Vesilentosalaseura

Aloittaja Toma, syyskuu 19, 2006, 01:08:38

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Toma

Olen useimman kuin yhden kerran kuullut etä vesilentäjät ovat kuin joku salaseura ja koko touhua pidetään jotenkin hankalana ja vain harvoille ja valituille sopivana, tämä ei todellakan pidä paikkansa.
Uskallanpas väittää että laskeutuminen vaikka Full-lotuksilla veteen on helpompaa kuin samaisella konella pyörillä maalle... kertokaa jos on vastakkaisia kokemuksia.
Muistan kun eilispäivän kun pistin full-lotukset silloisen Beaver RX-550 alle ja päräytin ilmaan Nummelan kanervikosta. Se ensimmäinen lasku korpijärvelle oli mieleenpainuva kokemus. Sammutini moottorin, nautin hienosta luonnosta ja kun kone lipui hiljalleen kevyen kesätuulen mukana, olin päässyt paikkan minne kukaan ultrapilotti ei ole ennen känyt, olin täydellisesti myyty mies. Tämä oli sitä parasta lentämistä, juuri sitä mitä etsin purjelennon täydennykseksi.
Sille tielle olen sitten jäänytkin ja vesilentäminen on vieläkin se mielestäni upein muoto eteenkin Suomen kaltaisessa maassa missä noita lätäköitä tosiaan riittää.
Saadaksemme tätä vesilentosalaseuran verhoa hieman raotettua niin kertokaa nyt hyvät kanssavesilentäjät kokemuksia, vinkkejä ja tarinoita miten te aloititte tämän aah niin nautinnollisen tavan harrastaa melkeinpä rajoittamattomalla laskeutumisella höystettyä lentämistä.

Tämä loiskahti pintaan kun tuli katsottua tätä wanhaa FAA valistusvideota vesilentämisestä joka vieläkin on täyttä asiaa.

           [gv=550,440]-4828081386746717025[/gv]


Terveisin
Tom Arppe

Jari Kaija

Lainaus käyttäjältä: Toma - syyskuu 19, 2006, 01:08:38

Se ensimmäinen lasku korpijärvelle oli mieleenpainuva kokemus. Sammutini moottorin, nautin hienosta luonnosta ja kun kone lipui hiljalleen kevyen kesätuulen mukana, olin päässyt paikkan minne kukaan ultrapilotti ei ole ennen känyt, olin täydellisesti myyty mies.


Nyt olet asian ytimessä. Tämä on juuri oma haaveeni, jonka johdosta kallistuin
juurikin CH701:een ja kuolaan kellukkeita sitten aikanaan jostain.
Monta untakin jo nähnyt, kun laskeutunut lammille/järville ja naatiskellut  :D
Vielä kun saa toteutusasteelle, niin....

auranen

Terve,

Minulla ei ole vesilentokelpuutusta, lähinnä koska se PPL-puolella on paljon ultrapuolta raskaampi ja sitäkautta erittäin kallis hankkia/ylläpitää. Kivaa se toki on, sitä en kiellä, jonkin verran olen toiminnassa kuitenkin ollut mukana (ja toisaalta suksilta olen kyllä lentänyt).

Mutta: kertokaa te ultrilla vesiltä lentäneet, kuinka vaativia/harjoittelua vaativia ovat rantautumiset toiminnassanne? Oma käsitykseni on PPL-puolelta se, että eihän se olekaan mitenkään erityisen vaikeaa se vesille laskeutuminen tai sieltä nouseminen, vaan kaikkein vaativin (lue: eniten harjoitusta vaativin) osuus onkin rantautuminen. Ainakin siis raskaammalla kalustolla....mutta miten ultrissa?

Toki se vesilentäminen on tietyllä tavalla myös vaativaa, lähinnä jos olosuhteet muuttuvat tai ovat vaikeat...mutta perus/kunnon säässä se on toki ihan harjoittelulla hoidettavissa, eikä suinkaan mitään salatiedettä. Mutta tosiaan, itse olen käsittänyt, että se vaikeus ei olisikaan tuossa lentämisessä. Korjatkaa, jos olen väärässä.

Sinänsä yleisenä kommenttina, tuo "salaseura" tai "vain harvat ja valitut" voi johtua myös siitä, että eivät kaikki ole kiinnostuneita vesilentämisestä tai siitä, että pääsee laskuun lähes mihin tahansa Suomessa. Voi olla, että tässä on myös tämä "puskalentäjä" versus "matkalentäjä" tms. juttu kyseessä (en keksinyt parempaa vastinetta puskalentäjälle, niin laitoin vain jotain). Tai en tiedä, tuli vaan mieleen... :-)

t. tero

Jouni Laukkanen

#3
Tero on aivan oikeassa, että raskaammalla kalustolla rantautuminen on hankalampaa. Kovat kellukkeet ovat herkät vaurioitumaan ja raskaan koneen pysäyttäminen laituriin vaatii hyvää koordinaatiota ja fysiikkaa.

Mutta sitä ei muuta mikään, että vesilentäminen on äärimmäiseen hauskaa puuhaa. Ongelmana vaan os se, ettei vesikoneita tahdo riittää vuokralle. Kaikkein kummallisinta oli se, että jos olisin halunnut lentää koneella, jolla lensin kurssin ja tarkkarin olisi pitänyt lentää tyypit. Ja just olin tahkonnut sillä 8 tuntia. Ymmärrän kyllä, että vesikoneen omistajalla on huoli koneestaan, mutta silti...

Teimme sitten johtopäätökset toisen kurssilaisen kanssa ja päätimme hankkia omat koneet. Toinen kaveri, viihdetaiteilija kun oli, pystyi hankkimaan kimppa-Rocketin, minä jäin miettimään sopivaa konetyyppiä. Sekin tuli aikanaan vastaan.

Näyttää siltä, että käytännössä ainoa keino hankkia vesikone on joko ostaa ultra tai rakentaa sellainen (ultrakevyt tai lentokone) itse. Itserakennettavista lentokoneista olen sitä mieltä, että jokin Piperin rättisiipinen malli tai niiden jatkokehitelmä (esim. Bearhawk, Wag-Aero Sportsman 2+2) on mitä parhain vesikoneen aihio. Näihin löytyy piirustukset, valmiita osia, jopa rakennussarjoja ja netti on täynnä kuvitettuja rakennuskertomuksia ja rakentajayhteisöjen keskustelufoorumeita.

Kovia kellukkeitakin löytyy experimentalkäyttöön, kuten CZAW.

Toma

Lainaus käyttäjältä: Aki Kylämaa - syyskuu 19, 2006, 12:31:54
Videon lopussa kerrotaan vastaus suoraan miksi vesilentäjistä tulee salaseuralaisia. Videolla sanotaan vapaasti käännettynä "Jos kerran lennät vesilentoa, et enää halua lentääkään maalta. Jäät vesilentämiseen koukkuun." Tästä voimme päätellä, että vesilentäjiä ei kentillä koskaan näy (koska eivät siis lennä maalta) ja tulee käsitys, että lentäjät toimii salaseurana ;)

Tuo on varmaan ihan totta, etenkin silloin kun kyseessä ei ole amfibio, jolloin näitä salaseuralaisia voidaan bongataan joskus julkisilla ja puolijulkisilla kentilläkin ;-)

Rantautumisesta vielä niin, full lotuksilla pystyi menemään todellakin melkeinpä minne vain olivat sen verran anteeksiantavia pehmeän rakenteensa takia. Rungolleen laskeutuvan kanssa on sitten hieman hankalampaa ja eteenkin jos on alataso, keskisiipi tai kaksitasoinen niin kuin minulla. Tällöin rantautuminen, etenkin laiturille, onkin hieman haastavampaa touhua.

Ainoa tapa on nenä edellä ja silloinkin ei pääse tuosta minun härvelistä sinne laiturille kun kuomu aukeaa eteenpäin (Atol onkin tässä huomattavasti viisaammin suunniteltu, hyvä Markku :) ).
Ponttoneita pitkin on kiva kävellä rantaan kuivin jaloin, kun taas meikäläisellä pitää olla kumisaappaat messissä. Semmoista biitsiä mihin voisi rullailla ylös on Suomessa aika valitettavan harvassa.

Tuuli tekee myös laskeutumisen jälkeisestä liusta (rullauksesta) mielenkiintoista koska kone toimii aivan samalla tavalla kuin se tuulensuuntaa näyttävä kukko mummon pirtin katonnokassa, nokka haluaa aina olla suoraan tuulta vasten. Voimakkaassa sivutuulessa "rullaaminen" vaatii todella hyvän vesiperäsimen.

Toinen mielenkiintoinen seikka on veneilijät, ne kun tuuppaavat tulla suoraan eteen katsomaan mielenkiinnolla että mikä härveli sieltä taivaalta tuohon läiskähti. Ongelmana on vain tuossa että kun ei ole pakkia, eikä "vapaata", eli ei voi pysähtyä muuta kuin sammuttamalla moottorin. Senkin jälkeen mennään sitten tuulen mukana.
Mela onkin todella tärkeä apuväline ja ankkurikin on hyvä olla messissä. (älkää naurako, olen ihan oikeasti joutunut käyttämään ankkuria kaksi kertaa, ja molemmilla kerroilla se pelasti koneen melko varmalta, jonkin asteiselta, rikkoontumiselta)

Mutta vesilentäminen on todella kivaa eikä ole välttämättä riippuvainen kenttien polttoaineen jakeluverkosta koska yllättävän moni polttoaineasema löytyy järvien läheltä, jos nyt moottori nielee sitä autobensaa.
Puhumattakaan että noita hätälaskeutumispaikkoja on sitten yllin kyllin jos vaikka huono keli tai moottori pääsee yllättämään.
Terveisin
Tom Arppe

Ari Simonen

No,itse aloitin vesilennon ultrilla viime syksynä.Täälläpäin tämä oli ihan uutta sillä ultrilla ei vesilentoa ole näillä nurkilla harrastettu.Jotkut tutut lentäjät olivat joskus lentäneet vesilentokelpuutuksen C185:lla ja kertoilivat sen olevan varsin vaativaa puuhaa. Sittenpä olikin yllätys miten helppoa oli oppia nousut ja laskut Ikarus C42:lla. Mutta ne rantautumiset..niissä onkin sitten enemmän haastetta varsinkin kun vielä viime syksynä ei koneessamme ollut vesiperäsintä.Lootuksen nakkisämpylät on kuitenkin hyvin anteeksiantavat...Todellakin lentoonlähdöt ja laskut on miltei helpompia kuin pyöriltä maalta.Usimmiten nousut ja laskut voi tehdä suoraan vastatuuleen ja vesillä on paljon tilaa.Ikarus 100 heppaisella moottorilla on aika suorituskykyinen vesipeli eli aika pieniin paikkoihin voi mennä ja päästä vielä poiskin joka ei oikeilla vesikoneilla välttämättä onnistuisi.
Ja lotuksen kellukkeilla lennettiin sitten koko viime talvi. Ovat muuten mainiot "sukset" ja erittäin maastokelpoiset.
Niin,eipä paljon huvita enää pyöriltä lentää...

Dick Gylfe

Jos todella haluaa nauttia vesitasolentämisestä niin paras tapa on hankkia Polaris FIB lentovene (UL-A). Laskeutuminen veteen RIBveneellä on uskomattoman helppoa, ja FIBillä pääsee myös paikkoihin joihin monet muut koneet eivät pääse. RIBvene sietää myös aallokkoa huomattavasti ponttooneja paremmin.

Niin, ja löytyyhän FIBistä myös amfibioverso, joten laskeutuminen onnistuu myös kovalle alustalle...

Lisätietoja saa osoitteesta www.polarismotor.it tai sähköpostitse allekirjoittaneelta, dg-products(ät)co.inet.fi

JariS

Ei kai se mikään salareura ole. Mukavaa lukea, että joku muukin on jäänyt koukkuun..... Itse olen lentänyt vasta pari lentoa vesikoneen päällikkönä, mutta se on mahtavaa.
Olen tullut siihen tulokseen, että parasta lentämisessä on se, että oppimista riittää. Vesilentäminen ei ole vaikeaa. Laskujen tekeminen veteen on paljon helpompaa, kuin kannuskoneella pyörille, heh. Ja ei kai kukaan valittanut kannuskoneiden vaikeutta, kun ei ollut, kuin kannuskoneita. Lentäjät ne lentävät vesikoneitakin, salaseurapuheet taitavat olla samaa juttua, kuin ketun jutut pihlajanmarjoista.
Vesilentämiasen oppiminen ei vaadi, kuin motivaatiota. Toki tuo hulvaton vapaus tuo mukanaan myös paljon vastuuta aivan, kuin suksikoneellakin. Laskupaikkoja on, mutta ne on ennen laskua tarkastettava huolellisesti ennen laskua ja huomioitava luonto ja mut ihmiset.
Lennän hitaasti ja nauttien

Petri Ahonen

Ilmeisesti usein kuultu lause: on vain kahdenlaisia ultra vesikoneita, kaadettuja ja ei vielä kaadettuja- on kateellisten panettelua!
Pitänee odotella kunhan kaveri saa ne tohvelit Icaruksensa alle jotta pääsee testaamaan onko se NIIN ihanaa ;D


Lentokapt:Hujane

Ostais joku nuo mun kellukkeet niin siitähän pääsis testaamaan niitten ihanuutta....taitaa olla lama jo tullut kun alkuun oli hirveä innostus ja ekan viikon jälkeen hävisi A:kyselijät B:Ostattelijat


Tarjoukset olleet tähän mennessä niin hyviä että teen katamaraaniveneen ennemmin...

Toma

Lainaus käyttäjältä: JariS - syyskuu 28, 2006, 10:21:48
... Toki tuo hulvaton vapaus tuo mukanaan myös paljon vastuuta aivan, kuin suksikoneellakin. Laskupaikkoja on, mutta ne on ennen laskua tarkastettava huolellisesti ennen laskua ja huomioitava luonto ja mut ihmiset.

Tuohon aiheeseen liittyen, miten voi tietää jos jossain järvessä on kielletty käyttää moottorilla kulkevia vempeleitä? Tämä on ihan konkreettisesti tullut eteen muutamaan otteeseen.
Miten lentokonetta tässä tapauksessa tulkitaan, perämoottorithan sylkevät pakokaasujaan veden alle kun taas meillä on tuo ropelli ilmassa (toivottavasti)?
Toinen mielenkiintoinen seikka on että lentokone muuttuu veneeksi heti kun se koskettaa veteen jolloin on seurattava kaikkia säädöksiä ja määräyksiä jotka koskevat meriliikennettä.
Miten sitten tämmöinen tapaus joka sattui minulle tuossa muutama vuosi takaperin.
Olin siirtämässä konetta Nummelasta tänne kotiin Kirkkonummelle lentämällä. Laskupaikaksi olin valinnut Espoonlahden ja rantautumiseen Majvikin kartanon rannan, joilta olin kysynyt lupaa.
Tähän asti kaikki oli täysin oikein, sitten kun sorvasin konetta laskuun ja rantauduin, niin yksi herrasmies tuli ilmoittamaan minulle että tällä alueella on 20 km/h maksimi nopeus veneellä...
On sanomatta selvää että pientä kylttiä ei ilmasta näe ja pitää olla aikamoinen puhuri että saa maanopeuden pysymään alle tuon 20 km/h ;-) ja heti kun pohja koskettaa vettä niin ollaan vene ja tuota rajoitusta pitäisi noudattaa...vai?

Olen itse käynyt viime vuonna saaristo ja rannikkolaivurin kurssit ja sieltäkään en näihin kysymyksiin ole saanut oikein tyydyttävää vastausta.

PS. Petri, se ON niin ihanaa  ;D
Terveisin
Tom Arppe

Jonny Majava

Lainaus käyttäjältä: Toma - syyskuu 30, 2006, 12:31:32
Tähän asti kaikki oli täysin oikein, sitten kun sorvasin konetta laskuun ja rantauduin, niin yksi herrasmies tuli ilmoittamaan minulle että tällä alueella on 20 km/h maksimi nopeus veneellä...
On sanomatta selvää että pientä kylttiä ei ilmasta näe ja pitää olla aikamoinen puhuri että saa maanopeuden pysymään alle tuon 20 km/h ;-) ja heti kun pohja koskettaa vettä niin ollaan vene ja tuota rajoitusta pitäisi noudattaa...vai?

Tuollainen asia on ollut oikeudessa täällä ruotsissa.
Siellä tultiin siihen tulokseen että rajoituus koskee vain moottoriveneitä (ei purjeveneitä). Vesitasolentokone katsottin veneeksi taxauksen aikana mutta ei startti ja laskeutumisvaiheessa. Siis, kun on taxannut starttipaikalle ja antaa täysikaasun ilmaan lähtöa varten niin kone muuttuu sinä vaiheessa lentokoneeksi... Ainakin ruotsissa ;-)
www.fly4fun.se  •  www.sportpilot.se   •   www.pilotmix.com

Petri Ahonen

Vai että oikeuteen asti menivät?
Saa nähdä miten käy kun ystäväni ne toffelit Icaruksensa alle saa, kas kun Pietarsaari on kieltänyt laskeutumiset kaupunginalueelle. Saa nähdä onko vesialueet siinä mukana...

Toma

Hienoa että on ennakkotapaus ruotsista, onpahan jotain mihin voi viitata... ja kuullostaahan tuo aivan järkevältä. Muuten minun tapauksessa olisi pitänyt "rullata" yli 5km.
Terveisin
Tom Arppe

Toma

Nyt on sentään yksi vesilentokone millä voi todistettavasti laskeutua pyörät ulkona veteen, ilman että U tunnus tarkoittaa "U-Boot"


SeaMax - teste de POUSO NA ÁGUA com TREM de pouso BAIXADO.
Terveisin
Tom Arppe

Risto Niemi

Lainaus käyttäjältä: Toma - marraskuu 08, 2010, 23:05:10
Nyt on sentään yksi vesilentokone millä voi todistettavasti laskeutua pyörät ulkona veteen, ilman että U tunnus tarkoittaa "U-Boot"


SeaMax - teste de POUSO NA ÁGUA com TREM de pouso BAIXADO.

Minun silmääni näytti, että nokkapyörä kuitenkin otti "U-Wheel" tunnuksen tuossa laskussa vai mahtoiko ottaa "Float-Wheel" tunnuksen.

Toma

Se taisi tosiaan ottaa ritolat, mutta muuten ihmeen rauhallinen lasku, ainakin kuvassa. En tiedä siten miltä tuntuu koneessa, aikamoinen hidastuvuus varmaan.
Terveisin
Tom Arppe

Markku Koivurova

Onnistuu ehkä tuolla koneella kun tehdään asiasta tehden kokeilumielessä. Kokonaan toinen tilanne on kun teline unohtuu alas ja kuski ei osaa varautua tilanteeseen ollenkaan. Veikkaan, että menee Seamaxikin nokan kautta ympäri niin, että helähtää.

Toma

Jos en ihan väärin muista niin näin oli käynyt ruotsissa, eli unohtunut landarit ulos, ja sekin pysyi oikein päin. Jonny voi varmaan kommentoida jos lukee tätä...
Terveisin
Tom Arppe

Toma

Mutta kiveen ei kannata osua silloin voi käydä näin...

Terveisin
Tom Arppe

JariS

Harmillinen juttu.
Muuten, muutama litra vettä kellukkeessa saattaa sekin aiheuttaa yllätyksiä. Minulla oli (Kitfox) toisessa kellukkeessa portaan etupuoleisessa osastossa muutam litra vettä. Vesi oli kellukkeessa tietämättäni. Lasku näytti menevän mukavasti ja kone kosketti pehmeästi, mutta sen jälkeen nyökkäsi terävästi. Ohjaamo oli hetken käsiä täynnä (sauva taakse ja vähän lisää tehoa ja sitten nokka pystyssä hidastelu). Siis muutama kilo pääsi luukkumaan eteenpäin n. 70 cm. Tuntuu portaalla keikkuvassa pikkuhimmelissä kummasti. Vesimäärän tarkastaminen kellukkeissa sai uuden arvon. Tässä tapauksessa vesi oli vuotanut kellukkeeseen kauppareissulla koneen seisoessa kylän rannassa.
Lennän hitaasti ja nauttien

Jonny Majava

Lainaus käyttäjältä: Toma - marraskuu 09, 2010, 20:25:38
Jos en ihan väärin muista niin näin oli käynyt ruotsissa, eli unohtunut landarit ulos, ja sekin pysyi oikein päin. Jonny voi varmaan kommentoida jos lukee tätä...

Juu, kyllä on vahingossa sattunut muutaman kerran ja kone on joka kerta pysynyt oikein päin. Ja mikään ei ole mennyt rikki.
Myös Avid amphibian/catalina pysyy oikein päin.

Mutta en minä silti voi sitä mennä lupamaan että se aina käy niin :-)

/jonny
www.fly4fun.se  •  www.sportpilot.se   •   www.pilotmix.com

kmarkkuvv

Kovasti polttelisi liittyä moiseen salaseuraan vaan yhtäkään vesikelpparikouluttajaa (UPL) en löytänyt, en edes goolella.

Nootta tietääkö joku...

M Arkku
"tosiasiat hukkuvat hokemien alle"

Andrei Simonievits

Lainaus käyttäjältä: kmarkkuvv - helmikuu 17, 2011, 16:04:38
Kovasti polttelisi liittyä moiseen salaseuraan vaan yhtäkään vesikelpparikouluttajaa (UPL) en löytänyt, en edes goolella.

Nootta tietääkö joku...

M Arkku
Katso Trafin sivuilta Harrasteilmailun Koulutusluvan Haltijat. Löytyy 14 yhdistystä joiden luvissa sallittu UPL vesilentooikeuden koulutus.

Toma

Terveisin
Tom Arppe

JariS

Lainaus käyttäjältä: kmarkkuvv - helmikuu 17, 2011, 16:04:38
Kovasti polttelisi liittyä moiseen salaseuraan vaan yhtäkään vesikelpparikouluttajaa (UPL) en löytänyt, en edes goolella.

Nootta tietääkö joku...

M Arkku


Silva
Lennän hitaasti ja nauttien

kmarkkuvv

Lainaus käyttäjältä: JariS - helmikuu 24, 2011, 14:56:25

Silva


Niinpä tietty, täytyykin ottaa puheeksi jahka jäät vähän ohenevat.

M Arkku
"tosiasiat hukkuvat hokemien alle"

Toma

Löytyi vanhoja kuvia tätini kuvaarkistosta ja nyt alkoi taas kesän odotus ja vesilento polttelemaan oikein huolella. Pitää varmaan taas pistää tuo Petrel kasaan ensi kesäksi. Se on ollut odottelemassa että olisi taas varaa maksaa kaikkia kivoja trafimaksuja..

Tuo Beaver Rx-550 oli hauska peli ponttooneilla... kesällä. Talvella tuli hieman viilee.
Terveisin
Tom Arppe

Aki Suokas

Lainaus käyttäjältä: Toma - helmikuu 04, 2017, 18:10:09
Tuo Beaver Rx-550 oli hauska peli ponttooneilla... kesällä. Talvella tuli hieman viilee.

Ahaa, Petrel on siis oiva talvivesilentopeli. 
   Minkälaisen lämmityksen oot laittanut?
Aki
------------------------------------
www.hooteehoo.org, www.air-r-c.info, www.windcraft.fiwww.eurofox.fi

Toma

Lämmityksestä pitää veli aurinko huolta, mikäli pilvipeite loistaa poissaolollaan, Juustokupumallinen kabiini auttaa tässä. Pilkkihaalari ja sähkölämmitteiset sukat auttaa pilvisellä säällä. Sen verran kuitenkin vuotaa ilmaa sisään että huuretta ei ole tarvinnut pelätä.

Talvellakin on tullut vesilentoa harrastettua, tuolla Beaverillä mutta ei kärsi montaa vesilaskua miinuskelissä tehdä kun tuota jäätä alkaa kertymään ikävästi peräpuolelle.
Beaverillä oppi lentämään talvella hyvin kuula keskellä jos halusi välttää poskien paleltumiset.

Lämmitystä Petrelliin voisi saada aikaiseksi asentamalla öljyjäähdytin sisäpuolelle ja tuuletin puhaltamaan sen läpi mutta ei ole vielä ollut tarvetta, sitäpaitsi se ölynkämpötila HKS:llä käy niin matalalla koko ajan että joutui teippaamaan koko jäähdyttimen umpeen että pääsi talvella yli 50 astettta.
Terveisin
Tom Arppe

harrastaja

Vesilentäminen on erittäin vaativaa, lähinnä asennepuolella.

Kun lennämme pyöräkoneella lentopaikalta, ollaan aina paikoilla, jotka on tehty lentämistä varten ja olosuhteet ovat sen mukaiset.
Kun lennämme vesikoneella, olemme aina paikassa ja tilanteessa, jota ei ole tehty lentämistä varten.
Se asettaa paljon vaatimuksia lisää, pyörälentoon verrattuna.

Tämä nykyinen yhteiskunta synnyttää kansalaisia joiden sanavarasto alkaa: ei kuulu minulle, on jonkun muun vastuulla, ei minun tarvitse, ei mun kannata, joku muu hoitaa, vastaa, kattaa, korvaa......ect.etc..
Tuonkaltaisen asenneilmapiirin kanssa ei vesilentoa kannata lähteä harjoittamaan.

Terve järki, hyvä koulutus ja ENNENKAIKKEA hyvä lentotaito on tarpeellinen.
Ennen vesilennon aloittamista kannattaa opetella lentämään pyörakoneena kyseisellä konetyypillä.

Juu, juu, kyllä jokainen pilotti osaa lentää........omasta mielestään, mutta kun lähetään vesille , tehdään laskua lyhyelle vesilentopaikalle, jossa seurataan muuta vesiliikennettä, kaarretaan kierrokseen, vähennetään korkeutta, otetaan laippaa esiin, laitetaan  kone laskuasuun, nokalla nopeutta, teholla vajoamista, seurataan moottorin lämpöjä, hoidetaan radioliikennettä, viihdytetään vieressä istuvaa kyytiläistä, tsekataan ohimenneiden vesiliikkujien liikkeitä, aaltoja, tuulen alati muuttuvaa suuntaa,mahdollisia yllättäviä puuskia.................

Jos, käveleminen, puheluun vastaaminen ja purkan syönti yhtäaikaa ei oikein onnistu, niin silloin kannattaa miettiä.........vielä kerran.
Jos henkilöllä on huono paineensietokyky, myös sitä pitää kehittää ennen vesilentämisen aloittamista. Miten sitä voi kehittää, on hyvä kysymys........... esimerkiksi
- ajamalla autolla, kesälomareissulla olevan vanhemman lehtorin perässä moottoritiellä 60-80 kilometriä...
- no, huumori on älykkäitten ihmisten , myös siitä on hyötyä vesilentämisessä....siis älykkyydestä.

Kokenut, siis todella kokenut, parhaan mahdollisen lentokoulutuksen saanut ( hävittäjiä, helikoptereita, kaupallista laivastoa opettajakojemusta tarkastuslentäjäkokemusta.......omannut lentäjä vesilentokurssin jälkeen : No enpä olisi uskonut että vesilentäminen on näin vaativaaaa.....
Tämä siis kommentti henkilöltä, joka tietää mitä vastuun ottaminen lentämisessä tarkoittaa.

Mutta............on se vaan niin kivaa.......lähes yhtä kivaa kuin suksilentäminen.

Powered by EzPortal
Powered by SMFPacks Menu Editor Mod