutkia asiaa vaikka täältä; http://lyhytlinkki.net/?ziqpzbp3
ettei tulisi syytettä ihmiskaupasta :police:
My mind is willing, but purse is weak.

Kari Aspiola

Eksoottisin "öljynlämmitysviritys" mihin olen törmännyt tehdasultrissa, löytyi kerran Verner/Cora asennuksesta. Siinä oli asennettu 12V55W auton lamppu öljysäiliön sisään. Piuhojen läpivienti oli rakennettu säiliön pohjaan ja lamppu oli suoraan kosketuksissa säiliössä olevaan öljyyn. Mittaritaulusta löytyi käyttökytkin lampulle. Minulta meni hetken aikaa ihmetellessä, että mikä ihmeen viritys on kyseessä. Se lienee tarkoitettu käytettäväksi vain lennon aikana tai moottorin käydessä. Esilämmityksessä tarviis olla ainakin akku latauksessa.

Liikakilojen vaivaamissa ultrissa tuo irtopuhallin konehuoneessa on ihan hyvä vaihtoehto, se pitää samalla myös moottorialueen sähkölaitteet kuivina. Onhan siinä tietysti jonkunmoinen lisävaiva, mutta tuleehan ainakin tehtyä "aamutarkastukset" ahkerammin. Jos koneesta puuttuu suojalevyt kokonaan, niin voihan moottorin päälle laittaa jonkin tilapäisen suojan ("teltan") lämmityksen/säilytyksen ajaksi.

Ohjaamoalueella on yhtenä lisävaivana tekstiilien homehtuminen kun lämpötila seilaa nollan tuntumassa ja kosteutta on riittävästi. Tähän riittää jo pelkkä suojattu roikkalamppukin pitämään ohjaamon alueelta liian kosteuden pois.

JariS

Rotaxin lämmitys on helppoa vesiletkuun asennettavalla sähkölämmittimellä. Olen kyllä miettinyt jotain konstia myös öljyn esilämmittämiseksi. Minulla on moottorinlämmityksen sähkönsyötössä GSM:llä ohjattava rele, jolla saan viikonloppuna aamulla näpyteltyä sähköt päälle lämmittimeen ja päästessäni aamutoimien ja -kahvin jälkeen koneelle 40 km:n päähän motti on taskulämmin ja valmis käynnistettäväksi pakkasellakin. Tarvitaan toimiva ei ihan viimeisintäkään mallia oleva puhelin, prepaid-liittymä ja GSM-rele (www.probyte.fi) sekä luonnollisesti myös Imatran Voimaa.
Vehkeessä on lämpömittari ja 4 relettä. Huonomuistisena käytän releen toimintoa, jolla sähkö automaattisesti katkeaa parin-kolmen tunnin päästä, jos vaikka mieli/keli muuttuu.

Jari
Lennän hitaasti ja nauttien

Jouni Laukkanen

Lainaus käyttäjältä: JariS - helmikuu 13, 2008, 15:05:10
Rotaxin lämmitys on helppoa vesiletkuun asennettavalla sähkölämmittimellä. Olen kyllä miettinyt jotain konstia myös öljyn esilämmittämiseksi.

Juu tästäpä tuli mieleen, että tyyppitodistuksella lentäviin ultriin on asennettu näitä sinänsä fiksunoloisia Defan lämmittimiä. Juttuhan on sitten niin, ettei niihin saisi oikeasti asentaa näitä vimpaimia ilman lupaa. Olisi joka tapauksessa syytä tehdä muutostyöstä muutostyökertomus, josta käy ilmi käytetyt materiaalit ja mitä on tehty, sekä kuitattava homma koneen tekniseen kirjanpitoon.

P.Lehtinen

Jouni, tätä olen kysynyt IH:sta ja saanut vastauksen, että lämmittimen asennus Rotaxiin on pieni muutostyö eikä vaadi lupaa, vain kuittauksen tekniseen kirjanpitoon!

Markku Hiedanpää

Lainaus käyttäjältä: P.Lehtinen - helmikuu 14, 2008, 22:14:49
Jouni, tätä olen kysynyt IH:sta ja saanut vastauksen, että lämmittimen asennus Rotaxiin on pieni muutostyö eikä vaadi lupaa, vain kuittauksen tekniseen kirjanpitoon!

Tälläinen asennus on katsottu pieneksi muutosyöksi, jonka saa tehdä (ilmailumääräyksellä annettu lupa):

Pienet muutostyöt
Muut muutostyöt kuin edellisessä tarkoitetut työt saa tehdä huoltomekaanikon lupakirjan haltija, hyväksytty
huolto-organisaatio, UL-lentokoneen omistaja, haltija tai käyttäjä.

Senhän Jouni sanookin:

"Olisi joka tapauksessa syytä tehdä muutostyöstä muutostyökertomus, josta käy ilmi käytetyt materiaalit ja mitä on tehty, sekä kuitattava homma koneen tekniseen kirjanpitoon."
Lisäisin vain kuittarin nimen, jonka on oltava joku edellä mainituista. :thumbsup:

Powered by EzPortal
Powered by SMFPacks Menu Editor Mod