Nyt ollaan edetty jo alkukesään vuonna 1991 ja ruokahalu senkun kasvaa ilmailun saralla
Korviimme kantautui, että olisi mahdollisuus päästä legendaarisella DC-3:lla Barkarby Fly-In tapahtumaan ja tästä olimme kahden kaverin kanssa suuresti innostuneita, onhan DC-3 vankka pala ilmailuhistoriaa, ja kuvittelimme jo istuvamme nostalgisen tähtimoottorin sulosointujen hivellessä korviamme jossain kimmeltävän Suomenlahden yläpuolella. Toisin kuitenkin kävi. Jokin muotoseikka aiheutti sen, että DC-3:nen ei ollutkaan lentokelpoisessa kunnossa, eikä sitä saataisi ajoissa kuntoon. Tässä jälkimasennuksen aiheuttamassa hetkellisessä mielenhäiriötilassa sitten syntyi vieläkin lennokkaampi idea, oikein ultralennokas idea, lennetään sinne itse!
Tässä tarina meidän seuraavan koneen alkutaipaleelta, joka ei sekään mennyt ihan täysin suunnitelmien mukaan...
Raahen reissu oli takanapäin ja talvi 1991 lennetty avokoneella pahimmillaan -28 asteen pakkasessa. ilmaston lämpenemisestä ei vielä tuolloin ollut puhettakaan, päinvastoin, juttua oli ihan aiheestakin, uudesta jääkauden tulosta.
Positiivisesti ajateltuna siinä oppii hyvin nopeasti lentämään kuula aina keskellä. Heti kun kone on hieman poskellaan, niin on myös oma poski turtana kun 85 km/h viiman aiheuttama -28 asteinen ilma muuttuu -50 asteiseksi ”poskenpakastajaksi”.
Osittain tästä jäätymisongelmasta johtuen päätettiin päivittää meidän hyvin palvellut Beaver RX-550 uudempaan RX-650 malliin missä oli oikein umpiohjaamo.
Tämän koneen alkutaival ei sitten ollutkaan ihan siitä helpommasta päästä...
