Kyykytystä Malmilla

Aloittaja Jaska, toukokuu 06, 2007, 23:49:32

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Jaska

Pistänpä tännekin tuon    >:D

Tänään oli Malmilla Finnairin järjestämä yleisötapahtuma.

Liikenteen ohjaus tökki pahemman kerran. Sulkivat yleisen tien ja ja ohjasivat kaikki tulijat Lumenkaatopaikalle.

Kun tulin töihin kentälle, sain selittää monesti minne ja miksi menen.   :tickedoff:
Mulla oli kyseinen lupakortti pysäköintiin.
Kerroin tullessani ko. valvojalle, että kohta tulee uudehko oppilaani Mustalla Bemarilla. Ohjatkaa lähelle lentokouluani. he lupasivat.

JA PASKAT   :uglystupid2:  lumenkaatopaikalle ohjasivat. Oli kurja kuulla, että hän käveli pelkkä silkkipaita päällä tuon pitkän reissun, kovassa tuulessa.

Kun olen saanut haalittua maksavan asiakkaan, tulee joku ison firman henkilökuntakerhon pippalot karkoittamaan asiakkaani.  :uglystupid2:
Onneksi ei onnistunut, koska hän on tottunut Suomalaisten tökeröön käytökseen

Kysyin eräältä tutulta järjestysmieheltä, miksi toimitte näin.
Sain aika erikoisen vastauksen: Kun olivat hakeneet hupilupaa, oli poliisi antanut ohjeen, että " vaikka tulisi kummonen johtaja, ohjatkaa hänet sinne kaatopaikalle".

Onko tuon ohjeen ymmärtäminen Finnairin-tapahtuman liikenteenohjaajille liian vaikea?  *0*

Poliisi on tarkoittanut katsojia eikä varmaan kentällä työskenteleviä.

Kentälle on päästävä esteettä kaikki jotka ovat siellä työssä, kaikki lento-oppilaat ja lentäjät.

Nuo hupiluvan hakijat ovat vieraana kentällä ja he eivät saa estää kentällä toimivien yritysten normaalia toimintaa.

Ymmärrän tuon lapsellisten tapahtuman tärkeyden, tuodessamme Malmin kenttää tunnetuksi, mutta en ymmärrä sitä, että jo hankitut asiakkaat kyykytetään tuollaisen hilipippalon takia

TÄMÄ EI JÄÄ TÄHÄN

Jari Kaija

Lainaus käyttäjältä: Jaska - toukokuu 06, 2007, 23:49:32
TÄMÄ EI JÄÄ TÄHÄN

Jaska, pari (sataa) pitkää syvää hengitystä  :mellow:

Jaska

Lainaus käyttäjältä: Jari Kaija - toukokuu 07, 2007, 08:56:07
Lainaus käyttäjältä: Jaska - toukokuu 06, 2007, 23:49:32
TÄMÄ EI JÄÄ TÄHÄN

Jaska, pari (sataa) pitkää syvää hengitystä  :mellow:

197--plääh-- 198-- plääh --  199 - puh-  200.
Entäs sitten, tuleekos nyt uusia oppilaita :2funny:

Jaska

Liitän tähän viimeisimmän vastaukseni Flight Foorumilta:

--------------------------------------------------------------------------------
Asia on puolestani loppuun käsitelty.

1) Kiitos Lentoasemamme jämäkälle päällikölle asiallisesta ja nopeasta vastauksesta, josta huokui vastuuntuntoa kentän tapahtumista.

2) Kiitos kenttäpäivystäjille asiallisesta ja aktiivisesta toiminnasta kulkuväylien ja parkkipaikan suhteen.

3) Keskustelin eilen puhelimitse portilla olleen valvojan kanssa. Hän oli huolissaan, ettei mainitsemani oppilas päässyt kunnolla sisään. Oli päästänyt toisen bemarimiehen ja huomasi jälkikäteen, että joku käveli paitahihasillaan kaatopaikalta kentälle. ( oli se mun oppilas).
Silti pysäytys ja ohjaus ei ollut tilanteen tasalla

4) Kyllä minäkin sain selitellä monelle muulle järjestysmiehelle, tullessani työpaikalleni. Näin kävi monelle muullekin kentälle tulijalle, kuten edellisistä viesteistä ilmenee.

Mitä opimme.

1) Tuomaksen mainitsemaa kysymystä portille tulijalle ; tuletko katsomaan tapahtumaa vai menetkö töihin/lentämään/lentokouluusi?
Tuo olisi hyvä ottaa käyttöön seuraavissa tapahtumissa, ohjatessa katsojia lisäparkeille.

2) Asiakkaiden ja oppilaiden parempi evästys firmojen taholta. Nyt kuvittelin tapahtuman luonteeksi jonkinlaiset "perhejuhlat", eli ei suljettu tapahtuma lentonäytöksineen.

3) Puhallan herneen pois nenusta, koska en menettänyt oppilastani kävelyretken takia.

Tilanteeseen en ollut tyytyväinen, jälkiselvittelyyn olen.


Powered by EzPortal
Powered by SMFPacks Menu Editor Mod