Seamax

Aloittaja Toma, kesäkuu 30, 2006, 00:29:37

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Toma

Pääsi meikäläinenkin ihailemaan Seamaxia Torbackaan kun sopivasti on 20 minuutin prätkäreissun päässä. Oli mielestäni kaikin puolin hienosti järjestetty tilaisuus, oli pikkusuolaista ja limpparia ja leivoksia, josta minun Alexandra tyttäreni oli tietysti huomattavasti enemmän kiinnostunut kuin itse lentokoneesta :)
Pääsin jopa taivaalle Seamaxin kyydissä ja vertailukohteena oli oma Petrel amfibio- ja pitää myöntää että Seamax on kyllä kehittyneempi monessa suhteessa. (evoluutiota on mitä ilmeisimmin tapahtunut vuosien varrella)

Lyhyen koelennon jälkeen voisin uskaltaa tehdä pienen yhteenvedon. Nämä ovat sitten vain minun henkilökohtaisia mielipiteitä jotka ei välttämättä perustu mihinkään muuhun kuin "perstuntumaan"

Yleisvaikutelma:

  • Laadukkaasti ja viimeistellysti tehty, siistit ja ennen kaikkea tilavat sisätilat, mukavat penkit, hallintalaitteet sijoitettu hyvin ja niihin on helppo ylettyä.
Maakäsittely:

  • Jarruilla ohjattava vapaasti kääntyvä nokkapyörä suhteellisen leveät telineet joten tässä ei ollut huomauttamista, hyvin on hallittavissa
Vesikäsittely:

  • Ei ollut huomattavissa mitään pomppuilua vaikka teki todella vedetyn laskun (Petrel tuuppaa tekemään loikkia jos vetää liikaa laskeutuessa veteen)
  • Suuri toleranssi "stepillä" kiihtyy suhteellisen hyvin vaikka olisi liian työnnettynä tai vedettynä kiihdytyksen aikana
  • Kestää hyvin sivuttaisliikettä vedessä, eli vaikka laskeutuisi kulkusuuntaan nähden hieman vinossa niin ei aiheuta hankaluuksia (johtuen luultavasti aika tasaisesta pohjasta)
  • Pyörätkin saa ulos vedessä niin kuin amphibiossa pitääkin. (petreliä pitää vielä hieman modifioida että tuo onnistuu upottamatta konetta)
Ilmassa:

  • Ohjaintuntuma oli todella herkkä, korkeus- sekä kallistuksen osalta, sivuperäsintä joutuu suhteessa käyttämään reippaammin.
  • Sivuperäsintä joutuu käyttämään aika paljon pitämään konetta suorassa mutta tuo voi johtua suhteellisen lyhyestä rungosta sekä todella puuskaisesta ja termiikkipitoisesta kelistä mikä tänään vallitsi. Mistään "dutch roll" tyyppisestä ilmiöstä ei ollut kyse.
  • Mielestäni kone oli hyvin aerodynaamisesti stabiili ja jos tönäisi sauvaa johonkin suuntaan, päästi ja odotteli niin kone palasi hyvin pienen heilumisen jälkeen takaisin trimmattuun lentoasentoonsa.
  • Yksi mielenkiintoinen piirre on sauvan "heiluminen" puuskien ja termiikkien mukana. Sauva liikkui noin 3-4cm kaikkiin suuntiin lennon aikana itsekseen, tottumattomalle tuo tuntui ensin oudolta mutta kun sen antoi näin tehdä, eikä häirinnyt sitä muuta kun silloin kun halusi muuttaa lentoasentoa, niin ei siitä nyt sinänsä mitään haittaakaan ollut. Tämä voisi johtua pendelikorkeusvakaajasta (vaikka siinä oli aerodynaaminen keskitys, eli trimmi liikkuu vastakkaiseen suuntaan kun korkeusvakaaja) tai/ja sitten siivekkeiden saranoinnista (aerodynaaminen kevennys)
  • Ulos näki niin hyvin kun ylätasosta voi nähdä, takaikkunat mahdollisti hyvän näkyvyyden koko laskukierroksen ajan ja näki sieltä jopa jos pää- laskutelineet olivat ulkona tai sisällä. (oli siellä myös varoitusvalot jotka ilmaisivat tämän)

Kaiken kaikkiaan tämän 15 minuutin keikan kahden vesilaskun ja yhden maalaskun jälkeen voi sanoa että miellyttävä kone. Mikään hälyttävä piirre ei näyttänyt rumaa päätään lennon aikana, mutta tosin ei kokeiltu mitään sakkauksia, epätavallisista tilanteista oikaisua ym. Melutasokin oli sisällä siedettävä (loistava verrattuna Petreliin) ja ulkoa todella hiljainen ollakseen tuuppari.
Nyt sopii vain toivoa että Brassit saisivat konetta laihdutettua niin että se menisi nätisti ultrakevyt puolelle. Sitten pitää vain toivoa että edes kerran onnistuisi raaputtamaan päävoiton ässäarvassa...

Tässä vielä hieman kuvasatoa tapahtumasta:





Tässä se on, ihan koko kone, koko komeudessaan



Mittaritaulu, paljon on tilaa, jos paino sallii



Yläpaneli, kytkimineen.



Mukavahan näissä oli köllötellä



Kyllä siellä rotax jossain sisällä on, hyvin on koteloitu, onkohan tämä ulkoisen hiljaisuuden avain?



Tässä Ilmailun reportteri Nils Rostedt tutkiskelee kojelaudan ihmeellistä maailmaa, kerro mitä löysit!



Ja Pertti Husa takaisin koelennolta. Kerro sinäkin Pertti mitä olit mieltä, niin saadaan lisää mielipiteitä.



Pääteline, teline vedetään sisään sähköisesti ruuvin avulla. Mielenkiintoisia turbulaattoreita takarungossa, haluavat ehkä että virtaus pysyy kiinni eikä tuo häiriintynyttä ilmaa potkuriin, onko teorioita?



Nokkatelinehän se siinä, ja vapaasti kääntyy oikealle ja vasemmalle



Tänne on piilotettu vesiperäsin



Ja tältä se näyttää kun se on ulkona



Seamax ilmassa, kunniakierroksen aikana



Tulossa laskuun, pyörät ulkona ja lukittu...



Vähän vetoa....nnnooin



Ja sitten uskalias pilottimme joka lensi Seamaxin kaukaa Ruotsin maalta tänne suomen perukoille, meidän tutkittavaksi, Jonny Majava KIPPIS!
Kommentoi sinäkin Jonny minun kommentteja, sinä olet sentään lentänyt tuota hieman pidempään ;-)
Terveisin
Tom Arppe

Nils Rostedt

Lainaus käyttäjältä: Toma - kesäkuu 30, 2006, 00:29:37

Tässä Ilmailun reportteri Nils Rostedt tutkiskelee kojelaudan ihmeellistä maailmaa, kerro mitä löysit!


Pari nopeaa havaintoa "kylmen tyyppien" perusteella:
- mittaritaulussa on varmasti tilaa kaikille tarvittaville laitteille, GPS:ää myöten
- yläkonsoli on ultrassa varsin harvinainen kapistus, mikäpäs siinä. Taisi olla laskutelinevipu ja magneettokytkimet sijoitettu siihen. Polttoainehanat ovat ohjaamon takaseinässä.
- keskellä kyynärnojassa säilytyskotelo kartoille, aurinkolaseille tms.
- hieman kurottamalla eteenpäin näkyvyys ulos sivulle paranee merkittävästi, jolloin näkee kaarron puolelle hyvin
- trimmi ja laskusiivekkeet toimivat sähköisesti

Muutama kuva löytyy paikasta http://www.fsnordic.net/discussion/index.php/topic,54755.0.html

/ Nils

Powered by EzPortal
Powered by SMFPacks Menu Editor Mod