Insinöörivitsejä

Aloittaja Jari Kaija, marraskuu 16, 2006, 21:48:12

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Jari Kaija

Amerikassa kehiteltiin jopa kolmeen äänennopeuteteen pystyvää sotilaslentokonetta.
Kehitystyö sujui muuten hyvin mutta aina kun koelennolla saavutettiin kolmas
äänennopeus katkesivat siivet juuresta ja kone tippui alas.

Hanke meinattiin jo haudata, kunnes joku tiesi Suomessa olevan aika pätevän miehen
ja hänet päätettiinkin isolla rahalla raijata amerikkaan.

Suomalainen tutki vähän aikaa koneen piirrustuksia ja sanoi että selvä juttu.
Saanko poran ja kolmen millin terän. Hän porasi siiven juuriin vieri viereen reikiä.
Tämän jälkeen Suomalainen kertoi koneen olevan valmis. Ymmärettävästi koelentäjää
oli hiukan vaikea löytää mutta se löydettiin ja eiku kone ilmaan.

Ensimmäinen ja toinen äänennopeus ylitettiin hienosti ja kaikki alkoivat jännittää
mitä tapahtuu kun kolmas äänennopeus ylitetään. Kaikki sujui kuitenkin hienosti
ja kone teki vielä silmukankin huimalla kolmenkertaisella äänennopeudella.

Onnistuneen koelennon jälkeen järjestettiin lehdistötilaisuus jossa Suomalaiselta
kysyttiin että mikä hän on oikein miehiään. "No minä olen paperi-insinööri, ja olen
ollut Serlan vessapaperitehtaalla töissä. Senhän jokainen tietää ettei se ainakaan
reikien kohdalta katkea".

Jari Kaija

Ruotsin kuningasta alkoi tympiin kun heillä ei ollut minkäänlaista avaruusohjelmaa.
Niinpä hän kutsui Ruotsin parhaat insinöörit kasaan ja esitti toiveenaan että myös
Ruotsilla olisi oma avaruusohjelmansa. 400 insinöörin voimalla asiaan löytyi ratkaisu
ja näin alkoi yli kymmenen vuotta kestävä projekti.

Kun vihdoin avaruusalus saatiin valmiiksi, järjestettiin suuri julkistustilaisuus johon
kutsuttiin kaikki maailman parhaat avaruusasiantuntijat. Projektin johtaja paljasti
hienon aluksen ylpeänä. Tällöin eräs amerikkalainen Nasan suunnittelija kysyi että
mihin te meinaatte aluksella mennä. Projektipäällikkö vastasi että aurinkoon.
Tällöin venäläinen asiantuntija kysyi että eikö tuo alus sula yhdeksi möykyksi jo
miljoonan kilometrin päässä auringossa. Tällöin projektipäällikkö katsoi yleisöön
voitonvarmana ja sanoi:- Niinpä niin, päivällä.

Liisa

Lainaus käyttäjältä: Jari Kaija - marraskuu 16, 2006, 21:52:21- Niinpä niin, päivällä.

Jotenkin epäuskottavaa, eihän ruotsista löydy edes kolmea viisasta miestä, jos viittaus vanhaan satuun on sallittu.

Ari Simonen

Lainaus käyttäjältä: Liisa - marraskuu 16, 2006, 23:35:29
Lainaus käyttäjältä: Jari Kaija - marraskuu 16, 2006, 21:52:21- Niinpä niin, päivällä.

Jotenkin epäuskottavaa, eihän ruotsista löydy edes kolmea viisasta miestä, jos viittaus vanhaan satuun on sallittu.
Niin, Jeesushan ei voinut syntyä Ruotsissa koska sieltä ei löydy yhtä neitsyttä ja kolmea viisasta miestä.

Mikko Suokas

Lainaus käyttäjältä: Ari Simonen - marraskuu 17, 2006, 22:22:35kolmea viisasta miestä.
...jotka tulivat itäisiltä mailta.

No, näistä ruotsalaisten avaruudenvalloittamissuunnitelmista muistui mieleeni anekdootti, jonka mukaan ensimmäinen ruotsalainen tekokuu olisi ollut Hasselblad-merkkinen, ja sen maatakiertävälle radalle päätyminen oli sula vahinko. Amerikkalaiset näet tekivät ennen kuussa käyntiään avaruuskävelyitä, jolloin poistuttiin kapselin ulkopuolelle ja siirryttiin sitten takaisin sisään, ja jollakulla astronautilla oli tällaisella pistäytymisellä mukanaan kamera, ruotsalaisvalmisteinen Hasselblad. Ilmeisesti mitään rannelenkkiä ei ollut, sillä kamera pääsi irti käsistä ja karkuun, ulottumattomiin.

Lauri

Moottorintestauksia

Venäläiset päättyivät samaan  testimalliin malliin kuin jenkeissä testataan moottorit. Ammutaan ilmatykillä Kanadanhanhi turpiiniin ja katsotaan kestääkö mylly. Tilasivat sitten kanadanhanheja jenkeistä. Jenkkien turpiini läpäisi kolmen kanadanhanhen testin, mutta ryssien ei yhtäkään. Romua tuli. Venäläiset ihmetteli onko tosiaan meidän turpiinin siivistö niin huono, ettei kestä yhtäkään kanadanhanhea. Oli pakko tunnustaa, että tarvitaan apuja jenkeiltä ja heiltä tuli asiantuntijat paikalle. No suoritettiin ammunta ja romua tuli, silloin jenkit kysyi, muistitteko sulattaa pakastehanhet HEH HEH  ;D

Lauri
Lauri

JPK1990

Lainaus käyttäjältä: Lauri - marraskuu 18, 2006, 21:50:58
Moottorintestauksia

Venäläiset päättyivät samaan  testimalliin malliin kuin jenkeissä testataan moottorit. Ammutaan ilmatykillä Kanadanhanhi turpiiniin ja katsotaan kestääkö mylly. Tilasivat sitten kanadanhanheja jenkeistä. Jenkkien turpiini läpäisi kolmen kanadanhanhen testin, mutta ryssien ei yhtäkään. Romua tuli. Venäläiset ihmetteli onko tosiaan meidän turpiinin siivistö niin huono, ettei kestä yhtäkään kanadanhanhea. Oli pakko tunnustaa, että tarvitaan apuja jenkeiltä ja heiltä tuli asiantuntijat paikalle. No suoritettiin ammunta ja romua tuli, silloin jenkit kysyi, muistitteko sulattaa pakastehanhet HEH HEH  ;D

Lauri
Suomessa tuohon voitaisiin soveltaa joutsenia ku niitä on niin hirveesti.

Petri Ahonen

...niin, ja ilmavoimat testaa Haapanoilla...

Ari Simonen

Lainaus käyttäjältä: Petri Ahonen - marraskuu 20, 2006, 21:35:40
...niin, ja ilmavoimat testaa Haapanoilla...
Jeph, huonoa tekoa nuo haukan moottorit kun ei sulaa haapanaa kestä...

JPK1990

Lainaus käyttäjältä: Ari Simonen - marraskuu 22, 2006, 22:34:57
Lainaus käyttäjältä: Petri Ahonen - marraskuu 20, 2006, 21:35:40
...niin, ja ilmavoimat testaa Haapanoilla...
Jeph, huonoa tekoa nuo haukan moottorit kun ei sulaa haapanaa kestä...
:) sen lisäks ne on vieläpä rumia, mun mielestä.

Veijo Luostari

 :huh:Kumpiam tarkoitat hawin moottoreita vaan haapanoita

JPK1990


Jari Kaija


Ei ole olemassa sellaista asiaa kuin täysin ehjä lentokone, kuuluu samaan
satuolentokategoriaan kuin joulupukki, mustanaamio ja viisas insinööri.


taotao

Insinööri tuli kotiinsa lähiöön...naapurin Ahmed puisteli mattoaan parvekkeella...
Insinööri "morjens Ahmed yritätkö mäkilähtöä"

JPK1990

Ydinfyysikko ajoi ylinopeutta ja poliisi pysäytti hänet
Ydinfyysikko sanoi poliisille, -Anteeksi, kiihdytin hiukkasen  :P

JPK1990

Insinööri teki tutkimuksen tuulen synnystä. Insinööri totesi että tuuli syntyy, kun puut heiluvat.
Jotkut toisin olivat väittäneet että auringolla olisi jonkinlaista yhteyttä asiaan, mutta yöllähän ei paista aurinko ja tuulee ja puut heiluvat.

Mikko Suokas

Ja yksi vanha tarina muiden jo ennen kuultujen jatkoksi:

Seitsemänvuotiaan Teron aine "Mikä minusta tulee isona". Kainuun Sanomat 24.11.1999

Maailman paras ammatti

Haluan tulla insinööriksi, kun olen kasvanut isoksi, koska se on hauskaa hommaa ja helppoa. Sen takia nykyisin on niin paljon insinöörejä ja koko ajan tulee vain lisää. Insinöörien ei tarvitse käydä paljon kouluja, heidän on vain opittava lukemaan tietokonekieltä, jotta he osaisivat jutella tietokoneiden kanssa. Arvaan, että heidän pitää osata lukea myös, niin että he tietäisivät, mistä on kyse, kun kaikki asiat on sekaisin. Insinöörien on oltava rohkeita niin, etteivät he pelästy, jos asiat on niin sekaisin, ettei voi ollakaan tai jos he joutuvat puhumaan vieraita kieliä ulkomaankielellä, jotta he tietäisivät mitä pitää tehdä.
Insinööreillä on oltava hyvät silmät, niin että he näkevät hameen läpi eivätkä saa pelätä konttorin naistyöntekijöitä, koska he työskentelevät niiden kanssa. Minä myös pidän siitä palkasta, jota insinöörit saavat. He saavat enemmän rahaa, kuin ehtivät kuluttaa. Se johtuu siitä, että useimmat ihmiset pitävät insinöörin työtä vaikeana, paitsi insinöörit, jotka tietävät, kuinka helppoa se on. Ei siinä ole paljon sellaista, mistä en pitäisi, paitsi se, että tytöt pitävät insinööreistä ja kaikki naisinsinöörit haluavat mennä naimisiin miesinsinöörin kanssa niin, että heidän on aina ajettava pois ne naiset, jotta ne eivät ole häiriöksi. Toivottavasti en tule allergiseksi konttoripölylle, koska tulen meidän koirastakin sairaaksi. Ja jos tulen allergiseksi konttoripölylle, ei minusta voi tulla insinööriä ja sitten minun pitäisi mennä työhön.

Lauri

Ja tässä alkuperäinen. Insinöörinretaleet kopioineet. Koulussa opetetaan vain koipiokoneen käyttö ;-)

Haluan tulla lentäjäksi, kun olen kasvanut isoksi. Koska se on hauskaa hommaa ja helppoa. Sen takia on nykyään niin paljon lentäjiä. Lentäjien ei tarvitse käydä paljon koulua, heidän on vain opittava lukemaan numeroita, jotta he osaisivat lukea mittareita. Arvaan, että heidän pitää osata lukea myös karttoja, niin että he löytävät perille, jos ovat eksyksissä.

Lentäjien on oltava rohkeita, niin jos siipi tai moottori putoaa pois. Heidän on pysyttävä rauhallisina, jotta he tietäisivät mitä pitää tehdä. Lentäjillä on oltava hyvät silmät, niin että he näkevät pilvien läpi, eivätkä he saa pelätä salamoita tai ukkosta, koske he ovat lähempänä niitä kuin me.

Minä pidän palkasta, jota lentäjät saavat. He saavat enemmän rahaa kuin ehtivät kuluttaa. Se johtuu siitä, että useimmat ihmiset pitävät lentämistä vaarallisena, paitsi lentäjät, koska tietävät kuinka helppoa se on.

Ei siinä paljon sellaista ole, mistä en pitäisi, paitsi se, että tytöt pitävät lentäjistä ja kaikki lentoemännät haluaisivat mennä naimisiin lentäjien kanssa, niin että heidän on ajettava emännät pois, jotteivät olisi häiriöksi. Toivottavasti en tule ilmasairaaksi. Jos tulen ilmasairaaksi, ei minusta voi tulla lentäjää ja sitten minun pitäisi mennä töihin.

Tämä erään koulupojan aine lentäjistä on julkaistu Mikkelin kaupunkilehdessä 24.11.1984 ja Kauhavan kaupunkilehdessä maaliskuussa 1994.


Lauri
Lauri

Powered by EzPortal
Powered by SMFPacks Menu Editor Mod